Edellinen sairaus
Seuraava sairaus


Lonkkanivelen kasvuhäiriö

Lonkkanivelen kasvuhäiriö eli lonkkaniveldysplasia voidaan määritellä perinnölliseksi lonkkanivelen löysyydeksi. Lonkat ovat syntymähetkellä normaalit, mutta muutokset alkavat kehittyä koiran kasvaessa. Löysyys johtaa reisiluun pään ja lonkkamaljan riittämättömään kontaktiin. Oireet voidaan huomata pentuna 3-12 kuukauden iässä, jolloin kipu johtuu löysyyden aiheuttamasta nivelkapselin tulehduksesta tai luukalvon hermojen jännityksestä ja repeämisestä. Oireet voivat vähentyä selvästi tai loppua kokonaan jopa useiksi vuosiksi, kun nivelen ympärille muodostuva sidekudos vähentää nivelen löysyyttä. Toinen oireilevien koirien ryhmä on aikuiset koirat, joiden oireiden syynä on nivelrikko. Nuorilla koirilla oireina voivat olla takajalkojen ontuminen, ”pupuhyppely”, ylösnousuvaikeudet levon jälkeen, liikkumishaluttomuus ja naksahteleva ääni kävellessä. Oireet voivat alkaa äkillisesti ja omistaja voi liittää ne johonkin tapaturmaan. Vanhemmilla nivelrikkoisilla koirilla oireet voivat olla epämääräisiä. Oireilu laitetaan usein vanhenemisen piikkiin. Tyypillisiä oireita ovat takajalkojen ontuminen ja jäykkyys liikkeessä. Lonkkavikainen koira yrittää viedä painoa pois takaosalta, mikä ilmenee kävellessä selkälinjan aaltoiluna ja lantion kiertymisenä. Tämä johtaa myös takaosan lihaskatoon ja etupään lihasten voimistumiseen.

Lonkkanivelen kasvuhäiriön ja siitä johtuvan nivelrikon hoidossa on ruokinnalla keskeinen merkitys. Ylipaino pahentaa oireita ja pelkkä painon pudotus voi helpottaa koiran oloa. Tulehduskipulääkkeitä ja pistoksena tai suun kautta annettavia nivelnesteen ja nivelruston koostumusta parantavia aineita käytetään yleisesti. Sopiva liikunta pitää lihaksiston kunnossa ja nivelet liikkuvina. Kirurgisia hoitoja on myös olemassa.

Lonkkanivelen kasvuhäiriön perimmäistä syytä ei tiedetä, mutta se periytyy tämänhetkisen tutkimustiedon perusteella kvantitatiivisesti eli siihen vaikuttaa useita eri geenejä. Näistä osa on ns. suurivaikutteisia geenejä. Periytymisaste saksanpaimenkoirilla lonkkaniveldysplasiassa on 0,32 (Mäki 2011).

Kyynärnivelen kasvuhäiriö

Kyynärnivelen kasvuhäiriö eli kyynärniveldysplasia eri muotoja ovat varislisäkkeen (processus coronoideus) sisemmän osan fragmentoituminen, olkaluun nivelnastan (condylus humeralis) sisemmän osan osteokondroosi ja kiinnittymätön kyynärpään uloke (processus anconaeus). Kyynärnivelen inkongruenssia (nivelpintojen epäyhdenmukaisuutta) pidetään tärkeänä syynä kaikkiin edellä mainittuihin kasvuhäiriöihin ja myös se lasketaan kyynärnivelen kasvuhäiriöksi.

Kaikissa kyynärnivelen kasvuhäiriöissä oireet alkavat keskimäärin 4–7 kuukauden iässä. Tyypillinen oire on ontuminen, joka voi pahentua rasituksessa tai olla voimakkainta levon jälkeen. Ontuminen voi olla jatkuvaa tai ajoittaista. Omistajan voi olla vaikea havaita koiran ontumista, jos kasvuhäiriö on molemminpuolinen. Toisinaan kasvuhäiriö on molemmissa kyynärnivelissä, vaikka koira ontuu vain toista jalkaa. Usein oireet huomataan vasta aikuisiällä ja silloin oireet johtuvat sekundaarisesta nivelrikosta. Kiinnittymätön kyynärpään uloke ei välttämättä oireile nuorella koiralla ja se voi olla röntgenkuvauksen sivulöydös.

Kasvuhäiriöiden ja niiden erilaisten kirurgisten hoitojen tehosta ja pitkäaikaisennusteesta ei ole olemassa kattavia tutkimuksia. Leikkaushoidon hyöty on epävarma, jos nivelessä on jo selvät nivelrikon merkit. Kaikkien kyynärnivelen kasvuhäiriöiden seurauksena on ainakin hoitamattomana nivelrikko. Leikattuunkin jalkaan kehittyy yleensä aina jonkin asteinen nivelrikko, mutta sen määrä voi olla vähäisempää ja se voi kehittyä myöhemmin kuin ilman leikkausta hoidetussa nivelessä. Kyynärnivelen nivelrikko invalidisoi koiraa yleensä pahemmin kuin esim. lonkkien nivelrikko, koska koiran painosta noin 60 % on etuosalla. Nivelrikon hoidossa tärkeitä ovat painon pudotus, liikunnan rajoitus ja tarvittaessa

