Liika juominen, raapiminen, koluaminen ja apaattisuus?

Terveyteen liittyvät aiheet
Vastaa Viestiin
Emma Berg

Liika juominen, raapiminen, koluaminen ja apaattisuus?

Viesti Kirjoittaja Emma Berg »

Osaako kukaan auttaa? Meiltä löytyy kolme vuotias sakemanni uros Väiski joka on aina ollut kova poika juomaan, mutta nyt lähiaikoina on muuttunut myös apaattiseksi ja raapii tai koluaa jatkuvasti itseään. Koluamisen takia ollaan käyty pari kertaa lääkärissäkin, ja jokaisella kerralla on ilmennyt ihotulehdusta tms. jotka on hoidettu antibiooteilla. Koska Väiski ei tavasta pääse antibiooteilla eroon, niin voisiko kyse olla ruoka-aineallergiasta tms? Kuinka yleisiä allergiat on sakemanneilla? Apaattisuus on Väiskissä ihan uusi piirre, aina ollut jopa liiankin pirteä ja leikkisä, nyt vain makoilee. Veden juonti lisääntynyt ja tänään kävi ilmi että Väiskillä on myös jonkinlaista virtsankarkailua. Plus vielä kaiken lisäksi ko. otus haisee järkyttävän pahalle. Peseminen ei auta kuin hetkellisesti, eikä ihossa tällä hetkellä ole mitään tulehdusta. Anaalirauhasten kanssa on aina ollut ongelmia, voisiko haju johtua niistä? Eläinlääkärille menosta en nyt vielä koe olevan mitään hyötyä, todennäköisesti tiedossa olisi taas kerran antibioottikuuri, mikä ei kuitenkaan poista pysyvästi näitä ongelmia. Samassa taloudessa vipeltää toinenkin koira ja kaksi kissaa, joilla kuitenkaan ei ilmene samoja ongelmia. Olisi kiva kuulla miten on hoidettu jos jollain muulla on ollut samoja vaivoja tai jos joku tietää mistä voisi johtua. :)
Outi Finnig

Viesti Kirjoittaja Outi Finnig »

Oireet sopivat melko hyvin seuraavan sairauteen. Kyseessä voisi olla lisämunuaisten vajaatoiminta eli addinsonin tauti. Koira kannattaisi viedä mahdollisimman pian eläinlääkäriin, mielellään sellaiseen joka on erikoistunut sisäelin sairauksiin. Ainakin eläinlääketieteellinen korkeakoulu, tietää sairaudesta lisää. Sairauden voi todeta verikokeella. En tiedä taudista tämän enempää, toivon silti että se ei ole kyseistä sairautta.

Sairaudesta voi kertoa lisää myös Barbro Dunderfelt Kennel Mocca´s
minna tirkkonen

Viesti Kirjoittaja minna tirkkonen »

Voisko johtua sokeritaudin (= diabetes) puhkeamisesta. Ainakin ihmisillä oireena: janottaa, väsyttää ja pissattaa. Korkeaan verensokeriin liitty toisinaan ketoaineiden muodostuminen elimistöön, jolloin hengityksessä imelä / asetoonin haju, joka leviää nopeasti koko asuntoon. Mikäli tunnistat ko. hajun koirallasi olevaksi hajuksi, kiirehdippä lääkäriin menoa. Hoitamaton diabeetikko saattaa mennä koomaan.
Ja kyllä ruoka-aine allergiat ovat valitettavan yleisiä sakemanneilla.
sami.lehtonen

Viesti Kirjoittaja sami.lehtonen »

