Ohjaajakoulutuksen kehittäminen

SPL:n Koulutukseen ja kokeisiin liittyvät aiheet
Ville Salmia

Viesti Kirjoittaja Ville Salmia »

Eve hyvä,

eräs tämän hetken merkityksellisin savotta olisi ehdottomasti keskitetty kurssimuotoinen "ohjaajakoulutus". Olen sitä mieltä että meidän koirat eivät ole niin"huonoja" ,kuin mitä tulosten vähyys ja taso antaa ymmärtää. Meillä on jo vuosien ajan ollut todella paljon lupaavia vuosikkaita koiria. Sitten ihmetellään että mihin ne hävisivät?? Ei ne mihkään hävinneetkään vaan niiden koulutuksessa on vain epäonnistuttu.Vahvimmat jäävät kehiin ohjaajavirheistä huolimatta.Mutta aivan liian suuri määrä menetetään. Ja menetetään myös mahdollisesti jalostuksesta.
Maalimiehen tehtävä pitäisi olla vain vietistä huolehtiminen.Ohjaajan kuuluisi tehdä kaikki muu!!! Sitä ei kovin monella kentällä näe. Jos liitto satsaisi massiivisesti ohjaajien kouluttamiseen niin uskon että se näkyisi 2 vuodessa n. 25-30% tulosmäärän kasvuna. Uskon myös että SG ja V tulosten määrä nousisi selvästi. Myös SM:ien osallistujamääriin tulisi nousu n.4 vuoden päästä. Koulutuksen pitäsis olla nimenomaan kurssimuotoista koska sen tulisi jatkuvasti viedä ohjaajia eteenpäin ja siten pitää kehityksen tiellä. Seminaarit ovat ihan ok,mutta liian harvoja ja lyhyitä . Lisäksi niissä on hyvin hankalaa keskittyä yksilöön.
Siinä yksi esimerkki mihin rahoja ja varoja kannattaisi kanavoida.

Hauskaa päivänjatkoa;

Ville
Eila Auvinen

Viesti Kirjoittaja Eila Auvinen »

Ville kyllä puhuu taasen asiaa, juuri tuon ohjaajakoulutuksen puolesta.
Hän on muistaakseni aiemminkin yrittänyt samasta asiasta mainita.
Kaikista alaosastoista vaan mahdollisimman paljon porukkaa koulutusohjaajakoulutukseen, vaikka se nyt "maksaisikin" alaosastolle tänä vuonna niin uskompa että siitä saatava hyöty olisi juuri sitä mitä haetaan.
Ville Salmia

Viesti Kirjoittaja Ville Salmia »

Eila, kiitos komplementeista. Tosin en puhunut koulutusohjaajien käynnissä olevasta kurssista. Nyt tarvitaan vieläkin järeämpiä ja kovempia "täsmälääkkeitä".
Koutus tulisi suunnata tavallisille suojeluharrastajille ,ja miksei alkeisvaiheessa myös muiden lajien harrastajille. Aiheena koiran ohjaaminen kaikissa tulevissa koulutusvaiheissa sekä kokeissa.Eri tyyppisten ohjaajien vaikutus eri tyyppisiin koiriin, koiranlukutaitoa, ja myös manuaallista osaamista. Olisi luotava oppisuunnitelma niinkuin kaikessa opiskelussa. Olisi oppijaksot joiden sisällön teorian ja käytännön osaaminen tentittäisi loppukokeissa.Vainsuoritetut kurssit veisivät seuraavalle. Jotenkin kaikki pitäisi vielä sulautua ohjattavan koiran eri ikäkausiin(kehitysvaiheisiin). Kaikki kolme osa-aluetta pitäisi sisältyä oppisuunnitelmaan (A-,B-, ja C-osa)
Tämän kokonaisuuden suunnitteluun ja toteuttamiseen liiton pitäisi satsata lujasti sekä aikaa että rahaa. Työryhmään pitäisi saada kuulumaan sekä kokeneita kilpailijoita että maalimiehiä. Sitten pitää vielä löytää asialle oikeat "opettajat". kaikki eivät tiedostaan huolimatta välttämättä ole hyviä tiedonvälittäjiä.

