Hallituksen kokous 8-11

Jalostukseen liittyvät aiheet
Vastaa Viestiin
Mikko Sjöberg

Re: Hallituksen kokous 8-11

Viesti Kirjoittaja Mikko Sjöberg »

Marko Kurkinen kirjoitti:Juuri tämän vuoksi säännöissä on kohta milloin ylimääräinen edustajainkokous tulee pitää, eli tarvitaan tietty osa jäsenistöstä tätä vaatimaan eikä tähän riitä 5 jäsentä. Joka tapauksessa, tämän kyseisen asian eteenpäinvienti on jo työn alla, koska Matti lupasi sen hoitaa.
"17§ Ylimääräisen edustajainkokouksen hallitus voi kutsua koolle harkintansa mukaan tai on
velvollinen kutsumaan, jos vähintään 1/10 Liiton jäsenistä sitä kirjallisesti hallitukselta erityisesti ilmoitettua
asiaa varten pyytää."
Ville Salmia
Viestit: 395
Liittynyt: 04 Joulu 2007 15:11

Re: Hallituksen kokous 8-11

Viesti Kirjoittaja Ville Salmia »

Haluaisin selventää Riitan kirjoituksen sisältöä hieman. Ensinnäkin RSV2000 on edelleen Saksalainen yhdistys. He eivät edes hyväksy ulkomaisia RSV "rinnakkaisjärjestöjä". Aivan varmasti muualla Euroopassa olisi muutama jo perustettu, jos se ylipäätään olisi RSV2000:n toive.No ihan ajatusleikin tasolla sitten taas, jos Suomeen perustettaisiin reilu 10 jäsenen voimin yhdistys,niin mitähän konkreettista hyötyä siitä olisi kenellekkään? RSV2000 jäsenyys on pikemminkin henkilökohtainen kannanotto, kun harrastamisen perustarve. Monella on jonkinlainen henkilökohtainen kytkös Raiseriin suoraan taikka epäsuoraan.Mielestäni me RSV2000 jäsenet joita Suomessa on nyrkillinen ,ollaan kyllä kouluttettu koiramme ihan SPL:n tuella aikaisemminkin, ja tehdään niin jatkossakin. Asiassa ei ole pienintäkään ristiriitaa. Ja mitään vastakkaisasettelua on aivan turhaa yrittää luoda. Jokainen voi osallistua myös RSV:n mestiksiin, eli ISP:hen,kunhan tulostaja 270 p. kolmosesta on tehtynä samana vuonna.Eikä ainakaan tähänkään päivään mennessä tartte olla edes jäsen!!
Tulevaisuudessa varmastikin kokoonnumme erinäisiin koulutustilaisuuksiin...leireille, ja muihin vastaaviin harrastustapahtumiin.Ja ovet ovat silloinkin kaikille auki. Joten RSV2000 jäsenet jatkakaamme harrastustamme niin kuin ennenkin,hyvin se on sujunut tähänkin mennessä.Minunkin mielestä RSV2000 on kehittänyt paljon hyödyllisiä työkaluja sekä koulutukseen että jalostukseen,joita voisi hyvin soveltaa Suomessa. Koulutus ja jalostuskin kuuluvat saumattomasti yhteen,tai ainakin pitäisi kuulua.

By the way,kaikella ystävyydellä huomauttaisin, että ilman Raiserin oppeja ja vierailuja -90 luvulla ,meillä kaivettaisiin vieläkin hiekkalaatikosta matoja.
Sonja Lehtinen
Viestit: 140
Liittynyt: 04 Joulu 2007 00:09

Re: Hallituksen kokous 8-11

Viesti Kirjoittaja Sonja Lehtinen »

Riitan viestiin kommentoisin, eli itse en ainakaan ajattele ominaisuusarviointia niin että se olisi väline jolla haluan pakottaa jonkun muun mielestäni huonoluonteisia koiria kasvattavan parantamaan suoritustaan. Vaan se on apuväline minulle itselleni, on paljon helpompi suostutella kasvatinomistaja talenttiin kuin vaatia koesuoritus ja erikoisnäyttelysirkus(joista jälkimmäinen on omankin arvostuksen menettänyt). Toki niitä koiria voi arvioida itse maalimiehen kanssa, mutta minä haluan objektiivisen kannanoton, eli jotain tietoa kansiin niistäkin kasvateista joita ei harrastuskentillä näy. Samoin on kiinnostava nähdä minkätyyppisiä koiria joku uros/narttu on jättänyt. Koirien koot, mittasuhteet, hampaat nyt ainakin ovat faktatietoa, luonne osio voi varmasti muuttua mutta parempi ne vähätkin tiedot kuin ei mitään.
Olisi mielenkiintoista tietää mitä negatiivista ihmiset näkee ominaisuusarvioinneissa kun niitäkään ei saisi järjestää spl:n nimissä?

