Myastenia gravis

Terveyteen liittyvät aiheet
Vastaa Viestiin
Piia Lehtinen

Myastenia gravis

Viesti Kirjoittaja Piia Lehtinen »

Meillä on suru puserossa..
Koirallani on todettu tämä kohtalaisen harvinainen sairaus joka puhkesi täysin varoittamatta ja melko rajusti.
Kaikki alkoi siten,että koirani (malin ja hollantilaisen sekoitus) oli tarhassa yön ollessani reissussa. Aamupäivällä menin hakemaan sitä tarhasta ja huomasin oikean silmän roikkuvan oudosti ja koiran naama näytti siltä kuin sillä olisi toispuoleinen halvaus. Annoin kortisonia koska ensimmäinen ajatus oli ampiaisen pisto (tämä alkoi siis elokuussa). Mitään vaikutusta ei tullut ja koira oli vaisu ja alkoi pikkuhiljaa kuolaamaan kirkasta limaa.
Seuraavana päivänä kuolaaminen oli paljon voimakkaampaa ja sen lisäksi se yökkäili. Sitten alkoi tulla yökkäilyjen mukana limaa. Oireet paheni koko ajan ja pian sisällä ei pysynyt vesi eikä pienet määrät ruokaakaan. Mentiin lääkärille jossa koira nesteytettiin ja annettiin antibiootteja. Kurkku tähystettiin ja sen todettiin olevan pahasti ärtynyt ja täynnä limaa.
Pari päivää meni paremmin mutta sitten oireet iski takaisin. Rajua oksentamista ja jatkuvaa yökkimistä.Taas lääkäriin ja laajoja tutkimuksia. Ei mitään löydöksiä.Uusia lääkkeitä.
Taas tiputuksen jälkeen koira päivän parempi ja oksennuksenesto lääkkeet yms teki tehtävänsä. Mutta sitten taas tilanne paheni. Koira sai rajun yökkimis/oksentamis kohtauksen, ryömi pitkin maata,vinkui...Ja kiireellä paniikissa lääkäriin. Ensiapua annettiin ja lähete Viikin eläinsairaalaan.
Eläinsairaala otti koiran tehohoitoon ja parin päivän päästä sain hakea sen pois. Ravinto pysyi sisällä.
Ja jälleen tilanne paheni.....
Kaiken lisäksi koiran hetken käveltyä, se veti jalat mahan alle nippuun,köyristi selkänsä ja jäi tuijottamaan minua surkeana kun ei meinannut pystyä liikkumaan. Ajattelin,että nyt se on telonut selkänsäkin!
Mutta hetken päästä koira taas liikkui normaalisti,leikki yms. Mutta pian sama juttu. Koira kulki selkä köyryssä,tököttäen pientä askelta ja voimakkaasti läähättäen. Eli tuli uusi oire lisää.
Jälleen lääkäriin, lähete taas Viikkiin. Sairaalassa tehtiin vaikka mitä tukimuksia ja lähetettiin verinäytteet jenkkeihin tutkittavaksi kun epäiltiin vahvasti tätä myastenia gravista ja kaikki muut oli käytännössä poissuljettu.
Tulokset tuli parin viikon päästä ja arvot oli niin korkeat ettei epäselvyyttä ollut. Aloitettiin lääkitys johon edelleen haetaan oikeaa määrää. Lääke tehoaa, mutta edelleen koira oksentelee limaa ja tänään sen innostuttua juoksemaan jalat lähti kahdesti alta.....
Ruokatorvi on laajentunut ja koiraa pitää syöttää korkeammalta nielemisen helpottamiseksi.
Eilen huomasin oikean silmän harittavan ulospäin ja koiralla tuntuu olevan vaikeuksia kohdistaa. Minua se katsoo siten, että kääntää päätään hiukan sivulle ja on vaikea sanoa katsooko se silmiin vai muualle.Tämä siis nyt aivan uusi oire.

Tämä on painajaista.

