Ei niin suurta surua ettei ilo voita,ei niin pitkää pimeää yötä ettei aamu koita...
osanottoni :hali:
Mysthenia Gravis
osanottomme :hali:-
Pia Porko
-
Peltonen, Satu
Olen ymmälläni ja harmistunut.
Kasvattaja on todella vihainen minulle että lopetin koiran, hän ei usko diagnooseja jotka lähetin hänelle kahdelta eri neurologilta, jotka Rommin tutkivat. Hänen mukaansa meillä ei ollut mitään syytä lopettaa koiraa ja ainakin ehdottomasti meidän olisi pitänyt teettää koiralle ruumiinavaus.
Tämän kaiken hän siis sanoi sen jälkeen kun koira oli jo lopettettu. Kun alkukeväästä soitin ja kerroin hänelle koiran vaikeasta ihottumasta ja väsyneestä takapäästä oli hän sitä mieltä että koira on lopettava. Kun nyt sitten oli todellinen sairaus kysessä olikin koira yhtäkkiä terve ja vika ainoastaan meissä ja tutkineissä lääkäreissä.
Hän ei aio kertoa muille pentueessa sitä, että Rommi on kuollut tai että sillä todettiin Mysthenia gravis ja että on enemmän kuin todennäköistä että sairaus oli koiralla jo pennusta. Tämä lukee myös eläinlääkärin lausunnossa samoin, kuin että saksanpaimenkoiran on todettu periyttävän tautia. Myös kasvattaja huomasi pennun omituisen seisonta tavan jo pienenä ja vuodenikäisenä ihmetteli sen hassua ravia. Vika oli tietysti tuolloinkin meissä.
Kenelliitossa sanottiin, että he eivät ota kasvattajan vastuuseen kantaa, voin kuulema aina ottaa yhteyttä asianajajaan. Soita Saksanpaimenkoira liittoon, he hoitavat omanrotunsa ongelmat. Mutta olisivat mielissään jos soittaisin heille ja kertoisin miten asiat etenee ja mikä on ratkaisu.
Saksanpaimenkoiraliitosta ollaan sitä mieltä, että asian hoitaa kennelliitto. Mutta hekin tahtovat tietää mikä on tulos.
Molemmissä päissä oltiin hyvin ymmärtäväisiä mutta apua en saanut kummastakaan.
Minulle herää kysymys, että miksi kummassa voidaan sanoa, että nykypäivänä on tiukemmat jalostuskriteerit kun ennen vanhaan ja ihmiset ovat valveentuneempia? Miten voi olla mahdollista että tapauksessa jossa 1.5v koira pistetään hautaan päätökseksi sairaalle elämälle minun pitää todistaa, että vika ei ole minussa? Eikö kukaan muka pysty velvoittamaan kasvattajaa ottamaan vastuuta asiasta?
Mutta eikö se ole kasvattajan velvollisuus todistaa, että sairaus ei ole tullut heiltä, eikä vain todeta ettei ole ikinä kuullutkaan ja asia on sillä selvä? Ja ainakin olisi ihanaa, että hän kertoisi asiasta koiran sisarruksille?
Ja eikö minulla ole jonkinlainen oikeus korvauksiin?
Anteeksi jos olen turhan kiukkunen ja suora sanainen, mutta mulla on mennyt täydellisesti usko siihen, että kasvattajia pyritään valvomaan mitenkään. Eivätkä ne edes tunnu olevan korvausvelvollisia jolleivat itse tunnusta vastuutaan. Tälläinen tauti mikä tuntuu olevan suhteellisen tuntematon(?) pääsee kasvattaja kuin koira veräjästä nostamalla kädet ilmaan ja tuumaamalla, että ei meillä. Ja kuitenkin on todettu että tauti on periytyvää.
Vai onko oikeasti totta että minä olen väärässä ja nipotan turhasta? Että kasvattaja toimii oikein, että on ainoastaan ikävä yhteen sattuma, että se pentu joka oli aina kömpelö ja seisoi hassusti kuolikin sairauteen jo nuorena.
Ja on ihan hyvä että kenneliitto ja saksanpaimenkoira liitto pallottelee vastuuta toisilleen.
Minä en tiedä kenelle se kuuluu, mutta olisi herttisen ihana tietää!
Kasvattaja on todella vihainen minulle että lopetin koiran, hän ei usko diagnooseja jotka lähetin hänelle kahdelta eri neurologilta, jotka Rommin tutkivat. Hänen mukaansa meillä ei ollut mitään syytä lopettaa koiraa ja ainakin ehdottomasti meidän olisi pitänyt teettää koiralle ruumiinavaus.
Tämän kaiken hän siis sanoi sen jälkeen kun koira oli jo lopettettu. Kun alkukeväästä soitin ja kerroin hänelle koiran vaikeasta ihottumasta ja väsyneestä takapäästä oli hän sitä mieltä että koira on lopettava. Kun nyt sitten oli todellinen sairaus kysessä olikin koira yhtäkkiä terve ja vika ainoastaan meissä ja tutkineissä lääkäreissä.
