Tarkennuksia ja vastauksia geenitutkimus artikkeliin

Jalostukseen liittyvät aiheet

Re: Tarkennuksia ja vastauksia geenitutkimus artikkeliin

ViestiKirjoittaja Juha Puurunen » 26 Elo 2012 10:48

Hyvä kysymys Ville. Vastaus on itseasiassa aika yksinkertainen. Saksanpaimenkoira on saavuttanut asemansa monipuolisuutensa ansiosta. Suuren rodun, ja minulle on edelleen olemassa vain yksi rotu, sisälle mahtuu varianssia. Varianssi on kaukaa viisaasti kirjoitettu jo rotumääritelmään. Ja sitten vastaus, antamalla kummallekin laidalle oikeuden olemassa oloon. Kumpikaan laita ei ole toistaan parempi tai huonompi. Ulkomuotoon panostavan kasvattajan tuote ei heikennä käyttöominaisuuksiin panostavan kasvattajan aikaan saannosta, eikä myöskään päinvastoin. Kaukana toisistaan olevien laitojen väliin mahtuu paljon ja suuruus on rotujärjestölle vahvuus. Suuruuden myötä olemme myös taloudellisesti vahvoja. Taloudellisten resurssien ansiosta voimme tuottaa toimintaa, jonka ansiosta ihmiset saavat lisää tietoa. Tiedon ansiosta ihminen on toista koiraa ottaessaan mahdollisesti hieman valistuneempi ja kykenee tietoon perustuvaan valintaan. Kenties jonain päivänä pystymme tuottamaan tietoa niin paljon, että myös ensimmäistään ottavalla on mahdollisuus tietoon perustuvaan valintaan. Tietoista valintaa, kohdistuipa se sitten kummalle tahansa reunalle tai keskelle, on syytä kunnioittaa.
Juha Puurunen
 
Viestit: 600
Liittynyt: 04 Joulu 2007 8:30

Re: Tarkennuksia ja vastauksia geenitutkimus artikkeliin

ViestiKirjoittaja Päivi Ahola » 26 Elo 2012 13:57

hyvään kysymykseen hyvä vastaus.. Näytelmä ihmisille heittäisin ajatusta - koska siellä on käisttääkseni nimenomaan kansallisiin lajeihin tähtääviä kasvattajiakin. Eli onko tarkoitus edelleen eriyttää; vaiko onko ajatus sillä puolella lähteä hakemaan käyttöominaisuuksiin lisää pontta käyttökoirapuolelta. Nähdäänkö että siihen on aihetta, eli miten näyttelykoiriin keskittyneet näkevät koiriensa ominaisuuksia ja tai puutteita niissä, tai niitä hyviä puolia.

Useimmiten lähinnä käyttöpuolen ihmiset keskustelevat näyttelykoirien ongelmista (ja käyttelykoirienkin), itseäni kiinnostaisi ihan rehellisellä tasolla kuulla mitä näyttelykoiraihmiset (<-karmea sana) ovat mieltä linjojensa ongelmista ja hyvistä puolista. Samoin kiinnostaisi kuulla mitä näytelmäpuolella itse ajatellaan ja nähdään koirien ulkomuoto-ongelmissa suurimpana ongelmana johon on tavoitetta puuttua. Onko niitä ja koetaanko että niitä on.

Tunnen itse joitakin näytelmäihimisiä jotka keskittyvät myös koiriensa ominaisuuksiin - nimenomaan siihen koulutettavuuteen ja siellä on ihmisiä .. (taas tulee omat pienet piirit vastaan..) jotka oikeasti huolehtivat siitäkin puolesta, vaikka se suojelukoiran ominaisuudet eikä suojelu lajina ole heidän juttunsa.

Käyttöpuolen ihmiset, löytyykö suunniteltua yhteistyötä ja jalostusuroksia , mikäli näyttelykoirakasvattaja kyselee?..

Yllä ajatuksia joita itselläni herää rakkaimman rotuni saksanpaimenkoiran yhtenäisyyden puolesta ja siitä että geenipohja pysyisi riittävän laajana - ja vaikka kiva on aina vertailla kenellä isoimmat.. niin yhteistyöllä - se on ainut vaihtoehto asiat muuttuvat ja rakentuvat, ja saahan sinne väliin hampaankappaleitakin heitellä.. eihän se muuten ole suomimeininkiä.. mutta pääräärä pitää olla jotakin muuta kuin ainut ja oikea.. päämäärä pitää olla rakentaa käsitystä saksanpaimenesta sellaisena kuin se parhaimmillaan on.. ja antaa ihmisten kokea se mitä se koira parhaimmillaan ihmisen kanssa eläessään on.. valitsee sitten minkä harrastuksen sen koiransa kera vain.
päxä
ja tälläkertaa sunnuntai-illan huumaa......
Päivi Ahola
 
Viestit: 61
Liittynyt: 12 Joulu 2007 17:27

Re: Tarkennuksia ja vastauksia geenitutkimus artikkeliin

ViestiKirjoittaja Terhi Uski » 27 Elo 2012 11:13

^^ Päivin ja Juha Puurusen tekstit ovat niin täyttä asiaa! Ne jotka yrittävät "pelastaa" rodun dissaamalla muita ja riitelemällä aiheuttavat aina vastakkaisen reaktion, nämä asialliset ja rakentavat kirjoitukset ovat niitä mitä toivoisin tälläkin palstalla olevan paljon enemmän. Mielenkiinnolla odotan vastauksia Päivin kysymyksiin.. :)
Terhi Uski
 
Viestit: 20
Liittynyt: 16 Kesä 2012 7:36

Edellinen

Paluu Jalostus