Vakutuksista

Terveyteen liittyvät aiheet
eija oikarainen

Vakutuksista

Viesti Kirjoittaja eija oikarainen »

Nyt kun ollaan paljon puhuttu ja täälläkin kuultu terfveysongelmista, niin kysyisin vertailuja vakuutsyhtiöistä.

Itse olen nyt vertaillut eri vakuutusyhtiöitä ja täytyy sanoa, että aikamoista haitaria on niin vakuutusten sisällöisssä kuin hinnoissakin.

Se, mikä oli nimeltä mainittuna, Tapiolasssa hyvää, oli se, että siellä vakuutukseen oli tehty hoitokustannusten kodalle niin, että oli tiettyjä sopimuseläinlääkäriasemia, joissa asioidessa asiakkaan ei tarvitse maksaa muuta kuin omavastuuosuus ja vakuutusyhtiö ja eläinlääkräiasema keskenään hoitavat sitten muun sotkun tai rahaliikenteen.

Mutta, mitä kokemuksia teillä on ja mikä vakuutusyhtiö vastaa parhaiten juuri teidän koiranne ja elämänne tarpeisiin, mikä on saksanpaimenkoiralle, jos niin voi sanoa, paras yhtiö, josta vakuutuksen kannattaisi ottaa.

kyselee Eija
tiia nieminen

Viesti Kirjoittaja tiia nieminen »

Tapiolaan olen ollut tyytyväinen, edellinen saku (nyt jo siirtynyt ajassa ikuisuuteen) sairasti kroonista paksusuolentulehdusta ja kaikki vakuutusmaksut ehtivät puolessa toista vuodessa moninkertaisesti takaisin. Tapiolan vakuutus myös nykyisellä pennulla, ja pelkistä röntgenkuvista tuli niin paljon takaisin että taidan olla jo plussan puolella. Aina ovat mukisematta maksaneet ja yleensä parissa viikossa rahat tilillä.
Jani Huhtaniemi

Viesti Kirjoittaja Jani Huhtaniemi »

Tapiolalla on muutenkin todella hyvä maine. Reilu vakuutusyhtiö, oli kyse sitten auto,koti,koira vakuutuksista. Ei lähde turhia kyseenalaistamaan ja vänkäämään vastaan.
Esimerkiksi Pohjolasta olen taas kuullut hyvin hyvin paljon toisenlaisia juttuja.
Tiina Hämäläinen

Viesti Kirjoittaja Tiina Hämäläinen »

Tapiola :D
carita servin

Vakuutukset

Viesti Kirjoittaja carita servin »

Tapiola ehdottomasti jalostuskoirilla, kattava ja laaja Agrian vakuutus.
Johanna Mattila

Viesti Kirjoittaja Johanna Mattila »

Tapiolan puolesta liputan minäkin. Tapiolan vakuutuksissa on myös se hyvä puoli, että vakuutus on voimassa koko koiran eliniän, eikä pääty kymmenvuotissynttäreihin, kuten monilla muilla yhtiöillä. :)

Nuo edellämainitut nopeat ja selvät korvaussysteemit allekirjoitan myös.
Tiina Kangas

Viesti Kirjoittaja Tiina Kangas »

Tapiola meilläkin ja hyvin on toiminut yhteistyö,voin suositella lämpimästi :)
Anniina Mäkelä

Viesti Kirjoittaja Anniina Mäkelä »

IF :)

Itse olen ollut tyytyväinen kaikinpuolin. Vakuutus korvaa myös kaikki lonkkavikojen aiheuttamat lääkärinreissut, mitä kovin moni muu vakuutusyhtiö ei korvaa. Siksi valitsin tämän yhtiön.
Anne Riutta

Viesti Kirjoittaja Anne Riutta »

Hei!

Tapiola oli pettymys! Palasin takaisin If:iin tuoreimman koirani kohdalla. If:stä on kyllä ollut hyviä kokemuksia entuudestaakin jo yli 10 vuoden ajalta!