käytetään myös tulehduskipulääkkeitä. Lisäksi voidaan käyttää nivelnesteen koostumusta parantavia lääkkeitä ja ravintolisiä. Kyynärnivelen kasvuhäiriön periytymisen mekanismit ovat epäselvät. Periytyminen on kvantitatiivista eli siihen vaikuttaa useita eri geenejä. Yksi näistä geeneistä saattaa olla ns. suurivaikutteinen geeni. Kasvuhäiriön tyyppi vaihtelee eri roduilla, mikä viittaa siihen että aiheuttajina ovat eri geenit. Kyynärnivelen kasvuhäiriö on yleisempää uroksilla todennäköisesti urosten suuremman painon ja mahdollisesti myös hormonaalisten tekijöiden takia. Nykykäsityksen mukaan perinnöllisillä tekijöillä on suurin osuus kyynärnivelen kasvuhäiriön synnyssä, mutta ympäristötekijöillä on osuutensa sen ilmenemisessä. Periytymisaste saksanpaimenkoirilla kyynärniveldysplasiassa on 0,24 (Mäki 2011).

Takaselän kipu-halvaus-oireyhtymä

Takaselän kipu-halvaus-oireyhtymä (cauda equina syndroma eli CES, myös lumbosakraalistenoosi) tarkoittaa selkäytimen hännän (cauda equina) jäämistä puristuksiin ristiselässä, tyypillisesti viimeisen lannenikaman ja ristiluun välissä. Tämä aiheuttaa selkärangan takaosaan ja takajalkoihin menevien hermojen toimintakyvyttömyyttä. Sairauden alkuvaiheessa voidaan havaita aristusta tunnusteltaessa lanneselän lumbosakraalialuetta sekä kipua takajalkojen taakse taivutuksessa. Myös makuulta nouseminen ja hyppääminen aiheuttavat kipua. Sairauden edetessä takajalkoihin kehittyy halvausoireita. Tyypillisenä oireena saattaa olla myös ulosteen- ja virtsanpidätyskyvyttömyys.

Huolellinen koiran yleistutkimus, esitiedot sekä röntgen ja röntgenvarjoainekuvaus ovat oleellisessa osassa CES:n tunnistamisessa. Tietokonetomografia ja magneettikuvaus tuovat apua tarkemman syyn selvittämisessä. Ennuste riippuu oireiden syystä. Lievissä tapauksissa lepo ja tulehduskipulääkitys saattaa auttaa, mutta sairauden edetessä tarvitaan joskus kirurgista hoitoa. Kirurgisella hoidolla on kohtalaisen hyvä ennuste, jos palautumattomia hermovaurioita ei ole ehtinyt syntyä. Usein oireiden pahentuessa päädytään kuitenkin koiran lopetukseen.

Saksanpaimenkoirilla CES on huomattavan yleinen verrattuna muihin rotuihin, mihin ovat syynä seuraavat selkäsairaudet ja selän rakenteelliset tekijät (Ondreka et al. 2012):
– Välimuotoinen nikama
– Osteokondroosi selkänikamassa/ristiluussa
– Porrasmainen rakenne viimeisen lannenikaman ja ristiluun välissä
– Degeneroivat muutokset lumbosakraalialueella
– Saksanpaimenkoirilla on keskimäärin muita rotuja matalampi selkäydinkanava

Ehkä yleisin muutoksista on välimuotoinen nikama. Siinä yleensä ensimmäisestä ristiluun nikamasta on kehittynyt epätäydellisesti lannenikama, yleensä vieläpä toispuoleisesti, jolloin koiralla on vino lantio. Vikaa havaitaan eriasteisina ja myös symmetrisenä, kaikista lievimmässä tapauksessa ensimmäisen ja toisen lannenikaman okahaarakkeet eivät ole luutuneet yhteen kuten normaalisti. Joissakin tapauksissa ristiluun ensimmäinen nikama on kehittynyt täysin lannenikamaksi ja ristiluun puuttuvaksi kolmanneksi nikamaksi on kehittynyt ensimmäinen häntänikama. Tällöin koiran selkä saattaa näyttää muuten normaalilta, mutta lannenikamia on normaalin seitsemän sijaan kahdeksan.

Välimuotoisen nikaman pystyy useimmiten löytämään oikein otetusta lonkkaröntgenkuvasta, mutta muiden vikojen löytämiseen yleensä vaaditaan selästä sivulta päin otettu kuva. Vuonna 2005 Saksanpaimenkoiraliiton tekemässä terveyskyselyssä (2005) 6,0 % saksanpaimenkoiran omistajista ilmoitti koirallaan olevan ristiselän alueen ongelmia. Selkä oli kuvattu 39 prosentilta, ja muutoksia löytyi 29 prosentilta kuvatuista (Liite 2). Virkamieshaastatteluissa selkäsairauksia pidettiin merkittävimpänä terveysongelmana työkoirilla kyynärnivelongelmien lisäksi. Käytännön tasolla on siis voitu todeta, että lanneselän ongelmat ovat vaikeampia kuin esimerkiksi lievä lonkkavikaisuus.

Spondyloosi

Spondyloosi (spondylosis deformans) eli silloittuma on selkärangan rappeumasairaus, jossa selkänikamien välille muodostuu luupiikkejä tai luisia siltoja, jotka aiheuttavat selkärangan jäykistymistä. Spondyloosi on usein oireeton röntgenlöydös. Luupiikit saattavat kuitenkin ahtauttaa hermojuurien kanavia, jolloin koiralle aiheutuu kipua ja halvausoireita. Hermojuuria painavien luupiikkien kirurginen poisto on halvausoireiden ilmentyessä ainoa joskin harvinainen hoitovaihtoehto. Yhteen kasvaneet luupiikit saattavat myös murtua, jolloin aiheutuu kipua ja tulehdustila. Spondyloosin muodostumisen taustalla voi olla mm. nikamien yliliikkuvuus, nikamaepämuodostumat, välilevyn pullistuma tai tulehdus.

