Pahan hajuinen hengitys

Terveyteen liittyvät aiheet
Marianna Karvonen

Pahan hajuinen hengitys

Viesti Kirjoittaja Marianna Karvonen »

Meillä on reilu vuoden ikäinen uros, Jami. Jamin henki alkoi n. 1 kk sitten haisemaan todella pahalle ja lopetti syömisen(vain silloin tällöin vähän jotain saatiin alas). Eläinlääkärin diagnoosi oli mahakatarri ja lääkkeeksi Antepsinia. Viikko oli Antepsia annettu, eikä mitään apua ollut alkoi myös "mykeltäminen". Ilmeisesti närästystä. No, soitto lekurille ja hän sanoi että sitten aletaan seuloon mille se on allerginen. Varsinaisia iho-oireita ei ole, mutta ihoa kutisee ilmeisesti(rapsuttaa aika paljon itseään) ja karvaa lähtee niin, että kohta ois suvulle tehny villasukat karvoista.
Kehoitti ensin vehnän poistoon. Ja ei kun kauppaan vehnätöntä ruokaa ostamaan, kun tuntui jo että Jami menee poikki keskeltä jos ei sille jotain evästä saa menemään alas.
Kuivamuona jäi syömättä, vihdoin viimein ite tehty riisi-jauheliha-sörsseli sai positiivisen vastaanoton ja ruoka alkoi maistumaan. Nyt ollut 3 pv riisi-liha-kuurilla. Kakka on ollut kokoajan ihan normaali. Mahakin ilmeisesti parani, ainakin poika on virkumpi, mutta hengitys haisee kaameelle vieläkin....mistä nyt jatketaan????
Normaalisti kyllä jaksaa juosta ja touhuta, mutta varsinkin iltoisin on ihan naatti ja apea. Antepsia yhä edelleen otetaan...
Yksin ei voida jättää (ei ole ilman kuonokoppaa riehumatta), kun ei voi laittaa kuonokoppaa mahdollisen oksentamisen takia. Sitä on ollu mm. aamuisin.

Kuinka helpottaa poitsun oloa...
Lea Ojala

Viesti Kirjoittaja Lea Ojala »

Oletteko poissulkeneet nielutulehduksen mahdollisuuden?
Ensin etsisin ihan muita syitä ja sitten kaartuisin vasta tuohon mahdolliseen allergiaan. Voisiko nielussa olla vierasesineitä, jotka esim. ovat keränneet ruoan tähteitä ympärilleen ja ovat sitten alkaneet haista. Tästä voisi olla syömättömyyden haluttomuus, kun ei ole mukavaa niellä.
Mahakatarrihan syntyy useinmiten stressistä. Stressaako koira? Saako tarpeeksi tekemistä, virikkeitä muutakin kuin remmissä kävelyä. Aivojumppaa.. Omistajan kanssa työskentelyä yms.
Uroksillahan tuota karvaa tippuu liki läpi vuoden ja talviaikaan sisäkoirat kupsuttaa ja kapsuttaa. Tarpeeksi öljyä ja varsinkin kalaöljyn useat unohtavat kokonaan.
Syitä voi olla niin monia, mutta nämä tuli itselleni äkkiseltään mieleeni.
Sari Korhonen

Viesti Kirjoittaja Sari Korhonen »

Anaalirauhaset voi olla yksi syy suun haisuun.
Anneli Leppänen

Viesti Kirjoittaja Anneli Leppänen »

Hammaskivi, sokeritauti, munuaisvika saavat myös hengityksen haisemaan.
Jonna Putkonen

Viesti Kirjoittaja Jonna Putkonen »

Ongelmaan en osaa auttaa, mutta hammaskiveen ja pahanhajuiseen hengitykseen yleensä auttaa hampaiden säännöllinen peseminen, luut, plaque off-jauhe (en kylläkään tiedä oman kokemuksen perusteella toimiiko, meillä on käytetty sitä niin vähän aikaa vasta) ja hampaita puhdistavat keksit ja meillä syödään päivittäin pedigreen denta stixejä.
Tiesitkin varmasti kaiken tämän, mutta ajattelin kirjoittaa kuitenkin :)
Anu Kuusenoksa

Viesti Kirjoittaja Anu Kuusenoksa »

Voiko vasta reilun vuoden ikäisellä koiralla jo olla hammaskiveä siinä määrin, että henkikin haisee pahalle?
Jonna Putkonen

Viesti Kirjoittaja Jonna Putkonen »

Ei pitäisi olla, mutta minun koiralla haisi pentuiässä melko pahalle henki ja iskä sanoi että kaikilla pennuilla haisee jossakin vaiheessa, syytä en tiedä. Kyllä tuossa teidän tapauksessa on varmasti jotakin muuta nyt.. valitettavasti en osaa auttaa, toivottavasti joku asiantunteva ihminen on kuulolla ja kertoo mikä voisi olla kyseessä.
Jonna Putkonen

Viesti Kirjoittaja Jonna Putkonen »

Anteeksi, korjaus: Mariannan koirahan tässä on kyseessä, ei Anun.
Terhi Puumalainen

Viesti Kirjoittaja Terhi Puumalainen »

Kaikilla pennuilla ei todellakaan haise henki, eikä kaikilla aikuisilla koirilla. Hengenhaisu ei ole normaalia koirallekaan, vaan kertoo jostain vaivasta. Koiran hengityksen tulisi olla raikas eikä tunkkainen.