(Sekin on hassua että miksi jostain logoista tehdään kynnyskysymyksiä, tärkeintä on se kerätty tieto koirista, sama se vaikka logona olisi tre kronor)
Seija Kulmala

Re: Hallituksen kokous 8-11

Viesti Kirjoittaja Seija Kulmala »

Itselläni ei ole mitään kommentoitavaa mm. Riitta Vainiontauksen tai ystäväni Marian kirjoitukseen, kuin aforismin sanoin
"Kun epäoikeudenmukaisuudesta tulee laki, niin vastarinta on velvollisuus."
lähde: Marita Engberg - aforismeja

T: Seija jolla on lelut viimeistä kautta ja toisella hiekkalaatikolla ja ylpeä RSV2000 sekä SPL jäsen.
Riitta Vainiontaus
Viestit: 234
Liittynyt: 02 Tammi 2008 20:39

Re: Hallituksen kokous 8-11

Viesti Kirjoittaja Riitta Vainiontaus »

Sl kuten huomaat on minunkin kasvattejani käynyt kyseisissä testeissä. Valitettavasti en ole ainakaan itse vielä pystynyt hyödyntämään ko. testiä millään lailla jalostuksellisesti. Se on testi testien joukossa. Saksassa se varmasti houkuttaa, sillä se mahdollistaa koiran käytön jalostukseen ilman tulosta. Suomessahan tätä vaatimusta ei ole, jotenka ominaisuusarvioinnin merkitys jalostuksessa on marginaalinen vielä useita vuosia.
Ominaisuusarviointi ei ole keneltäkään pois eikä sitä pidä sulkea pois yhtenä mittarina koiria tutkailtaessa. Onni ja autuus se ei valitettavasti ole.
Liittotasolla olen kuitenkin sitä mieltä, ettei sanelupolitiikka jalostustoimikunnalta ole oikein.
Raiser on paljon auttanut meitä Suomalaisia ja auttaa vielä nykyäänkin, sitä ei varmasti kukaan kiellä. Nyt vain osa porukasta on halunnut löytää myös muita tapoja koulutukseen ja kuten huomaamme tulosta on myös tullut.

Riitta Vainiontaus

Ps itse näen ominaisuusarvioinnissa erään vakavan ongelman. Se perustuu kuitenkin suojeluun. Oma mielipiteeni on aina ollut suojeluharrastuksesta se, että jos koira opetetaan puremaan, niin silloin se on opetettava myös ehdottomasti irroittamaan ja purra saa vain käskystä. Tällähetkellä meillä ei ole maalimiehillä kapasiteetia ottaa enää yhtään lisää koiria ryhmiinsä, jotenka ominaisuusarvioinnessa ja muutamassa harjoituksessa ennen arviointia koira oppivat vain puremaan omaehtoisesti. Suojelukoira on työ- ja harrastuskoira. Pennun saalisleikit eivät ole puruharjoituksia, mutta kun hiha astuu mukaan, se tuo aina erittäin suuren vastuun omistajalle.
Suojelu ei ole kiva leikki vaan koiran opettamista puremaan käskystä ihmistä.
Maaret Guldbrand
Viestit: 17
Liittynyt: 18 Loka 2008 22:58

Re: Hallituksen kokous 8-11

Viesti Kirjoittaja Maaret Guldbrand »

Minä olen kyllä Villen kanssa ihan samaa mieltä, sen verran kauan ollaan tätä touhua katsottu ja koettu!

