Käärmeenpuremat

Terveyteen liittyvät aiheet
Vastaa Viestiin
Seija Savas

Käärmeenpuremat

Viesti Kirjoittaja Seija Savas »

Nyt kevään tullen luikerot eli kyyt tulevat esiin. Onko kenelläkään kokemusta puremista?

Kyypakkaus kulkee tietty mukana, mutta monet eläinlääkärit sanovat sen olevan lähes plasebo. Tottakai pureman jälkeen lääkäriin välittömästi, mutta kertokaa kokemuksianne.

Mitä teitte, kuinka selvisitte? Viime kesänä seurasin tuttavan russelin toipumista, pieni koira oli useamman vuorokautta tiputuksessa ja lääkityksessä, oli aika tiukka paikka.

Kysyn tätä, koska meidän lähellä n. 200-300 m päässä on "alkuasukkaiden" kertoman mukaan tunnettu talvehtimispaikka (radanvarren louhikkoa), josta keväällä kyyt lähtevät esiin aurinkopaikkoihin lämmittelemään. Tänään koira tiellä käveli yhden kyyn päälle vaikka kuinka haukankatseella yritin ympäristöä tarkkailla, onneksi ilman iskua. Nyt tietysti kaikki tummat oksat näyttävät epäilyttäviltä!
Iso koira kestää myrkyn paremmin kuin pienet... Mutta silti.
Tuula Siimes

Viesti Kirjoittaja Tuula Siimes »

Viime keväänä tuikkas mun koiraa kuonoon, kyseessä vähän alle 30 kg narttu. Tapahtumapaikalla olin vielä sitä mieltä että koira kerkes väistää mutta kun käveltiin sieltä kotiin huomasin että kuonossa on pientä turvotusta. Soitin tohtoriin ja painuttiin sinne. Noin puoli tuntia pistosta oli kuono jo todella paksu. Vitsailtiin tohtorin kanssa että näin tehdään nartusta uros :D
Saatiin lääkitys ja sen alkuillan teki koiralle hieman kipeää jos nopeasti liikautti päätään.
Turvotus laski kokonaan parin päivän päästä eikä muita oireita onneksi tullut.
Leikin asia se ei todellakaan ole. Kyypakkaus on vain ensiapu, pieni hyöty siitä voi olla.
wilhelmiina kallio

Viesti Kirjoittaja wilhelmiina kallio »

Meillä viime keväänä luikerteli kyy KAKSI kertaa husky tarhaan. Kummallakin kerralla käärme pääsi hengestään. Ekalla kerralla pääs purtemaan kahta koiraa ja toisella kerralla koirat säästyivät puremilta. Meidän lekuri antoi ohjeeks et ei tarvi tulla jos eivät näytä shokkiin menneen (siinä vaiheessa kun tulin kotia oli puremista ilmeisesti jo useampi tunti aikaa, naama ja toisella jalka turvoksissa, muita oireita ei näkynyt). Ja sit muutaman päivän (olikohan 5 pvä) antibiootti kuuri naamariin. Kun ne jotku jälkitaudit on kuulemma yleensä pahempia kuin itse pureman aiheuttama reaktio...
Sirpa Rautiainen

Viesti Kirjoittaja Sirpa Rautiainen »

Meillä kans vilisee kyitä. Toissa kesänä sitten sellainen tosi pieni kyy puri ensin koiraa toiseen poskeen ja koira sai raivarin ja meni tietty uudestaan kimppuun, joten pääsi vielä tuikkaamaan toiseenkin poskeen. Mä annoin koko kyypakkauksen ja meidän lääkäri käski odotella tasaantuuko hengitys ja laskeeko turvotus. Jos ei olisi alkanut aamuun mennessä naaman turvotus laskea olisi pitänyt viedä lääkäriin. Antibiootit haettiin mekin parin päivän kuluttua.

Meille lääkäri silloin sanoi, että mitä enemmän koiralla painoa, sitä vähemmän purema vaikuttaa, mutta sekin kuulemma yksilöllistä ja sekin vaikuttaa mihin purema osuu. Omaa koiraa pitää seurata ainakin se ensimmäinen vuorokausi ja oikeasti on turvallisempaa viedä samantien lääkäriin.
Seija Savas

Viesti Kirjoittaja Seija Savas »

Kiitos vastauksista! En ole enää niin "hysse" tuolla metsässä liikuttaessa. Kyypakkaus on aina kulkenut mukana, sanoo vetet mitä hyvänsä.