Boksereilla spondyloosin on todettu olevan perinnöllistä. Saksanpaimenkoirilla spondyloosi on yleensä seurausta jostain toisesta sairaudesta, esim. välimuotoinen nikama. Nuorten koirien spondyloosiin tulee suhtautua vakavammin kuin vanhempana tulleisiin muutoksiin. Spondyloosia oli terveyskyselyssä (2005) 2,8 %:lla koirista.

Osteokondroosi

Saksanpaimenkoirilla esiintyy osteokondroosia jo aiemmin mainittujen kyynärien ja selän lisäksi olka- ja polvinivelissä. Osteokondroosilla tarkoitetaan ruston luutumishäiriötä, joka johtaa nivelpinnan vaurioihin. Sitä esiintyy yleisesti suurilla, nopeasti kasvavilla roduilla 5 – 7 kuukauden iässä. Osteokondroosin aiheuttama rustovaurio saa aikaan niveltulehduksen, joka ilmenee ontumisena, nivelen aristuksena sekä kipuiluna ja johtaa usein nivelrikkoon. Nivelrikkoa esiintyy yleensä muissa paitsi olkanivelessä. Osteokondroosi diagnosoidaan röntgenkuvien perusteella.

Osteokondroosin lieviä oireita voidaan yrittää hillitä levolla ja kipulääkityksellä, mutta ennusteen kannalta paras hoitovaihtoehto on ajoissa tehty nivelen tähystysleikkaus. Nivelrikkoa kehittyy kuitenkin yleensä myös leikkaushoidon jälkeen. Ajoissa hoidetulla olkanivelen ostokondroosilla on hyvä ennuste. Muiden nivelten osteokondroositapauksissa ennuste on huonompi, varsinkin käyttökoiralle. Nivelrikkomuutosten kehityttyä (yli 1 vuotiaalla koiralla) leikkaushoidon ennuste on huono. Tässä tapauksessa keskitytään nivelrikon hoitoon. Perinnöllisen taipumuksen lisäksi sairauden esiintymiseen on yhdistetty mm. nopea kasvu ja energiayliruokinta. Terveyskyselyssä (2005) olkanivelien oireilua oli 2,5 %:lla ja polvien 4,5 %:lla. Kuvautuista (21 %) olkanivelissä muutoksia oli 5,8 %:lla kuvautuista ja polviltaan kuvatuista (23 %) muutoksia oli 17 %:lla kuvatuista.

Panosteiitti

Panosteiitti on kivulias tulehduksellinen luusairaus, joka aiheuttaa ontumista useimmiten nuorilla kasvuikäisillä uroksilla. Ontuminen saattaa kestää pitkään ja vaihdella jalasta toiseen. Diagnosointi tehdään esitietojen, oireiden, yleistutkimuksen ja röntgenkuvien avulla. Kipulääkkeet ja lepo lievittävät oireita. Panosteiitti jättää harvoin mitään pysyviä muutoksia, mutta on ikävä sairaus, sillä aktiivinen nuori koira joudutaan pitämään pitkään levossa. Panosteiitin aiheuttajaa ei tunneta. Terveyskyselyssä (2005) panosteiittia oli esiintynyt 7,4 %:lla koirista ja näistä 70 % oli uroksia.

Ristisidevammat

Polvinivelen keskellä sijaitsevat ristisiteet pitävät nivelen vakaana. Ristisiteistä yleensä vaurioituu etummainen, takimmaisen vaurioituminen on hyvin harvinaista. Etummaisen ristisiteen repeämä on harvoin trauman aiheuttama, vaan johtuu koiran anatomiasta sekä ympäristötekijöistä. Yleensä etummainen ristiside heikkenee vähitellen ja katkeaa aivan normaalin liikunnan seurauksena. Osittain poikki olevan ristisiteen oireena on vaihtelevasti ilmenevä ontuma, kokonaan poikki olevan oireena yleensä jatkuva ontuma. Koiralla, jolla on ristisidevamma, on suuri riski saada se myös toiseenkin polveen. Yleisen käsityksen mukaan huono polvikulmaus voi aiheuttaa ristisidevammoja, tosin niitä tavataan myös voimakkaasti kulmautuneilla yksillöillä. Myös heikkoa takaraajojen lihaksistoa pidetään riskiä nostavana tekijänä. Ristisidevammojen yleisyydestä saksanpaimenkoirilla ei ole tietoa, mutta useita tapauksia niin Suomessa kuin ulkomailla on tiedossa.

Degeneratiivinen myelopatia

Degeneratiivinen myelopatia eli etenevä selkäydinrappeuma on selkäytimen rappeumasairaus. Se on tyypillisesti suurten koirarotujen, varsinkin saksanpaimenkoirien sairaus. Sairastuneet koirat ovat tyypillisesti keski-ikäisiä tai vanhoja. Sairauden oireita ovat takajalkojen heikkous ja koordinoimattomat takaliikkeet, jotka pahenevat taudin edetessä. Sairaus ei ilmeisesti ole kivulias. Sairauteen ei ole olemassa hoitoa, mutta fysioterapialla taudin oireiden etenemistä voidaan hidastaa. Taudin varmistamiseksi on olemassa geenitesti, mutta geenitestin paikkansapitävyydestä on esitetty epäilyjä.