Hyvää Joulua!
t.Maaret
Ville Salmia
Viestit: 395
Liittynyt: 04 Joulu 2007 15:11

Re: Hallituksen kokous 8-11

Viesti Kirjoittaja Ville Salmia »

Ohhohh Riitta hyvä....eiköhän nuo menestystarinat ole suurelta osin sen käytännön ja teoriaopiskelun tulosta, jota SPL on vuosia jo maalimieskoulutuksessaan hyödyntänyt. Ja yllätys yllätys... ne on ihan Raiserin luomia perusteita. Kaikki uudet koulutusmetodit ovat hyödynnettävissä vain, jos perusasiat on tehty huolella. Maalimieskoulutuksen tuloksena Suomessa on huippuosaamista maalimiesten suhteen, ja myös ohjaajataidot ovat pitkälti maalimiesperuskoulutuksesta lähtöisin. Raiserin oppeja et ikävä kyllä saa kitkettyä koirankoulutuksesta vaikka kuinka yrittäisit.Kaikki koulutusmetodit, paitsi kukkahattukerhon makkararingit ,ovat perusteiltaan Raiserin oppeihin perustuvia.Itseasiassa eräs hienoimpia modernin koirankoulutuksen oppeja ,on nimenomaan konfliktivapaa koiranohjaaminen.Ja arvaa keneltä?

Suutari pysyköön lestissään.
Maria Arfman
Viestit: 52
Liittynyt: 04 Joulu 2007 10:14

Re: Hallituksen kokous 8-11

Viesti Kirjoittaja Maria Arfman »

Minua kiinnostaa tuo konfliktivapaa koiraohjaaminen; onko täysin konfliktivapaata ohjaamista? ja tää on kysytty siis ihan irvihampaita. Koska minulle on aina tähdennetty että koirankoulutus on konfliktien luomista ja niiden hallitsemista (osa-alueesta huolimatta).

Kyssärini/kirjoitukseni siis meni ihan yli aiheen, mutta on erittäin mielenkiintoinen.
Ville Salmia
Viestit: 395
Liittynyt: 04 Joulu 2007 15:11

Re: Hallituksen kokous 8-11

Viesti Kirjoittaja Ville Salmia »

Siispä avataan aihe tuonne koulutuspalstalle....
Riitta Vainiontaus
Viestit: 234
Liittynyt: 02 Tammi 2008 20:39

Re: Hallituksen kokous 8-11

Viesti Kirjoittaja Riitta Vainiontaus »

En ymmärrä Ville mitenkä voit saada käsityksen, että vähättelin Raiserin merkitystä kouluttajana täällä Suomessa. Jokainen varmaan on lukenut hänen kirjansa ym. Suurinosa on ollut saamassa oppia leireiltä ym. Tekee varmasti vielä jatkossakin ansioituneesti työtä saksanpaimenkoiran eteen, oman ideologiansa mukaan.
Mutta kaikella kunnioituksella, ei hän mikän pyhimys ole, jonka mitään tekemisiä ei saisi arvostella, ettei syyllistyisi jumalanpilkkaan.
En lähde enää juupas eipäs leikkiin Raiserista enkä RSV2000 asioista. Spl on Spl ja pysyttäköön tässä lestissä nyt ja ensivuonna.

Riitta Vainiontaus
Sonja Lehtinen
Viestit: 140
Liittynyt: 04 Joulu 2007 00:09

Re: Hallituksen kokous 8-11

Viesti Kirjoittaja Sonja Lehtinen »

Riitta Vainiontaus kirjoitti:Suojelu ei ole kiva leikki vaan koiran opettamista puremaan käskystä ihmistä.
Pakko puuttua tuohon kommenttiin, eli itse olen kolmen koiran kanssa kilpaillut suojelukokeessa ja paria muutakin lajiin hiukan reenannut, eikä yksikään koirista osaa käskystä ihmistä purra. Käskystä koiran saa kyllä haukkumaan vaikka patsasta, mutta kyllä omille koirille suojelu on sekä leikkiä että taistelua niille mieleisestä lelusta =hiha. Ominaisuusarvioinnissakin se hiha lentää, sitä voidaan potkia, eli väittäisin joka koiran olevan tietoinen, ettei se hiha ole osa ihmistä.
tuollaiset kommentit kuuluu samaan satukirjaan kuin se että suojelukoirat asuisivat vain häkeissä, ja että arkikasvatus jotenkin heikentäisi koiran ominaisuuksia.
En usko että ominaisuusarviointi opettaa yhtään koiraa puremaan, mutta voi hyvinkin paljastaa koiran piilevän ihmis aggressiivisuuden ja mielestäni on parempi että sellainen tulee valvotussa tilanteessa esiin, jotta omistaja voi vastaisuudessa asiaan kiinnittää huomiota, kouluttamalla koiraa (ihan vaan hallintaa) ja ongelman vakavuudesta riippuen myös kuonokopan käytöllä tai lopullisella ratkaisulla. Arjessa ihmisiä purevien koirien suurin ongelma on koulutuksen puute ja epäjohdonmukaisuus, ei mitkään osallistumiset testeihin tai kokeisiin.
Ville Salmia
Viestit: 395
Liittynyt: 04 Joulu 2007 15:11