Tapiolan vakuutus on ollut selkeästi kalliimpi kuin If:in ja vaikka Tapiolan vakuutusehdoissa ei selkeästi sanota, että vaativat vanhemmilta FCI:n sääntöjen mukaisesti arvostellun kyynärnivellausunnon nivelten terveydestä (vakuutusehdoissa mainitaan muistaakseni vain, että vanhempien kyynärnivelten tulee olla terveet), niin kylläpäs lähtivät sellaista lausuntoa vaatimaan, kun nuorella koirallani (nyt 1,5 v.) todettiin muutoksia kyynärnivelissä. Eli ilmoittivat, etteivät tule korvaamaan mitään kyynärnivelkuluja ellen järjestä koirieni saksalaisista vanhemmista edellä mainittua lausuntoa heille, mikä käytännössä olisi tarkoittanut sitä, että olisin kuvauttanut mainitut saksalaiset koirat omaan laskuuni ja pyytänyt kuvista lausunnon ja käyttänyt lopuksi vielä lausunnon Suomen Kennelliitossa vahvistettavana (ilmeisesti kuvien kanssa? - Tämä Kennelliittovaihe jäi kyllä ihan täysin epäselväksi.. että miksi, mutta sekin olisi Tapiolan mukaan välttämätöntä ja tietysti maksullista!)

Että ottakaa vain vakuutukset Tapiolasta, mutta ulkomaisten vanhempien kohdalla olkaa tarkkoina, että vanhemmista on FCI:n sääntöjen mukaisesti arvostellut lausunnot sekä lonkista että kyynärnivelistä!
Hannele Koivu

Tapiolasta

Viesti Kirjoittaja Hannele Koivu »

Sattuneesta syystä jouduin vaihtamaan vakuutusyhtiötä kesän kynnyksellä ja tein samalla kilpailutuskierroksen. Tapiolan kesänöösä vakuutti ääni kirkkaana, että he eivät ainakaan vakuuta SKL:ssä rekisteröimättömiä koiria.. jep-jep ! :puuh:

Ystävällisen kehoitukseni :wink: jälkeen hän sitten palasi puhelimitse asiaan tarkistettuaan tilanteen ja kertoi, että kyllähän he sittenkin niitä vähän vakuuttavat... :lol:
Kristiina Salonen

Viesti Kirjoittaja Kristiina Salonen »

Meidän kaikki vakuutukset on lähivakuutuksessa. Kun tuttu siellä on :)

Ollaan oltu erittäin tyytyväisiä ja vakuutusmaksut on halvemmat kuin muissa ja ehdoissakaan ei ole ollut moitetta...
eija oikarainen

yritin

Viesti Kirjoittaja eija oikarainen »

Yritin lähettää Kristiinalle viestiä henkilökohtaisesti kysyäkseni, joko pentu on löytynyt ja mistäpäin olet ottamassa, mutta jostakin syystä en onnistunut.

t. Eija
Tiina Kangas

Viesti Kirjoittaja Tiina Kangas »

Tiedättekös vakuutusyhtiötä joka korvaisi myös matkakulut... meillä on erinäisistä syistä kahdessa vak.yhtiössä vakutukset ja kumpainenkaan ei korvaa matkakuluja..
Kristiina Salonen

Re: yritin

Viesti Kirjoittaja Kristiina Salonen »

eija oikarainen kirjoitti:Yritin lähettää Kristiinalle viestiä henkilökohtaisesti kysyäkseni, joko pentu on löytynyt ja mistäpäin olet ottamassa, mutta jostakin syystä en onnistunut.

t. Eija
Mulle voipi mailata osotteeseen

kristiina . salonen @ netikka.fi
Anniina Mäkelä

Viesti Kirjoittaja Anniina Mäkelä »

If korvaa myös matkakulut :)

Tai ainakin mun vakuutukseni. Kipin kapin if:iin hakeen vakuutukset ;)
Vastaa Viestiin