Haiman vajaatoiminta

Haiman vajaatoiminta (Exocrine Pancreatic Insufficiency eli EPI) on autoimmuunisairaus, jossa elimistö tuhoaa eksokriinistä haimakudosta. Tällöin haiman tuottamien ruuansulatusentsyymien erittyminen vähenee tai lakkaa, ja ruuan imeytyminen suolistosta heikkenee. EPI:n oireina voivat olla laihtuminen, huono karvapeite, ulosteen ja tavaroiden syönti, kellertävä rasvainen ripuli ja suoliston ”kurina”. Hoitona on keinotekoisten ruuansulatusentsyymien tai raa’an pakastetun sian haiman syöttäminen ruuan yhteydessä. Lisäksi ravinnon tulisi olla hyvin sulavaa. Suurimmalle osalle koirista edellä mainittu hoito tepsii, ja koirat voivat elää normaalia elämää lääkityksen avulla. Pieni osa koirista ei kuitenkaan vastaa hoitoon, jolloin vaihtoehtona on vain koiran lopettaminen. Terveyskyselyssä (2005) haiman vajaatoimintaa ilmeni 2,8 %:lla koirista.

Pannus

Pannus (chronic superficial keratitis eli CSK) on silmän sarveiskalvon pinnan krooninen tulehdus, joka muodostaa silmän pinnalle pigmentoituneen ja verisuonitetun kalvon. Sen arvellaan olevan autoimmuunisairauksiin kuuluva. Oireet voivat alkaa kaiken ikäisillä koirilla, mutta nuoremmilla esiintyvä muoto on ärhäkämpi. Oireita pahentaa UV-valo. Pannuksen hoitoon käytetään siklosporiini- tai kortisonitippoja. Sarveiskalvolta voidaan myös kaapia pigmentoitunut kerros pois, mutta vaiva uusii helposti. Sairastuneen koiran silmät on hyvä suojata suoralta auringonvalolta käyttämällä sillä aurinkolaseja kirkkaina päivinä. Pannuksen ei oleteta olevan koiralle kivulias, mutta se heikentää näkökykyä ja koira voi sokeutua kokonaan. Hoidon avulla taudin leviämistä voidaan hidastaa tai jopa osittain parantaa se. Hoito on kuitenkin elinikäinen.

Yksi DLA-geenialueen riskihaplotyyppi pannukselle on löydetty, ja geenitesti on saatavilla. Sairauden taustalla on kuitenkin todennäköisesti useampia geenejä. Riskihaplotyypin esiintyminen homotsygoottina nosti sairastumisriskiä jopa 8-kertaisesti. Terveyskyselyssä (2005) pannusta sairasti 2,8 % koirista.

Perianaalifistelia

Perianaalifistelia eli anaalifurunkuloosi on autoimmuunivälitteinen tyypillisimmin keski-ikäisten tai vanhempien koirien krooninen perianaalikudoksen tulehdustila. Taudin oireina ovat peräaukon ympäristöön puhkeavat märkivät kivuliaat avanteet. Lääkehoitona voidaan käyttää muun muassa siklosporiinia, kortikosteroideja, antibiootteja ja kipulääkkeitä. Hoitona voidaan joutua turvautumaan kirurgiaan, jolloin tulehtunut kudos leikataan pois. Tauti on koiralle kivulias ja voi vaikeuttaa ulostamista. Sen on todettu olevan perinnöllinen. Yksi DLA-geenialueen riskialleeli sairauden puhkeamiselle on löydetty, ja geenitesti on saatavilla. Sairauden taustalla on kuitenkin todennäköisesti useampia geenejä. Löydetty riskialleeli lisää koiran sairastumisriskiä 5-kertaisesti. Terveyskyselyssä (2005) perianaalifisteliaa esiintyi 1,3 %:lla koirista.

Myasthenia gravis

Myastenia gravis on poikkijuovaisten lihassolujen asetyylikoliinireseptoreita vastaan kehittyneistä vasta-aineista aiheutuva tauti, jolle ovat ominaisia lihasten nopea väsyminen ja voimakkuudeltaan vaihteleva lihasheikkous. Lihasheikkous voi olla paikallinen aiheuttaen esimerkiksi ruokatorven laajenemisen, yleistynyt tai nopeasti aiheutunut voimakasoireinen. Myastenia gravista hoidetaan pyridostigmiinillä (antikoliiniesteraasi), joka tehostaa epäsuorasti asetyylikoliinin vaikutuksia estämällä sen hajoamista. Tällä saadaan usein aikaan oireiden lievittyminen. Myastenia gravista voi esiintyä joko perinnöllisenä tai hankittuna. Myastenia gravista on raportoitu yksittäistapauksia Suomessa.