Meilläpäin voin pitää koiraa vapaana umpimetsässä, missä itsekin mielelläni liikun. Ja joutuuhan silloin koirakin käyttämään eri lihaksia kuin tasaisella maalla (maasto erittäin vaihtelevaa, kalliota, näreikköä, lähes suota yms).
Tiina Verkkomäki

Viesti Kirjoittaja Tiina Verkkomäki »

Kuulin tänään sellasta juttua, että apteekissa ei ollut suostuttu myymään kyypakkausta koska siitä on nykytiedon mukaan enemmän haittaa kuin hyötyä kyynpureman tai ampiaisenpiston hoidossa :shock: En kyllä tiedä tarkemmin mitkä perusteet tuohon oli, joku uusi tutkimus ilmeisesti.
milko naumanen

Viesti Kirjoittaja milko naumanen »

Lainattu http://www.elainsaaralanystavat.com:ista.

"Jos koiran hengitys vaikeutuu, annetaan kortisonia (kyytablettipakkauksessa).
Muussa tapauksessa ei anneta kortisonia, sillä se aiheuttaa munuaisarvojen nousua, eikä uusimpien tutkimusten mukaan kortisonista ole kyynpuremassa hyötyä."
Seija Savas

Viesti Kirjoittaja Seija Savas »

Kiitos Milko. Ehkä juuri tämä on syy eläinlääkäreiden kommentteihin kyypakkauksesta, eli ei tarvitse antaa / lumelääke.
Raija Hietamäki

Kyynpuremat

Viesti Kirjoittaja Raija Hietamäki »

Minun el.lääk. sanoi että kyypakkaus ei auta mitään,antoi Prednison 5mg tabuja.Annostus 2-3 koiralle ja 5 kpl ihmiselle.Ja sitten lääkäriin!
Anne Riutta

Viesti Kirjoittaja Anne Riutta »

Hei!

Meidänkin vanhempaa narttua puraisi viime kesänä kyy. Oltiin pellolla ja koira tuli luokseni. Huomasin, että sen tajunta alkaa jostain syystä mennä. Silmät lupsuivat ja jalat eivät meinanneet kantaa. Siitä sitten äkkiä sisälle ja soitto eläinlääkärille. Kyynpurema tuli jostain syystä heti mieleeni ja yritin työntää niitä kyypakkauksen tabletteja koiran suuhuun, ei onnistunut.

Mentiin pikapikaa eläinlääkärille, joka aloitti koiran nesteytyksen. Tietysti oli viikonloppu, joten tuolta kyseiseltä eläinlääkäriltä jouduttiin siirtymään EKK:lle jatkohoitoon. Koira oli vielä 2 vuorokautta tehohoidossa. Ei ollut pikkujuttu ei.

Kyytabletit ovat kuulemma yhtä tyhjän kanssa, paitsi, että saattavat sitten auttaa siihen turvotukseen (johon harvemmin kuolee). Muualla kuin Suomessa ei kuulemma edes "mainosteta" kortisonia kyynpuremiin, ei ihmisille eikä eläimille.

Meidän koiraa kyy puri kuonoon, joka on kuulemma paljon parempi paikka purra kuin, että jos kyy olisi purrut esim. jalkaan. Jalasta myrkky leviää verenkiertoon vielä paljon nopeammin ja enemmän kerralla kuin kuonosta.

Kyyttömiä lenkkejä ja peltojälkiä kaikille!

Terv. Anne
Harju Sanna

Viesti Kirjoittaja Harju Sanna »

Meilläkin piha vilisee kyitä kesäisin, mutta onneksi ei vielä kertaakaan koiraa ole purrut. Entistä koiraamme pisti joskus tassuun.
Naapurin terrieriä oli kyy pistänyt pariin otteeseen jonkin aikaa sitten. Kyy oli luikerrellut koirien tarhaan, ja siinä sitten pienempää pistänyt. Lääkäriin vietiin heti ja oli kuulemma kuono turvonnut oikein kunnolla :?
Susanna Saarikangas

Viesti Kirjoittaja Susanna Saarikangas »

Omalla koirallani on allergioita ja mietin, että miten paha kyyn purema saattaisi olla. Onko kenelläkään kokemusta siitä että kyy pistää allergista koiraa?
Meillä lenkkipolun varrella on joskus näkynyt kyitä..
Vastaa Viestiin