Jalostuskoiran valinta kriteerit?

Jalostukseen liittyvät aiheet
Hanne Muurinen

Viesti Kirjoittaja Hanne Muurinen »

Riitta! Ikävä juttu. :( Mutta toivottavasti tuon pienen sitkeän sissin elämä helpottaa päivä päivältä ja siitä kasvaa vahva ja terve koira! Täytyy sanoa, että vaikka pentueen kohtalo oli noin ikävä yhtä poikaa lukuunottamatta, meillä ainakin veti suupieliä hymyyn tuo edellinen kommentoisi pennun ulkomuodosta. :wink:

...ja tsemppistä.... :tsemp:
Tuula Siimes

Viesti Kirjoittaja Tuula Siimes »

Pikkumiehelle :peukku:
Birgit Johansson

Viesti Kirjoittaja Birgit Johansson »

Siis luin noita viestejä ja sain sen kuvan, et emoon tai pentuihin ei synnytyksen aikaan kosketa lainkaan?

Jos synnytys kestää tovin esim. pentujen suuren koon takia ja pentu on vetänyt limat kurkkuun, nii annatteko tukehtua?
riitta vainiontaus

Viesti Kirjoittaja riitta vainiontaus »

Meillä emät saavat synnyttää rauhassa ilman tarpeetonta puuttumista. Käyn aina katsomassa päältä miten synnytys edistyy ja onko ongelmia. Sijoitus ja vuokranarttujen kohdalla valvon synnytyksen nykyisin vierestä, jotta voin sanoa tehneeni kaikkeni emän eteen, jos ongelmia tulee.

Minä olen aina avustanut pentuja tarvittaessa ja teen niin jatkossakin. Mikäli pennulla ilmenee ongelmia ennen luovutusta se lopetetaan tietenkin, eikä sitä laiteta etenpäin. Vaurioitunut pentu voi elää myös tasapainoisen elämän. Riippuu vian asteesta. Esim kuuron pennun olen antanut ilmaiseksi ja se elää tänäkin päivänä täysipainoista elämää.

Itse en ole huomannut, että avustetut pennut ovat olleet sen sairaampia kuin luomutkaan. Tietenkin ero on myös siinä, millaista pentua autetaan. Jos pentu ei opi syömään vuorokauden kuluessa, en sitä sen pidempään katsele.

Aivan hulluahan olisi antaa kuolla aivan terve pentu vain siksi, että se on sattuntu vetämään sikiövettä keuhkoihinsa.

Kaikessa tekemisessä pitää pitää järki kädessä. Myös koiran kasvatuksessa, koulutuksessa ja varsinkin sillä mitä me oikein vaadimme koiriltamme. Jos haluamme robotin, niin kehitetään sellainen. Ei elävätä olennosta saa koskaan virheetöntä 110% olentoa.

Avogaado on edelleen hengissä ja alkaa kohta muistuttaa munakoisoa.

Riitta Vainiontaus

Tämä on minun mielipiteeni - ei ainut ja oikea
Birgit Johansson

Viesti Kirjoittaja Birgit Johansson »

No mä jo ajattelinkin, et voi kiesus. Samoin toimisin kuin Vainiontaus sitten jos pentu ei alkaisi syödä, ni ei siitä silloin olis eläjäksi. Tuon sikiöveden vetäminen kurkkuun voi tapahtua täysin elinvoimaisellekin pennulle, sattumastakin lienee kyse. Mut jollei sitä auteta, voi se tukehtua kuoliaaksi. Samoin olen auttanut narttua, kun pennut tuppaa olemaan syntymäpainoltaan suuria, isopäisiä ja harteikkaita (viimeisimmässä oli pienempiä), ettei narttu millään kohtuuajassa meinaa saada niitä ulos. Luonnonvalintaa en kyllä siinä kohtaa tee, kun ihminenhän on jo sorkkinut asiaa valitsemalla ne vanhemmat monien sukupolvien ajan.

Jos pentu tarttis enempi apuja alkuun, voihan sen myydä alennettuun hintaan ei-harrastajalle ja/tai harrastajallekin -Ei jalostukseen sopimuksella.
Seija Kulmala

Viesti Kirjoittaja Seija Kulmala »

Toivottavasti avokaado selviää! Jo emänkin takia, jäisi edes yksi hoivattavaksi.