Uskoisin että liiton johtokunnan kannattaisi todella uhrata asialle muutama ajatus. Maalimieskoulutus alkoi aikoinaan koska haluttiin saada kattava maalimiesverkosto,ja siten taata kaikille mahdollisuus kouluttaa koiraansa rodunomaista koetta varten. nyt maalimiesverkosto alkaa olemaan melkoisen laajalti kattava. olisko aika hieman harkita painopisteen siirtämistä enemmän ohjaajien koulutukseen? Vaikka maalimies olisi kuinka hyvä, niin hän ei pysty saamaan koirasta koskaan kaikkea irti, mikäli ohjaaja ei osaa tehtäviään.
Eve Mikkola

Viesti Kirjoittaja Eve Mikkola »

Tuohan olisi mahtava juttu toteutuessaan mitä Ville on miettinyt. Vaatisi kyllä todella paljon liitolta, ja tottakai myös jäsenistöltä. Ei huono juttu ollenkaan. Mikäli tällaista saataisiin koskaan toimimaan, toivoisi tietenkin että koulutusta saisi muuallakin suomessa kuin aivan etelässä. Toki, ihan muissa yhteyksissä on todettu että pohjoisemmasta etelään on paljon lyhyempi matka kuin etelästä pohjoiseen. :wink:
Veijo Kinnunen

Viesti Kirjoittaja Veijo Kinnunen »

Täällä joku puhui resussien tuhlaamisesta.
Ville taisi osua asian ytimeen, ohjaaja koulutuksesta kirjoittaessa. Esitän, turha niitä resursseja koiriin on tuhlata, pistetään ohjaajat tulostamaan koirasta kuin koirasta kunnon kone, niin tavoite on saavutettu. heh..
Tuntuu näin sivusta seurattuna pientä paniikkia olevan ilmassa, onko niitä resusseja suunnattu jo kymmenen vuotta päin prinkkalaa, miten kuuluisa kehitysohjelma voi, niveltyykö se tähän uuteen testiin, onko Koistinen siinä vielä kukkona tunkiolla. old man
Heidi Similä

Viesti Kirjoittaja Heidi Similä »

Aloittelevana harrastajana olisin myös enemmän kuin kiinnostunut ohjaajakoulutuksesta. Tällä hetkellä tuntuu niin kuin umpi metsässä olisi, mistä aloittaisi? Tottakai koiran peruskoulutus on selvä asia, ei siinä mitään, mutta kun olis tarkoitus harrastaakin jotakin, mistä helvetistä alottaa? Miten edetä? Jne. Suojelu nyt siis lähinnä kiinnostaa ja jälki....Ja kyllä olen kuullut sen biljoona kertaa että kentänlaidalle seisomaan ja katselemaan mutta kun mäkin kuulun niihin ihmisiin joiden pitää itse kokeilla ja näpertää eikä vaan katsoa, jotta pointti menee tonne aivojen perukoille.
Tiina Hämäläinen

Viesti Kirjoittaja Tiina Hämäläinen »

Kannattaisiko avata oma topiikki ohjaajien kouluttamisesta, kun tämän aiheen aihe on MH-testi. 8)
Veijo Kinnunen

Viesti Kirjoittaja Veijo Kinnunen »

En tiedä, olisiko tämän jutun paikka tuossa puolivälissä, koska koirakin mainitaan.
On todella ongelmallista pk-puolella jalostus. Miksi? Koska koiran ohjaajia kasvatetaan ilman mitään suunnitelmaa, ei tehdä vanhempien testejä, ei oteta lonkka, ei kallokuvia vuoden vanhana, ole siinä sitten huippusukuinen kouluttaja.
Toista esim. ajokoira puolella, täällä päin eräs huomasi, että heinäladossa majaili naapurin ajokoira, otti sen joskun mukaan heinänhakureissulle, siellä koira osoitti selviä ajurin merkkejä, ja taisi neljällä kisalla tulla käyttövalioksi. Meillä tuo ohjaaja on paljon tärkeämmässä roolissa, ja koulutusta vaatisi.
Kyllä, laiva kääntyy, mutta hitaasti, Ville on ollut ruorin käännössä mukana kiitettävästi. Ja taitaa suunta olla oikea.
Hyviä koiria tulee kasvattajien jalostaa, se on selvä.
Mutta, mutta, tiedämmekö ovatko nyky koirat huonompia, kun 30 - 50 - 100 vuotta sitten ollet? Kun lukee 1920 luvun poliisikoirista, on päällimmäisenä huolena huono koiramateriaali. Miten voi nykyaikana jolloin seurantakoneisto alkaa olla huippua, kisoista tieto leviää aivan eri tavalla kun 30 luvulla, ovatko koirat todella huonompia kuin silloin. Kuka sen muuten vosi edes tietää?
Olisi todella mainiota, että saksanpaimenkoiravaäki eriytyisi kahteen kehityksen päälinjaan, toinen hyvä koiramateriaalin kehittäjät ja toinen linja rautainen ohjaajakoulutus.
Edelleen sitä mieltä, että tumpelo, tietämätön ohjaaja voi viedä huippukoiran kilpailu uran läpi, ettei kukaan tiedä mikä helmi siinä hukkaan menee. old man
Margit Tikkanen

