1.1.2016 voimassa oleva PEVISA

Jalostukseen liittyvät aiheet

1.1.2016 voimassa oleva PEVISA

ViestiKirjoittaja Kirsi Lindgren » 19 Tammi 2016 6:42

Tässä vielä kertauksen vuoksi..


Pentueen vanhemmilla tulee astutushetkellä olla lonkkakuvauslausunto ja kyynärkuvauslausunto
Lonkkien osalta pentueen vanhempien lonkkaindeksien keskiarvon tulee astutushetkellä olla vähintään 101.
Kyynärniveldysplasian raja-arvo on aste 1.
Mikäli pentueen vanhempi on tuontikoira tai ulkomainen uros, eikä sillä ole Kennelliiton lonkkaindeksiä, huomioidaan sen mahdollinen ulkomainen BLUP-indeksi. Saksassa laskettu indeksi huomioidaan arvona 100 + (100 – X), missä X on saksalainen BLUP-indeksi.
Jos tuontikoiralle tai ulkomaiselle urokselle ei ole määritelty BLUP-indeksiä, saa sitä käyttää vain koiralle, jonka oma indeksi on vähintään 101.
Lisäksi toimikunta hyväksyy, että selkätutkimuspakko liitetään rodulle hyväksyttyyn PEVISA-ohjelmaan 1.1.2016 alkaen ja vaatimus koskee voimaan tullessaan kaikkia jalostukseen käytettäviä koiria. Rodun harrastajille jää näin ollen runsaan kahden vuoden siirtymäaika.
Toimikunta merkitsee tiedoksi Koirarekisteriohjeen kohdan 9 mukaisen ulkomaisia uroksia koskevan toistaiseksi voimassa olevan poikkeusluvan: ulkomaisilta uroksilta ei vaadita selkätutkimuslausuntoa. Toimikunta huomauttaa, että Suomessa tapahtuviin astutuksiin tulee poikkeuslupa anoa tapauskohtaisesti.


-jalostustmk-
Kirsi Lindgren
 
Viestit: 146
Liittynyt: 24 Maalis 2012 12:34

Re: 1.1.2016 voimassa oleva PEVISA

ViestiKirjoittaja Mirja Pekkonen » 19 Tammi 2016 10:37

Meneekö se poikkeusluvan anominen tavanomaisen proseduurin mukaan eli Saksanpaimenkoiraliiton jalostustoimikunnalta pyydetään lausunto asiaan ja sitten anomus Kennelliittoon vai kuinka. Tahtoo se poikkeusluvan hakeminen kestää niin kauan, että siitoslainassa olevat urokset ennättävät tulla ja mennä ennenkuin lupa on plakkarissa. Juuri eilen pohdimme asiaa kasvattajakollegan kanssa joten laitan kysymyksen tänne, koska menettelytapa voi kiinnostaa useampaakin kasvattajaa.
Mirja Pekkonen
 
Viestit: 5
Liittynyt: 15 Loka 2012 7:49

Re: 1.1.2016 voimassa oleva PEVISA

ViestiKirjoittaja Kirsi Lindgren » 19 Tammi 2016 11:15

Hei!
Tässä vastaus jonka olemme saaneet kennelliitolta koskien esim. jalostuslainaurosta.

Jos ulkomainen uros tulee Suomeen, niin se voi tehdä kaksi pentuetta ilman LTV-tulosta. Tämän jälkeen

a) sen voi ennen kolmatta astutusta kuvata täällä, jolloin pentuemäärää ei rajoiteta, tai

b) sen käytölle voi hakea poikkeuslupaa



Poikkeuslupaa pitää anoa yhdistelmäkohtaisesti ja allekirjoitetulla anomuksella. Lisäksi tarvitaan rotujärjestön allekirjoitettu lausunto.
Alla kyseinen Koirarekisteriohjeen kohta:

6 Rekisteröinti poikkeusluvalla

Kasvattaja tekee Kennelliitolle kirjallisen poikkeuslupa-anomuksen hyvissä ajoin ennen astutusta. Allekirjoitetussa anomuksessa pitää ilmoittaa, mitä yhdistelmää anomus koskee ja siihen tulee liittää perustelut sekä allekirjoitettu rotujärjestön lausunto.

Rotujärjestön lausunnon tulee perustua siihen, täyttävätkö koirat/yhdistelmä Kennelliiton yleisen jalostuksen tavoiteohjelman suositukset ja rotukohtaisen jalostuksen tavoiteohjelman (JTO) terveyteen liittyvät suositukset.

Kielteisen lausunnon perusteluna voidaan ilmoittaa myös muu mahdollinen painava ja ilmeinen geneettinen riski.

Poikkeusluvalla rekisteröidyn pentueen rekisteröintimaksu voi olla korotettu (ks. maksut).

Poikkeuslupaa voi anoa vain etukäteen ja luvan tulee olla myönnetty ennen astutusta (ks. kohdat 7.2 ja 11.2). Hallitus ei poikkea tästä koirarekisteriohjeen ehdosta.
Kirsi Lindgren
 
Viestit: 146
Liittynyt: 24 Maalis 2012 12:34


Paluu Jalostus