Kyseessä voi olla myös uroksien hormoneista johtuva oireilu. Esimerkiksi naapurin juoksusen nartun hajut aiheuttavat vastaavia oireita, kun uros joutuu olemaan pidemmän ajan näiden hajujen lähettyvillä. Eli uroksien haistellessa näitä narttujen tuoksuja liiaksi, alkaa testoa erittymään myös enemmän ja eturauhanen turpomaan, sekä koiran turkkiin rupeaa kerääntymään talia, joka voi aiheuttaa myös sitä pahaa hajua. Eturauhanen sijaitsee alavatsassa, virtsarakon takana, lantion etuosassa. Eturauhasvaivassa voi tulla virtsan ja veritippojen tiputtelua(tulehdus on jo paha), virtsaamisvaikeutta, ulostamisvaikeutta ja litteää ulostetta, hyppäämishaluttomuutta, ohut virtsasuihku ja kävelykipuja. Jos eturauhanen on turvoksissa, niin se painaa koiran virtsarakkoa ja koiralla alkaa tiputtelu-vaivat, jotka myös aiheuttavat sen, että koira nuoleskelee maha-alustaan ja bakteerit iholla lisääntyy, joka aiheuttaa myös sitä hajua koirassa. Vaivoihin kuuluu myös huono ruokahalu, apaattisuus ja tulehdukset virtsateissä. Se lisääntynyt juominen voi johtua myös siitä, että koira "huuhtelee" suutaan, kun joutuu niitä virtsatippoja nuolemaan. Jos hajut/ärsykkeet on poistettu ja oireet jatkuu, niin kannattaa käydä lääkärissä tarkistuttamassa hurtan eturauhanen ja jos on aihetta, niin ottaa antihormooni-pistos, joka auttaa kyseiseen vaivaan hyvin. Joillakin koirilla näitä hormoneita erittyy jatkuvasti likaa ilman syytä ja ne koirat on järkevintä leikkauttaa, jos ei meinaa käyttää koiraa jalostuksessa. Hajua koirassa voi aiheuttaa myös se ruoka-allergia, jota ei kannata täysin poissulkea.
sami.lehtonen

Viesti Kirjoittaja sami.lehtonen »

..ja vielä ruoka-allergiosta. Yleisimmät aiheuttajat: Kala, naudan- ja sianliha, vehnä ja muut kotimaiset viljat, maitotuotteet. Usealta valmistajalta löytyy allergisille koirille sopivia laadukkaita kuivamuonia, kuten riisi/lammas tai riisi/kana,kalkkuna. Mielestäni ei kannata ostaa halpoja marketti merkkejä koska niissä on usein täyteaineita, joita ei tuotekuvauksessa näy. Kalliimmissa kuivamuonissa on myös lisätty valmiiksi omega3 ja omega6 -rasvoja, joiden suhde vaikuttaa tulehduksissa. Oleellisin ero omega-3 ja omega-6 -rasvahappojen välillä on niiden vaikutus tulehdustekijöihin. Omega-3-rasvahapot tuottavat elimistössämme tulehdusta vaimentavia johdoksia, kun taas omega-6-rasvahapot ovat tulehdusta ylläpitävien aineiden kuten leukotrieenien lähtöaineita. Eli koirille kannattaisi lisätä omega3sta, joka kompensoi eläinrasvoista saatavan omega6sen määrää. Näiden rasvojen suhde vaikuttaa oleellisesti tulehdustekijöihin, kun omega6nen ruokkii veren rasva-aineenvaihdunnassa juuri niitä tulehdus- eli valkosoluja. Parhaimpia omega3:sen lähteitä on pellavaöljy.
Nina Kallio

Viesti Kirjoittaja Nina Kallio »

Juominen ja itsensä kaluaminen voi viitata myös kipuihin... Koiran luusto kannattaisi kuvata. Oma koira kalusi takajalkojaan nivelrikon vuoksi. Joko olivat kipeät tai mahdollisesti puutuivat.
Johanna Korhonen

Viesti Kirjoittaja Johanna Korhonen »

Sanoisin, että lääkäriin ja pyydä ottamaan verikokeet.
Niistä näkyy jos sisäelimistä jokin krakaa tai on muuta suurempaa vikaa.
Meillä todettiin juuri tuo addisonin tauti, oireina apaattisuus, kova veden juonti, ruokahaluttomuus, ripulointi.
Lääkkeillä hoidetaan, vaikka tappava sairaus onkin :cry:
Vastaa Viestiin