Megaesofagus

Megaesofagus eli ruokatorven laajentuma on nimensä mukaisesti laajentunut ruokatorvi tai sen osa. Ruokatorven laajentuma voi johtua erilaisista hermo-lihasperäisistä syistä, kuten esimerkiksi myastenia graviksesta; ruokatorven ahtaumista, joita voivat aiheuttaa uudismuodostumat, verisuonirenkaat (vascular ring anomaly), kuroumat ja vierasesineet; myrkytyksistä tai sekalaisista syistä, kuten Addisonin taudista tai kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Tyypillisiä oireita ovat regurgitaatio eli ruuan pulauttelu syönnin jälkeen sekä painon menetys hyvästä ruokahalusta huolimatta. Sairauden syystä riippuen osa ruokatorven laajentumista on täysin palautuvia, jos alla oleva syy saadaan hoidettua. Hoito riippuu sairauden aiheuttajasta. Konservatiivisena hoitona on ruuan syöttäminen korotetulta alustalta siten, että koira syö seisten takajaloillaan. Ruuan jälkeen koiraa tulee pitää tässä asennossa jonkin aikaa. Taudin ennuste riippuu aiheuttavasta syystä. Suurena riskinä on pulauttelusta johtuva ruuan aspiraatio keuhkoihin sekä sitä seuraava keuhkotulehdus. Megaesofagusta on raportoitu yksittäistapauksia Suomessa. Saksanpaimenkoirilla esiintyy myös synnynnäistä ruokatorven laajentumaa, jota kutsutaan akalasiaksi.

Autoimmuuni hemolyyttinen anemia

Autoimmuunilla hemolyyttisellä anemialla (AIHA, tai immuunivälitteinen hemolyyttinen anemia, IMHA) tarkoitetaan vastaainemuodostusta elimistön omia punasoluja vastaan. Tämä saa aikaan lisääntyneen punasolujen hajoamisen maksassa ja pernassa. Punasolujen määrä verenkierrossa vähenee, vaikka niitä tuotetaan luuytimessä normaalisti. AIHA:n, kuten muidenkin anemioiden, oireena on väsymys, haluttomuus liikkua, heikkous ja pyörtyily. Anemia kehittyy yleensä nopeasti ja siihen voi liittyä yleisoireiden lisäksi kuume ja limakalvojen keltaisuus sekä tumma virtsa. Osa potilaista vastaa hyvin immunosupressiiviseen hoitoon (yleisimmin kortisoni), mutta ennuste on kuitenkin epävarma. AIHA:a on raportoitu yksittäistapauksia Suomessa.

Kilpirauhasen vajaatoiminta

Kilpirauhasen vajaatoiminta (hypotyreoosi) johtuu liian alhaisesta kiertävien kilpirauhashormonien määrästä. Kilpirauhasen vajaatoiminta on koiran yleisin sisäerityssairaus. Sairauden esiintyvyys on keskimäärin 0,2–0,4 % kaikista koirista, mutta joissakin roduissa esiintyminen on huomattavasti yleisempää. Kilpirauhasen vajaatoiminnan taustalla on tavallisimmin immunologinen kilpirauhasen tulehdusreaktio, lymfosytaarinen tyreoidiitti. Kilpirauhasen vajaatoiminta on autoimmuunisairaus, jolla on perinnöllistä taustaa.

Kilpirauhasen vajaatoimintaa poteva koira on tyypillisesti iältään keski-ikäinen (4-11 -vuotias). Kliiniset oireet kehittyvät, kun noin 75 % kilpirauhaskudoksesta on tuhoutunut. Kilpirauhashormonia tarvitaan kaikkialla elimistössä aineenvaihdunnan ylläpitämiseen. Siksi vajaatoiminnan oireet ovat moninaiset. Aineenvaihdunnan hidastumiseen liittyvät oireet, kuten uneliaisuus, lihavuus ja liikunnan siedon aleneminen, ovat yleisimmät. Lähes yhtä paljon esiintyy iho-oireita, kuten karvapeitteen ohenemista, kaljuutta ja huonokuntoisuutta sekä ihon tummumista, seborreaa ja pinnallisia ihotulehduksia. Edellä mainittuja harvemmin esiintyy hermostollisia, silmiin, sydämen toimintaan, käyttäytymiseen, lisääntymiseen tai ruuansulatuskanavan toimintaan liittyviä oireita. Kilpirauhasen toiminnan mittaamiseen on käytössä useita eri testejä, joista tavallisimmin käytetään T4 ja TSH määrityksiä. Jos tulos on ristiriitainen, uusintatutkimus suoritetaan 4-8 viikon kuluttua tai määritetään vapaa-T4 pitoisuus. Lymfosytäärista tyreoidiittia epäiltäessä voidaan mitata tyreoglobuliinivasta-aineiden määrä (TGA). Negatiivinen tulos ei kuitenkaan sulje pois autoimmuunityypin sairautta. Hoitona käytetään elinikäistä levotyroksiinikorvaushoitoa. Kilpirauhasen vajaatoimintaa tiedetään useita tapauksia Suomessa.

Yleistynyt sikaripunkki

Sikaripunkkia voi löytää pieninä määrinä kaikilta koirilta, ja koiran immuunipuolustus pitää kannan hallinnassa. Yleistyneessä sikaripunkissa (demodikoosi) punkit pääsevät lisääntymään hallitsemattomasti. Oireina tavataan karvattomia alueita, hilseilyä, ihon tummumista, punoitusta ja pahimmillaan märkiviä ihotulehduksia (pyodermoja). Riskitekijöitä perimän lisäksi ovat stressi, puutteellinen ravitsemus; eläimen omaa vastustuskykyä alentavat sairaudet kuten kilpirauhasen vajaatoiminta, diabetes, lisämunuaisen liikatoiminta ja kasvaimet; lääkitykset, varsinkin immuunijärjestelmää lamaavat lääkkeet. Lievät paikalliset tapaukset, varsinkin nuorilla koirilla, parantuvat yleensä itsekseen. Vakavissa tapauksissa sairaus vaatii oireiden mukaista ja loisia tappavaa hoitoa.

