Koirarekisteriohje 2016

Jalostukseen liittyvät aiheet
Vastaa Viestiin
Riitta Vainiontaus
Viestit: 234
Liittynyt: 02 Tammi 2008 20:39

Koirarekisteriohje 2016

Viesti Kirjoittaja Riitta Vainiontaus »

Koirarekisteriohjeen 2016 keskeisimmät lisäykset

Koirarekisteriohjeen kohtaa ulkomaisten urosten toistaiseksi voimassa olevasta poikkeusluvasta jalostukseen päivitettiin. Usealla PEVISA-ohjelmaan kuuluvalla rodulla on käytäntönä niin sanottu ulkomaisia uroksia koskeva toistaiseksi voimassa oleva poikkeuslupa, joka antaa mahdollisuuden käyttää ulkomaista urosta jalostukseen, vaikka uros ei täytä kaikkia rodun PEVISA-ehtoja. Päivitetty Koirarekisteriohje ei enää erottele tapahtuuko tällainen astutus Suomessa vai ulkomailla. Uuden ohjeen mukaan tällä poikkeusluvalla ulkomaiselle urokselle voidaan rekisteröidä korkeintaan kaksi pentuetta.


Miten saksanpaimenkoiraliitto on äänestänyt.

Tämähän on katastrofaalista kasvattamiselle. Ei todellakaan ole mahdollista ostaa kaikkia uroksia suomeen mitä haluaa käyttää. Aivan 'älytöntä.

Jos saksalaiselle urokselle on Suomeen tuotu kaksi pentua, ei sen pentuja enää voi rekisteröidä kuin EJ- rekkariin, koska Saksassa ei virallisia selkälausuntoja anneta. Tämä ei vaikuta heti, mutta jo nyt on vaikeuksia löytää vierasta geeniperimää ja tällä sitä vaikeutetaan entisestään.

Saksanpaimenkoiraliitolla ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin irtautua PEVISASTA (mikä olisi älytöntä) tai sitten neuvotella erillissopimus kennelliiton kanssa selkäkuvista ulkolaisilla uroksilla.

Miksi tällaisesta asiasta ei ole edes keskusteltu ja kyselty vaikutusta rodun kasvattajiin. Vai eikö kasvattajilla ole enää mitään muuta merkitystä kuin uusien jäsenien tuottaminen rotujärjestölle.

Lyhyesti ja ytimekkäästi villakoiran ydin, mitä herranjumala siellä Kennelliitossa oikein huseerataan. Viimeiset 10 vuotta kennelliiton päätökset ovat suurimmalta osaltaan ollut umpihulluja.

Riitta vainiontaus

Riitta Vainiontaus
Juha Puurunen
Viestit: 604
Liittynyt: 04 Joulu 2007 08:30

Re: Koirarekisteriohje 2016

Viesti Kirjoittaja Juha Puurunen »

Ko. päätös on Kennelliiton hallituksen päätös. Saksanpaimenkoiraliitolla ei ole edustusta Kennelliiton hallituksessa, joten liitto ei ole äänestänyt mitenkään. Ko. päätös on Kennelliiton päätös, joten en ymmärrä Riitan kysymystä kasvattamisesta ja jäsenten tuottamisesta. Sama reaktio päätökseen on tullut usemmalta suunnalta. Muutkin kuin minä on lopettaneet lukemisen juuri noihin samoihin lauseisiin. Kokonaisuudessaan kohta menee näin;

"Rotujärjestön esityksestä voidaan rodulle myös myöntää toistaiseksi voimassa oleva poikkeuslupa.
Tällä poikkeusluvalla ulkomaiselle urokselle voidaan rekisteröidä kaksi pentuetta, vaikka uros ei täytä
kaikkia rodun PEVISA-ehtoja. Yhdistelmä ei kuitenkaan saa olla rodun PEVISA-rajoitusten tai tämän
ohjeen kohdan 7.5 vastainen. Uroksen seuraavien pentueiden kohdalla vaaditaan, että uros täyttää
PEVISA-ehdot tai yhdistelmälle pitää anoa etukäteen tapauskohtainen poikkeuslupa (ks. kohta 6 ja
6.3)."

Eli noiden kahden pentueenkin jälkeen rekisteröiminen onnistuu mutta näihin astutuksiin pitää hakea etukäteen poikkeuslupa. Kennelliitto perustelee päätöstä mm. seuraavasti; "Muutoksen tarkoitus on kuitenkin leventää ulkomaisten urosten käyttöä, jotta ei aina käytettäisi niitä samoja uroksia. Toinen tarkoitus on kohdentaa ulkomaisten urosten käyttö voimakkaammin niihin uroksiin, joiden terveydentilasta on tieto."
Kun LTV-lausunto päätettiin pevisaan liittää oli päätöksen henki se että Saksassa tms maissa, joissa selkiä ei kuvata, tapahtuviin asutuksiin liitto hakee toistaiseksi voimassa olevan poikkeusluvan. Näin myös tehdään. Kun Kennelliiton määräykset on nyt muuttuneet tältä osin niin liitto, päätöksen hengen mukaisesti, tulee luonnollisesti puoltamaan poikkeuslupa anomuksia yhdistelmiin joissa käytettävällä uroksella nuo kaksi pentuetta jo on. Kennelliitolta saadun tiedon mukaan nämä poikkeuslupa anomukset voidaan siellä käsitellä nopeutettuna toimistotyönä.

