Terveyttä yhdessä, väki

Terveyteen liittyvät aiheet
Laura Peteri

Viesti Kirjoittaja Laura Peteri »

No eikös nuo lonkka- ja kyynärtilastot jo aika kattavasti löydy Kennelliiton jalostustietojärjestelmästä :?:
Tuula Siimes

Viesti Kirjoittaja Tuula Siimes »

Laura; Kyse taitaa olla nyt enemmänkin muista sairauksista. Niistä joita ei tietokantaan merkitä.
Terhi Puumalainen

Viesti Kirjoittaja Terhi Puumalainen »

Lonkkatilastot löytyy, mutta lonkkakuvausprosentti on viimeisen 10 vuoden aikana heilunut 40-50 % paikkeilla. Eli senkin suhteen puolet koirista on teillä tietämättömillä. Kuvatuista noin 40 % on sairaita (C-E).

Nimenomaan tietoisuuteen tulisi saada kaikki ne piilossa, salassa olevat viat ja sairaudet. Mikä siinä on, että ihmiset haluavat salailla koiriensa ongelmia ja sairauksia? Ja miksi kaikki kasvattajat eivät todellakaan halua edistää harrastamansa rodun terveyttä? Tai eipä sitä kai siinä vaiheessa kutsuta enää harrastukseksi, vaan tulonlähteeksi... :evil:
Pekka Hannula

Tietokannan tiedoista

Viesti Kirjoittaja Pekka Hannula »

Työ (idän murteella te),
mitkä kaikki tulokset sinne tietokantaan tulevat? Tulevatko välikuvaukset tai aikuisten ne tulokset, joita omistaja/kasvattaja ei sinne halua?
Tässä sopisi mennä Ruotsin malliin eli kaikki kirjataan, ja ainakin SPL-kavattajilta (liiton välityksellä) voisi vaatia sopimusta eläinlääkärien kanssa siitä, että näin tapahtuu.

P
Laura Peteri

Viesti Kirjoittaja Laura Peteri »

/\ Tuula

No niin tietysti.. Katsoin vain tuota Milkon kysymystä lonkista ja kyynäristä..

Kyllähän tuollaiset terveyskyselyt varmaan ihan paikallaan ovat, että saadaan selvyyttä mikä sakemanneja pääasiassa vaivaa ja mihin kiinnittää huomiota jalostuksessa.. Mutta vielä tuosta Milkon kommentista.. Anonyymien vastausten perusteella ei varmaan mitään päätelmiä voida tehdä yhdenkään pennunostajan avuksi. Mutta onko edes mahdollista saada tarkempaa tietoa kyselyillä .. olen hieman skeptinen sen suhteen, että jos kasvattajille lähetetään vapaaehtoinen kysely, millä kartoitetaan heidän kasvattiensa terveystilannetta, niin kuinka rehellisiä vastauksia sieltä olisi odotettavissa.. (siis ketään syyllistämättä, kyllä minä ymmärrän että on mukavampi mainita ne hyvät yksilöt ja unohtaa ne sairaammat kun on kyse oman työnsä tuloksista..).
Kyllä taitaa vain olla niin, että vastuu on edelleen kasvattajilla.. ja samoin tietysti pennunostajilla, että muistetaan edes kysyä niistä muistakin sairauksista kuin lonkista ja kyynäristä.. Ehkä nuo kyselyt voisivat toimia jonkunlaisena valistuksena siitä mihin kiinnittää huomiota. Samoin pennunostajien pitäisi osata vaatia niitä kuvaustuloksia.. Onhan rotikkapuolellakin lonkkakuvattujen määrä ihan jotain muuta kuin sakemanneilla.. miksi?
Terhi Puumalainen

Viesti Kirjoittaja Terhi Puumalainen »

Pekka: Niinpä!
Jos nytkin kuvatuista on sairaita 40 %, niin mikä tuo luku olisi, jos kaikki kuvat lähetettäisiin kennelliittoon?
milko naumanen

Viesti Kirjoittaja milko naumanen »

Olisi vain kahdenlaisia kasvattajia liiton virallisia ja sitten ne muut.

