Perinnöllisten sairauksien vastustaminen

Jalostukseen liittyvät aiheet
Vieras

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Riitta, kiitos kirjoituksestasi sekä avoimmuudesta asian suhteen.

-Christina-
Sonja Lehtinen

Viesti Kirjoittaja Sonja Lehtinen »

Toisaalta mitä rotujärjestö tekee tiedolla jota ei voi julkaista, asettaa jalostuskieltoja? Eihän rotujärjestö jalosta, vaan kasvattajat.
Itse olen ihmetellyt miksi sairas koira on niin suuri häpeä, ja miksi välittää muitten puheista, jos siis rehellisyys aiheuttaisi haukkuja, seläntakanahan kaikki puhuu paskaa joka tapauksessa.
Tuula Siimes

Viesti Kirjoittaja Tuula Siimes »

Kun haimavikaa kerran on joka linjassa ja sairaus ei välttämättä näy päälle päin taitaa ainoa keino vastustaa sitä olla tuo testaus. Kannatan ajatusta.

Samoin taitaa kaikissa linjoissa olla myös nahkaongelmia, päättelisin tämän siitä että Royal Canin koiranruuissa on nyt saksanpaimenille oma sapuska. Rakkaalla rodullamme on firman mukaan liian vähän lgA:ta eli vasta-aineita jotka puolustavat ihoa ja limakalvoja tulehdusten aiheuttajilta :shock:

Hitsi, mul on ollu 8 tämän rotuista koiraa (nykyiset mukaan laskien) eikä kellään ole ollut nahan kanssa ongelmia. Tai no, hotspotti iski joskus edesmenneeseen mustaan jos paljon ui...On mulla ollut hyvä tuuri :wink:
Sonja Lehtinen

Viesti Kirjoittaja Sonja Lehtinen »

Ei mulkaan, ja välillä ovat syöneet ihan sertiäkin, ja asuvatkin sisällä, mutt mä en tykkää siivoomisesta :) :bileet:
Tosin uroksen jälkeläisistä kaksi on kärsineet iho-ongelmista, tai siis toinen kalusi jalkojaan, ja toisella tyypillinen korvat + furunkuloosi.
Eli kyl sieltäkin paskaa tulee :(
Vieras

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Tuula hei,

kerro ihmeessä mist saa nahkaongelmattomia sakuja?! Varaan heti yhden. :)

--
Sonja kirjoitti:
..seläntakanahan kaikki puhuu paskaa joka tapauksessa.."
Miksi, toi ei oo yhtään kivaa? :cry:

--

Paska on viikon sana! :harhar:


-Christina-
riitta vainiontaus

Viesti Kirjoittaja riitta vainiontaus »

Selvennykseksi vielä haiman vajaatoimintaan. Verikoe ei kerro mitään koiran haimanvajaatoimintariskistä ennen kuin se on jo sairastunut. On koiria joilla ruumiinavauksessa voidan todeta haiman jo surkastuneen, mutta koira ei ole koskaan sairastunut silti haimanvajaatoimintaan, joka olisi voitu todeta verikokeessa. Silti koira on ollut "sairas" olematta sairas.
Eikös ollut selvästi sanottu. Olisi mielenkiintoista saada tietää paljonko olemme tällaisia koira jalostukseen käyttäneet, mutta niin harvoin tulee kuitenkaan lähetettyä koiraa ruumiinavaukseen sen kuoltua.

Riitta
Vieras

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Kuitenkin jään vielä ihmettelemään sitä, että jos ihmisten sairauksien tutkimiseen löytyy rahaa niin miksei eläintenkin?

Ne arvot ?! Se moraali?!

Tämän kysymyksen tahdon vain taas vaihteeksi heittää ilmaan. Ja tiedän etten ole ainoa laatuani.

Kyllähän rahaa tässäkin maassa löytyy kaikkeen toisarvoiseen paskaan, muttei vahingossakaan sitä kukaan pysty sijoittamaan oikein.

