Ohjaajakoulutuksen aloittaminen on ollut viimevuodet useinkin puheissa, varsinkin suojeluihmisten keskusteluissa.
Haluaisin herattää laajempaa keskustelua ohjaajien kyvystä ottaa vataan nykymuotoista koulutusta.
Voisiko osasyy aina vain pienenevään harrastajajoukkoon olla epäonnistunut alkukoulutus?
Itselleni on viimevuosina tullut useita puheluita siitä, että karrikoidusti kentällä omistajat eivät opi muuta koiriensa kanssa kuin itse sotkemaan vaatteeensa ja koirat eivät opi muuta kuin jahtaamaan palloa tai patukkaa.
Voisiko olla mahdollista, että uudet koiran omistajat eivät pysty hallitsemaan vietikkäitä koiria, jos niiden vietit heti ensikoulutuksista lähtien pyritään nostamaan ylös?
Voisiko olla parempi, että ohjaajat ensin opetettaisiin ns. vanhanajan ryhmäliikkeiden kautta lukemaan ja hallitsemaan koiransa.
Hyvää mielestäni näissä ryhmäliikkeissä on myös siinä, että koira huomaa, että on toteltava myös muiden koirien läsnäollessa.
Veikkaisin ihan mututuntumalta, että alle puolet kentällä käyvistä ohjaajista koskaan tulee hallitsemaan viettikoulutuksen saloja tai edes haluavat paneutua todella siihen. Heille riittää hyvä tulos kisoista, mutta eivät koskaan edes haaveile osallistumisesta mestaruuskisoihin missään lajissa. Vanhan ajan tottiksella (matalassa vietissä) normaali koiranohjaaja saa monesti paremmin aikaisekseen koiransa kanssa ja haluaa myös jatkaa koulutusta eteenpäin, koska hallitsee koiransa. Kentällä on mukavaa olla yhdessä ja harrastus ei muodostu yhteistaisteluksi kaksi tai kolme kertaa viikossa, josta palataan emenpi vähempi reijitettynä kotiin.
Mielstäni viettikoulutuksesta on ollut paljon oppia saatavana SPL:n järjestämillä koulutusviikonlopuilla. Silti jopa suomenmestaruustasolla näkee ohjaajia joiden on vaikea saada koiraa ohjattua tai hallittua, kun koiran vietit nousevat huippuunsa.
Voin vain kuvitella miltä se voi tuntua uuden koiran ohjaajasta. Osa on jopa alkanut pelätä omaa koiraansa. Ei ymmärretä, ettei koira näissä tilanteissa pure ohjaajaa päällekäymistarkoituksessa eikä se ole vihainen.
Kysyisin nyt teiltä maalimiehet ja koulutusohjaajat, onko koiraa pakko jo pentu ja nuoruuskoulutuksessa viedä viettikoulutuksen periaatteiden mukaan. Tai oletteko huomannut olevan suurta haittaa jatkokoulutukselle siitä, että ohjaaja ensin opettaa koiralleen perusasiat ja itselleen koiran hallinnan matalassa vietissä.
Haluaisin vielä tiedustella liitolta, onko henkilöllä mahdollisuus päästä koulutusohjaajakurssille mikäli hän haluaa viedä nuoria koiria eteenpäin matalassa vietissä?
Tarkentelen ajatuksiani mahdollisten kysymysten ja vastausten jälkeen.
Riitta
Kouluttajien ja ohjaajien kouluttaminen
-
Päivi Ollikka
Vastailen (taas 
) vain itseni osalta. En ole mitään hienoa saanut aikaan omilla koirillani (vielä 
), mutta muutaman koirakon olen saattanut hyvin maailmalle.
En ehkä aivan hahmottanut sanomaasi. Miten voi koiraa kouluttaa jos siinä ei ole viettiä?
Itse en kyllä pysty viemään koiria matalassa vietissä eteenpäin. Se on aivan kammottavaa kouluttaa matkalaukkuja. Itse moisesta kieltäydyn. Enkä edes ymmärrä miten koiria sillee koulutetaan.
Mutta:
Nyt on kentillä yhä enemmän hyvää matriaalia. Sellaisia koiria, joita ei tarvitse virpoa. Se vietti siellä on ja se ei mihinkään katoa kouluttaa koiran miten vaan. Itse, tiettyjen urosten jälkeläisillä, olen aloittanut pelkällä hallinnalla, irroituksilla, istumisilla yms. Tällä pyrimme välttämään riidat leluista ohjaajan kanssa. Nämä veijarit kun pitävät riitelystä ja ovat ehdottomasti sitä mieltä, että omistavat kaikki maailman pallot ja patukat. Koiralle tehdään selväksi, että motskarit yms ovat ohjaajan ja hän antaa niillä leikkiä, kun noudattaa pelisääntöjä. Kun koira tuo tavarat takaisin ohjaajalle ja laskee irti pallosta, malttaa, kuuntelee ja keskittyy -siirrymme eteenpäin seuraamiseen jne. Jos koiraa ei saa hallintaan ja kuuntelemaan niin sitten junnataan niitä asioita niin kauan, että ohjaaja vihdoin oppii. Koirahan ilmentää vain sitä mitä sille on opetettu. Jotta koira saisi edes jotain kiksejä kentällä heitetään sitten palloa keskittymisjaksojen jälkeen -pelkkä keskittymisen harjoittelu tappaa kaiken tekemisen halun -koira alkaa vastustella ohjaajaansa ja taatusti vie kaikki vieheet omiin hommiinsa, tuijottelee muita koiria ja ihmisiä yms.
Kaikki alkaa ohjaaja-koira suhteesta -kaikki myöskin päättyy ohjaaja-koira suhteeseen. Ilman hyvää suhdetta hommasta ei tule mitään.
Sitte on tietty nää peräsvedettävät -niillä täytyy sitte vähän enemmän tehä töitä vietin taspainottamiseksi. Ilman viettiä ei nääs voi kouluttaa. Jos joutuu koiraa pakottamaan niin mistä vastavoima, jos koirassa ei ole viettiä? Mennee niin alas ettei kykene mihinkään hommaan. Miten saa tehtyä noudon, jos koirassa ei ole viettiä? Pakkonouto on kuitenkin joka rekulle tehtynä aika rankka juttu ohjaajasta ja hänen kyvyistä puhumattakaan.