Ja kaikki jotka olisi liiton virallisella kasvattaja listalla joutuisivat/saisivat ilmoittaa kaikki terveys tiedot liittoon ja jos ei ilmoita,sitten tulee kenkää kasvattaja listalta.
Birgitta Johansson

Viesti Kirjoittaja Birgitta Johansson »

Moi!

Yleisellä tasolla tehdyistä kyselyistä ei ole suoranaista hyötyä kenellekään muulle kuin geenitutkijoille (toivottavasti se jalostustoimikunnan ja Mäkelän Mian keräämä tutkimusmateriaali on nyt jo vihdoin toimitettu Hannes Lohelle!). Kasvattajien on sen sijaan saatava koirien nimet pöytään, jotta on mahdollista huomioida yhdistettävien sukujen sairaudet!

Elämme nykyaikaa: erilaiset nettisivut ja -palstat ovat maailman helpoin tapa jakaa tietoa ja auttaa rotua omalta osaltaan. Kuinka moni omistaja on ollut aktiivinen kasvattajien (ei vain omansa vaan kaikkien muidenkin) suuntaan ja ilmoittanut julkisesti esim. tällä keskustelupalstalla koiransa sairaudesta?? Tai kuinka moni kasvattaja kertoo kasvattiensa sairaudet omilla sivuillaan tai niin, että tiedoista olisi hyötyä kollegoille??

Eipä kovinkaan moni :(.

Kasvattajienkin olisi helppo ryhmämailitse pistää vaikka kerran-pari vuodessa kasvattiensa terveystilasto kollegoille, elleivät halua ostajia pelotella ilmoittamalla asioista julkisesti. Voitaisiinko esim. SPL-kasvattajilta alkaa edellyttää tällaista avointa tiedon jakamista?

Helppoja asioita toteuttaa, mutta nyt kumpikin puolisko on mykkänä, ja sitten ihmetellään, että miten on niin sairas rotu.

Pekka on niin oikeassa, että olisi jo vihdoin ja viimein aika tehdä jotain konkreettista. Samassa veneessä tässä kaikki ollaan. Jos hyvää tuuria (joidenkin sairauksien) suhteen käyttölinjojen puolella vielä onkin, niin kyllä se kohta loppuu, kun Ferot, Minkit ja kumppanit on riittävän moneen kertaan kerrattu!

Omistajien keskuudessa tiedän olevan paljon kiinnostusta ns. julkiseen terveystietokantaan. Ei siis sellaiseen, jossa ilmoitetaan koiran olevan "terve" sen ollessa vuoden ikäinen, vaan nimenomaan lista koirista, joilla on jokin perinnöllinen vika/sairaus.

Olisiko aika jo kypsä tällaiselle? Esim. jalostustoimikunnan aloitteesta? Onko tällaista asiaa siellä koskaan viritelty ja millaisin tuloksin?

Mallia vaikka akita & shiba ry:n sivuilta http://www.akita-shiba.net/SA_lista.shtml

t. Birgitta
Juha Puurunen

Viesti Kirjoittaja Juha Puurunen »

Kasvattajatoimikunta suunnittelee parhaillaan uutta kasvattajasitoumusta, kuten kasvattajapäiville osallistuneet tietävät. Sitoumus sisältää mm. tiedonanto velvoitteen alkaen astutustapahtumaan ja synnytykseen lliittyvistä seikoista ja jatkuen koiran eliniän kaikkiin terveydellisiin seikkoihin liittyen. Tieto tullaan tallentamaan ja julkaisemaan spl-sivustolla tietokanta muotoisena. Järjestelmä otetaan käyttöön tämän vuoden aikana, ensimmäisen kerran sitä käsitellään maaliskuun hallituksen kokouksessa mihin kasvattajatoimikunta on luvannut toimittaa täsmällisen esityksen sitoumuksen ja siihen liittyvän tietokannan sisällöstä.

Juha Puurunen
SPL jalostustoimkunta
Seija Kulmala

Viesti Kirjoittaja Seija Kulmala »

Pekka:

Tässä on oma tilastoni, eli kirjaan kaikki omasta mielestäni oleelliset jalostukseen ja harrastukseen vaikuttavat seikat.

http://www.graugeboren.net/taulukkoterveydesta.htm

Lisäksi ylläpidän (olen aina ylläpitänyt) ns pentupäiväkirjaa johon kirjaan emän astuttamisesta lähtien ruokinnat, synnytys, pentujen ruokinta ja kehitys sekä pentutestit. Ne eivät ole ollet julkisia vaan omaksi opiksi ja kokemukseksi kirjattuja asioita, joihin on hyvä palata jos ja kun jotakin ongelmaa tulee.