Viesti Kirjoittaja Margit Tikkanen »

Kyllä ohjaajille tulisi järjestää enemmän koulutusta ihan siitä, kuinka setä koiraa siellä kentällä ohjataan nimim.piruetti ja hyppy ja liina ja koira sekasin :roll: .
Mieleeni tuli kun aikanaan hevostelua aloittelin ja ensimmäisen kurssin kävin leirillä, niin ponien selkään meitä ei päästetty, ennen kuin olimme harjoitelleet satulaan nousemisen ja oikean otteen pitämistä ohjista sekä istumista satulassa puuhevosen selässä. Tämä siksi että jokaisella olisi edes pikkasen hajua siitä, miltä se tuntuu. Toki jokainen oli kentänlaidalla nähnyt, kuinka muut ratsastaa ja nousee satulaan.
Monelta olen koiraporukoissa kuullut, kuinka vituttaa, kun joku kokeneempi tulee ja vie liinat käsistä, kun ohjaaja ei itse osaa. Onhan se selvä, ettei sen moken kuulu tehä muuta ko heiluttaa tumppua, mutta mokke saa heiluttaa sitä tumppua ja koirat haukkua, jos ohjaaja on ihan hukassa siellä kentällä ja tietämätön siitä, mitä pitäisi tehdä. Ja tässä vaiheessa mokke huutaa: kisko siitä liinasta, juoksuta, älä päästä sitä , seis... Ja tilanne on pieni katastrofi, kun ohjaajalla on liian monta asiaa, mihin tulisi keskittyä samaan aikaan. Nämä asiat kun olisi käyty riittävän selvästi läpi vaikka sen puupökkelön kanssa ennen kentälle menoa, niin monikin asia olisi luultavasti selvempi.
Lari Luoma

Viesti Kirjoittaja Lari Luoma »

Kannatan ehdottomasti Villen ajatusta ohjaajakursseista. :tsemp:
Puhutaan paljon koiramateriaalista ja sen kehittämisestä... Yhtä paljon puhetta pitäisi mielestäni olla myös siitä koirakon toisesta osapuolesta, ohjaajasta. :lenkki:
sari pasanen

Viesti Kirjoittaja sari pasanen »

Hianoo Ville!Minäkin ilmottaudun kannatusjoukkoihin!Ei maalimies yksin koiraa kouluta ja c-osio on vain osa koko kokonaisuutta :D
Jaana Laaksonen

Viesti Kirjoittaja Jaana Laaksonen »

Kyllä todella tarttis jonkinlaista koulutusta, olen vakuuttunut siitä että koirani toimisi paremmin ,jos itse osaisin enemmän...... onhan toki kasvattaja kiitettävästi neuvonut, mutta eihän puhelimessa voi tietää mitä menee vikaan :eitietoo: .....
kentällä taas saa joka kerta eri neuvoja ,kun siellä on aina eri henkilö neuvomassa... meinaa välillä itku tulla kun tietää että itse tyrii, mutta ei tiedä miten juttu hoidettais oikein :doh: ..
oli vähän sekavaa, mut niinhän tää homma onkin. toivottavasti sais jotain kunnollista koulutusta aikaiseksi, uskon että se tuottaisi tulosta. :kulta:
Petra Strübing

Viesti Kirjoittaja Petra Strübing »

Itseäni taas häiritsee eniten ohjaajana se, että haluaisin lisäoppia nimenomaan siitä mitä maalimies tekee.
Nina Kallio

Viesti Kirjoittaja Nina Kallio »

^ Eikö molari kerro sulle mitä tekee ja miksi? Kai myös suunnittelette treenin jo etukäteen ennen kun koira haetaan kentälle?
Sonja Lehtinen

Viesti Kirjoittaja Sonja Lehtinen »

Toinen on jos maalimiehellä on oppilas koulittavana, niin kuunnella korva tarkkana näitäkin oppeja.
Itseäkin tuo koiran ohjaajakoulutus kiinnostaa, koska rehellisesti sanottuna olen surkea ohjaaja. Yleensä kun seminaarit yms kertovat miten joku taituri asiat hoitaa. Ja mikäli oikein ymmärsin niin tässä pyrittäisiin juuri siihen että miten ohjaaja hyödyntää itseään ja koiraansa(kun esim. motoriikkaa ei voi kaikki saada samanlaiseksi).
Vastaa Viestiin