lonkka ja kyynärnivel kuvaukset?

[Riikka Pulkkinen]

Eli kyselisisin vain että paljonkohan mahtavat maksaa saksanpaimenkoiran lonkka ja kyynärnivel kuvaukset..?

Sitten mitä mieltä olette voiko sakemanni asua kerrostalossa..? siis ei missään pienessä kopperossa vaan 4h, keittiö, sauna ym..?
Koira saisi tietenkin yhtä paljon liikuntaa kuin missä vaan ja vapaana saisi liikkua paljonkin ja koirapuistoissa käydä ja kesät mökillä viettäen

[Sirpa Rautiainen]

Mulla asuu 2 sakemannia kerrotalossa kopperossa. Mitä väliä missä asuu, miten asuu! Enemmän taitaa olla väliä sillä miten paljon koira saa liikuntaa ja kaikkein tärkein, että sen kanssa harrastetaan muutakin kuin pelkkää lenkkeilyä!

Kuvaukset maksavat elänilääkäristä/kuvauspaikasta riippuen 120 - 200 ja jos saa jonkun kanssa kimppakuvaan saa yleensä hieman halvemmalla.

T sirpa

[Seija Kulmala]

Hei Riikka,

Esim. lonkat + kyynärät + polvet kuvaus maksaa noin 140 euroa, aikuisiässä kannattaa kuvata myös koiran selkä sivukuvin.

Kerrostalo ei mielestäni ole saksanpaimenkoiralle ideaali asuinpaikka, toki koira viihtyy siellä missä sen on muuten hyvä olla. Lähinnä iho ongelmia voi ilmetä jos koira oleskelee liian lämpimässä.

Kesät mökillä kuulostaa hyvältä! Kenestä tahansa.

[Maria Wilenius]

Heippa!

Välikuvat otin koirasta kun äijä oli noin 8kk samalla kun kuvattiin etutassua. En muista hintaa koska äjä on kuitenkin sen arvoinen. Kasvattaja maksoi viralliset kuvat.

Koirani on marraskussa 3v ja ollaan nyt vuoden asuttu yksiössä, muuten koiran nuoruus iän omakotitalossa. Takapiha löytyy mutta ei ole ollut mitään ongelmia sisällä, ei haukkumista eikä muutakaan rikkomista. Koska yksiössäni ei saa läpivetoa niin ostin 500€ ilmastionti/jäähdytyskoneen viime kesänä ja se on ollut hinnan arvoinen. Nyt hellepäivinä niin kämpässä on noin 22 astetta kun ikkunat ja verhot on kiinni. Yöllä nukutaan sitten takaovi raolla jos on viileämpää kuin 18astetta.
Sisällähän ei muutenkaan riehuta joten ei se neliöistä ole kiinni. Kentillä, lenkillä ja jäljellä me otetaan energiat pois.

T, Maria ja Rocky

[Auli Impola]

Seija, en ole ihan samaa mieltä kanssasi. Minun mielestäni koiralla on ihan sama, asuuko se sisällä maantasalla (=omakotitalossa) vai kuusi kerrosta maantason yläpuolella. Koira ei lenkkeile sisällä, joten sekin on sama, onko se kolmenkymmenen neliön suuruisessa asunnossa vai kymmenen neliön tarhassa. Tarhassakaan ei lenkkeillä.

Minä olen suuren osan aikaa asunut koirien kanssa kerrostalossa. Joskus jopa ihan keskellä kaupunkia. Itsellä ei ole ollut painon kanssa silloin ongelmia, kun koirien kanssa tuli liikuttua niin vietävän paljon. Piti tehdä vähintään ne tunnin lenkit kolme kertaa päivässä. Yleensä yksi niistä lenkeistä oli pari - kolme tuntia. Silloin tuli käytyä kentälläkin treenaamassa pari kolme kertaa viikossa, kun ei ollut omakotitalon töitä. Koirat lähinnä nukkuivat kotona ollessaan, tai eivät ainakaan leikkineen eivätkä riehuneet.

Kerrostalokoirat ovat lisäksi aina omistajiensa kanssa yhdessä. Niitä ei unohdeta tarhaan päiväkausiksi, vaikka olisi vähän laiskempikin omistaja. Koiran kanssa ainakin seurustellaan ja se viedään vähintäänkin pissalenkeille. Kaupunkiasumisessa on lisäksi se valtavan hieno asia, että koirat tottuvat kaikkeen. Ne käyttäytyvät yleensä hyvin, koska ne ovat kyllääntyneet jatkuviin ärsykkeisiin.

Asunnoissa, missä minä olen asunut, ei ole ollut liian kuuma. Minun koirani eivät ole milloinkaan saaneet mitään rapsutuskohtauksia, eikä iho ole kuivunut. Tuon rapsutuksen olisi väkisinkin huomannut, kun koiran kanssa viettää niin paljon aikaa. Omistajalta tuo kerrostaloasuminen vaatii enemmän, kuin omakotitalossa. Koiran karvaa saa siivota, kun ne ovat koko ajan sisällä. Ei voi tyrkätä koiraa ulkoilemaan pihaan "omiin nimiin" vaan on aina lähdettävä itse lenkille.