Valitettavasti käy joskus niin, että ohjaaja ja koira on eri paria. Silloin täytyy kouluttajan löytää se heidän tiensä ja toivoa, että siinä onnistuu.
Totuushan on ettei kaikista edes ole koiranohjaajiksi. Silloin täytyy tehdä kouluttajan parhaimpansa ja yrittää viedä koirakko eteenpäin. Joskus siinä onnistuu, joskus ei. Joskus kannattaa jopa suositella koiran myyntiä ja yrittää etsiä hieman helpompi koira ohjaajalle.
Itselläni lähtökohtana on, että jokainen koirakko suorittaa ainakin BH kokeen. Vaikka ois ostanut minkä "kotikoiran" -jos haluaa meillä reenata tekee koiralle BH kokeen. Itse yritän auttaa siinä niin pitkälle kuin vain pystyn. Me koulutamme vietillä (tai ainakin yritämme ) ja vähällä pakolla. Ryhmän jäsen sitoutuu koulutustapaamme ja tekee töitä alaosaston hyväksi. Jos ei tää malli käy niin kouluttaa voi sitte jossain muualla.
) vain itseni osalta. En ole mitään hienoa saanut aikaan omilla koirillani (vielä ), mutta muutaman koirakon olen saattanut hyvin maailmalle. En ehkä aivan hahmottanut sanomaasi. Miten voi koiraa kouluttaa jos siinä ei ole viettiä?
Itse en kyllä pysty viemään koiria matalassa vietissä eteenpäin. Se on aivan kammottavaa kouluttaa matkalaukkuja. Itse moisesta kieltäydyn. Enkä edes ymmärrä miten koiria sillee koulutetaan.
Mutta:
Nyt on kentillä yhä enemmän hyvää matriaalia. Sellaisia koiria, joita ei tarvitse virpoa. Se vietti siellä on ja se ei mihinkään katoa kouluttaa koiran miten vaan. Itse, tiettyjen urosten jälkeläisillä, olen aloittanut pelkällä hallinnalla, irroituksilla, istumisilla yms. Tällä pyrimme välttämään riidat leluista ohjaajan kanssa. Nämä veijarit kun pitävät riitelystä ja ovat ehdottomasti sitä mieltä, että omistavat kaikki maailman pallot ja patukat. Koiralle tehdään selväksi, että motskarit yms ovat ohjaajan ja hän antaa niillä leikkiä, kun noudattaa pelisääntöjä. Kun koira tuo tavarat takaisin ohjaajalle ja laskee irti pallosta, malttaa, kuuntelee ja keskittyy -siirrymme eteenpäin seuraamiseen jne. Jos koiraa ei saa hallintaan ja kuuntelemaan niin sitten junnataan niitä asioita niin kauan, että ohjaaja vihdoin oppii. Koirahan ilmentää vain sitä mitä sille on opetettu. Jotta koira saisi edes jotain kiksejä kentällä heitetään sitten palloa keskittymisjaksojen jälkeen -pelkkä keskittymisen harjoittelu tappaa kaiken tekemisen halun -koira alkaa vastustella ohjaajaansa ja taatusti vie kaikki vieheet omiin hommiinsa, tuijottelee muita koiria ja ihmisiä yms.
Kaikki alkaa ohjaaja-koira suhteesta -kaikki myöskin päättyy ohjaaja-koira suhteeseen. Ilman hyvää suhdetta hommasta ei tule mitään.
Sitte on tietty nää peräsvedettävät -niillä täytyy sitte vähän enemmän tehä töitä vietin taspainottamiseksi. Ilman viettiä ei nääs voi kouluttaa. Jos joutuu koiraa pakottamaan niin mistä vastavoima, jos koirassa ei ole viettiä? Mennee niin alas ettei kykene mihinkään hommaan. Miten saa tehtyä noudon, jos koirassa ei ole viettiä? Pakkonouto on kuitenkin joka rekulle tehtynä aika rankka juttu ohjaajasta ja hänen kyvyistä puhumattakaan.
Valitettavasti käy joskus niin, että ohjaaja ja koira on eri paria. Silloin täytyy kouluttajan löytää se heidän tiensä ja toivoa, että siinä onnistuu.
Totuushan on ettei kaikista edes ole koiranohjaajiksi. Silloin täytyy tehdä kouluttajan parhaimpansa ja yrittää viedä koirakko eteenpäin. Joskus siinä onnistuu, joskus ei. Joskus kannattaa jopa suositella koiran myyntiä ja yrittää etsiä hieman helpompi koira ohjaajalle.
Itselläni lähtökohtana on, että jokainen koirakko suorittaa ainakin BH kokeen. Vaikka ois ostanut minkä "kotikoiran" -jos haluaa meillä reenata tekee koiralle BH kokeen. Itse yritän auttaa siinä niin pitkälle kuin vain pystyn. Me koulutamme vietillä (tai ainakin yritämme
) ja vähällä pakolla. Ryhmän jäsen sitoutuu koulutustapaamme ja tekee töitä alaosaston hyväksi. Jos ei tää malli käy niin kouluttaa voi sitte jossain muualla.-
riitta vainiontaus
En todellakaan osaa kirjoittaa hyvin, jotenka selittelen mitä tarkoitan.
En tarkoita matalalla vietillä sitä, että koirassa ei olisi viettiä. Kentillä näkee tänä päivänä todellä hyväviettisiä koiria, jopa (huom. taas omamielipiteeni) yliviettisiä, joita pidän jo enemmän hermostuneina kuin vietikkäinä.
Tietysti aina löytyy poikkeuksia, jotka eivät liikahdakkaan ilman palloa, mutta ei ne kyllä ole sitten ongelmia ohjaajillekkaan, kuin sen vuoksi, että yleensä ei tapahdu mitään. Kirjoituksesa siis lähdin siitä, että koiralla on olemassa olevat hyvät vietit.
Kiteytettynä, omistaja ei hallitse koiraa korkeassa vietissä. Olisiko hyvä alaoittaa alhaisemmalla vietillä, jotta yhteistyöstä tulisi hedelmällistä?