Mä oon niin hullu et voisin antaa oman elämäni eläinten sairauksien tutkimiseen.


-Christina-
Anu Torvinen

Viesti Kirjoittaja Anu Torvinen »

Kiitos Riitta hyvästä ja lähes tyhjentävästä vastauksesta aiheeseen.. :heipat:
En tarkoittanut sillä "toivomuksellani" että sinä tosissasi missään vaiheessa julkistaisit omaa listaasi, vaan että ongelma saataisiin sen verta esille että siitä tiedettäisiin yleisemmin.. (eikö ollut tuokin hyvin selitetty, kukaan ei varmaan ymmärtäny sitä niinku tarkotin) :unille:

Olisi suotavaa jos spl lähtisi siihen scy:n projektiin mukaan.. :kumarrus:

Miten ovat sitten nämä jo yllä mainitut selkä ongelmat? Minullakin on ollut koira jolla todettiin 1,5 iässä kuvissa vain C/D lonkat lievä arthrosis molemmissa, kuitenkin oireita alkoi olla 4,5 v iässä ja koira kuvattiin uudelleen.. Tulos oli vakava hermorata ahtauma (tasapaino häiriöitä ja hetkellisiä "halvaantumisia"), lonkat oli muuttunu E/E ja todella paha arthrosis.. Koiraa piikitettiin (nivel) useampaan otteeseen ja se sai artroflexiä (tjs.) nivelneste hoitona ja rimadyl särkylääkityksen. Kuitenkin tämä oireilu voimistui niin nopeasti että koira oli lopetettava ennen kuin se kerkesi 5v täyttää.. :oivoi:
(sen verta lisään että ko. yksilöllä oli aina löysät kintereet ja lihasheikko takaosa, vaikka sitä treenattiin ja yritettiin takaosaa vahvistaa..)
Hanna Rikkonen

Viesti Kirjoittaja Hanna Rikkonen »

Selkä ongelmat kiinnostaisi minuakin sekä polvien tilanne ! Siis kuvataanko polvia ja esiintyykö niissä kuinka paljon ongelmia ?
Seija Kulmala

Panostis

Viesti Kirjoittaja Seija Kulmala »

Luin artikkelin jossa mainittiin panostiksen saattavan olla myös virusperäinen. Ts panostista edeltää silmä tai korvatulehdus.
Erkki Läike

Viesti Kirjoittaja Erkki Läike »

Ensinnäkin Riitan koiraluetteloa tai vastaavaa ei ole minun tai liiton käytössä.
Objektiivisesti todettuja tapauksia en muista raportoidun liitolle koskaan, tarkoittaa sitä, että tiedon yhteydessä on mukana ollut riittävä objektiivinen todiste.
Kuulopuheita olen saanut 30 vuoden aikana valtavasti mutta minulla ei ole eikä tule olemaan mitään aikomusta ryhtyä toimimaan kuulopuheitten perusteella. Näitä kuulopuheita tulee mitä erilaisimmista asioista.
Kasvattajilta on joskus takavuosina yritetty tiedustella erilaisia vastaavankaltaisia asioita mutta tiedonkertymä on ollut olematonta.
Kuten Riitta totesi haimavian periytymisestä ei ole olemassa selvää tietoa - asiasta löytyy runsaasti kirjoituksia, joita löytää esim internetista hakukoneitten avulla.
Omat havaintoni (jotka valitettavasti perustuvat näihin kuulopuheisiin) tukevat samaa mitä Riitta sanoi - sairautta on esiintynyt aivan kaikissa linjoissa.
Kaikenkaikkiaan rotukoirissa - myös saksanpaimenkoirilla - esiintyy valtava määrä erilaisia sairauksia ja vikoja, jotka enemmän tai vähemmän ovat perinnöllisiä. Osa on lähinnä harmillisia ja osa erittäin haitallisia.
Sairauksien vastustamisessa emme voi koskaan edistyä mikäli pyrimme vastustamaan vain aina jotakin tiettya sairautta. Ainoa oikea tie on käyttää jalostuksessa vain koiria, jotka itse ovat täysin terveitä ja joiden sukulaisten ja jälkeläisten tiedetään olevan terveitä ja poistamalla jalostuksesta yksilöt, joiden jälkeläistö osoittautuu sairaalloisiksi.
Tätä tehtävää ei koskaan voi mikään rotujärjestö tehdä vaan kyseessä on nimenomaan kasvattajaeettinen kysymys.
Kasvattajien, urosten omistajien ja koiranomistajien pitäisi ymmärtää, että kukaan tuskin tarkoituksella tuottaa sairaita koiria ja vain avoimmuudella ja rehellisyydellä voidaan päästä tulokseen. On täysin tuomittavaa jos rehellinen kasvattaja tai uroksen omistaja leimataan. Näin kuitenkin tahtoo nykyisin käydä.
Sonja Lehtinen

