kennelliiton tiedote

Jalostukseen liittyvät aiheet

kennelliiton tiedote

ViestiKirjoittaja Kirsi Lindgren » 20 Tammi 2016 13:13

Jos ei vielä ole kaikille tullut tiedoksi, niin kennelliiton jalostussuositukset ovat muuttuneet joulukuussa LTV:n suhteen.
Alla suora lainaus (http://www.kennelliitto.fi/perinnolliset-selkamuutokset)
"Kennelliiton jalostustieteellinen toimikunta suosittelee jättämään oireilevat koirat pois jalostuksesta. Kaikkia oireettomia koiria voi käyttää, mutta LTV1-LTV4 -tuloksen saaneet koirat suositellaan yhdistämään vain LTV0-koirien kanssa. Tällaisten yhdistelmien jälkeläisiä suositellaan kuvattavaksi, jotta LTV-muutosten periytymisestä ja merkityksestä saadaan lisää tietoa."

Välimuotoinen lanne-ristinikama

ELT Anu Lappalainen, Helsingin yliopisto

Välimuotoinen lanne-ristinikama (lumbosacral transitional vertebra, LTV) on yleinen synnynnäinen ja perinnöllinen nikamaepämuodostuma, jonka periytymismekanismia ei tunneta. LTV:llä tarkoitetaan nikamaa, jossa on sekä lanne- että ristinikaman piirteitä. Välimuotoinen nikama voi olla viimeinen lannenikama (L7), jolloin puhutaan sakralisaatiosta tai ensimmäinen ristiluun nikama (S1), jolloin puhutaan lumbalisaatiosta. Muutos voi olla symmetrinen eli samanlainen oikealla ja vasemmalla puolella tai epäsymmetrinen, jolloin selällään otetussa röntgenkuvassa nähdään puoliero. Diagnoosi tehdään usein lonkkakuvasta, josta voidaan nähdä koiran ristiluu ja lanne-ristiluuliitos yhdestä suunnasta (”ylhäältäpäin”). Joillain koirilla lannenikamien lukumäärä on poikkeava, normaalin 7 nikaman sijaan näillä koirilla on 8 tai 6 lannenikamaa. Tämä on yksi LTV:n muoto ja se voidaan nähdä sivusuunnasta otetusta röntgenkuvasta (koira on kuvattaessa kyljellään), jossa ristiluun lisäksi näkyy koko lanneranka.

LTV:tä esiintyy useilla koiraroduilla, ja ainakin saksanpaimenkoirilla sen yhteydestä selkävaivoihin on tutkimustietoa. LTV altistaa lanne-ristiluuliitosalueen varhaiselle rappeutumiselle, minkä seurauksia voivat olla takaselän kivut ja pahimmassa tapauksessa takajalkojen halvausoireet. Hoitona käytetään lepoa ja kipulääkkeitä ja vakavimmissa tapauksissa leikkaushoitoa. Kotikoirina sairastuneet koirat pärjäävät usein melko hyvin, mutta ennuste paluusta harrastus- tai työkoiraksi on epävarma.

LTV:stä voi saada lausunnon 12 kuukautta täyttänyt koira. Arvostelun perusteet ja kuvaesimerkit eri asteista löydät täältä (dokumentti on ladattavissa myös sivun alalaidasta). Arvostelussa käytetty asteikko:

LTV0 Ei muutoksia
LTV1 Jakautunut ristiluun keskiharjanne (S1–S2)
LTV2 Symmetrinen välimuotoinen lanne-ristinikama
LTV3 Epäsymmetrinen lanne-ristinikama
LTV4 6 tai 8 lannenikamaa

LTV-muutosten yleisyydestä eri roduissa ei juurikaan ole vielä tietoa. Kennelliiton jalostustieteellinen toimikunta suosittelee jättämään oireilevat koirat pois jalostuksesta. Kaikkia oireettomia koiria voi käyttää, mutta LTV1-LTV4 -tuloksen saaneet koirat suositellaan yhdistämään vain LTV0-koirien kanssa. Tällaisten yhdistelmien jälkeläisiä suositellaan kuvattavaksi, jotta LTV-muutosten periytymisestä ja merkityksestä saadaan lisää tietoa.
Kirsi Lindgren
 
Viestit: 146
Liittynyt: 24 Maalis 2012 12:34

Re: kennelliiton tiedote

ViestiKirjoittaja Birgitta Johansson » 10 Helmi 2016 18:37

Luulenpa, että tuo ei riitä, jos oikeasti halutaan vähentää LTV:n esiintyvyyttä. Pitäisi katsoa molempien vanhempien sisarusten ja isovanhempien ja niiden muiden jälkeläisten tuloksia myös, jotta voitaisiin välttää kantajien yhdistäminen.

Veikkaan, että periytymiskaava on suunnilleen sama kuin yleensäkin, eli silloin noin yksinkertaistettuna kun yhdistää kaksi kantajaa (vaikka vanhempien tulos LTV0), 25% pennuista on jotain LTV-astetta. Kun yhdistetään joku LTV-taso kantajaan (joka siis LTV0), saadaan 50%:lle pennuista joku LTV-aste. Jos LTV-koira yhdistetään perimältään kokonaan terveeseen (ei-kantajaan), kaikki ovat terveitä, mutta jäävät kantajiksi.

