Pennun pureminen

[Annika Halme]

Täällä uusi sakemanninomistaja Pentu nyt 6 viikkoa ja 4 päivää ja kamala on näykkimään. Ollaan kokeiltu EI-sanaa, antaa lelua suuhun, keksiä muuta tekemistä jne ja kyllä se aina välillä toimiikin Sen verran on kuitenkin luonnetta pennulla, että kun kieltää ja koira haluisi jatkaa, alkaa kamala rähinä no, täytyypi kokeilla tuota korvaan puremista Kerron sitten miten toimii...

[Eija Latva-Rasku]

Hei, me olemme tehneet kuten Marianne Aalto ja niksi luettiin sakemannikirjasta, eli kun koira puree, kiljaistaan ja käännetään sille selkä. Koiran täytyy oppia hallitsemaan sille tärkeä työkalu eli purukalusto ja sille on tehtävä selväksi missä raja kulkee. Marianne perusteli asian aivan oikein eli kun pennut leikkivät keskenään ne purevat ja repivät turkista toisiaan ja kun toinen puree liian kovaa, vingahtaa toinen ja leikki hetkeksi keskeytyy kunnes taas innolla painitaan. Näin koira oppii puremaan seuraavalla kerralla varovaisemmin. Koira tutustuu suullaan ympäristöönsä aivan kuten pikkulapset. Meillä pureminen loppui hyvin lyhyeen aivan tuon niksin ansiosta, eihän koira tahallaan halua meitä satuttaa! Jos koiraa aletaan repimään turkista tms. se monasti yllyttää sitä riehumaan kun se luulee että sen kanssa leikitään, hyväksi siis koettu ym. niksi.

[Janina Vesala]

Taitaa olla jokaiselle pennun omistajalle tuttua tuo puremin ja punteissa roikkuminen. Kärsivällisyyttä vain. Meillä joutui joka kerta puhutteluun kun käytti hampaitaan väärin, tarkoittaen että otin koirasta kiinni ja katsoin silmiin ja toruin. Niskasta kiinni ottaminen ei normaalisti auta, ainakaan kun on tälläisestä rodusta kyse. Yleensä se vain innostaa ja palkitsee koiraa, koska nähtävästi nämä tykkäävät sellaisesta "riepottelusta".
Koitin itse myös tota, että vinkaisen kun puree. Auttoihan se ehkä alussa pikkaisen mutta ei tarpeeksi. Sen jälkeen tein päätöksen että minuahan ei purra. Joskus saattoi lopettaa sen vain pelkällä karjaisulla. Eihän se pentu emoaankaan saa purra. Pentu kunnioittaa emoaan sen verran, että tietää puremisen olevan vikatikki Eli pennun pitää myös oppia että lauman johtajaa ei purra!
Meillä meni noin 2 viikkoa kun hammastelu loppui kokonaan, eli tuo taisi olla silloin noin 9vk.
Se on silti myös pentukohtaistakin että ketä puree enemmän jne. mutta sanoisin että jokainen pentu käyttää käsiä/puntteja/hihoja ym. hammastelun kohteena

[Mervi Tervo]

Annika, milloin ja mistä olet pentusi hakenut? Tiesithän että saksanpaimenkoirat ovat luovutusikäisiä vasta 7 viikkoisina?

[Sanna Hildén]

Meillä on ehditty kokeilla jos vaikka mitä lähestymistapaa tuohon puremiseen, näykkimiseen, vaatteissa roikkumiseen

Ensin oppien mukainen kiljahdus ja poispäin kääntyminen tai paikalta poistuminen; lopputulos kiljahdus saa vain lisäämään puremista, hyökkäilyä ja poistumisyritykset aikas vaikeita kun pentu roikkuu lahkeessa tai ainakin sen välittömässä läheisyydessä

Niskasta kiinniottaminen; tuntuu myös lisäävän intoa Kuten täällä jo joku epäilikin!

Välillä rauhoittuu kun pitää poskista aloillaan ja katsoo tuimana silmiin, ja odottaa ettei kaveri enää rimpuile - tämän jälkeen yrittää vielä kerran kiellon päälle

Pennun pureminen tuntuu kyllä aikas julmalta... - siihen en ole vielä mennyt!

Tosin välillä kun on tälläinen puremishepuli päällä tuntuu helpottavan jos keksii joitakin koulutustehtäviä ja saa pennun innostumaan niistä. Nälillä nämä puremiset näyttävät liittyvän myös pennun väsymiseen, ja ns. ylikierroksilla käymiseen, joten silloin on auttanut kun on itse ikään kuin asettumassa levolle.

Mutta uskomattoman paljon tässä on saanut käyttää kekseliäisyyttään kolmen viikon aikana (pentu nyt 10 vkoa).

