Ulkona asuvat koirat

Terveyteen liittyvät aiheet
Marjo Saastamoinen

Viesti Kirjoittaja Marjo Saastamoinen »

Nuori koira on päivät tarhassa, jossa on puolikate ja trukkilavan päällä oleva eristetty koppi. Kopissa lämmikkeenä ja pehmusteena reilusti olkea, jota lisään tarvittaessa. Kopin oviaukossa olen yrittänyt pakkasilla pitää mattoa, mutta aina se päätyy silpuksi tarhan pohjalle.. Yöt on sisätarhassa, jossa n. +10astetta. Normaalissa asunnossa tulee hiki..
Tiina Toppila

Viesti Kirjoittaja Tiina Toppila »

Susanna Sälelinna.
Itse en enää tähän aikaan vuodesta koiria sisältä ulos siirtäisi ollenkaan pysyvästi.
Koiran pitää ehtiä tottumaan ilman viilentymiseen alku syksystä asti, jotta se kasvattaa kunnon turkin joka suojaa kylmältä talvella.

Siirrä koirasi kokonaan ulos vasta ensi keväällä?
Mutta voithan pitää niitä pienissä erissä tottumassa tarhailuun jo nyt. Muistat vaan katsoa etteivät palele :wink:

meillä tarhat on tehty betoniteräs verkosta. (valmiita paloja 160x210)
Joista on taivutettu alaosasta verkkoa kakskyt senttiä sisäänpäin.
Päät tulee vaan viilata tylpiksi, ettei esim kaivaessaan riko tassuja. Meillä tuo Arktinen oli nuorempana poikana kamala karkailija se oli sellanen houdini, että sukelsi joka kolosta ulos. Vaan ei enää. Nyt on tarha sellasta materiaalia, ettei pääse pois :twisted:
Noi verkon kappaleet on tehty elementeiksi "karmittamalla" ne laudalla. Eli joka palasella on lauta "kehykset". Helppo kasata tolppiin ja purkaa tai lisätä paloja. Sekä siirtää koko tarha jos tarve vaatii.
Sitten vaan paaaaljon hiekkaa tarhaan kunnon patja ettei kus haisoo ja koirat pysyy kuivina ja puhtaina kura keleillä. Meillä kun tarhat tehty vanhan savimaan ja nurmikon päälle. Niin sitä soraa saa olla lisäilemässä joka syksy ja kevät. Mutta samassa saa kalkittua ja putsattua pohjan kunnolla.
Susanna Sälelinna

vähän, mutta asiaa ;)

Viesti Kirjoittaja Susanna Sälelinna »

jep, näin onkin tarkoitus... siis laitan koirat vasta ensi keväänä opetteleen kunnolla tarhailua... eikä se ole vielä kunnolla valmiskaan :wink: täältä saa nyt hyviä vinkkejä asiasta! :lol: jotta kiitosta vaan kaikille :) kevättä odotellessa :lol:


meillä on myös tarha laitettu vanhan nurmikon päälle eli ihan on savimaata, hiekkakuorma siellä odottaa levitystä... koppiakin voin tässä pähkäillä koko talven, millaisen sinne sitte laittaa...
oisko kellää mitää mittoja kertoa (ulkomitta ja kork.) minkä verran kaksi sakua tarttis tilaa kopissa?
Minna Jutila

Viesti Kirjoittaja Minna Jutila »

Minkäs kokoisia tarhoja teillä sitten koirillenne on? Minkä kokoiset tarhat pitäisi vähintään olla koirille, joita lenkitetään ja koulutetaan säännöllisesti pyrkien kuitenkin myös yhteen lepopäivään viikossa? Erillistä juoksutarhaa ei valitettavasti ole mahdollista laittaa, joten tuollaisen "oleskelutarhan" koko koppeineen on mietinnässä.

Aiemmin koirat ovat olosuhteiden pakosta olleet käytännössä sisäkoiria ja nyt olisi ehkä mahdollisuus tarjota enemmän myös ulkona oloa, jonka uskoisin koirien mielestä olevan nykyistä paljon parempi vaihtoehto :)
Tiina Toppila

Viesti Kirjoittaja Tiina Toppila »

Täältä löytyy juttuja eläinsuojelumääräyksistä ja koppien ja tarhojen koosta.
http://wwwb.mmm.fi/el/julk/tavlemmikki.html#10

Mitä isompi, sen parempi. Eiks se niin ole. Mutta mun mielestä noi lain vaatimat koot on tosi nafteja... En pitäis vallan noin pikkasessa tarhassa hyvällä omatunnolla.