Ymmärsin kirjoituksestasi että, kun tiedät tiettyjen urosten jälkeläisillä olevan ongelmia luovutuksissa teette ensin hallintaa ja sitten vasta siirrytään eteenpäin. Elikä ensin vietti alhaalla hallintaa ja sitten vaasta eteenpäin. Ymmärsinkö oikein?
Riitta
En tarkoita matalalla vietillä sitä, että koirassa ei olisi viettiä. Kentillä näkee tänä päivänä todellä hyväviettisiä koiria, jopa (huom. taas omamielipiteeni) yliviettisiä, joita pidän jo enemmän hermostuneina kuin vietikkäinä.
Tietysti aina löytyy poikkeuksia, jotka eivät liikahdakkaan ilman palloa, mutta ei ne kyllä ole sitten ongelmia ohjaajillekkaan, kuin sen vuoksi, että yleensä ei tapahdu mitään. Kirjoituksesa siis lähdin siitä, että koiralla on olemassa olevat hyvät vietit.
Kiteytettynä, omistaja ei hallitse koiraa korkeassa vietissä. Olisiko hyvä alaoittaa alhaisemmalla vietillä, jotta yhteistyöstä tulisi hedelmällistä?
Ymmärsin kirjoituksestasi että, kun tiedät tiettyjen urosten jälkeläisillä olevan ongelmia luovutuksissa teette ensin hallintaa ja sitten vasta siirrytään eteenpäin. Elikä ensin vietti alhaalla hallintaa ja sitten vaasta eteenpäin. Ymmärsinkö oikein?
Riitta
-
Päivi Ollikka
No oikeastaan emme vie matalassa vietissä vaan kyseessä on viettikatkot. Koiran pitää pystyä rauhoittumaan ja hiljentymään, kun on sen aika. Sitten, kun pää on selvä ei korkeastakaan vietistä tule ongelmaa. Ensin pieneissä pätkissä sitten pidempään. Koiralle luodaan pienten askelten kautta tunnetila, jonka haluamme sen ilmentävän tottelevaisuudessa. Pari ihan lupaavaa on nyt kasvamassa, jotka on tehty noin. Vitsit se on aika hienon näköistä.
Se mitä sanoit on totta. Hermostunut sekaviettitila sekoitetaan korkeaan viettiin.
Itse (?) olen kehittänyt tälläisen ajatelman
:
Koko koirankoulutus on eri tunnetilojen vaihtelua.
Esim. Koira huutaa. Se ei huuda korkeaa saalisviettiä tai hirvittävää aggressiota. Se huutaa sekaviettiä ja epäselvää tunnetilaa. Silloin koiran viettipäämäärä ei ole selvä -eli on tehty koulutusvirhe. Sitten siihen kun aletaan mättämään ja ja sekoilemaan -soppa on valmis. Jos koiralla on selvä viettipäämäärä niin se keskittyy ja toimii. Meidän tehtävä on luoda ne polut viettipäämäärään. Joka koiralla se on hieman erilainen.
Toinen ongelma on mielestäni: Korkea vietti aiheuttaa virheitä joita sitten rangotaan. Koiralle tulee mielikuva: Älä nosta viettiä se on väärin. Se ei ole yhdistänyt rankaisuun varsinaista virhettä vaan se yhdistää sen tunnetilaan. Se oppii toimimaan liian alhaalla ja siitä sitten tulee omat ongelmansa.
Mut jos ohjaaja hallitsee koiran vain matalassa vietissä niin siellä sitten liikuttakoot. Osa ihmisistä pystyy viemään koiraa korkeassa vietissä.
No sen takia toiset on mestareita ja toiset ei
Kokeneemmat kommentoikoot lisää.
Se mitä sanoit on totta. Hermostunut sekaviettitila sekoitetaan korkeaan viettiin.
Itse (?) olen kehittänyt tälläisen ajatelman
:Koko koirankoulutus on eri tunnetilojen vaihtelua.
Esim. Koira huutaa. Se ei huuda korkeaa saalisviettiä tai hirvittävää aggressiota. Se huutaa sekaviettiä ja epäselvää tunnetilaa. Silloin koiran viettipäämäärä ei ole selvä -eli on tehty koulutusvirhe. Sitten siihen kun aletaan mättämään ja ja sekoilemaan -soppa on valmis. Jos koiralla on selvä viettipäämäärä niin se keskittyy ja toimii. Meidän tehtävä on luoda ne polut viettipäämäärään. Joka koiralla se on hieman erilainen.
Toinen ongelma on mielestäni: Korkea vietti aiheuttaa virheitä joita sitten rangotaan. Koiralle tulee mielikuva: Älä nosta viettiä se on väärin. Se ei ole yhdistänyt rankaisuun varsinaista virhettä vaan se yhdistää sen tunnetilaan. Se oppii toimimaan liian alhaalla ja siitä sitten tulee omat ongelmansa.
Mut jos ohjaaja hallitsee koiran vain matalassa vietissä niin siellä sitten liikuttakoot. Osa ihmisistä pystyy viemään koiraa korkeassa vietissä.
No sen takia toiset on mestareita ja toiset ei
Kokeneemmat kommentoikoot lisää.
-
Peltonen, Satu
Mä ymmärsin riitan viestin omallatavallani ja varmasti osaltaan pieleen, mutta mun on oltava Riitan kanssa samaa mieltä.
Olen käynyt kaksissa spl treeneissä, enkä useampiin tällä hetkellä ole menossa, koska mitään muuta tuolla ei mulle hoettu, kuin "enemmän moottoria, koirassasi ei ole moottoria, sun pitää olla kiinostavampi, vie lelua poispäin, nosta moottoria" Jeps. tuloksena oli kuolaiset kädet ja armoton *piip*, koira joka tuijotti kuola valuen lelua.
Siinä ei auttanut selittelyt, että meidän koira lämpenee hitaasti, me ollaan vieraassa paikassa ja molemmat hermostuneita sekä minä, että koira, koulutustapa on meille uusi. Antakaa meille hetki aikaa rauhoittua, niin katsotaan sitten uudestaan.