Luonnollisesti jos pentu vetää sikiövettä keuhkoihinsa, otan pennun kahden kämmenen väliin, tuen niskaa ja "lyön" reippasti alaspäin.

Keisarinleikatut pennut ovat saaneet herätystipat suuhun, koska emän nukutusaineet ovat tietysti niissäkin vaikuttavina.

Seuraamme synnytystä, mutta puutumme vasta tarvittaessa.
Ensikertalainen emä ei välttämättä osaa vapauttaa pentuja kalvoista, tässä tietysti autetaan emää, yleensä se osaa sen tehdä jo seuraavan pennun kohdalla. Napanuorat emä saa itse katkaista.

Heikot ja sinertävät pennut kyllä saavat nukahtaa pois, samoin jos emä selvästi hylkii jotakuta pentua, vien pennun nukutettavaksi.

Siinä olen Riitan kanssa eri linjoilla että jos pennussa on selkeä vika tai se on vaurioitunut synnytyksessä. Mutta en tietenkään lähde tuomitsemaan toisen tapaa tehdä asioita, varsinkin kun itsellä on vielä niin vähän kokemusta koko pennuttamisesta.

Helppoja päätöksiä ei ole ja kasvattajallakin on tunteet. Muutamat itkut itsekin itkenyt kun on pentu nukutettu tai syntynyt kuolleena.
riitta vainiontaus

Viesti Kirjoittaja riitta vainiontaus »

On paljon erilaisia vikoja joita ei huomaa heti pennun synnyttyä tai se tulee vasta emän hoitaessa sitä.

Esim. tuo kuuro pentu vaurioitui emän vahingossa rouhaistua sitä. Kuurous huomattiin vasta hieman ennen 7 viikkoa ja herra oli muuten erittäin terhakas, jotenka sai minun pouolestani elää. on muuten hiton hyvä jälkikoira. Ilmeisesti kompensoi hajuaistilla osaa kuulostaan. Samoin meillä on ollut pentu jonka kaksi varvasta emä "poisti" napanuoraa katkaistessa. Ei haitannut koiraa eikä omistajaa. Välillä sivullisia asia häiritsi. Eli 12-vuotiaaksi ja kuoli syöpään.

Tarkennan vielä, etten enää aikoihin ole yrittänyt väkisin pitää hengissä sellaista pentua, josta ei eläjäksi ole.

Ei ole yöllä helppo lopettaa pentua, mutta jos on pakko, niin on pakko. Vielä 20-vuoden jälkeenkin vien pennun mieluummin lopetettavaksi, kun väännän itse niskat nurin.

Riitta Vainiontaus

tämä on minun mielipiteeni - ei ainut ja oikea
Auli Impola

Viesti Kirjoittaja Auli Impola »

Olen täysin samaa mieltä Riitan kanssa. Kyllä mä imen pennulta hengitystiet puhtaiksi, jos vetävät keuhkoihinsa sikiövettä. Monta pentua on pelastunut sillä tavoin. Eikä yksistään minun pentujani.

Joskus on käynyt niin, että pentueeseen on syntynyt muutama pentu, joista muut ovat vajaa kiloisia syntymäpainoltaan ja joukossa on yksi 600 g:n pentu. Nuo möhkäleet ovat niin paljon normaalipentua suurempia, että tuolla pienimmällä ei ole mitään mahdollisuutta. Se kärsisi nälkää ilman apuani. Minä olen silloin pitänyt tuon pienimmän puolta ja katsonut, että muut eivät aina törkää sitä pois tissiltä. Yleensä se on reilun viikon päästä jo niin vahva, että pystyy pitämään puolensa läskejä sisaruksiaan vastaan. Jos en auttaisi, tuo yksi pysyisi kyllä hengissä. Mietin vaan sitä, mitä vaurioita sen kehitykselle tulisi, jos se on koko ajan vähän aliravittu.

Jos pentu on pieni ja heikko, eikä kasva, vien sen lopetettavaksi. Sellaista en voi antaa kenellekään edes ilmaiseksi. En antaisi koskaan itselleni anteeksi, jos itseäni sääliessäni pitäisin pennun hengissä ja sillä olisi myöhemmin kaikenlaista vaivaa. Uusi omistaja joutuisi kärsimään nuo sydänsurut pennun menettämistä ja koira parka kärsisi turhaan.