[Janet Tervashonka]

Olen noudattanut omien koirieni kanssa kaavaa, jonka olen oppinut koirilta itseltään; silloin, kun pureminen sattuu (ja se sattuu melkein aina), käyn pentuun julmasti kiinni, niin että se kerrasta ymmärtää, ettei ihmisiä saa purra. Voihan sitä pitää kaikenlaista kiljumissirkusta, kääntää selkää, yrittää makupaloja, virikkeitä, tms, mutta eivät koirat toisilleen koskaan tarjoa lelua tai muuta sellaista palkinnoksi puremisesta. Koirathan purevat vinkulelujaankin, ja innostuvat niiden pitämästä äänestä. Leluja purraan niin kauan, ennenkuin ne lakkaavat vinkumasta. Ehkä Sannan pentu yrittää samaa vaientamiskeinoa ärsyttävästi kirkuvaan emäntäänsä. Ja mitä yli 20 vuoden aikana olen seurannut omia koiriani pentujen kanssa se on niin että purematapauksessa alempana laumajärjestyksessä oleva alkaa huutamaan kuin henkensä hädässä (vaikkei sattuisikaan) ja lauman johtaja lakkaa pelottelun (puremisen, ärinän). Niin että kiljumisella vain vahvistat pentusi tulevaa tehtävää laumanjohtajana.

Tämä on ihan kuin eräs ruotsalainen koomikko sanoi telkussa: " Viikkotolkulla Ruotsin TV:n ajankohtaisohjelmat käsittelevät Tukholman löytökissaongelmaa, mistä eläintalo, mistä rahoitus? (Tukholmasakin on tuhansia IHMISIÄ asunnottomina. ) Asian voisi ratkaista 10 minuutissa haulikolla...."

[Sanna Hildén]

Niin meillä tuo kiljahdus ja poispäinkääntyminen / paikalta poistuminen oli siis niitä ensimmäisiä kokeiltuja keinoja - ja jo aikaa sitten todellakin romukoppaan tehottomana lentänyt!!!! Ehkä sitten joihinkin otuksiin tehoaa kun sitä niin monissa oppaissa ym. on suositeltu....

Nykyisin paremmin toimii ne keinot jotka jo mainitsinkin - kun huomioi mikä kulloinkin sen puremisen taustalla on ja pyrkii siihen vaikuttamaan!

[Nina Kallio]

Itse en ainakaan haluaisi antaa pennulle semmoista kuvaa, että se on niin voimakas, että se kykenee vahingoittamaan minua (=vingahtaminen ja pois lähteminen)...

Jos koira on yhtään kovempi, niin sen ego vaan kasvaa moisesta ("Hemmetti, että oon muuten aika sairrraan kova jätkä, kun saan mua 10x isommankin vinkumaan ja luovuttamaan!"). Koirat on laumaeläimiä ja niillä on laumajärjestys, suurinosa pyrkii hierarkiassa ainakin jossain kohtaa ylöspäin. Kyllä kannattaa tehdä selväksi, missä kaappi seisoo jo heti pennusta. Ei siihen kakkosnelosta tarvita, mutta joskus riuskat otteet on perusteltuja. Mukaan kannattaa laittaa myös selvä "rähähdys" (ihan niinkuin aikuisetkin koirat tekevät: Puoli sekuntia kestävä rähähdys hampaiden kera).

[Mervi Tervo]

Meilläkin toimitaan aivan kuten Janet kertoi heillä toimittavan. Ja tepsii.

[Marianne Aalto]

Olen kokeillut vinkulelujen kanssa erilaisia "säveliä".

Jos lelua vinguttaa niin, että se kuullostaa "surkealta" ja "valittavalta", (=puristaa lelua ihan hitaasti siten että se ikäänkuin valittaa) tavanomaisen terävän piippauksen sijaan, niin kaksi koiristani on suhtautunut leluun säälivästi. Ne ovat kallistaneet päätään ja ihmetelleet, eivätkä ole purreet lelua sen jälkeen. Hämmästyin tätä reaktiota. Koirat ikään kuin säälivät surkeaa ääntä?

Ensimmäinen koira, jonka kanssa kokeilin tuota, oli pomeranian. Nehän ovat erittäin rohkeita, usein dominoivia koiria. Meidän pommi on uros. Se selvästi sääli uikuttavaa lelua.

Samoin käyttäytyy sakemanniurokseni. Toisaalta se on muutenkin huolehtiva, eli jos esim. kompastun/kaadun, se jättää muut tekemiset ja tulee katsomaan, miten laitani on. Se myös opastaa kotiin jos ollaan eksytty.

Ei kaikkien koirien luonne välttämättä ole sellainen, että ne hiljentäisivät vinkulelun tai olisivat otettuja satutettuaan vahvempaansa. Minulla on koirista paljon empaattisempi kuva.