Ei. Jos koirassa olisi moottoria tarpeeksi niin se ei hermostuisi. Koska koirassa ei moottoria löydy, niin "vain helvetillisellä koulutuksella ja kovalla työllä saatat ehkä saada koirastasi kohtalaisen kotikoiran. Yritä seuravaan koiran kanssa paremmalla onnella, tämä on jo mennyt pieleen." ja koiralla oli ikää kaikki vuosi ja kk!
Minä pidän juurikin tuosta entisjan matalaviettisestä koulutuksesta sekoitettuna sitten tähän uudenajan koulutuksen pitää olla lempparia-hokemaan. Mutta enemmän kallellaan siihen ensimmäiseen.
Olen valmis ottamaan vastaan ohjeita, tiedän että mulla on paljon opittavaa koulutuksesta ja koirastani, vaikkakaan tämä ei ole ensimmäiseni.
Mä rakastan juurikin noita vanhanajan ryhmäliikkeitä, kehuja ja juttelua koiran kanssa. Sitä, että nyt kun ollaan koulutuskentällä niin nyt ei höselletä muuta, nyt keskitytään eikä välitetä noista muista. Kukin koira tietysti ikänsä ja tasonsa mukaan.
Ja kun olimme koulutusohjaaja viikonlopua viettämässä lahdessa (me menimme sinne opetuskappalaiksi) sain kuulla kuinka ihana koira minulla on ja kuinka helppo kouluttaa, palvelualtis ja kuuntelevainen, kun sen kanssa ei pistä pelleilyksi lelujen ja makupalojen kanssa.
Karvat nousee pystyyn kun ensimmäisenä pitää olla tuputtamassa koiralle makkaraa tai lelua, jotta saadaan koira innostumaan, nostetaan moottoria ja pidetään se huipussaan.
Eikä kolutustapani ole vietitöntä, enkä usko että Riitankaan "vanhanajan koulutus" on vietintöntä vaan matalampi viettistä, sellaista että koira kuuntelee muutakin kuin palloa. Koska se vietti menee hyvinkin äkkiä överiksi, mielestäni. Hypitään ja pompitaan seurataan edessä ja kuolataan. Nähdä ei kuulla mitään muuta kuin se palkka. Jonka nimen omaan pitäsi olla palkka ei houkutin.
Mä menen mieluummin kentälle, jossa muakin kunnioitetaan, eikä nousta pallille vuosien kokemukseen viitaten ja tälläisen kentän olen onneksi löytänyt, valitettavasti se ei ole spl-kenttä.
Tosin täytyy tunnustaa, että olen käynyt vain yhdessä alajaostossa, joten en voi yleistää tätä kaikkien jaostojen toiminta malliksi. Toivon, ettei niin ole, Riitan avauksesta sain vain sen kuvan, ettei tuo jaosto ole ainut jossa näin menetellään. Vaikkain tuo "lempparia nyt seurataan makkaraa"-koulutus taitaa nykyään olla muotia.
Ja mä olen juurikin sellainen maalikko, joka ei ole vielä varma, että mitähän sitä harrastaisi. Se, että jo ensimmäisellä kerralla sanotaan, että meistä ei ole mihinkään pisti nuolen lyttyyn.
Olen käynyt kaksissa spl treeneissä, enkä useampiin tällä hetkellä ole menossa, koska mitään muuta tuolla ei mulle hoettu, kuin "enemmän moottoria, koirassasi ei ole moottoria, sun pitää olla kiinostavampi, vie lelua poispäin, nosta moottoria" Jeps. tuloksena oli kuolaiset kädet ja armoton *piip*, koira joka tuijotti kuola valuen lelua.
Siinä ei auttanut selittelyt, että meidän koira lämpenee hitaasti, me ollaan vieraassa paikassa ja molemmat hermostuneita sekä minä, että koira, koulutustapa on meille uusi. Antakaa meille hetki aikaa rauhoittua, niin katsotaan sitten uudestaan.
Ei. Jos koirassa olisi moottoria tarpeeksi niin se ei hermostuisi. Koska koirassa ei moottoria löydy, niin "vain helvetillisellä koulutuksella ja kovalla työllä saatat ehkä saada koirastasi kohtalaisen kotikoiran. Yritä seuravaan koiran kanssa paremmalla onnella, tämä on jo mennyt pieleen." ja koiralla oli ikää kaikki vuosi ja kk!
Minä pidän juurikin tuosta entisjan matalaviettisestä koulutuksesta sekoitettuna sitten tähän uudenajan koulutuksen pitää olla lempparia-hokemaan. Mutta enemmän kallellaan siihen ensimmäiseen.
Olen valmis ottamaan vastaan ohjeita, tiedän että mulla on paljon opittavaa koulutuksesta ja koirastani, vaikkakaan tämä ei ole ensimmäiseni.
Mä rakastan juurikin noita vanhanajan ryhmäliikkeitä, kehuja ja juttelua koiran kanssa. Sitä, että nyt kun ollaan koulutuskentällä niin nyt ei höselletä muuta, nyt keskitytään eikä välitetä noista muista. Kukin koira tietysti ikänsä ja tasonsa mukaan.
Ja kun olimme koulutusohjaaja viikonlopua viettämässä lahdessa (me menimme sinne opetuskappalaiksi) sain kuulla kuinka ihana koira minulla on ja kuinka helppo kouluttaa, palvelualtis ja kuuntelevainen, kun sen kanssa ei pistä pelleilyksi lelujen ja makupalojen kanssa.
Karvat nousee pystyyn kun ensimmäisenä pitää olla tuputtamassa koiralle makkaraa tai lelua, jotta saadaan koira innostumaan, nostetaan moottoria ja pidetään se huipussaan.
Eikä kolutustapani ole vietitöntä, enkä usko että Riitankaan "vanhanajan koulutus" on vietintöntä vaan matalampi viettistä, sellaista että koira kuuntelee muutakin kuin palloa. Koska se vietti menee hyvinkin äkkiä överiksi, mielestäni. Hypitään ja pompitaan seurataan edessä ja kuolataan. Nähdä ei kuulla mitään muuta kuin se palkka. Jonka nimen omaan pitäsi olla palkka ei houkutin.
Mä menen mieluummin kentälle, jossa muakin kunnioitetaan, eikä nousta pallille vuosien kokemukseen viitaten ja tälläisen kentän olen onneksi löytänyt, valitettavasti se ei ole spl-kenttä.