Minäkään en pysty itse lopettamaan pentua. Jos olen päättänyt viedä pennun lopetettavaksi, valvon kuitenkin sen kanssa ja yritän pitää sen olon mahdollisimman hyvänä. Nälkää sekin pentu tuntee, vaikka lopetus on päätetty tehdä seuraavana päivänä.

Tämä on näitä kasvattajan vaikeinpia hetkiä. Pennulla on jokin hätä, eikä pysty auttamaan. Sydän siinä särkyy. Voin muuten kertoa, että parin valvotun viikon jälkeen maailma näyttää joskus aika mustalta. Unen puute ja avuttomuuden tunne saavat mielen tosi matalaksi.
Tuula Siimes

Viesti Kirjoittaja Tuula Siimes »

Kyllä näitä teidän juttuja lukiessa huomaa että mulla on tosiaan ollut tuuria. Tosin, eipä noita pentueitakaan ole vielä paljoa ollut. Joku viisaampi on joskus sanonut että kun kauemmin kasvatat tulet kaikkeen törmäämään, näin kai se sitten on.

Meillä on ollut synnytykset ns. helppoja. Pari pentua olen joutunut hieman avustamaan (vetämään) ulos kun mun mielestä narttu on ollut hidas.
Kuivannut olen myös kun välillä pentuja on tullut niin tiuhaan että nartulla on ollut kiire :D
Useimmiten olen kuitenkin selvinnyt vain tarkkailemalla.

Ihan eka A-pentu (Amarok) syntyi meillä siten että heräsin nartun öh-ääneen ja kun tulin sängystä alas oli pentu jo maailmassa ja emänsä hellässä huomassa.

I-pentueessa taas kävi niin että yön valvottuani oli saldo 8 pentua ja kaikki näytti olevan ohi. Pari tuntia nukuttuani tarkistin tilanteen ja laskin kahteen kertaan pennut, 9 kpl :shock: Yksi oli vielä hieman märkä :D

Tuo yksi keisarinleikkaus on ollut, siihen tosiaan syynä se että kaksi ekaa pentua tunki yhtäaikaa molemmista kohdunsarvista. Siinäkin vaan joku vaisto sanoi että nyt pitää lähteä lääkäriin. Kahdelle tohtorille jouduin soittamaan, eka väitti vaan että ei mitään hätää, toinen onneksi uskoi että tunnen koirani.

Toivottavasti selviän jatkossakin ilman suurempia ongelmia.
Auli Impola

Viesti Kirjoittaja Auli Impola »

Mun A -pentue silloin vuonna 1991 oli todella helppohoitoinen. Niinkuin sanotaan, tieto lisää tuskaa. Mun Carolina silloin alkoi pakertaa ekaa pentua yhdeksän aikaan illalla. Pentu syntyi kaksinkerroin selkä edellä. Minä vain katsoin vieressä. Kun pentu oli maailmassa, Carolina nuoli ja näykki sitä niin, että pentu meni pitkin laatikon reunoja. Kun pentu alkoi huutaa, emo nosti sen tissille, ja pentu alkoi syödä. Menin nukkumaan, ja aamulla laatikossa oli kuusi pentua tisseillä. Laatikko oli siisti ja kaikki oli hyvin.

Olen vastaavasti ollut sellaisessakin synnytyksessä, että kaikki pennut ovat olleet noin 800 - 1000 g. Ne ovat syntyneet takajalat edelle ja ilman pussia. Siinä olisi luultavasti käynyt huonosti, jos en olisi auttanut. Kaikki viisi jäivät henkiin ja ovat terveitä ja hyviä koiria.

En enää uskalla antaa emon synnyttää ihan yksin. Minulla on itkuhälytin pentulassa, jotta narttu saa olla ihan rauhassa, mutta minä kuulen, kun alkaa tapahtua. Yleensä minä menen silloin, kun ensimmäinen pentu on syntynyt. Jos ähinää kuuluu liian kauan, eikä emä työntöpoltoista huolimatta pysty synnyttämään parin tunnin kuluessa, lähden lääkäriin. Olen huomannut, että jos emä työntää kovasti, mutta mitään ei tule, pentu voi olla poikittain, perätilassa, tai sitten niin julmetun suuri, ettei tule omin avuin.