Pevisasta irtautuminen tuntuu olevan tällä hetkellä ns. päivän aihe. Henkilökohtaisesti olisi toki mielenkiintoista nähdä kuinka kuinka kasvattajat, pennun ostajat ja ennen kaikkea koko kennelmaailma uuteen tilanteeseen suhtautuisi. Liitolta se vaatisi valtavaa panostusta valitustukseen ja tiedon jakamiseen. En usko voimavarojen sellaiseen riittävän. Pevisasta irtautuminen olisi, julkisuuden jo valmiiksi sairaaksi tuomitsemalle rodulle, lopullinen kuolinisku. Tästä syystä en kannata pevisasta irtaantumista.

Tässä linkki 1.1.2016 voimaan tuleviin rekisteröintimääräyksiin. http://www.kennelliitto.fi/sites/defaul ... 2016_0.pdf
Riitta Vainiontaus
Viestit: 234
Liittynyt: 02 Tammi 2008 20:39

Re: Koirarekisteriohje 2016

Viesti Kirjoittaja Riitta Vainiontaus »

Soitin Kennelliittoon ja kysyin asiaa, ennen kuin kirjoitin tänne.

Kysyin muutamaa asiaa:

1. Tarkoittaako tämä muutos ohjeessa sitä, ettei enää rotujärjestön poikkeusluvalla saa teettää kolmatta tai useampaa pentuetta

vastaus: tarkoittaa juuri sitä

2. Katsotaanko yksittäisten tuontipentujen kohdalla, että ne ovat pentue
vastaus: katsotaan

3. Miten tällainen päätös, joka vaikuttaa todella pienentävästi geenipoolin koostumukseen on voinut mennä läpi. Ei kukaan lähde ulkomaille astuttamaan huonommalla veljellä, vaan tyytyy käyttämään Suomessa jo olevaa kuvattua koiraa
vastaus: valtuusto/hallitus on päättänyt

4. Eikö rotujärjestö ole ottanut kantaa asiaan
vastaus: ei ole vastustanut ainakaan

En tiedä kuka puhuu totta tai ei ole ymmärtänyt mistä puhutaan. Soitan huomenna Rantasalolle ja vielä varmistan asian. Koska se mitä minulle on sanottu sieltä on aivan päinvastaista mitä Juha kirjoittaa edellä. Mielestäni koko Pevisan romuttaminen olisi aivan hullua rodun kannalta.

Kyllä Saksanpaimenkoiraliitto on Suomessa niin iso liitto, että sen mielipiteellä pitää olla jonkinlainen painoarvo asioiden hoidossa.



Riitta Vainiontaus
Riitta Vainiontaus
Viestit: 234
Liittynyt: 02 Tammi 2008 20:39

Re: Koirarekisteriohje 2016

Viesti Kirjoittaja Riitta Vainiontaus »

Unohdin laittaa tuohon edelliseen, että kennelliiton sivuilla ei lukenut tuota lisäystä etusivun jutussa. Se löytyy vasta kun kahlaa koko pumaskan läpi.

Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun on ollut pakko vaihtaa urosta lennosta. Valittu uros ei esim. astu. No astutetaan toisella uroksella. Sillä ei olekaan yhtään jälkeläistä Suomessa. Ei tarvita lupaa. No 2 kk aikana, joku tuokin kahdesta eri pentueesta pennun Suomeen. Ei ole poikkeuslupaa haettu. Meneekö rekisteriin? Astutushetkellä ei ole estettä käytölle. Mutta? Entä jos samalta urokselta on tuotu useampi pentu, joita ei olekaan rekattu heti tuonnin yhteydessä. Meneekö Fi ja EJ rekisteriin, kun myöhemmin yrittää saada rekattua? Nämä asiat eivät hetkauta kovinkaan montaa liiton jäsentä, mutta kasvatuksellisesti nämä asiat ovat todella tärkeitä.