Pahin paikka koiralle minun kokemukseni mukaan on maalaistalo. Siellä koira on "osa karjaa", ja se voi joutua vielä nykyäänkin kettingillä kiinni siihen navetan seinään. Kun koira on niin paljon omissa oloissaan, ongelmia ei huomata. Kun maalaistalossa on vielä paljon töitä, ei jakseta välittää kaikesta. Koira ei ole tuottava eläin, joten se hoidetaan viimeisenä.

Tämä on toki vain minun mielipiteeni. Toki koiraa pidetään hyvin tai huonosti paikasta riippumatta. Se riippuu ihmisestä.

[Marko Kurkinen]

Itse olen asunut omakotitalossa koirieni kanssa käytännössä koko ajan. Pari vuotta sitten täytyi kuitenkin asuskella noin 8 kuukautta koiran kanssa kerrostalossa (ja kaiken lisäksi vielä Turussa ) ja en koko tuona aikana kohdannut mitään sellaista ongelmaa miksei koira voisi asua täysipainoisesti myös kerrostalossa samoin kuin jossain muuallakin. Tietenkin koiraa ei voi kerrostalossa päästää vaikka illalla ulos vain aukaisemalla takaovea, vaan on itse laitettava kengät jalkaan ja koiralle remmi kaulaan ainakin siksi ajaksi kunnes pääsee pihapiiristä kauemmas, mutta koiralle tällä ei liene suurempaa merkitystä.

[Anneli Leppänen]

Aulin ja Markon kanssa täysin samoilla linjoilla, tämän hetkisen koiranin kanssa olen asunut vuoden kerrostalossa ja nyt vuoden rivitalossa, sitä ennen koira asui toista vuotta tarhassa. Mikään asumismuoto ei ole tuottanut koiralle ongelmia, enenmmän ongelmia on aiheutunut minun vuorotyöstä.

Sitäpaitsi, pitää aika korvessa asua tai olla tontti kunnolla aidattu, jos meinaa selvitä koiran pissittämisistäkin pelkällä ovesta ulos päästämisillä.
Ei 2000 neliön hoidetulla pihamaallakaan koira saanut mellasta mielin määrin ja naapurisovun oli säilyttävä jollain tavalla. Kyllä omakotitalostakin on tarhakoira vietävä kunnon lenkille päivittäin, tapahtui se sitten pyöräillen tai kävellen, kerrostalosta on pakko lähteä jo omaa päätäänkin tuulettamaan, samoin rivitalosta.

[Elina Kenttä]

Itse olen asunut koirien kanssa niin kerros-rivi- kuin omakotitalossakin. Opiskeluaikana asuin Jyväskylän keskustassa yksiössä loppujen lopuksi kolmen koiran kanssa (no, kolmannen tullessa taloon oli muutto isompaan asuntoon jo tiedossa). Kerrostaloelämä sujui ongelmitta eikä iho-ongelmia tms. ollut. Naapuritkin sattuivat olemaan mukavia; etenkin yksi vanha pariskunta, joka pyyteli koiria käymään kylässä (mutta eivät omistajaa ). Mä olen ajatellut vähän niin, että kun koirien kanssa liikkuu ja tekee muutenkin paljon, niin ei sen ole niin väliä minkä kokoinen asunto ympärillä on.

Joukkokuvaukset tulevat tosiaankin halvemmaksi: maksoin koko koiran kuvauksesta (lonkat, kyynärät, polvet, olat, selkä) 100e. Ja kuuluikohan tuohon hintaan vielä rokotuksetkin, sitä en enää muista, mutta edullista oli kuitenkin.

[Hanna Keskinen]

Juuri kuvautin uudestaan 8,5v sakemanninarttuni ja selkä, lonkka ja kyynärkuvat maksoivat yhteensä 78€.

[Birgitta Vesa-Lehtinen]

(Huokaus!) Että mua jaksaa ärsyttää ihmiset, jotka yleistää kaiken!

Koiran pito voi olla huonoa kerrostalossa, maalaistalossa, omakotitalossa, rivitalossa, teltassa, ym. asuinpaikasta riippumatta. Se, millaisessa asunnossa ihminen asuu ei tee ihmistä huonoksi tai hyväksi koiranpitäjäksi - kyllä se kaikki sieltä korvien välistä lähtee.

Tiedän koiria, jotka asuvat kerrostalossa ja niitä viedään vain "pissalenkille" ja tiedän koiria, jotka asuvat omakotitalossa ja niitä lenkitetään päivittäin ja käydään kentällä treenaamassa ja koirat ovat perheenjäseniä. Tiedän myös koiria, jotka asuvat maalaistalossa ja ovat myös yhtä perheenjäseniä. Tosin tiedän myös päinvastaisia tapauksia. Että silleen...