Tietenkin aina voidaan kyseenalaistaa sellaisten narttujen käyttö, jotka tekevät suuria pentuja. Onko se hyvä vai huono? Onko se perinnöllistä, vai nartun kantoajan ruokinnan tulos? Yleensä sen pystyy näkemään vasta, kun tuota linjaa käytetään toisessa tai kolmannessa sukupolvessa.
Nartun kyvyn hoitaa pentujaan näkee jo ensimmäisessä polvessa. Minä en milloinkaan käytä toista kertaa narttua, joka ei kunnolla hoida pentujaan. En myöskään käytä sen nartun tyttäriä. Minulla on ollut onni saada narttulinjat, jotka ovat erinomaisia emoja. Se on järjettömän tärkeä asia kannan elinvoiman kannalta.

Olen hoitanut pentueen, jossa narttu ei hoitanut kunnolla pentujaan. Jouduin makaamaan nartun päällä ja pitämään sitä väkisin aloillaan, että pennut saivat ruokaa. Narttu kyllästyi pentuihinsa jo viiden vuorokauden ikäisinä. Narttu puri minua useasti. Yksi pentu kuoli nälkään. Jouduin joka yö monta kertaa käymään "tissittämässä" pennut. Ruokatunnilla töistä kävin kotona, ja ruokin pennut pariin otteeseen. Monta vuorokautta meni vain pentujen hengissäpitoon. Kyllä oli helpotus, kun pennuille pystyi antamaan kiinteää ruokaa. Ihme kyllä niistäkin tuli ihan koiria. Tuota narttua, ja sen jälkeläisiä ei enää käytetty jalostukseen. Se oli ihan kauhea eläin.
Lilli Hyvärinen

Viesti Kirjoittaja Lilli Hyvärinen »

Tuskin kukaan jättää pentuja kylmettymään,jos ne syntyvät nopeasti peräjälkeen eikä emo ehdi kuivata kaikkia,tai jos jokunen pentu on jo syntynyt ja emällä on vaikeuksia saada seuraava tulokas ulos. Ja,tuskin kukaan tuomitsee pentua elinkelvottomaksi jos se on hörpännyt sikiövettä keuhkoihinsa ja tarvitsee vähän apua elämän ensimetreillä.
Vaikeaa on myös kuvitella,että joku jättäisi narttunsa yksin selviämään ylisuuren tai väärinpäin olevan pennun kanssa,jota se ei pysty synnyttämään.
Se,mitä itse tarkoitin tuolla hyysäämisellä,on vetelän,heikon pennun (tai pahimmassa tapauksessa pentueen) jatkuva auttaminen,pitäminen tissillä,lämmöstä huolehtiminen. Jos pentu ei itse jostain syystä "käsitä" pysyä emän/sisarusten lämmössä,ja ole sen verran elinvoimainen että söisi itse,niin se on morjens,saa mennä.
Narttua,joka ei itse huolehdi pennuistaan,ei ole tarkoitettu lisääntymään.
Auli Impola

Viesti Kirjoittaja Auli Impola »

Niinpä, vetelää ja heikkoa pentua ei ole tarkoitettu elämään. Mutta kun pentu on virkeä, elämänhaluinen ja tissille ahne, mutta paino ei nouse. Pitää tehdä ratkaisu pennun lopettamiseksi, vaikka ihminen haluaa nähdä positiivista kehitystä. Niiden ratkaisujen tekeminen on vaikeinta. Sellaisen ratkaisun jouduin tekemään, kun yhdeksän päivän jälkeen pentu ei lihonnut ja kasvoi vain vähän. Uskoin, että se ei jostakin syystä imeyttänyt ruokaa, ja vein sen lopetettavaksi. Eläinlääkäri vahvisti käsitykseni. Täytyy sanoa, että itkin ja sydämeen koski. Olin valvonut tuon pennun kanssa vuorokaudet ympäri yhdeksän vuorokautta ja se tunsi minut. Vaikka se ei vielä nähnyt eikä kuullut, se heilutti häntää ja nuoli, kun otin sen syliin.

Pentu oli paljon pienempi kuin muut. (Noin 400 - 450 g. )Kokoero kasvoi koko ajan. Kun muut painoivat puolitoista kiloa, tuo pieni painoi vähän yli puolikiloa. Vaikka tiedän tehneeni oikein, vieläkin itkettää, kun tuo pieni vauvakoira lopetettiin. Se olisi niin halunnut elää. Ei ole aina reilua tämä elämä.
Vastaa Viestiin