Viesti Kirjoittaja Sonja Lehtinen »

No sanottakoon että olen pessimisti mutta enpä usko että löytyy koiraa jolla on enemmän kuin 10 jälkeläistä, ja sisaruksiakin saati sisarusten jälkeläisiä, siten että kaikki ovat täysin terveitä. Mutta kun valitaan yksilöinä täysin terveät ja tiedostetaan mahdolliset ongelmat (joita varmasti on jokaisella) ja pyritään siihen keskitasoa parempaan. Tuohon 100% terveys tilastoon kun pääsee vaan lakasulakasu koneella, eli haudataan ongelmat.
Erkki Läike

Viesti Kirjoittaja Erkki Läike »

Sonja toi esiin melko oleellisen tosiasian. Mutta tärkeintä on että asioita tulee tutkia ja tehdä sitten valintansa siihen perustuen eikä tunteillen.
Mitä muuten tulee haimavikaan niin Suomessa on tänä vuonna puolustettu yhtä väitöskirjaa, joka käsitti haimavikaa spk:lla ja colliella. Tässä oli keskitytty lähinnä taudin patologiaan ja patofysiologiaan sekä ennusteeseen.
Perinnöllisyydestä todettiin, että sitä ei tunneta.
Mielenkiintoinen oli esiintyvyydestä annettu luku - kyseisen väitöskirjan mukaan esiintyvyys on n 1%. Positiivista taas oli se, että hoidolla oli todettu saatavan aina hyvä tulos. Hoidon kustannusten sanottiin vaihtelevan n 10 eurosta pro kuukausi muutamaan kymmeneen, halvinta oli tuoreen haimavalmisteen käyttö.
Eräs mielenkiintoinen havainto, joka on tullut jo aikaisemmin esiin kansainvälisissä kirjoituksissa on se, että sairaus on ollut erityisen yleistä Suomessa. Kun kantamme sukutaulullisesti on täysin kansainvälistä herää kysymys onko meillä jotain erityisiä tekijöitä vai onko muualla vain vaiettu tehokkaammin. Kuitenkin väite esiintyy tieteellisissä julkaisuissa, joilla ei pitäisi olla yhteyttä kaupallisiin piireihin.
Mainittakoon vielä lisäksi, että amerikassa on menossa ainakin parissa yliopistossa tutkimuksissa perinnöllisyyden selvittämiseksi. Uskoisin kannattavan odottaa näiden tuloksia resurssit lienevät paremmat kuin rotuyhdistyksillä.
Vieras

haima

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Erkki Läike,

kiitokset ainakin minua asiaa valaisseista kirjoituksistasi.


-Christina-
Minna Koltes

Viesti Kirjoittaja Minna Koltes »

Erkki Läike kirjoitti: Mainittakoon vielä lisäksi, että amerikassa on menossa ainakin parissa yliopistossa tutkimuksissa perinnöllisyyden selvittämiseksi. Uskoisin kannattavan odottaa näiden tuloksia resurssit lienevät paremmat kuin rotuyhdistyksillä.
Erkki, niitä todella odotellaan ( ja tarvitaan!) :tsemp:
Vastaa Viestiin