[Katja Kilpeläinen]

Onkohan mun koiranpito sitten parantunut tässä vuosien varrella kun ensin asuin pienessä kerrostalokaksiossa, sitten vähän isommassa kerrostalokaksiossa, sitten vielä isommassa rivitalo kolmiossa ja nyt omalla tontilla olevassa omakotitalossa, 5h + keittiö...? Ja saksanpaimenia on ollut näistä jokaisessa...

[maiju savolainen]

Ei se koiranpito ole kiinni asuinpaikasta vaan ihmisten asenteista.

Aulin kanssa täysin samaa mieltä; maalaistalot ja hevostallit ovat minun kokemuksen mukaan todellisia paskapaikkoja.

Maalaisethan eivät älyä edes eläinten kiimoista mitään, vaikka toisin luulisi

Apula ja Kelpainen Pörssi on täynnä näiden tollojen pentumyynti-ilmoituksia kun 8-9kk ikäinen narttu on "vahingossa" astuttu.
Siellä koirat ovat karjaa, ja jos pennuista sattuu muutaman satasen saamaan lompakontäytettä, niin niitähän kannattaa tehdä joka vuosi.

[Seija Savas]

Nyt on pakko kommentoida.
Tietty, tallikoiran elämä voi olla ankea.

Edellinen sakuni oli onnellisessa asemassa. Päivän puuhailut hevosten kanssa antoivat paljon aktiviteettiä, välillä mamman töissä toimistossa makaillen. Sosiaalistuminen tuli itsestään tallin muiden koirien ja ihmisten kanssa.

Laidunten tarkistaminen, aitojen korjaaminen ja liikkuminen hehtaarien alueella oli mukavaa, oppi lähes itsestään auttamaan minua mm. hakemalla ruokintavadit tarhoista, poimimalla milloin minkin pudonneen tavaran ja tuomalla talliin. Laumaviettikin sai kohteensa, ohjatusti kylläkin.

Tämän lisäksi maastolenkit hevosen kanssa, hieno koira oli suunnaton apu nuorten ja/tai epävarmojen ratsujen kanssa. Pelottavan paikan tullen lähetin koiran eteen, jolloin hevonen uskalsi myös mennä paikan läpi.

Monta kertaa pudonneet hanskat, raipat tuli kotiin asti hänen mukanaan (asuin tallin vieressä)

Puhumattakaan sänkkärilaukoista. Joka syksy jupisin, että ei ikinä enää, koira perkules kun haastoi laukkaavaa hevosta leikkimään. Onneksi hepo pysyi käsissä edessä pelleilevän koiran temppuja sietäen. Mutta se koiran ilme ja onni, kun päästellään vauhdilla!!!

Tämän lisäksi treenit kentällä, jäljetys yms.

Hevosten estetreenien jälkeen esteiden purkuvaiheessa koira treenasi isoilla esteillä (sen takia ei ymmärtänyt koirakenttien esteitä, olivat kai liian kapeita:)

Että silleen.....

[Hanne Muurinen]

Lusikkani tyrkkään tähän soppaan minäkin. Komppaan muita (tai sitten en ketään :rolleyes: ) toteamalla, että eikö koira ole onnellinen siellä, missä sen kanssa touhuava laumakin on? Eli asuu koira sitten ok-, kerros-, pari- tai rivitalossa, yksiössä, kaksiossa tai on sillä tilaa hehtaarikaupalla.

Tahtoo vain siis sanoa, että kyllä ne maatiloilla/-taloissakin asuvat hulit tekemistä kaipaavat sen oman ihmisen kanssa. Ihan samalla tavalla siis, kuin kaupungissa asuvat lajitoverinsakin.

Ja mitä noihin tallikoiriin tulee... Olin muinoin töissä muuan tallilla, jossa oli bernhardilainen. Koira oli "leppoisa, kuin lehmänhenkäys", mutta sen olot eivät mielestäni olleet parhaat mahdolliset. Se vietti niin päivänsä, kuin yönsäkin tallissa/tallilla. Päivisin se tosin pääsi liikkumaan tontilla vapaasti, lähti joskus jopa lenkeille mukaan. Toisinaan se otti päivätorkkuja jossain tyhjässä karsinassa.

Vettä me tallityöntekijät koiralle annoimme sen isoon emaliseen vatiin ja ruokaa (ruuantähteitä) haimme tallikahviosta. Kahvio oli siis sellainen, että pitäjä teki ihan itse kotiruokaa siellä. Niitä sitten ämpärillä kannettiin tälle hulille. Ja iltaisin koira jätettiin talliin, kun ovet laitettiin lukkoon.

Vaikka mukava koira olikin, ei sen elämä mielestäni ollut koiranelämän arvoista.