Allergia

Atooppinen ihottuma eli geneettisestä taipumuksesta aiheutuva tulehduksellinen ja kutiseva ihosairaus on yleisin koiran allergisista sairauksista. Atopialle altistavat perimän lisäksi esimerkiksi koiran elinympäristö ja olosuhteet. Keskimäärin atopiaa esiintyy n. 20 %:lla kaikista koirista. Atopialla tarkoitetaan perinnöllistä alttiutta herkistyä tavallisille elinympäristön allergeeneille. Tällaisia ovat esimerkiksi sisäilman allergeenit (huonepöly, pölypunkki, homeet), ulkoilman allergeenit (siitepöly) ja ruuan mukana tulevat allergeenit (ruoka-aineet, varastopunkki, jauhopunkki). Allergeenit aiheuttavat elimistössä yliherkkyysreaktion. Atopia puhkeaa yleensä koiran ollessa 6 kuukauden – 3 vuoden ikäinen. Atopian oireet ilmenevät yleensä kutinana, karvapeitteen huonontumisena, ihotulehduksina ja korvatulehduksina. Kutinasta aiheutuva raapiminen ja nuoleminen aiheuttavat ihon tulehtumista, paksunemista ja tummumista. Muutokset paikallistuvat naamaan (silmänympärykset ja huulet), korviin, tassuihin sekä kainalo ja nivusalueille. Atopian aiheuttaja voidaan nykyään selvittää veri- tai ihotesteillä. Hoitona on todetun allergeenin välttäminen, lääkehoito (kortisoni, siklosporiini) tai siedätyshoito. Toisinaan joudutaan turvautumaan myös antibioottilääkitykseen ihotulehduksen hoitamiseksi. Tukihoitona on hyvä syöttää rasvahappovalmisteita ja pestä koiran turkki säännöllisesti. Atopia on elinikäinen ja koiralle kiusallinen vaiva jatkuvien kutisevien korva- ja ihotulehdusten takia. Lääkehoidolla saadaan lievitettyä oireita, mutta lääkkeiden pitkäaikaisella käytöllä on omat haittavaikutuksensa. Siedätyshoidolla voidaan usein lievittää atopian oireita, jolloin lääkitystä pystytään vähentämään tai pääsemään lääkityksestä kokonaan eroon. Sairautta voidaan vastustaa parhaiten ymmärtämällä, että taipumus atopiaan on perinnöllinen. Oireilevat yksilöt tulisi sulkea pois jalostuskäytöstä.

Noin 10 %:lla atooppisista koirista esiintyy myös ruoka-aineallergiaa. Toki ruoka-aineallergia voi esiintyä myös ilman atopiaa. Ruoka-aineallergialla tarkoitetaan elimistön immuunivälitteistä reaktiota johonkin/joihinkin ruuan sisältämiin proteiinilähteisiin. Suurin osa koirista on allerginen vain yhdelle tai kahdelle ruoka-aineelle. Tavallisesti allergeeni on suurikokoinen (molekyylipainoltaan 10 – 60 kDa) vesiliukoinen glykoproteiini. Jos reaktioon ei liity immuunipuolustusta on kyse ruoka-aine yliherkkyydestä eli intoleranssista. Yliherkkyys toisin kuin allergia voi näkyä jo ensimmäisellä ruoka-aineen nauttimiskerralla.

Ruuan aiheuttama allergia ilmenee tyypillisesti ihon- ja ruuansulatuskanavan oireina. Tällaisia ovat esimerkiksi ihon kutina, korvatulehdus, anaalirauhastulehdus, ripuli, oksentelu ja suolistotulehdus. Oireet voivat alkaa aikaisemmillaan jo alle 6 kk:n iässä, mutta myös vasta yli 10-vuotiaana. Yleisimpiä allergioita aiheuttavia ruoka-aineita ovat nauta, maitotuotteet, vehnä, kana, kananmuna, lammas ja soija. Koira voi kuitenkin allergisoitua mille tahansa proteiinilähteelle. Ruoka-aineallergian testauksessa ainoa luotettava vaihtoehto on eliminaatiodieetti. Muut allergiatestit kuten serologia ja ihotestit eivät sovellu luotettavasti ruoka-aineiden testaamiseen.

Saksanpaimenkoirilla esiintyy eläinlääkäreiltä saatujen ilmoitusten mukaan erittäin runsaasti erilaisia allergisia ja atooppisia reaktioita. Ilmenemismuotoina ovat erityisesti iho-ongelmat sekä ruuansulatusongelmat. Terveyskyselyn mukaan 39 %:lla koirista esiintyi allergisia oireita tai epämääräistä kutinaa. Yleisimpiä oireita olivat kutina ja rapsutus, korvien punoitus ja kutina, ihottuma sekä ripulointi. Sisällä ja kerrostalossa asuvilla koirilla allergiaa esiintyi hieman enemmän kuin tarhassa ja sisätarhassa asuvilla. Syynä voi olla koirien allergisoituminen sisäilman allergeeneille. Voi myös olla, ettei tarhakoirien kutinoita huomata yhtä helposti kuin sisätiloissa asuvien koirien.

