Tuomarilla oli oikeasti hauskaa.
Tämä koira pisti minut polvilleni monesti. Oppi nopeasti, osasi kaikki liikkeet, muttei omannut palvelualttiutta ollenkaan. Koira oli hyvähermoinen, varma ja erittäin itsellinen, se ei tarvinnut minua muuhun kuin jääkaapin oven avaamiseen, siihenkään ei olisi tarvinnut, jos kahva ei olisi ollut niin ylhäällä. Tästä huolimatta, mikään koiristani ei ole ollut perääni samalla lailla kuin tämä.
PK-treeneissä Barbro Dunderfeltiltä, joka oli meidän ryhmämme vetäjänä, loksahti myös suu auki, kun koira järjesti näytöksen. Eteenmenoharjoituksessa veimme suljetun ruokapurkin vuorollamme muutaman kymmenen metrin päähän ja lähetimme sitten koiran eteen. Kaikki muut ryhmän koirat, menivät ripeästi kupille ja jäivät siihen tökkimään kuppia ja odottamaan, että omistaja tulee. Meille tapahtui niin, että kun lähetin koiran, se rikkoi nopeusennätyksen juostessaan purkille, otti sen, ehti heittää sen kolmasti ilmaan saadakseen sen auki ja söi ruoan, ennenkuin minä ehdin juosta tuhatta ja sataa paikalle.
Viimeisessä tokokisassa, johon sen kanssa menin, se seuraamisliikkeen perusasennossa tapitti minua kiinteästi silmiin, kiittelin mielessäni hyvää kontaktia, ei olisi pitänyt, sillä sanoessani sille seuraa ja lähtiessäni liikkeelle, se suoritti nopean eteenmenon viereiselle niitylle. Heinä oli lähes metrin korkuista ja koiran korvat aina välillä vilahtivat, kun se hyppäsi neljällä jalalla ilmaan, nähdäkseen ympärilleen.
Näin jälkeenpäin monta hauskaa tarinaa, jotka tapahtuessaan pistivät yhä uudelleen polvilleen. Olen onnellisessa asemassa näin jälkikäteen ajatellen, että tällainen yksilö osui kohdalleni. Ilman sitä en varmasti olisi kehittynyt ohjaajana tätäkään vähää.
Ystäväni sanookin: "Koulutettavuutta voi aina ostaa, hyvät ohjaajat kehittyvät haastavista koirista."