Meilläkin tarhojen väliseinässä ovi. Jonka saa auki, niin että koirilla on molemmat tarhat käytössään. Mutta nyt se on teljettynä, koska neiti-näpsälle pitäs tulla juoksu pian...Onneks poika menossa pallien hukkaukseen pian :lol: Muuten vois olla pian komiat konsertit ja unettomia öitä niin koirilla, meillä, kuin naapureillakin! :oops:
Sauli Vatanen

Viesti Kirjoittaja Sauli Vatanen »

Itse taas olen sitä mieltä, että ylimääräinen tila on ihan turhaa tarhassa. Alkuun myös ajattelin, että mahdollisimman suuret. Nyt kun sitä tilaa koirilla on, niin ei ne sitä mihinkään käytä. Minimi riittää ihan hyvin ja varmastikkin nuo omat tarhanikin jossain vaiheessa pienennän.
Minna Jutila

Viesti Kirjoittaja Minna Jutila »

Niin, noihin minimeihin tuolla sivulla olen kyllä tutustunut ja itsestäkin ne tuntuvat aika pieniltä. Toisaalta olen myös kuullut muiltakin vastaavaa, mitä Sauli tuossa kirjoitti.
Toivoinkin juuri tässä asiassa kokeneemmilta kannanottoja noihin minimeihin ja siihen minkäkokoisia tarhoja sitten keskimäärin Saksanpaimenkoiraharrastajat koirilleen laittavat, eli lisää kannanottoja vain, jos viitsitte, kiitos :)
Sauli Vatanen

Viesti Kirjoittaja Sauli Vatanen »

juu, ja lämmityskin mulla oli alkuun kopeissa. Patteri on nyt viimeisen vuoden ollut poissa päältä. Aivan turha, häiritsee vaan koiria.
Kati Pekkala

Viesti Kirjoittaja Kati Pekkala »

Meillä on ulkotarhassa kaksi saksanpaimenkoiraa, kummallakin oma häkki. Kummakin häkin koko tuo 4*4metriä ja hyvin näyttää riittävän. Eniten käyttää häkin etuseinämää, liikunta on sitten erikseen :)
jari.vihersalo

Viesti Kirjoittaja jari.vihersalo »

Ei se tarhan tarvi iso olla. Omat koirat vain makailevat miltei samalla paikalla tarhassa ollessaan. Toi lain määräämä on mielestäni ihan riittävä.
Seija Kulmala

Re: Ulkona asuvat koirat

Viesti Kirjoittaja Seija Kulmala »

Vanhus ei välttämättä enää sopeudu ulos, itse en laittaisi tarhaan enää 9 vuotiasta,
ainakin oma edesmennyt urokseni alkoi palella herkästi kun ikää tuli.

Muutoin koirat voivat ja on hyvä olla ulkona niin paljon kuin mahdollista.

Meillä on isot ulkotarhat 8 x 8 ja 6 x 8 (Jepo-tarhat) ja kopit lavojen päällä, joissa on ovi ja olkea. Parissa tarhassa on myös maasta kohotetut puulattiat, nämä ovat todella hyvät käytössä.

En uskalla enää käyttää puukuitua koska epäilen (tosin kärryssä käytettynä) puukuidun aiheuttaneen sekä koirille rakkuloita silmän sidekalvolle että korvatulehduksia parille nuorelle koirallemme (voimakas haju ja erittäin hienojakoinen pöly). Eli palasimme takaisin oljen käyttöön ja niitä pitääkin vaihtaa melko usein.

Koppeihin ei voi laittaa mitään huopia tms koska ne on välittömästi revitty ulos ja ne pistetään pilkkeiksi.

Yöt koirat nukkuvat sisällä omissa sisätarhkoissaan, sisätiloissa on lämmintä noin + 10. Voisi olla viileämpääkin mutta ei onnistu kuin vasta kovilla pakkasilla. Tilaa lämmittää lämminvesivaraaja ja pakastin. Sisätarhoissa koirilla on jokaisella oma matto, ja näitä koirat
eivät revi (miksi ne repivät kopista matot pihalle???)

Kaikki ovat vuorotellen tai pareittain sisäkoirina, ja koska huoneidemme lämpötila on noin + 18, ne jaksavat myös sisällä olla, eli turkit eivät ole niin vahvat, kuin koirilla jotka asuvat ulkona.
Vastaa Viestiin