Koira oli viittä vaille valmis vartiokoira, talvella piti taas osallistua vetokisoihin...nyt muutama viikko mennyt vain kotipihassa pyöriessä kun ei lenkkiä ole kestänyt...Monta itkuista iltaa on täällä mökissä vietetty.

Lääkäri sanoo, että sairaus usein paranee puolen vuoden kuluttua, joten toivoa on. Nyt kun saisi sen ajan koiralle elämisen arvoiseksi ettei sen tarvitsisi kärsiä toimettomuudesta. Itsellä ei meinaa pää kestää, kun tuntuu niin pahalta katsoa eikä auttaa voi....

Onko siis kellään kertoa mitään positiivista tästä sairaudesta???? Parantumisia??
Positiiviset asiat olisi enemmän kuin tervetulleita tämän synkän syksyn sekaan. Toisen koiranikin jouduin vanhuuden takia lopettamaan kesäkuussa, joten nyt on pelko ettei tälle nuorelle, todella hyvälle koirapojalle käy samoin.................
Mervi Kähönen

Viesti Kirjoittaja Mervi Kähönen »

Tuolta ei taida kyllä mitään postitiivista löytyä, mutta löysitkö jo tämän ketjun : http://www.spl.fi/keskustelu/keskustelu ... sc&start=0 ? Ainakin siellä on jonkun verran kokemusta ja keskustelua aiheesta...
Piia Lehtinen

Viesti Kirjoittaja Piia Lehtinen »

Kiitos kommentista, olin tuon keskustelun lukenut.
Hirmu vähän tietoa löytyy tästä sairaudesta ja kaikki nippelitietokin kiinnostaa.
Koska tämä on melko harvinainen sairaus (ainakin vielä) olen tullut ajatelleeksi sellaista, että onkohan sitä usein diagnosoitu virheelllisesti esim epilepsiaksi? Epilepsiaa kun meilläkin alussa epäiltiin.
anne kurunsaari

Viesti Kirjoittaja anne kurunsaari »

Taitaa tiedon mukaan olla autoimmuunisairaus.Ja kun lihaksistosta on kysymys niin B-vitamiini on hyvin tärkeä.Kalaa ainakin kahdesti viikossa sekä maksaa,niin tietenkin jos koira saa syötyä.Laita vielä e-vit. öljyn muodossa jota saa hyvistä ruokakaupoistakin kunhan on kylmäpuristettua ettei härskiintynyttä.Vitamiinien tarve on suurempi kuin terveellä koiralla.
Piia Lehtinen

Viesti Kirjoittaja Piia Lehtinen »

Juu autoimmuunisairaus on kyseessä.
Syötän Royal Caninin sensitiveä ja annan kalaöljykapseleita nykyään lisäksi. Minkämoista määrää tuon maksan syöttämisessä kannattais noudattaa? Osaatko sanoa? Raakana/kypsänä?

Tänään juttelin eläinlääkärin kanssa ja otetaan kortisoni mukaan lääkitykseen. On ollut muutamana päivänä oksentelua (lähinnä limaa ja hiukan ruokaa mukana). Se tod.näk johtui liian suuresta annoksesta tätä "mestinon" lääkettä jonka määrää nyt myös tiputettiin. (Ja silmän harituskin on mennyt ohi)

Koiran ruokahalu on koko ajan kyllä tosi hyvä. Oikeastaan paljon parempi kuin ennen sairautta.
Petra Strübing

Viesti Kirjoittaja Petra Strübing »

Aiheen aloittaja, voitko laittaa sähköpostia?
Piia Lehtinen

Viesti Kirjoittaja Piia Lehtinen »

Kyllä saa postia laittaa. :)
Piia Lehtinen

Viesti Kirjoittaja Piia Lehtinen »

Hups, luin vähän hätäsesti!! Mut siis laita vaan postia.. :P
Petra Strübing

Viesti Kirjoittaja Petra Strübing »

Yritin, mutta ei onnistunut. Sähköpostini löytyy profiilistani. Voitko kirjoittaa minulle?
Vastaa Viestiin