Tosin täytyy tunnustaa, että olen käynyt vain yhdessä alajaostossa, joten en voi yleistää tätä kaikkien jaostojen toiminta malliksi. Toivon, ettei niin ole, Riitan avauksesta sain vain sen kuvan, ettei tuo jaosto ole ainut jossa näin menetellään. Vaikkain tuo "lempparia nyt seurataan makkaraa"-koulutus taitaa nykyään olla muotia.
Ja mä olen juurikin sellainen maalikko, joka ei ole vielä varma, että mitähän sitä harrastaisi. Se, että jo ensimmäisellä kerralla sanotaan, että meistä ei ole mihinkään pisti nuolen lyttyyn.
Viimeksi muokannut Peltonen, Satu, 17 Huhti 2005 19:55. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
milko naumanen
Olisiko myöskin niin,ettei nykypäivän koirat "jaksa" pitkiä treenejä,vaan vain autosta kentälle,hetki siellä ja takaisin autoon..
Osalle ohjaajista ja koirista olisi hyvä ns vanhanaikainen koulutus ja toisille ei.
Se minkä itse muistan oli pitkäveteisyys,jos vanhanajan mallia saisi hieman modifioitua,esim. olisi useampi koulutusohjaaja joka voisi vetää ns pienryhmiä,eli aloittelijat,harrastelijat jne jne
Ehkä tämän päivän muoti on korkea vietti ja siihen pyritään hintaan millä hyvänsä,koira joka tekee liikkeet ns normaalisti on laiska/hidas/rukkanen yms.
Itse toivon seuraavasta koirastani sellaisra ns vanhan ajan koiraa,jolla voisi harrastaa lajia kuin lajia,ei välttämättä huipulle asti mutta mahdollisuus kaikkeen.
Itse en välttämättä haluaisi sellaista ns "viettipelleä".
Osalle ohjaajista ja koirista olisi hyvä ns vanhanaikainen koulutus ja toisille ei.
Se minkä itse muistan oli pitkäveteisyys,jos vanhanajan mallia saisi hieman modifioitua,esim. olisi useampi koulutusohjaaja joka voisi vetää ns pienryhmiä,eli aloittelijat,harrastelijat jne jne
Ehkä tämän päivän muoti on korkea vietti ja siihen pyritään hintaan millä hyvänsä,koira joka tekee liikkeet ns normaalisti on laiska/hidas/rukkanen yms.
Itse toivon seuraavasta koirastani sellaisra ns vanhan ajan koiraa,jolla voisi harrastaa lajia kuin lajia,ei välttämättä huipulle asti mutta mahdollisuus kaikkeen.
Itse en välttämättä haluaisi sellaista ns "viettipelleä".
-
Ville Salmia
Morjens Riitta,
koska nuoremmat veskarit ovat ilmeisesti kentillä kouluttelemassa koiria ,niin minä tässä joutessani vastaan.
VIETTI- PAKKO - VIETTI, toimii hyvin ainakin meidän kentän ohjaajilla. myös aloittelevilla(suurin osa). Toki onnettomuuksiakin joskus syntyy kun ohjaaja innostuu ja muuttuu itse huolimattomaksi. Niistä luulis oppivan melko nopeasti. Koiran keskittymistä ja viettitasoa tulee pystyä säätelemään.
Oletko siis sitä mieltä että ohjaajat vain sokeasti tekevät niinkuin neuvotaan. Siis onko ymmärrettävä että heillä ei ole omaa harkintakykyä lainkaan? Vai niin etteivät uskalla/halua ilmaista mielipiteitään,jolloin siis kentillä ei kyetä keskustelemaan? Mielestäni molemmat ovat melko kaukaa haettuja ollakseen tosia. Päpä mainitsi yllä kuinka heillä tehdään , tai sit ei tehdä ollenkaan. Meillä on asiat samoin.Koska koirankoulutus on oltava yksikertaista ja selkeää, niin on syytä pidättäytyä yhdessä hyväksi havaitussa systeemissä. Ja ketä se ei kiinnosta,tehköön omalla tavallaan tai hakeutukoon muualle treenaamaan.
Käsittääkseni liitolla ei ole tai ei ainakaan pitäisi olla mitään ns. "SPL-koulutustyyliä", joka vielä perustuisi hallitsemattoman vietin kanssa pulaamiseen. Ensinnäkin jokainen koira on yksilö,niinkuin ohjaajakin. Heidän kykynsä toimia tiiminä on aina rajallista. Kouluttajan tehtävä on aistia rajallisuus ja opettaa ohjaajaa pitämään koiransa hyvästä vietistä huolimatta "toimintakykyalueella". Neuvot ovat yksilöllisiä eikä niitä pidä tarakastella saatikka toteuttaa absoluuttisna totuuksina.
ja vielä Milkolle; sit on kyllä olemassa koiria jotka kykenevät tekemään tunnin tottiksia , 2 palkkaamisella,muttei hetsaamisella.
Ville
koska nuoremmat veskarit ovat ilmeisesti kentillä kouluttelemassa koiria ,niin minä tässä joutessani vastaan.
VIETTI- PAKKO - VIETTI, toimii hyvin ainakin meidän kentän ohjaajilla. myös aloittelevilla(suurin osa). Toki onnettomuuksiakin joskus syntyy kun ohjaaja innostuu ja muuttuu itse huolimattomaksi. Niistä luulis oppivan melko nopeasti. Koiran keskittymistä ja viettitasoa tulee pystyä säätelemään.
Oletko siis sitä mieltä että ohjaajat vain sokeasti tekevät niinkuin neuvotaan. Siis onko ymmärrettävä että heillä ei ole omaa harkintakykyä lainkaan? Vai niin etteivät uskalla/halua ilmaista mielipiteitään,jolloin siis kentillä ei kyetä keskustelemaan? Mielestäni molemmat ovat melko kaukaa haettuja ollakseen tosia. Päpä mainitsi yllä kuinka heillä tehdään , tai sit ei tehdä ollenkaan. Meillä on asiat samoin.Koska koirankoulutus on oltava yksikertaista ja selkeää, niin on syytä pidättäytyä yhdessä hyväksi havaitussa systeemissä. Ja ketä se ei kiinnosta,tehköön omalla tavallaan tai hakeutukoon muualle treenaamaan.