Riippuu muun muassa ruokinnasta miten hammaskiveä alkaa muodostumaan ja vuoden ikäisellä koiralla sitä voi jo hieman olla, jos ei kovaa purtavaa ole saanut. Tosin hammaskivi näkyy jo pieninä määrinä, jos osaa katsoa. Jos henki haisee, ilman että suussa näkyy mitään, epäilisin ensimmäiseksi täyttyneitä anaalirauhasia - se on hyvin yleinen syy jo pentuiässä. Etenkin jos koiralla on ollut maha löysällä usein eikä läjät ole kiinteitä kikkareita, anaalirauhaset eivät välttämättä ole päässeet tyhjenemään normaalisti.

Jos anaalirauhasia ei osaa itse tunnustella ja tyhjentää, kannattaa koira viedä eläinlääkäriin, joka toimenpiteen tekee ja varmasti neuvoo ja näyttääkin koiran omistajalle. Turhaan tai usein anaalirauhasia ei kannata ronkkia, ettei osaamattomana saa enempi vahinkoa aikaan.

Mites aloittajalla, onko syy vaivaan selvinnyt?
maiju savolainen

Viesti Kirjoittaja maiju savolainen »

Oikein ruokittua saksanpaimenkoiraa vaivaa todella harvoin hammaskivi.

Yksi syy pahaan hajuun voi olla ruokatorven laajentuma, joka kerää ruokaa "pussiin" joka sitten pilaantuneena haisee.
Kannattaa viedä koira osaavalle lääkärille.
Niina Hämäläinen

Viesti Kirjoittaja Niina Hämäläinen »

tyhmänä nyt kyselen, mutta tyhjenevätkö nuo anaalirauhaset siis myös itsestään? :oops: ulostamisen yhteydessä?? onko se huomattavissa mitenkään että milloin tyhjenevät, tai ovatko ne täynnä? :| *tietämätön*
Pia Porko

Viesti Kirjoittaja Pia Porko »

Hittolainen, Terhin tekstistä vasta tajusin miksi meidän neidillä on anaalinvaihtoviikot usein sen jälkeen jos on ollut vatsa kuralla, kiitos :D
Terhi Puumalainen

Viesti Kirjoittaja Terhi Puumalainen »

Niinalle:
Normaalisti koiran anaalirauhaset tyhjenee itsestään ulostamisen yhteydessä. Anaalirauhaset sijaitsee noin klo 5 ja 7 kohdalla pärs aukosta zuumaten; ovat pienet "pussukat" siellä suolen seinämässä. Anaalirauhasten normaali tyhjentyminen edellyttää riittävän kiinteää ulostetta, jolloin ulostemassa puristaa anaalirauhasista nesteet pois koiran ängetessä paskaa hieman.

Mikäli anaalirauhaset ovat täyttyneet, saati tulehtuneet, voi koirasta se tuntua aika inhalta. Oireina voi olla hengenhaisua, hännän tai hännäntyven järsimistä, hännän alusen nuolemista/lutkuttamista tai takamuksen hinkkaamista/vetämistä pitkin mattoja, maita ja mantuja, myös hidastunut kävely voi olla oire täysistä a-rauhasista. Jos a-rauhaset on oikein täynnä (lähes pingispallon kokoiset), ne voi hyvinkin tuntua ulospäin. Tulehtuneet ja täydet anaalirauhaset tulee tyhjentää ja hoitaa, sillä vaiva voi pahentua rauhasen puhjetessa - jopa ihon läpi ulkopuolelle.
Kun kerran on anaalirauhasten aromit päässy haistamaan, sitä ei unohda. Hyi.
Jenni Pajunpää

Viesti Kirjoittaja Jenni Pajunpää »

Voiko pahanhajuinen hengitys liittyä hampaiden vaihtumiseen? neidin hengitys haisee pahemmalle kuin ennen ja hampaita tippuilee tuon tuosta. kyseessä on siis pentu :)
Jonna Putkonen

Viesti Kirjoittaja Jonna Putkonen »

Meillä oli myös hampaiden vaihdon aikana koiralla pahanhajuinen hengitys ja sitä se iskä varmasti tarkoitti (kts. aiempi tekstini). En tiedä onko kaikilla, mutta jokainenhan on oma yksilönsä.
Vastaa Viestiin