Olen täysin samaa mieltä kuin Birgitta!

Olen käytettävissä jos SPL jalostustoimikunta haluaa ja jotenkin voin auttaa (vaikka en olekaan SPL kasvattaja).

ps. seikka miksi ylipäätään lähdin kasvattamaan: en löytänyt itselleni tervettä harrastuskoiraa ja sentään 82 ensimmäinen koira. Joten jos jollakulla on ollut 8 tervettä koiraa putkeen niin saa kiittää onneaan tai hyviä valintojaan.
Seija Kulmala

Viesti Kirjoittaja Seija Kulmala »

Vielä halusin sanoa Pekalle, jatka! Vastoinkäymisistä huolimatta.
Itselläni oli vastaava reaktio, kun tajusin missä kunnossa tämä rotu on.
Veikkaan että niin moni tulee tämän vielä tajuamaan.

Aloittaessani kasvattamisen joskus 2001 olin varma että jokainen kasvattini on sekä viisas, kaunis, käyttöominaisuuksiltaan paras ja vielä tervekin.

Ystäväni, kokenut kasvattaja, on välillä kanssani tätä naureskellut. :) Voi sitä naiviutta ja voi sitä romahdusta mikä vääjäämättä tulee, kun asioiden kanssa joutuu kohdakkain. :oops:

Vaan sitkeästi eteenpäin ja jos ei muuta jää käteen niin ainakin muutamia todella hyviä kasvattaja- ja kasvattien omistajaystäviä!
Terhi Puumalainen

Viesti Kirjoittaja Terhi Puumalainen »

Niin, ollapa jokaisella kasvattajalla tuollainen julkinen, ajantasalla pidetty ja rehellinen terveystietokanta koiristaan ja kasvateistaan. Mahdollisesti siihen lisänä vielä jokin luonnearvio? Joku vastaava tsydeemi kun tulisikin pakolliseksi SPL-kasvattajille - ja virheellisten tai puuttellisten terveys-/sairaustietojen antaminen johtaisi kasvattajalistalta putoamiseen ellei tietoja korjaa määräaikaan mennessä. Mutta toki, vaikka tuollainen saataisiin, niin kyseenalaisia ei-SPL-kasvattajiahan on pilvin pimein maassamme; heidätkin pitäisi saada sitoutumaan. :roll:

Ainakaan uudet pennunostajat eivät yleensä todellakaan osaa edes kysellä riittävästi pennun suvun terveydestä ja sairauksista. Jos julkisesti olisi saatavilla terveystilastot, niin uusikin rodunharrastaja osaisi kysellä tarkemmin suvun eri sairauksien merkitystä oman tulevan pentunsa elämään. On pöyristyttävää, miten löytyykin kasvattajia, jotka häikäilemättä valehtelevat koiriensa tietoja pennunostajille. :evil:
Mira Pelli

Viesti Kirjoittaja Mira Pelli »

Seija:

erittäin hyvä tilasto!

juuri tälläisiä haluaisin lukea koiran ostajana, että mitä vikoja löytyy (ehkä vähän rumasti sanottu, mutta totta..) vai löytyykö mitään..

ei muuta kuin ottakaa muutkin mallia, eipä nuo tulokset minua pelästyttäneet, rehellisyyttä peliin vaan! :wink:

mira
Seija Kulmala

Viesti Kirjoittaja Seija Kulmala »

Sonorian sivuilla on myös kattavat terveystiedot (Birgitta on liian vaatimaton, kun ei laittanut esille). Myös Grauenfeld sivuilta löytyy.
Tuula Siimes

Viesti Kirjoittaja Tuula Siimes »

Kasvatit sivulta löytyy terveystiedot meiltäkin, ei tosin hienona taulukkona mutta kai noi luettavissa on.
Eli klikkaamalla tätä
Vastaa Viestiin