Hän ei aio kertoa muille pentueessa sitä, että Rommi on kuollut tai että sillä todettiin Mysthenia gravis ja että on enemmän kuin todennäköistä että sairaus oli koiralla jo pennusta. Tämä lukee myös eläinlääkärin lausunnossa samoin, kuin että saksanpaimenkoiran on todettu periyttävän tautia. Myös kasvattaja huomasi pennun omituisen seisonta tavan jo pienenä ja vuodenikäisenä ihmetteli sen hassua ravia. Vika oli tietysti tuolloinkin meissä.
Kenelliitossa sanottiin, että he eivät ota kasvattajan vastuuseen kantaa, voin kuulema aina ottaa yhteyttä asianajajaan. Soita Saksanpaimenkoira liittoon, he hoitavat omanrotunsa ongelmat. Mutta olisivat mielissään jos soittaisin heille ja kertoisin miten asiat etenee ja mikä on ratkaisu.
Saksanpaimenkoiraliitosta ollaan sitä mieltä, että asian hoitaa kennelliitto. Mutta hekin tahtovat tietää mikä on tulos.
Molemmissä päissä oltiin hyvin ymmärtäväisiä mutta apua en saanut kummastakaan.
Minulle herää kysymys, että miksi kummassa voidaan sanoa, että nykypäivänä on tiukemmat jalostuskriteerit kun ennen vanhaan ja ihmiset ovat valveentuneempia? Miten voi olla mahdollista että tapauksessa jossa 1.5v koira pistetään hautaan päätökseksi sairaalle elämälle minun pitää todistaa, että vika ei ole minussa? Eikö kukaan muka pysty velvoittamaan kasvattajaa ottamaan vastuuta asiasta?
Mutta eikö se ole kasvattajan velvollisuus todistaa, että sairaus ei ole tullut heiltä, eikä vain todeta ettei ole ikinä kuullutkaan ja asia on sillä selvä? Ja ainakin olisi ihanaa, että hän kertoisi asiasta koiran sisarruksille?
Ja eikö minulla ole jonkinlainen oikeus korvauksiin?
Anteeksi jos olen turhan kiukkunen ja suora sanainen, mutta mulla on mennyt täydellisesti usko siihen, että kasvattajia pyritään valvomaan mitenkään. Eivätkä ne edes tunnu olevan korvausvelvollisia jolleivat itse tunnusta vastuutaan. Tälläinen tauti mikä tuntuu olevan suhteellisen tuntematon(?) pääsee kasvattaja kuin koira veräjästä nostamalla kädet ilmaan ja tuumaamalla, että ei meillä. Ja kuitenkin on todettu että tauti on periytyvää.
Vai onko oikeasti totta että minä olen väärässä ja nipotan turhasta? Että kasvattaja toimii oikein, että on ainoastaan ikävä yhteen sattuma, että se pentu joka oli aina kömpelö ja seisoi hassusti kuolikin sairauteen jo nuorena.
Ja on ihan hyvä että kenneliitto ja saksanpaimenkoira liitto pallottelee vastuuta toisilleen.
Minä en tiedä kenelle se kuuluu, mutta olisi herttisen ihana tietää!
-
Arja tappola
myasthenia..
Otan osaa Satu.Olisin myös itse kiinnostunut tietämään mikä on kasvattajan vastuu,omalla 11 vkon ikäisellä pennullani epäillään ruokatorven laajentumaa joka olisi perinnöllistä.Lähinnä kiinnostaa että miten tulkitaan kauppakirjan kohtia viat ja sairaudet sekä korvausvastuu.Ostin terveen pennun mutta nyt näyttää kaikelta muulta.Pennun eteen teen kaiken voitavan mutta jos se pitää lopettaa niin kuka korvaa vahingon.Lisäksi jos sen kanssa ei voi harrastaa mitään saati mahd.siitosarvo mennyt..Kasvattajalta ei ole tähän mennessä kuulunut mitään,odotan vielä tämän viikon kun diagnoosi varmistuu,mietin eteenpäin..
-
heli tolpanniemi
-
Sonja Lehtinen
Kun ensimmäisen kerran kirjoitit aiheesta etsin Koiran sairaudet -kirjasta infoa asiasta. Sen mukaan periytyvyydestä ei tiedetä, ja että ainakin jos onkin periytyvä on olemassa myös ei periytyvä tyyppi, joka siis syntyy aivovamman johdosta(esim. kasvain). Eli sinänsä tämmöisen taudin kanssa on huono mennä riitelemään kuka on vastuussa, vai onko oikeasti kysymyksessä vain todella huono onni. Itse olen sitä mieltä että vastaavassa epävarmassa tapauksessa, tulisi kasvattajan antaa korvauspentu. Koska vaikka kyseessä olisi aivovamma, ei voi tietää missä vaiheessa syntynyt ennen syntymää, syntymän jälkeen, luovutuksen jälkeen???
Mielestäni taas rahojen palautus tulee sopia ennen koiran kauppaa, ja korvauspentu ei ole kasvattajan valitsema vaan itselle mielestä yhdistelmä. Tämä siis moraalisesti ajatellen. Oikeusteitse en usko mahdollisuuksiin noin huonosti tunnetun sairauksen kyseessä ollen.
Mielestäni taas rahojen palautus tulee sopia ennen koiran kauppaa, ja korvauspentu ei ole kasvattajan valitsema vaan itselle mielestä yhdistelmä. Tämä siis moraalisesti ajatellen. Oikeusteitse en usko mahdollisuuksiin noin huonosti tunnetun sairauksen kyseessä ollen.