Re: Hallituksen kokous 8-11

Viesti Kirjoittaja Ville Salmia »

Amen!
Kari Salkosalo
Viestit: 257
Liittynyt: 07 Joulu 2007 12:50

Re: Hallituksen kokous 8-11

Viesti Kirjoittaja Kari Salkosalo »

Hyvä Sonja!

Täyttä asiaa jälleen kerran!
Milloinkahan me täällä kotimaassa saadaan kulttuuri suojelun suojelun suhteen sellaiselle tolalle, että edes kasvatajat pääsisivät näistä "ihmeellisistä uskomuksistaan" eroon. Tietääkseni yksikään koulutuksessa oleva, jalostustarkastettu tai kilpaileva koira ei ole aiheuttanut näitä lehtien palstoilla olevia puremisia, vaan nimenomaan ne kouluttamattomat koirat!

Sen verran vielä puuttuisin tähän ominaisuusarviointi asiaan, että ihmettelen suuresti näitä arvioinnin vastustajia. He suuresti "toitottavat yhteistyön" perään, väittävät että "testillä" ei ole heille mitään annettavaa, mutta kaikin keinoin koettavat vastustaa arviointeja, eivätkä hyväksy että kukaan muukaan koiraansa sinne vie. Sekö on yhteistyötä, että asia mikä ei miellytä minua, sitä ei saa kukaan muukaan tehdä? Merkillistä touhua!

Tiettyjen tahojen toimesta arviointia ei haluta järjestettävän SPL ry:n toimesta. Jos sen taas järjestää joku alaosasto, niin siitäkin valitetaan, on kuulemma Liiton vastaista toimintaa. Kuitenkin arviointiin osallistuminen on vapaaehtoista, ja tiettävästi ketään koiran omistajaa siihen ei ole vielä pakotettu, ainakaan järjestäjien toimesta! Minä en ymmärrä, miksi arviointeja ei voida järjestää liiton toimesta? annettakoon niiden käydä siellä, jotka uskovat sen hyödyttävän heitä, ja PYSYKÖÖN VASTUSTAJAT POIS TILAISUUKSISTA, ei kait tämä sen vaikeampaa voi olla?

T:Salkkis
Minna Knuuttila

Re: Hallituksen kokous 8-11

Viesti Kirjoittaja Minna Knuuttila »

Kari Salkosalo kirjoitti:Tietääkseni yksikään koulutuksessa oleva, jalostustarkastettu tai kilpaileva koira ei ole aiheuttanut näitä lehtien palstoilla olevia puremisia, vaan nimenomaan ne kouluttamattomat koirat!
Kyllähän näitä on sattunut ainakin muun rotuisten korkeallekin koulutettujen suojelukoirien parissa, saksanpaimenkoiran aiheuttamaa tragediaa ei onneksi tule heti mieleen.
Birgit Johansson

Re: Hallituksen kokous 8-11

Viesti Kirjoittaja Birgit Johansson »

Palaan aikaisempaan, mut annan kanssa Sonjalle pisteet tuosta kommentista. Siitäkään en ollut tietoinen omissa piiireissäni, et joku vastustaisi talenttia... Mä en ota kantaa noihin muihin riitoihin, mun ”maailmassani” Guruja on paljon ja jokaisella on asiantuntevaa tietotaitoa. Samaa mieltä kuin Mäkelän Mia, että ei sovi mullekaan tuo sokeasti mihinkään ”vannominen”. Kirjoittelenkin vaan niistä koirista, viikon aikaisia pohdiskeluja. Tässä on tullut mietiskeltyä monta asiaa uudelleen.