Mahalaukun kiertymä

Mahalaukun laajentumaa ja kiertymää esiintyy tyypillisesti syvärintaisilla suurikokoisilla koiraroduilla, kuten saksanpaimenkoiralla. Mahalaukun kiertymä on koiralle hengenvaarallinen tila, joka vaatii välitöntä hoitoa. Mahalaukku täyttyy ensin kaasulla ja kiertyy itsensä ympäri. Laajentunut mahalaukku painaa suuria laskimoita aiheuttaen shokkioireita. Kiertymän seurauksena myös mahalaukun seinämä voi mennä kuolioon. Kiertymän oireita ovat pahoinvointi, tuloksettomat oksennusyritykset, levottomuus, heikkous, vatsakipu ja vatsaontelon turpoaminen. Kiertymän ainoa hoitovaihtoehto on kiireellinen leikkaus. Ennuste riippuu kiertymän asteesta ja hoidon aloituksen nopeudesta, mutta enimmilläänkin se on vain kohtalainen. Terveyskyselyssä (2005) mahalaukunkiertymää esiintyi 1,8 %:lla saksanpaimenkoirista.

Sydänsairaudet

Saksanpaimenkoirilla esiintyy erilaisia sydänsairauksia jonkin verran. Tarkkaa tietoa, mitä kaikkia perinnöllisiä sydänsairauksia saksanpaimenkoirilla esiintyy tai miten yleisiä ne ovat, ei ole.

Dilatoiva kardiomyopatia on sydäntä laajentava sydänlihassairaus, jolle on ominaista sydänlihaksen supistusvoiman heikkenemisestä aiheutuva kammioiden täyttöpaineen kasvu, sydämen laajeneminen ja sen vajaatoiminta. Dilatoiva kardiomyopatia voi olla joko perinnöllinen tai hankittu tuntemattomasta syystä johtuva. Tauti on suurten koirarotujen yleisin sydänsairaus. Sitä esiintyy yleisimmin uroksilla ja 6-8 vuoden ikäisillä koirilla, mutta tauti voi puhjeta minkä ikäisellä koiralla tahansa. Tyypillisiä oireita ovat hengitystieperäiset oireet, nesteen kertyminen vatsaonteloon, kunnon romahtaminen, kuihtuminen, pyörtyily ja äkkikuolema. Tautia voidaan hoitaa pimopendaanilla (kalsiumherkistäjä), ACE-estäjillä ja furosemidillä (nesteenpoistaja). Tukihoitona voidaan käyttää karnitiinia. Oireilevassa vaiheessa tauti on usein pitkälle edennyt ja ennuste siten kohtalainen. Dilatoivaa kardiomyopatiaa tiedetään tapauksia Suomessa, mutta tarkkaa tietoa esiintyvyydestä ei ole.

Patent ductus arteriosus (PDA) eli avoin valtimotiehyt on syntymän jälkeen sulkeutumatta jäänyt valtimotiehyt, josta aiheutuu oikovirtausta aortankaaresta keuhkovaltimoihin. Tämä aiheuttaa kuormitusta keuhkovaltimoon ja sydämen vasemmalle puolelle. PDA on havaittavissa pienellä pennulla stetoskoopilla kuuntelemalla. PDA voidaan korjata kirurgisesti, jolloin ennuste on yleensä hyvä. Lääkehoidolla ennuste on huono. PDA:ta esiintyy tyypillisesti saksanpaimenkoirilla, mutta tarkkaa tietoa esiintyvyydestä ei ole.

Aorttaläpän ahtauma aiheuttaa vasemman sydänpuoliskon kuormittumisen, mistä seuraa vasemmanpuoleinen hypertrofia. Oireina havaitaan rasituksensiedon alenemista ja heikkoutta. Sairauden kehittyessä sydämen vajaatoiminnaksi keuhkoihin kerääntyy nestettä aiheuttaen yskää ja hengitysvaikeuksia. Eteiskammioläppien synnynnäiset epämuodostumat voivat myös johtaa sydämen vajaatoimintaan. Molemmat sairaudet ovat tyypillisiä saksanpaimenkoirille, mutta tarkkaa tietoa niiden esiintyvyydestä ei ole.

Kääpiökasvuisuus

Saksanpaimenkoirien kääpiökasvu (aivolisäkkeen vajaatoiminnasta johtuva kääpiökasvuisuus) johtuu synnynnäisestä kasvuhormonin puutoksesta, johon on syynä aivolisäkkeen virheellinen kehitys. Kääpiökasvuinen saksanpaimenkoira ei kasva pentuna normaalisti, vaan jää kooltaan huomattavasti normaalia pienemmäksi. Koirien karva on aluksi pehmeää ja villavaa, sillä pentukarva ei vaihdu. Vähitellen pentukarva putoaa ja iho jää paljaaksi. Yleensä narttukoirille ei tule juoksuja. Kääpiökasvuisten koirien eliniän ennuste ei ole korkea. Kääpiökasvuisuutta on raportoitu yksittäistapauksia Suomessa. Sairauden periytymistapa on autosomaali resessiivinen, ja geenitesti on saatavilla.

Harmaakaihi

Harmaakaihi muuttaa silmän linssin valoa läpäisemättömäksi ja siten sokeuttaa koiran. Kaihi alkaa osittaisena samentumana ja leviää vähitellen koko linssiin. Yli seitsemänvuotiailla koirilla nähdään silmissä lähes aina kaihia muistuttavia muutoksia. Nuoremmilla kaihi on synnynnäinen, trauman tai sairauden aiheuttama tai perinnöllinen. Kaihin ainoa hoitomuoto on kirurginen, ja se aiheuttaa helposti komplikaatioita. Onnistumisprosentti on noin 90 %. Kaihia ei kuitenkaan tarvitse välttämättä hoitaa, sokeakin koira voi elää hyvälaatuista elämää muiden aistiensa varassa. Virallisesti silmätutkituista saksanpaimenkoirista kaihi on havaittu 2,6 %:lla.

