Papi lähti tänään viimeiselle matkalleen

Terveyteen liittyvät aiheet
Vastaa Viestiin
Satu Immonen

Papi lähti tänään viimeiselle matkalleen

Viesti Kirjoittaja Satu Immonen »

Tämä taistelu hävittiin, koira alkoi aamulla oksentamaan ja päivällä oli kaasuuntunut, leikkausta ei edes harkittu sillä koira ei sitä yleiskuntonsa takia olisi kestänyt, oli siis aika heittää haikeat hyvästit omalle rakkaalleni. Olin vieressä viimeiseen henkäykseen asti ja saatoin urhean koirani kohti parempaa. Papi oli urhein tuntemani koira sen sairaskertomus oli pitkä ja aina se vain jostain sai voimia taistella ja se voitti ne, minulle parasta oli kun koiralla oli hyvä olla se näytti sen ottamalla oman jättinallensa suuhun ja ynisemällä. Voi miten ikävä minulla on!
Jukka Haataja

Viesti Kirjoittaja Jukka Haataja »

Tämän vuoden Heinäkuussa jouduttiin viedä piikille meidän vanha spu Santtu, joka olikin ollut kotiamme vahtimassa jo 14 vuotta... kyllähän se pisti mielen maahan, vaikka tämä nyt 7,5kk riiviö jaloissa ikävää hieman helpottikin. Oli ollut huvittavaa seurata näiden kahden kohtaamisia aina vanhempieni luona käydessäni.

Jännää oli, kun pentu tullessaan vanhempieni pihamaalle ensimmäisen kerran Santun ollessa poissa, otti ja juoksi pihan laitamille nenä maata viistäen suoraan Santun haudalle, jonka äärellä se sitten muutaman kerran haukahti ikään kuin "hyvästeiksi"...
Vastaa Viestiin