Talentti on varsin oiva apu koiria tutkaillessa, mutta ei se minustakaan ole mikään autuaaksi tekevä, ihan kuin ei ole suojelukaan yksinomaisena. Ööh, nyt sanon pahasti, mut eikö ihmiset ole kovasti käyneet rodunomaisessa SchH kokeissa viimeisen viitisentoista vuotta ja nyt sanotaan, että rodusta ei käyttö eikä työkoiraksi ole? Kasvattajat pilanneet rodun? Samoin, kun tykkään noista tilastoista (tämän vuotisia en oo laskenut) mut tutkailin noita talenttien tuloksia, ni kyl aika suuri osa koirista on saanut 900 tai yli. Jos paljon pitää vielä parantaa, ni 1000 ei enää riitä vai kiristetäänkö sitten (vasta) arvostelun kriteerejä… Kovasti näissä teksteissä on ollut puhe luottamuspulasta mihinkin, minusta tässä horjuu luottamus vähän kaikkeen… mut silti mäkin uskon siihen, et SPL pysyy pystyssä kuitenkin. Näitä saapi korjailla, jos oon väärässä.

Mut, mun mielestä siis siinä mennäänkin metsään, kun tuntuu (mutua siis) että osalle ihmisistä kaikki on hyvin, kun se koira suojelussa pelittää. Mun mielestä se ei kyllä riitä. Vietti peittää todellakin paljon, nuorta koiraa treenataan samalla kentällä saman mokken kanssa, vahvistuuhan se siinä siihen hommaan, kenttäympäristöstä tulee viettiärsyke jne.. Kun koirasta tulee aktiivinen, ni onhan se vahvistunut.
Mä tykkään katella noita luonnetesti tuloksia kanssa, mut se testi on vissiin monelle vain suojelua harrastavalle aika yhdentekevä. Mut, viime aikoina, tosin oon vain selaillut tuloksia ja tää on vain hataran muistini varaista, et voin olla väärässäkin, mut on tuntunut että rodulla toimintakyky ois huonontunut, paljon ois vain +1 enää. Mun mielestä se on kyllä harmi, että luonnetesti ei ole rodun harrastajien suosiossa, koiria kun käy niissä aika vähän.

Luonnetesti on siitä hyvä, että koira mennessään sinne, se on ihan omillaan, ei olekaan sitä tuttua viettiärsykettä eli koulutuskenttää ja ohjaajankin rutiineja harjoituksiin mennessä.
Mun mielestä suojelu ei siis riitä, vaan koiran tarvis olla muutoinkin perusluonteeltaan vähintään normikoira. Luonntesti ei tietenkään ole yksin autuaaksi tekevä, ei siihenkään siis saa liikaa tuijottaa. Luonntestin mukaan en valitsisi koiraa jalostukseen, mut kyl sen mukaan voisin taasen mainiosti hylätä jonkun koiran.

Saksanpaimenkoira tarvitsis jonkun vieläkin kattavamman testin, jossa olis esim. vaikutteita sekä talentista että luonnetestistä esimerkiksi (tää oli nopea tempaisu vaan, vaatis varmaan pitkällisemmän kehittelyn). Mä nyt ymmärsin, et jotain olis suunnitteillakin ja se ois kyllä hyvä.

Mut sitten on vielä se kysymys, että jos nyt rodusta ei ole käyttökoiraksi, ni voisko joku kertoa, minkälaisia niiden oikein kuuluisi olla? Rotumääritelmäkin(kö) luonteen osalta pitäisi sitten uusia? Tän kysymyksen lähtökohta vois olla vaikkapa se, että malinois valtaa yhä enemmän suosiota työkoirapiireissä. Kasvattajana on silti huomioitava, että rotu on todella suuri, se ei vaan mene niin, että sopiva tarjonta vastaisi sopivaa kysyntää. Tai toisinkaan päin. Yhteiskuntakin tuntuu nykypäivänä tarttuvan (media) kovasti koirajuttuihin jne… monet asiat voi vaikuttaa kasvattajan valintoihin.
Jos rodusta halutaan tehdä vain puhdas työkoira korostaen sen tarvitsemia luonteenpiirteitä, ni eikö rekisteröintimäärien pitäisi pudota huimasti, niitä ei sitten myydäkään enää taviskansalle. Niinhän se on, et ”harmaasta on tullut se muotikoira”.
Vastaa Viestiin