Raapii edelleen

Terveyteen liittyvät aiheet
Peltonen, Satu

Raapii edelleen

Viesti Kirjoittaja Peltonen, Satu »

Joku ihana ihminen auttakaa.. Koira on vuoden ikäinen ja sillä on menossa kolmas antibiootti kuuri raapimiseen. Raapimisesta rikkoutuu iho josta iho tulehtuu. kynnet on mahdollisimman lyhyet.

Nyt viisi viikkoa koira on syönyt eläinlääkärin ohjeiden mukaista ruokaa eli riisiä, porkkanaa, hevosta, kanaa, lammasta ja possua. Ei mitään muuta. Lääkärin ohjeistama aika on lopussa kokeilun suhteen ja raapiminen alkoi uudelleen heti, kun kahden viikon lääkekuuri loppui. Eikä tässä nyt puhuta mistään pienestä kirputtamisesta, vaan kunnon sessioista.

Elukoita koirassa ei ole, ne on rajattu pois, sille on annettu loishäätö rokote sekä strongholdia taas viikonpäästä uusiksi, varmuuden vuoksi.

Koira stressaa, minä stressaan ja kasvattaja huokaa epätietoisena. Olen yhä useammissa määrin alkanut kuulemaan, että jollei kutina lopu on koira lopetettava.
En tahdo kiduttaa koiraa, joten jos ainoa ratkaisu on lopettaa pentu teen sen, mutta en ennen, kuin tiedän etten luovuttanut vain jotta vastaus tulee seuraavana päivänä vastaan.

Olkaa kilttejä ja auttakaan! :( :kumarrus:
Tuula Siimes

Viesti Kirjoittaja Tuula Siimes »

Mitä koira söi ennen eläinlääkärin ehdottamaa dieettiä?
riitta vainiontaus

Viesti Kirjoittaja riitta vainiontaus »

Jos allergiaan ei löydetä syytä ei koiraa yleensä tarvitse lopettaa. Sopiva annostus kortisonia pitää koiran oireettomana ja se voi elää normaalia elämää allergiasta huolimatta. Mikäli löydätte syyn, joka allerisoi koiran se on vain jätettävä pois ruokavaliosta ja taas mennään ilman kutinoita.

riitta
Sonja Lehtinen

Viesti Kirjoittaja Sonja Lehtinen »

Aika paljon eri aineita jos tuota eliminaatio dietiksi ajattelsii.
Kaverin koira söi varmaan pari kuukautta makarionia ja kanaa, ennen kuin muuta lisättiin. Se on allerginen ainakin, possulle,riisille ja merilevälle.
Ideaali tapauksessa, kun ruvetaan eliminaatiodietille(eli eliminoidaan ravintolähde kerrallaan allergian aiheuttajat pois), valitaan yksi hiilihydraatti ja proteiinilähde joita koira ei ole aiemmin syönyt, ja mikäli ne ei tuota allergiaa lisätään yksitellen lisää.
esim. ensin lammasta ja kaurapuuroa, jos ok lisätään kanaa, jos ok lisätään hirssiä, jos ei jätetään pois jne.
Heidi Similä

Viesti Kirjoittaja Heidi Similä »

Mietin kans samaa kuin Sonja, että aika paljon eläinlääkäri on suositellut koiralle syötettäväksi erilaisia ruoka-aineita, hirmu vaikeahan tuosta nyt on arvioida, että millehän mahtaa olla allerginen. Meillä ainakin suositeltiin kun eliminointidieetille koira laitettiin, että kahta eri ruoka-ainetta annetaan pari kuukautta, ja sitten pikku hilkaa lisätään joukkoon yksitellen jokin uusi ruoka-aine. Dieetin avulla selvisi, että koiralle ei käy vehnä, riisi, nauta ja kana, myöskin lammas aiheutti jonkinasteisia oireita. Tällä hetkellä koira saa sikahintaista trovetin peura-peruna nappulaa, sekä laktoositonta piimää ja puhtia, tavallisena versiona ja saaristoversiona. Ja jos taloudellinen tilanne on käynyt kovin tukalaksi oon itte keitelly mahaa, perunaa, ohraa, kauraa, possunlihaa, porkkanaa mössöksi. Kämppä haisee kyllä kuin kaatopaikka, mutta ihan hyvin on tuokin maistunut.
Tuula Siimes

Viesti Kirjoittaja Tuula Siimes »

Riisi on yllättävän yleinen allergian aiheuttaja.
Tosin kutinan syitä voi olla muitakin kuin ruoka-aineallergia, vaikkapa ihan henkisiä.
Liika proteiini aiheuttaa myös joskus kutinoita, joidenkin vitamiinien puutos, kapi (ei välttämättä taltu ihan ekoilla loishäätöpiikeillä) jne..
Eva Forsman

Viesti Kirjoittaja Eva Forsman »

voi otan osaa...

Meillä oireet alkoi elo-syyskuussa, nyt kans kolmas kuuri meneillään.... koira reilu 1,5. Meillä ei käy liha, kala ja maissi ainakaan.... Tällä hetkellä syö Trovet ankka-peruna ja silti rapsii mutta nyt vähemmän. Juoksu tuntuu herkistävän... kunhan nykyinen silmävoide, korvatippa + ab-kuuri loppuu niin tod.näk testit. Ruoka-aine allergia ei vaan oikein testeis kuulemma näy....
Ylimääräisiä lemmikkejä ei meilläkään ole ollut, myrkyt annettu varmuuden vuoksi. Mutta periksi ei anneta, kaikki keinot kokeillaan, lopetus vaan jos aivan pakko.

Sinuna vaihtaisin ruokavalion ja kortisonikuurille.... Mutta keskustele toki eläinlääkärin kanssa ensin.