Tämä vinkulelua säälivä sakemanniuros oli siis tuo sama, josta aiemmin kirjoitin, että sen puremisen lopettamiseen tehosi se, että vinguin sille. En tosin kääntänyt sille selkääni ja käyttämäni ääni oli tuskin kuultava - koirilla on hyvä kuulo, niille ei tarvitse huutaa. Ihan kiinnostavaa lukea täältä, että tämä vinkumisneuvo on ollut jossain koiraoppaassa

Koen koirat hyvin tunteellisina ja herkkinä eläiminä. Nehän usein stressaavat jos perheessä on riitaa ja tappelua.

[Nina Kallio]

No kyllä dominoivakin koira voi lopettaa puremisen kun toinen vingahtaa (jos koiralla palikat kohdallaan). Sehän on koirilla merkki "mua sattuu" ja siis alistuva ele. Tällöin järkevä dominantti koira lopettaa puremisen, koska toinenhan on jo alistunut (muutenhan KAIKKI koirien tappelut päättyisivät aina toisen kuolemaan, jos voitolla oleva koira aina menisi loppuun asti eikä tuntisi "empatiaa" [siis oikeastihan ei ole kyse mistään empatiasta vaan luonnollisesta käyttäytymisestä: laumavietistä ym] toista kohtaan).

Näin mun mielestä.

[Lilli Hyvärinen]

Ei tää ole enää tottakaan.... Että koiraa vahvistetaan siitä kun se puree omistajaansa kiljumalla ja kääntymällä pois? Nyt oon varmaan kuullu jo ihan kaiken näistä "koirapsykologian" konsteista

[Marianne Aalto]

No enpä tiedä sitten. En ole koiraani vahvistanut mitenkään enkä ole kiljunut, vaan ilmaissut sille äänellä, että sattuu ja se on lopettanut puremisen.

Enempi ongelmia on niillä, jotka ovat koiraamme käyneet käsiksi. Heitä koiramme alkaa aina puremaan eikä varmasti kunnioita heitä tippaakaan vaan jahtaa heitä kepin kanssa ja selvästi hallitsee.

Mieluummin minä päästän pikku äänen ja tulen koirani kanssa sillä toimeen kuin revin sitä turkista saamatta mitään tulosta aikaan. Minulle tulee paha olo koiran kiskomisesta.

Mutta koirat ja koirat - ne ovat kaikki niin erilaisia kuten me ihmisetkin. Minulla esim. on aivan erilainen suhde koiraani kuin jollain toisella. Koirani on pitovaikeusotus, eli jotenkin se oli saatava järjestykseen ja luottamaan siihen, että se otetaan huomioon, eikä sitä jätetä. Se on taistelussa niin itsepäinen ja vaarallinenkin että ihan turha sen taistelutahtoa nostaa, kun tulosta saa aikaan pienellä äänelläkin. Se ymmärtää rauhoittavat eleet paljon paremmin kuin kovia ääniä tai tappelua.

[Janet Tervashonka]

Juu, Lilli, et ole kuullut....eräät olivat pulassa, kun koira ei alkanut olemaan sisäsiisti ja vielä vuoden vanhanakin nosteli kinttua sisätiloissa. Onneksi on olemassa valmisvaippoja ja pulma siinä mielessä ohitettu. Mutta kaikkein hulluinta tässä on, että ne AUTTOIVAT!! Koirasta siis tuli sisäsiisti. Se ei kakkinut vaippoihin, eikä muuallekkaan ja oppi näin uuden käyttäytymistavan.

Olen tässä miettinyt jo valmiiksi Voon eläkepäiviä ja sitä, kun alakerrassa alkaa hana vuotamaan. Aion silloin ostaa Voolle Pampersit, tai jotkut sellaiset, mihin Voon perhekalleudet mahtuvat, ne kun nääs ovat sellaista roikkomallia ja melko isot. Voihan tietenkin tehdä kompromissin ja suojata vuoroin perhekalleudet ja toisena päivänä se paikka, josta luonnollisen kiertokulun viimeinen ilmentymä putkahtaa pari kertaa päivässä. Todellinen pulma tuleekin henkisessä puolessa, kun Voo on niin tunteellinen ja loukkaantuu helposti, ellei hänellä jo silloin ole dementia ja hän käsittää vaipat vain jonain ylimääräisenä lisukkeena takapuolessa. Vai saisinko vinkuvan Pampersin, jolloin Voo säälisi sitä ja jättäisi rauhaan. Muuten en voisi kestää hänen hiljaista, syyttävää katsettaan.

[Lilli Hyvärinen]

Vinkuva Pampers koiran empatian kohteena Tosta on jo vaikee pistää paremmaksi!