Käsittääkseni liitolla ei ole tai ei ainakaan pitäisi olla mitään ns. "SPL-koulutustyyliä", joka vielä perustuisi hallitsemattoman vietin kanssa pulaamiseen. Ensinnäkin jokainen koira on yksilö,niinkuin ohjaajakin. Heidän kykynsä toimia tiiminä on aina rajallista. Kouluttajan tehtävä on aistia rajallisuus ja opettaa ohjaajaa pitämään koiransa hyvästä vietistä huolimatta "toimintakykyalueella". Neuvot ovat yksilöllisiä eikä niitä pidä tarakastella saatikka toteuttaa absoluuttisna totuuksina.
ja vielä Milkolle; sit on kyllä olemassa koiria jotka kykenevät tekemään tunnin tottiksia , 2 palkkaamisella,muttei hetsaamisella.
Ville
-
Tea Tuomikoski
Jospa tässä nyt pistäisi ihan vihreän torvelon, elikäs toisinsanoen sen koulutusohjauksen loppukäyttäjän, mielipiteen kehiin. Historiastani sen verran, että sakumaanikon kanssa olen kasvanut alta kouluikäisestä pitkälle aikuiseksi, mutta vasta tämän nykyisen koiran kanssa tutustunut vieteillä kouluttamiseen ja siinä nyt yhdessä koiran kanssa päätähuimaavan 7kk:n yhteisen taipaleen aikana olemme ottaneet haparoivia ensiaskeleita.
Mun mielestä ongelma ei ole siinä, että vietti on korkealla eikä sitä paranneta sillä, että lähdetään aloittelemaan matalammassa vietissä. Mä näen sen pikemminkin negaationa, että koiran viettivarantoja ei käytetä alusta saakka (ei tokkiinsa ole tarkoituksenmukaista niitä loppuunkaan polttaa), syystä että jonain kauniina päivänä se koira poksahtaa sinne korkeimpaan ehkä joka tapauksessa. Jopa tilanteessa, jossa se ei ole toivottavaa. Eikö ole turvallisempaa, että se vietti on läsnä koiran ja ohjaajan kehittyvässä suhtessa koko ajan - sen sijaan, että pitäisi osata lukea se hetki, jolloin sitten koirakko on kypsä sen vapauttamaan? Enemmän yllätyksiä mun näkemyksen mukaan silloin sattuu, kun se moottori vääntääkin kärjistetysti yhtäkkiä kierrokset korkealle, kuin että vietin kanssa touhuilemisesta on tullut luonnollinen osa koiran ja ohjaajan välistä kommunikaatiota alusta saakka ja ohjaaja on oppinut lukemaan koiraansa kaikissa viretiloissa? Mun pointti tässä lähinnä onkin se, että ennen kuin se koirantaimi nousee/nostetaan ensimäistäkään kertaa siellä kentällä viettiin, pitäisi selventää sille ohjaajalle mitä koirassa, koira-ohjaaja-suhteessa, ohjaajassa tapahtuu, kun koiran vietti nousee. Selventää, että miksi on toivottavaa, että toiminta tapahtuu vietissä, mitä kaikkea voi tapahtua (vrt. mustelmia ja hampaanjälkiä), miksi niin tapahtuu ja mitä koira sillä ilmentää. Tieto lisää tuskaa, mutta vähentää pelkoa. Mä olen siitä onnellisessa asemassa, että kentän reunalla ja ulkopuolella on auliisti jaettu tietoa ja kokemuksia ja aluksi varsin kaoottiselta vaikuttanut tapa kouluttaa on alkanut jäsentyä mielessä hieman ja asioihin on löytynyt syy-yhteyksiä jopa ihan oman oivalluksen kautta (joka onkin musta paras ja palkitsevin tapa kehittyä ohjaajana). Tietoa kyllä löytää vaikkapa netistä itsekin, mutta mikäli ei ole tulkkia tai ylipäätään aiempaa kokemuspohjaa koirista, niin kieli voi vaikuttaa täysin heprealta, käsitteillä ei ole elävässä elämässä kokemusmaailman vastinetta. Kun itse ensimmäisen kerran kuulin vaikkapa sanan sosiaalinen aggressio, niin mielleyhtymä oli jotain aivan täysin muuta, kuin mitä se oikeasti tarkoittaa. Päälle tulee vielä hirvittävän laaja sanasto, joka kentällä vilisee puheessa ja josta ei uusi ensimmäistä koiraansa kouluttava ihminen taatusti tajua mitään - ainakaan, jos ei ole itsenäisesti kahlannut läpi internettiä ja ensimmäinen kosketuspinta on tupsahtaa sinne kentälle; puhutaan rauha-vaiheista, kanavoinneista, hetsauksesta, motskareista, veskareista, liinoista, räteistä, saalistamisesta, laumavietistä, lista on loputon...
Ville Salmia on ehdotellut uusille suojeluun tähtääville ohjaajille kunnon koulutuspakettia. Mä sanoisin, että ei olisi huono idea että sellainen tai sen tyyppinen paketti löytyisi ihan tavalliselle tottiksentekijällekin - niitäkin kun sinne kentälle taatusti tupsahtaa, vailla pyrkimystä kisaamaan, mutta pyrkimyksenä saada itselleen varma ja yhteiskuntakelpoinen saksanpaimenkoira. Siinä pyrkimyksessä onnistuminen lienee koko rodun etu. Käydäänhän autokoulussakin teoriaa ennen käytäntöä, musta tässäkin voisi olla aihetta. Jottei käy niin, että on kyllä se kuuluisa kylän hienoin mopo, mutta ei sillä ajaa osata.
Päpä ruoskikoon, jos puhuin vallan läpiä päähäni ja olen jäsentänyt kaiken tähän mennessä oppimani päin seiniä...