Jaksamisia!!!!
Anne Ahokas

Viesti Kirjoittaja Anne Ahokas »

Moi, Satu, ennen kun teet karmeuksia(lopetus) kannattaa kokeilla BARF-ia. Heidi Rubin on ruokintaan erikoistunut nero.Ruoka on luonnonmukaista,raakaa ym. etsi netistä tietoa,ehkä Lemmikitpalsta? Tietoa on parista kutina ja stressi koirasta , jotka on saaneet avun ruoka muutoksesta.
Anne Ahokas

Viesti Kirjoittaja Anne Ahokas »

Sorry, se Heidin juttu on murren murkina.com sivuilla
Peltonen, Satu

Viesti Kirjoittaja Peltonen, Satu »

Voiko se riivattu sitten olla se riisi? Sitä meillä on koira saanut ihan pienestä asti ja eläinlääkäri sanoi, että ei sen pitäisi allergisoida kun on perjaatteessa mahan täytettä eikä muuta. Epäilivät, ettei sille saa syöttää kotimaista viljaa ollenkaan, jota se ei nyt sitten ole saanut 5vko.

Me kokeillaan nyt sitten vaikka lammasta ja ....? Riisiä? Kauraa?

Koira on nyt ollut puoli vuotta Barffilla. Jätimme kuivamuonan pois, kun raapiminen alkoi, ajattelimme että syy voi olla säilöntäaine ja muutenkin laskimme että tuore ruoka on edullisempaa ja mukavampi koiralle.

Kapia sillä ei ole, koska karva ei ole lähtenyt pois Sillä on itseasiassa yllättävän hyvä turkki. Ei tietenkään niin hyvä, kun se voisi olla ja olisi ilman tuota raapimista, mutta ei kauhea. Stressiä? :cry: Eh... Mä en tiedä mitä mä voisin tuon koiran elämässä muuttaa. Tosin olishan se mukava että olis omakotitalo, jonka reviiriä vahtia, mutta rivarin on riitettävä.


Eva, Mitä teidän koira sitten syö? :? Mä toivon, että sunkin koira tulee kuntoon.
Eva Forsman

Viesti Kirjoittaja Eva Forsman »

Satu :) se kyl lukee tossa viestissä jo : TROVET sitä saa eläinlääkäriltä.

Koiralle ei saa muuta antaa :( ennen sieti mitä tahansa kuivamuonaa + lihaa yms....Nyt ei sovi, ei edes NEUP:ia :(

onko sulla narttu vai uros
Peltonen, Satu

Viesti Kirjoittaja Peltonen, Satu »

Uros tuo on.. Maalisleirille ollaan tulossa, että siellä voi halukkaat tutkia tuota Piskiä. :kauhistus:
Tuula Siimes

Viesti Kirjoittaja Tuula Siimes »

Jätä nyt ensin se riisi pois, sen tilalle vaikkapa kauraa.
Heidi Similä

Viesti Kirjoittaja Heidi Similä »

Mäkin suosittelen tuota riisin jättämistä pois, olen kuullut puhuttavan että kun vehnän tilalla alettiin käyttämään riisiä kuivamuonissa, niin vähitellen koirat on alkaneet herkistyä sillekin. En sitten tiedä kuinka todenperäinen heitto tuo on, mutta yllättävän monella tuntuu riisi aiheuttavan jonkin sortin allergisia reaktioita. Mä olen ostanut trovetia ihan Karvaisten kavereista, Vantaalta. Voi siis olla mahdollista, että sinäkin sitä löytäisit muualta kuin eläinlääkäriltä.
Heidi Paju

Viesti Kirjoittaja Heidi Paju »

Kun koiralla epäillään ruoka-aineallergiaa, on mietittävä tarkkaan sellaiset ruoka-aineet mitä se ei ole elämänsä aikana syönyt (ei välttämättä kovin helppoa...) Niinkuin jo edellä on mainittu, riisi on yleistynyt huomattavasti allergioiden aiheuttajana eikä sovi unohtaa maissiakaan joka on riisin "lähisukulainen" sillä useat koirat jotka ovat allergisia riisille ovat myös maissille. Trovet sarjassa on perunapohjaisia ruokavaihtoehtoja mm.ankka, lammas ja peura. Mikäli koirasi ei ole syönyt perunaa, peuraa tai kalaa kokeilisin ilmanmuuta peura-perunaa tai vaihtoehtoisesti eukanuban kala-perunaa mikäli se ei ole kalaa saanut. Viljatuotteet sensijaan jättäisin sovinnolla pois sillä useimmissa koiranruoissa on mainittu valmistusaineiksi ympäripyöreästi "viljatuotteet" eli ei tietoa mitä viljoja se on syönyt. Hill's ja Spesific-sarjoissa on myös tuotteet erittäin allergisille koirille ideana se, että proteiininlähde on pilkottu niin pieniksi daltoneiksi ettei elimistö pysty sitä tunnistamaan eikä näinollen reagoi siihen allergian oireita aiheuttaen. Näitä ruokia saa eläinlääkäreiltä.
Eliminaatiodiettiä on jatkettava vähintään kahdeksan viikkoa jotta tuloksia voi alkaa näkyä. Mikäli löydät sopivan dietin ja koira pysyy oireettomana, voit pikkuhiljaa alkaa kokeilla muita ruoka-aineita yksi kerrallaan jotta voit mahdollisten oireiden uudelleen alettua todeta mikä oli se ruoka-aine joka oireet aiheutti.
Muista myös että dietin aikana kaikki muu kuin valitsemasi ruoka-aineet ovat ehdottoman kiellettyjä (naudan- yms.luut esim.)
Tsemppiä!
Vastaa Viestiin