Koira ei syö ja ripuloi

Terveyteen liittyvät aiheet
Anniina Mäkelä

Viesti Kirjoittaja Anniina Mäkelä » 03 Maalis 2005 16:48

Juu siis neuvohan on ettei nappulaa vielä. Riisiä (ja seassa siis lihaa) olen pääasiassa syöttänyt, mutta ongelmaksi muodostuukin se ettei koira enää oikein tahdo syödä sitä. Yleensä jauheliha kelpaa mutta nyt ei enää sekään kelpaa. Nyt niinkauan kuin koiran ripuli on vallan rauhoittunut, ei nappulaa saisikaan pahemmin syöttää. Jos koiralle yhtäkkiä nappula kelpaa, saa kyllä syödä 2 dl ripulin ohellakin. Maksalaatikkokaan on kiellettyjen listalla, mutta noin heikossa kunnossa olevalle koiralle parin päivän paasto on tosi paha. Eilen kun se paastosi, ei jaksanut edes kutsusta tulla katsomaan keittiöön vaikka herkkua olisin tarjonnut..

Tuota nappula kyselyä ajattelinkin toteuttaa vasta sitten kun tuo ripuli on vallan mennyt ohitse.

Tea Tuomikoski

Viesti Kirjoittaja Tea Tuomikoski » 03 Maalis 2005 16:53

Ota huomioon sitten myös se, että jos jokin ruoka ensin maistuu ja sitten lopettaa senkin syömisen, niin syy voi olla yksinkertaisesti siinä, että koira saa siitäkin oireita niin paljon suolistoon, ettei sitä halua syödä. Pakon edessä sitä sitten taas jonkin ajan päästä syö annoksen tai kaksi, koska ei nälkäänkään halua kuolla. Ei ne idiootteja ole, eikä ole ollenkaan ennenkuulumatonta, että koira lopettaa sellaisten ruoka-aineiden syömisen, jotka aiheuttavat kipuja/huonoa oloa/allergiaa.

Anniina Mäkelä

Viesti Kirjoittaja Anniina Mäkelä » 03 Maalis 2005 17:10

Totta, siksi koira varmaan voi jättääkin syömättä tai sitten syynä on vielä tämän lisänä jokin muu. Mutta on se kumma ku mikään ruoka ei koiralle maistu. Tämä kaikki alkoi siis 2 viikkoa sitten sillä 5 pvä syömättömyydellä ja vasta viikko päivä sitten alkoi nämä ripulit. (Äsken tuli ihan normaali jätös -tosin pieni)

Sointu Salminen

Viesti Kirjoittaja Sointu Salminen » 03 Maalis 2005 19:03

Heip. Onko koirasi ruokatorvi kuvattu tukoksen pois sulkemiseksi? Ystäväni menetti jokin aika sitten koiransa koska lääkäri ei uskonut tukoksen mahdollisuuteen kun koira ripuloi voimakkaasti ja aluksi oksensi,söikin jonkun verran ja oli aika ajoittain ihan terveen oloinenkin.Näin meni viikko pari,kunnes toinen lääkäri keksi kuvata ruokatorven ja siellähän olikin joku luunpala niin pahasti ettei enää ollut mitään tehtävissä,aikaa oli kulunut liian kauan. T:Sointu ja Rici

Anniina Mäkelä

Viesti Kirjoittaja Anniina Mäkelä » 03 Maalis 2005 19:31

Ei ole ruokatorvi jutut pois suljettu. Koira ei ole kylläkään oksentanut ja siksi lääkäri ei sellaista varmaan epäilekään. Tänään kyllä koira hieman oksensi vaahtoa, mutta ihan vähän. Ei ole oksentanut siis sitä aikaisemmin.

Anniina Mäkelä

Viesti Kirjoittaja Anniina Mäkelä » 03 Maalis 2005 20:39

Jeah, koira söi vielä tänään 2.5dl keitettyä riisiä sekä suuren kasan kanaa :) ja sekaan laitoin vielä ihan vähän keitettyä vihannesta. Tästä lähin annan koiralle ruuan kun se eka joutuu katseleen ku itse syön saa vähän katsella vierestä :kuola: ;)

Kai se nyt vetelee napansa täyteen jotta voi taas pari päivää paastota. :roll:

Tea Tuomikoski

Viesti Kirjoittaja Tea Tuomikoski » 03 Maalis 2005 21:15

Mä kyllä ymmärrän huolen ja toisaalta ilon, kun koiran saa vihdoin jotain syömään, mutta mun näkemyksen mukaan ei kannata antaa sen kiskoa hillittömiä annoksia. Koiran mahalaukku kutistuu siinä missä ihmisenkin ja ihan niin kuin ihmiselläkin sille tulee ylensyönyt, inhottava olo, joka taas voi johtaa syömisestä kieltäytymiseen. Tähän kun vielä lisää huonossa kunnossa olevan suoliston, niin koira on kovilla, kun se kiskasee yhtäkkiä hirveän satsin ruokaa tyhjään mahaan ja se pitäisi sitten prosessoida. Ja mun näkemyksen mukaan 2,5dl riisiä ja iso kasa kanaa on aika paljon. Eli kannattaisi tarjota sille pienempiä annoksia, jopa niin pieniä, että jää pieni nälkä ja halu syödä ja useammin. Ja edelleen pysyttäytyä hyvin yksinkertaisessa ruokavaliossa. Riisi-kana on yleensä hyvin siedetty, mutta niitä vihanneksia sinne ehtii heittää myöhemminkin. Itse asiassa koira ei keitetyistä vihannespaloista saa irti juuri mitään, vihannekset pitäisi soseuttaa. Esimerkiksi keitetty porkkana sulaa usein todella huonosti, jos ollenkaan ja näin ollen voi herkälle koiralle aiheuttaa vatsavaivoja ja ripulia. Jos olet huolissasi, että verensokerit on laskevat todenteolla, niin kehottaisin kokeilemaan eläinlääkäriltä/apteekista saatavaa Nutri Plus-geeliä tmv. ravintolisää.

Mutta mukava kuulla joka tapauksessa, että koiralle ruoka on maistunut! :)

Anniina Mäkelä

Viesti Kirjoittaja Anniina Mäkelä » 03 Maalis 2005 23:01

Juu, pieniä annoksia tietty :) (itse pidän tuota suht pienenä annoksena)Nappi on taas virkeä, ihan toisenlainen ku taas paastonsa aikana. Jaksaa taas jopa pyytää ulos :)

*menee vielä pienelle iltalenkille*

Heli Salonen

Viesti Kirjoittaja Heli Salonen » 04 Maalis 2005 16:46

Myös Virbac:ilta on tullut uusi ruokasarja, siellä on kanssa herkkäsuolistoiselle koiralle - kallis - ruokansa,ei taida muualta saada kuin eläinlääkäriltä. Kuten Raijan koirakin, mulla on vajaa 2 vuotias uros, jonka nirsoilu ja huono syöminen johtuikin herkästä suolistosta,joka kärjistyi liian voimakkaan ruoan syöttämisen jälkeen tulehdukseen ja lekurireissuun testeineen ja tiputuksineen. Ja siihen ruokavalion vaihtamiseen!
Koira joka ei ennen syönyt suurinpiirtein kuin henkensä pitimiksi, ei edes joka päivä, vetää nykyään 2 ateriaa päivässä joka päivä suurella ruokahalulla!
Meilläkin on käytetty NEUta, ennen ja jälkeen sairastumisen ,mutta vasta tämän ruokaremontin myötä on siitä tullut jokapäiväinen tapa, minäkään en pelkän nappulan syöttämisestä koiralleni hirveesti innostu!

Anniina Mäkelä

Viesti Kirjoittaja Anniina Mäkelä » 14 Maalis 2005 15:27

Ajattelin vaan ilmoittaa miten koiralle tällähetkellä kuuluu. Koira siis syö nyt ihan normaalisti kuten ennenkin tosin syö hieman suurempia annoksia kuin aikaisemmin. Nyt ei kylkiluut enää ole näkyvissä ja koira on reipas ja oma itsensä. Onhan se vielä laiha mut...

Koira rupesi syömään 5 päivän jälkeen antibioottejen syömisestä. Uskon siis että antibiootit auttoivat ja että koiralla oli jokin pöpö suolistossa. Niin ja emme menneet niihin lisätutkimuksiin, koska koira alkoi syömään eikä ripuli enää jatkunut.

Ruokavalioon en ole tehnyt muutoksia. Koiralla maha on ollut ihan kunnossa vanhallakin ruokavaliolla tosin nyt se saa hieman ylimääräisiä herkkuja jotta saisi massaa enemmän. Onneksi koira on nyt hyvä. Pelkäsin jo kaikista pahinta.. Itsellä on niin pahoja muistoja: Edesmennyt koirani taudit tulivat esille vasta syömättömyyteen aikana, eikä koiraa saatu syömään millään enää. Ilmeisesti kivessyöpä. Toki olihan koiralla jo ikääkin..

Mutta voi sitä ilonpäivää, kun koira hoksaa, että mennään treeneihin. Ei tiedä edes millä jalalla seisois. Oltiin melki 3 viikkoa treeneistä pois ja nyt tyttö on niin innokas treenaileen! :) Kuvia tuosta täytyisi ottaa :)

Vastaa Viestiin