Mun mielestä ongelma ei ole siinä, että vietti on korkealla eikä sitä paranneta sillä, että lähdetään aloittelemaan matalammassa vietissä. Mä näen sen pikemminkin negaationa, että koiran viettivarantoja ei käytetä alusta saakka (ei tokkiinsa ole tarkoituksenmukaista niitä loppuunkaan polttaa), syystä että jonain kauniina päivänä se koira poksahtaa sinne korkeimpaan ehkä joka tapauksessa. Jopa tilanteessa, jossa se ei ole toivottavaa. Eikö ole turvallisempaa, että se vietti on läsnä koiran ja ohjaajan kehittyvässä suhtessa koko ajan - sen sijaan, että pitäisi osata lukea se hetki, jolloin sitten koirakko on kypsä sen vapauttamaan? Enemmän yllätyksiä mun näkemyksen mukaan silloin sattuu, kun se moottori vääntääkin kärjistetysti yhtäkkiä kierrokset korkealle, kuin että vietin kanssa touhuilemisesta on tullut luonnollinen osa koiran ja ohjaajan välistä kommunikaatiota alusta saakka ja ohjaaja on oppinut lukemaan koiraansa kaikissa viretiloissa? Mun pointti tässä lähinnä onkin se, että ennen kuin se koirantaimi nousee/nostetaan ensimäistäkään kertaa siellä kentällä viettiin, pitäisi selventää sille ohjaajalle mitä koirassa, koira-ohjaaja-suhteessa, ohjaajassa tapahtuu, kun koiran vietti nousee. Selventää, että miksi on toivottavaa, että toiminta tapahtuu vietissä, mitä kaikkea voi tapahtua (vrt. mustelmia ja hampaanjälkiä), miksi niin tapahtuu ja mitä koira sillä ilmentää. Tieto lisää tuskaa, mutta vähentää pelkoa. Mä olen siitä onnellisessa asemassa, että kentän reunalla ja ulkopuolella on auliisti jaettu tietoa ja kokemuksia ja aluksi varsin kaoottiselta vaikuttanut tapa kouluttaa on alkanut jäsentyä mielessä hieman ja asioihin on löytynyt syy-yhteyksiä jopa ihan oman oivalluksen kautta (joka onkin musta paras ja palkitsevin tapa kehittyä ohjaajana). Tietoa kyllä löytää vaikkapa netistä itsekin, mutta mikäli ei ole tulkkia tai ylipäätään aiempaa kokemuspohjaa koirista, niin kieli voi vaikuttaa täysin heprealta, käsitteillä ei ole elävässä elämässä kokemusmaailman vastinetta. Kun itse ensimmäisen kerran kuulin vaikkapa sanan sosiaalinen aggressio, niin mielleyhtymä oli jotain aivan täysin muuta, kuin mitä se oikeasti tarkoittaa. Päälle tulee vielä hirvittävän laaja sanasto, joka kentällä vilisee puheessa ja josta ei uusi ensimmäistä koiraansa kouluttava ihminen taatusti tajua mitään - ainakaan, jos ei ole itsenäisesti kahlannut läpi internettiä ja ensimmäinen kosketuspinta on tupsahtaa sinne kentälle; puhutaan rauha-vaiheista, kanavoinneista, hetsauksesta, motskareista, veskareista, liinoista, räteistä, saalistamisesta, laumavietistä, lista on loputon...
Ville Salmia on ehdotellut uusille suojeluun tähtääville ohjaajille kunnon koulutuspakettia. Mä sanoisin, että ei olisi huono idea että sellainen tai sen tyyppinen paketti löytyisi ihan tavalliselle tottiksentekijällekin - niitäkin kun sinne kentälle taatusti tupsahtaa, vailla pyrkimystä kisaamaan, mutta pyrkimyksenä saada itselleen varma ja yhteiskuntakelpoinen saksanpaimenkoira. Siinä pyrkimyksessä onnistuminen lienee koko rodun etu. Käydäänhän autokoulussakin teoriaa ennen käytäntöä, musta tässäkin voisi olla aihetta. Jottei käy niin, että on kyllä se kuuluisa kylän hienoin mopo, mutta ei sillä ajaa osata.
Päpä ruoskikoon, jos puhuin vallan läpiä päähäni ja olen jäsentänyt kaiken tähän mennessä oppimani päin seiniä...
Viimeksi muokannut Tea Tuomikoski, 14 Huhti 2005 21:17. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
Timo Tokola
Minä ainakin toimin koulutusohjaajana rakkaudesta saksanpaimenkoiraan. En halua olla sammuttamassa kasvattajien tulipaloja latistamalla vääriin käsiin joutuneita hyviä koiria. Oman ryhmäni koirissa on viettiä enemmän kuin sanotaanko nyt Ruotsin tai jonkun muun pikkuvaltion koirissa yhteensä , mutta hyvin ovat hanskassa pysyneet, ja eteen päin mennään.
, mutta hyvin ovat hanskassa pysyneet, ja eteen päin mennään.-
Peltonen, Satu
Vai onko se sittenkin niin, ettei ihmiset kestä/jaksa/ehdi? Olen huomannut, että on hienoa kertoa harrastavansa esim tottista tai purua kun käydään pari kertaa viikossa kentällä, oma koira koulutuksessa vartin muuten autossa, kun juorutaan.milko naumanen kirjoitti:Olisiko myöskin niin,ettei nykypäivän koirat "jaksa" pitkiä treenejä,vaan vain autosta kentälle,hetki siellä ja takaisin autoon..
Kersat juoksee jaloissa ja ryömii muiden nokkapelleillä, pitää itsestään selvyytenä että kaikkien koirien kanssa voi olla kuin omansa. Koko perhe harrastaa sen minkä ehtii.
Koirilta ei enää kehdata vaatia mitään jollei vastikkeena ole hirvikeittoa.Kaiken pitää olla niin vietikästä. Anteeksi, mutta minusta useimpien tälläisten vietikkäiden tottelevaisuus on rumaa ja pinna lyhyt. Mä en tahdo koirastani sellaista. Olkoon sitten vaikka luuseri, kun ei tuijota patukkaa (anteeksi minua) ja mä huono kouluttaja kun en vedä koiralle sirkusta.
Ma tahdon itselleni koiran joka jaksaa kävellä mun vierellä koko lenkin höntyämättä tiensivuihin vaikka se ei ole käskyn alla. Mä tahdon koiran joka jaksaa etsiä jälkeä vaikka monta tuntia on jo takana ja makkarat loppu. Mä tahdon koiran joka on mun hallinnassani koska kunioittaa ja rakastaa mua, ei mun taskuistani löytyviä herkkuja ja leluja. Ja mä tahdon koiran jonka kanssa ei tarvitse kokoaikaa kääntyä ja vääntyä eteen ja taakse jotta sen mielenkiinto pysyy yllä.