Tämä siis vain teoriassa, useampi geenihän voi vaikuttaa asiaan. Omat kokemukseni joidenkin muiden luustovikojen periytymisen osalta ovat kuitenkin samankaltaisia, joten siksi oma veikkaukseni on tämä. Siksi toivoisin laajaa selkien kuvaamista, vaikka sitten epävirallisesti, ja tiedon jakamista kasvattajien kotisivuilla, jotta ainakin halutessaan kasvattajila olisi mahdollisuus vähän tiukempaankin seulaan. Muuten tässä ei päästä sen parempiin tuloksiin kuin lonkkien tai kyynärienkään kohdalla, vaan vielä 30 vuoden päästä ihmetellään sanoja asioita...
Birgitta Johansson
 
Viestit: 162
Liittynyt: 06 Joulu 2007 1:41

Re: kennelliiton tiedote

ViestiKirjoittaja Eero Lukkari » 10 Helmi 2016 19:13

LTV:n periytymistä saksanpaimenkoirilla on ihan oikeasti jopa tutkittu, tosin otoskoko olisi voinut olla suurempikin (572 kpl), mutta kuitenkin periytymisasteeksi saatiin 0,639. Se on erittäin suuri, saksanpaimenkoirilla esim. lonkkavian periytymisaste on 0,32 ja kyynärvian 0,24. Tutkimuksessa LTV:ksi laskettiin luultavasti Kennelliiton asteikon arvot LTV2 ja LTV3.

Koska LTV:n periytymisaste on noin suuri, se tarkoittanee melko suoraviivaista periyttämistä, eli LTV-koirien jälkeläisissä on hyvin suurella todennäköisyydellä LTV-koiria. Tutkimuksessa tutkittiin myös muiden saksanpaimenkoiralle tyypillisten selkämuutoksien periytymisasteita ja niillekin saatiin merkittäviä periytymisasteita, vaihtelu oli välillä 0,219-0,620.

Mielestäni selviä selkämuutoksia nuorena omaavat koirat tulisi jättää pois jalostuksesta, ellei jalostuskäytölle ole muuten erittäin vahvat perusteet, koska selkämuutoksien periytyminen vaikuttaisi olevan voimakasta. Oli sitten kyse LTV:stä, osteokondroosista, spondyloosista, matalasta selkäydinkanavasta tai vaikkapa välilevyongelmasta. Varsinkin vähänkään oireilevaa koiraa en käyttäisi.

Lähde: Ondreka ym. (2013) Skeletal morphology and morphometry of the lumbosacral junction in German shepherd dogs and an evaluation of the possible genetic basis for radiographic findings. The Veterinary Journal. Volume 196, Issue 1, April 2013, Pages 64–70
Eero Lukkari
 
Viestit: 175
Liittynyt: 03 Joulu 2007 22:23

Re: kennelliiton tiedote

ViestiKirjoittaja Juha Puurunen » 10 Helmi 2016 20:06

Kiitos Eero tutkimuksen esiintuomisesta. Tarkoitatko selkeillä muutoksilla jo ensimmäisen asteen muutoksia vai vasta isompia?
-------------
Juha Puurunen
Koetuomari, maalimies, kennelpoika ja rivijäsen :)
Juha Puurunen
 
Viestit: 597
Liittynyt: 04 Joulu 2007 8:30

Re: kennelliiton tiedote

ViestiKirjoittaja Eero Lukkari » 10 Helmi 2016 20:22

Juha Puurunen kirjoitti:Kiitos Eero tutkimuksen esiintuomisesta. Tarkoitatko selkeillä muutoksilla jo ensimmäisen asteen muutoksia vai vasta isompia?


Joo tätä olisi pitänyt tarkentaa, jos LTV:stä puhutaan niin mielestäni LTV1 voi käyttää. Spondyloosi nuorella iällä on ilmeisesti sen verran harvinaista saksanpaimenkoirilla, että nuorelta jalostuskoiralta voinee vaatia SP0.
Eero Lukkari
 
Viestit: 175
Liittynyt: 03 Joulu 2007 22:23

Re: kennelliiton tiedote

ViestiKirjoittaja Sonja Lehtinen » 11 Helmi 2016 0:27

Sinänsä mielenkiintoinen, en tiedä on Musti ainoa laatuaan toistaiseksi mutta sillä siis vuoden iässä lausuttiin LTV1 ja osallistuin sen kanssa tuohon LTV kuvantamisprojektiin ja nyt siis n. 2,5 v iässä lausunto oli LTV0. Pitäisi vielä laittaa kennelliittoon viestiä, koska ärsyttävästi kaikissa listauksissa se näkyy silti LTV 1:nä, vaikka koiran omissa tiedoissa nollana.
Eli vuoden iässä ristiluun keskiharjanteessa näkyi pistemäinen katkos, mutta nyt viiva oli yhtenäinen ja lisäksi tietysti CT-kuvienkin perusteella ristiluu oli normaali. Tämä panee miettimään LTV kuvauksen järkevyyttä vuoden ikäiseltä, ja toisaalta synnynnäinen muutos on hieman harhaan johtava kun ristiluu kuitenkin luutuu noin 1,5v ikään asti.
Nyt kuitenkin törmännyt siihen että myös LTV1 joukossa on aika selkeitä muutoksia eli muutakin kuin katkosta harjanteessa tai L7-S1 välin kapeneminen. Jotenkin soisi kun tuota LTV1 verrataan B lonkkaan niin muita kohtia arvostelultaan muokattaisiin niin, että kaikki selkeät muutokset tulisi 2 ja 3 kohtiin.
Sonja Lehtinen
 
Viestit: 144
Liittynyt: 04 Joulu 2007 0:09


Paluu Jalostus