Riitta Vainiontaus
Juha Puurunen
Viestit: 604
Liittynyt: 04 Joulu 2007 08:30

Re: Koirarekisteriohje 2016

Viesti Kirjoittaja Juha Puurunen »

Kenen kanssa olet Kennelliitossa keskustellut? Saamasi vastaukset poikkeavat merkittävästi Rantasalon sähköpostilla antamista vastauksista. Samoin ne poikkeaa noista linkittämistäni rekisteröintimääräyksistä. Haluan tosiaan tietää kuka Kennelliitossa antaa noin typeriä vastauksia kuin "ei ole vastustanut ainakaan". Katsoin läpi Kennelliitolta saamani viestit, ko. asiassa ei missään vaiheessa ole edes kysytty rotujärjestöjen kantaa. Tulee muistaa ettei määräyksiä ole laadittu pelkästään Saksanpaimenkoiria varten, sama tilanne on muillakin roduilla. Ja kuten Kennelliiton uutisestakin käy ilmi, päätöksen on tehnyt Kennelliiton hallitus. Kenen esitys se on ollut ei uutisesta selviä, eikä 8.10 kokouksen pöytäkirjaa ole saatavilla. Jalostustoimikunta on esittänyt Kennelliitolle pyynnön saada heiltä edustaja kasvattajapäiville kertomaan tästä ja rekisteröintimääräyksistä muutoinkin. Idea tähän tuli vasta tämän muutoksen myötä, joten aikataulu voi olla liian tiukka. Odotellaan vastausta ja kerrotaan heti kun saadaan se.
Juha Puurunen
Viestit: 604
Liittynyt: 04 Joulu 2007 08:30

Re: Koirarekisteriohje 2016

Viesti Kirjoittaja Juha Puurunen »

Riitta Vainiontaus kirjoitti:Soitin Kennelliittoon ja kysyin asiaa, ennen kuin kirjoitin tänne.

2. Katsotaanko yksittäisten tuontipentujen kohdalla, että ne ovat pentue
vastaus: katsotaan

Riitta Vainiontaus
Tämä saamasi vastaus erityisesti kummastuttaa. Kuinka joku Kennelliitossa voi antaa vastauksen jossa pentuerekisteröinti ja yksittäisen tuontikoiranrekisteröinti tulkitaan samaksi asiaksi. Henkilö jolta olet tällaiset vastaukset saanut on koulutuksen tarpeessa ja Kennelliiton asiakaspalvelun laadun nostamiseksi hänen nimensä pitää saattaa hänen esimiestensä tietoon. Pentueen ja tuontikoiran määritelmä löytyy tuosta aiemmasta linkistä.
Riitta Vainiontaus
Viestit: 234
Liittynyt: 02 Tammi 2008 20:39

Re: Koirarekisteriohje 2016

Viesti Kirjoittaja Riitta Vainiontaus »

Kuten kirjoitin, en puhunut Rantasalon kanssa, hän oli kokouksessa. Yritän saada Rantasalon huomenna kiinni. Keskustelen asiasta ja jos asia on niin kuin Juha on kirjoittanut, niin täytyy Rantasalolle ihmetellä miksi heiltä saa aivan väärää tietoa. Toisaalta ei tuo olisi ensimmäinen kerta.

Palaan asiaan siis huomenna.

Eikö todellakaan Juha noin isossa asiassa valmisteluvaiheessa oltu yhden suurimman rotuyhdistyksen hallitukseen tai jalostustoimikuntaan yhteydessä. Itselläni ollut käsitys, että rotujärjestöillä olisi jonkinlainen sananvalta ko. liiton valmisteluissa.

Riitta
Riitta Vainiontaus
Viestit: 234
Liittynyt: 02 Tammi 2008 20:39

Re: Koirarekisteriohje 2016

Viesti Kirjoittaja Riitta Vainiontaus »

Pyydän anteeksi jalostustoimikunnalle antamaani kritiikkiä edellä kirjoitetusta asiasta.

Sain tänään Rantasalon kiinni ja kertoi asioiden olevan juuri niinkuin Juha on asiat esittänyt.

Annoin myös hänelle palautetta väärästä informaatiosta. Kasvattajien tulee luottaa siihen mitä Kennelliitosta sanotaan. Tämä oli jo kolmas kerta, kun sain tärkeässä asiassa väärää informaatiota.
On ehkä siellä ensin hyvä avata päätökset, mitä mikin tarkoittaa, ennenkuin asia julkaistaan sivuilla. Hyvä myös olisi olla linkki ko kokonaisuuteen, ettei tule vääriä ymmärryksiä.

Edelleen tulee ongelmaksi Saksassa ne tilanteet, jossa poikkeusluvan saanut tai alle 2 pentuetta Suomeen rekisteröity uros ei astuisi. Lennossa uroksen vaihtaminen ei enää olekaan niin yksinkertaista ulkomailla.

Ehkä uuden jalostustoimikunnan tulisi yrittää saada poikkeuslupa ulkomaisten selkälausuntojen osalta.

Riitta Vainiontaus
Vastaa Viestiin