Epilepsia

Epilepsia eli kaatumatauti on aivojen sähköisen toiminnan häiriö, joka ilmenee toistuvina kohtauksina joihin yleensä liittyy koiran poikkeava tajunnantaso. Kohtauksien luonne vaihtelee ja koiralla voi olla tajunnan, motoriikan, sensorisen toiminnan, autonomisen hermoston ja/tai käyttäytymisen häiriöitä. Kohtaukset voivat olla paikallisia, joissa vain yksi lihasryhmä, kuten raaja, kouristelee tai yleistyneitä, joissa koko koira kouristelee.

Epilepsia puhkeaa yleensä 1-5 vuotiaalla koiralla. Epilepsia voi olla symptomaattista (jostain muusta sairaudesta johtuvaa) tai idiopaattista (aitoa, perinnöllistä epilepsiaa). Aito epilepsia diagnosoidaan sulkemalla muut kohtauksia aiheuttavat tekijät pois. Näitä ovat esimerkiksi aivoperäiset syyt (kasvaimet, tulehdussairaudet, verenkiertohäiriöt, kehityshäiriöt, rappeumasairaudet) sekä munuais- ja maksaviat, sydänsairaudet, veren elektrolyyttipitoisuuden muutokset, alhainen verensokeripitoisuus ja erilaiset myrkytykset. Kaikista koirista n. 1 % sairastaa epilepsiaa. Terveyskyselyssä (2005) epilepsiaa (symptomaattista tai idiopaattista) esiintyi saksanpaimenkoirilla 0,8 %:lla.

Kasvaimet ja syövät

Kasvain on hallitsemattomasta solujen jakautumisesta ja kudoksen kasvusta aiheutuva muodostuma. Kasvaimia on kahta tyyppiä, hyvänlaatuisia ja pahanlaatuisia eli syöpiä. Hyvänlaatuiset kasvaimet kasvavat hitaasti, eivät tuhoa viereisiä kudoksia, eivät leviä muualle kehoon ja eivät yleensä ole hengenvaarallisia. Syöpäkasvain sen sijaan kasvaa hallitsemattomasti ja lähettää etäpesäkkeitä muualle kehoon verenkierron tai imujärjestelmän välityksellä.

Ihon tai sen alaisen kudoksen, imusolmukkeiden, suun, perianaalialueen, kivesten ja nisien kasvaimet havaitaan palpoimalla. Sisäelinten, kuten maksan, pernan ja ruuansulatuselimistön, kasvainten havaitseminen on vaikeampaa, ja ne kerkeävät usein kehittyä pitkälle ennen havaitsemista. Usein ensioireet ovat painon putoaminen, oksentelu, ripuli, ummetus tai ruuansulatuskanavan sisäinen verenvuoto.

Kasvaintyyppi määritellään yleensä ohutneulanäytteellä tai koepalalla. Paikalliset kasvaimet yleensä poistetaan leikkauksella. Jos kasvain lähettää etäpesäkkeitä, käytetään myös solunsalpaajahoitoa. Jo levinneen kasvaimen tai systeemisten kasvainten hoitona käytetään ensisijaiseste solunsalpaajia.

Suurin osa kasvaimista havaitaan keski-ikäisillä tai vanhoilla koirilla. Yli kymmenvuotiaista koirista noin puolet kuolee syöpään. Ihmisillä tiedetään, että alttius syöville on ainakin osin periytyvää. Jotkin koirarodut vaikuttaisivat olevan alttiimpia syöville kuin toiset.

Piilokiveksisyys

Kivesvialla eli kryptorkismilla tarkoitetaan yhden tai molempien kivesten laskeutumattomuutta kivespusseihin. Kivesvika on perinnöllinen, mutta tarkkaa periytymismekanismia ei tunneta. Kivesvikaista koiraa ei saa käyttää jalostukseen. Vatsaonteloon jäänyt kives on suositeltavaa poistaa, sillä se on alttiimpi kiveskasvaimille ja kiveksen kiertymälle.

Terveyskyselyssä (2005) kivesvikaisia koiria, eli uroksia, joilla toinen tai kumpikaan kiveksistä ei ollut laskeutunut, oli uroksista 14,9 %. Prosenttiosuus on todella korkea. Tämä tulisikin huomioida jalostuksessa. Uros tai narttu, joka on jättänyt useampia kivesvikaisia jälkeläisiä, tulisi sulkea pois jalostuksesta. Tällä hetkellä ongelmana on, että tieto kivesvikaisuudesta ei tallennu mihinkään julkiseen tietokantaan.

Tihentyneet kiimat ja valeraskaudet

Saksanpaimenkoiranartuilla esiintyy jonkin verran liian tiheitä kiimoja ja häiritseviä valeraskausoireita. Terveyskyselyn mukaan 73 %:lla nartuista on juoksut 2 kertaa vuodessa, 19 %:lla 3 kertaa vuodessa ja noin 5 %:lla on juoksut 4 kertaa tai vielä useammin. Narttukoiran normaalina juoksuvälinä pidetään juoksuja 1–2 kertaa vuodessa. Häiritseviä juoksu- ja/tai valeraskausoireita esiintyi n. 10 %:lla nartuista. Yleisimpiä syitä narttukoiran sterilisaatioon oli terveyskyselyn mukaan pyometra eli märkäkohtu ja liian tiheät kiimat.