Ehkä mä tahdon liikaa ja toteutan väärillä tavoilla. Mutta me ollaan todella hyvällä alulla, vaikka itse sanonkin.
Sanoin tämän jo joskus jossakin ketjussa, mutta ei se poliisikaan rupea jäljen päässä hihkumaan koiralleen kulta rakas hanimuppelia ja syöttämään lohituubista tahnaa/heitä palloa kun meni niin hienosti tämä jälki. Tosin kokeiluna tuokin tapa voisi olla ihan hieno. Varmasti poliisien maine kasvaisi.
Mä, useampien lailla kaipaan itselleni sellaista koulutusohjaajaa joka on avoin uusille, mutta myös niille vanhoille asioille, eikä tiukasti pidä kiinni siitä että tuntee minut koirani ja kaikkien muidenkin koirat paremmin kuin kukaan muu.
Kaipaan koulutuskenttiä joissa lapset joko jätettiin kotiin tai niille tehtiin selväksi ettei tämä ole linnanmäki. Mä en ole tottunut itkeviin lapsiin jaloissani kun yritän saada koiran istumaan oikein muttei kuitenkaan alle työntyvän huutavan ja sätkivän lapsen päälle.
Mä kaipaan koulutuskenttiä jossa oikeasti tehtiin myös talkoita kentän kunnossa pitämiseksi, eikä vain voivoteltu, kun kukaan ei ole taas huolehtinut kentästä.
-
Eila Auvinen
Tuota ....jos joku muu olisi kysymyksen heittänyt kuin korkealle arvostamani pitkänlinjan kasvattaja, se olisi ehkä mennyt mappiin öö lukematta, mutta uskon vahvasti, että Riitalla on jonkunlainen huoli taustalla ottaessaan esille asian.
Halusit herättää laajempaa keskustelua ohjaajien kyvystä ottaa vastaan nykymuotoista koulutusta.
Loppujen lopuksihan kyse ei ole kuitenkaan kuin siitä, ettei asiaa ole osattu lopultakaan selittää ymmärrettävästi, uudelle ohjaajalle.
Eli juuri sitä kaivattua koulutusta olisi tarvittu lisää, enkä nyt tässä tarkoita niitä tyyppejä, jotka aina löytävät syyn koiran kouluttamattomuuteen sieltä olosuhteista, kentistä, kouluttajista, maalimiehistä jne.
Vaan on tainnut tulla annetuksi jotain mitä "ei ole haluttu saada" .
Ohjaajalla on ollut koulutuksesta täysin toisenlainen kuva eikä saatu oppi olekaan vastannut sitä mielikuvaa minkä hän itsemielessään on ennakolta luonut.
Olettaisin kuitenkin, että näistäkin ohjaajakokelaista kyllä pitkässä juoksussa ne "kipinän" saaneet aivan itse kenenkään tuputtamatta hakevat oppinsa, vaikka mistä ( varmaan olet huomannut tämän asian itsekin), jos ei sillä ekalla koiralla niin sitten seuraavalla tai sitä seuraavalla, alkaa jo tulostakin syntymään, sääli vaan jos se ensimmäinenkin olisi "pelittänyt," jos ei olisi ollut kädetön ohjaaja.
Jos koirat eivät ole oppineet muuta kuin jahtaamaan palloa tai patukkaa, on koulutus "jäänyt kesken" eli sitä "jahtaamista" ei ole osattu siirtää sitten tottelevaisuuden "moottoriksi" eikä ole osattu vaatia.
Olen antanut itseni ymmärtää, että kun vuosikkaaksi asti pennun kanssa tehdään näitä leikkejä kentällä se ehdollistuu siihen,että kentällä on juuri sen ohjaajan kanssa kivaa ja jos koirassa on viettiä se menee vaikka pee edellä puuhun saadakseen sen vietin tyydytettyä, eikä sitä silloin enää kiinnosta vähääkään muut häiriöt siellä kentällä.
Varmemmin koira "tottelee" sitten kuumuessaan jossain muuallakin jos on oppinut tottelemaan siinä tunnetilassa jo aiemminkin, eli hallintaa tulee jos sen osaa kouluttaa.
Eihän tämä Vpv.kään estä (päinvastoin)kouluttamasta koiralle n.s. liikkeitä juuri ruokakupilla matalalla vietillä, mutta se tapahtuu sitten kotosalla ilman häiriöitä. Myöhemmässä vaiheessa se palkkio vaan vaihtuu toiseksi siellä kentällä.
Veikkaisin myös sinunlaillasi mututuntumalta, "että alle puolet kentällä käyvistä ohjaajista koskaan tulevat hallitsemaan viettikoulutuksen saloja".
Mutta veikkaisimpa että samainen määrä heistä tulevat hallitsemaan minkään muunkaanlaisen koulutuksen saloja eivätkä sisimmässään edes halua paneutua siihen, työlästähän se on eikä mitään anneta ilmaiseksi kuin kaupan hyllyltä.
Summasummarum nyt alkaa olla sitten vihdoin sen todellisen ohjaajakoulutuksen paikka, jos koiramateriaali sitä alkaa vaatimaan.
Halusit herättää laajempaa keskustelua ohjaajien kyvystä ottaa vastaan nykymuotoista koulutusta.
Loppujen lopuksihan kyse ei ole kuitenkaan kuin siitä, ettei asiaa ole osattu lopultakaan selittää ymmärrettävästi, uudelle ohjaajalle.
Eli juuri sitä kaivattua koulutusta olisi tarvittu lisää, enkä nyt tässä tarkoita niitä tyyppejä, jotka aina löytävät syyn koiran kouluttamattomuuteen sieltä olosuhteista, kentistä, kouluttajista, maalimiehistä jne.
Vaan on tainnut tulla annetuksi jotain mitä "ei ole haluttu saada" .
Ohjaajalla on ollut koulutuksesta täysin toisenlainen kuva eikä saatu oppi olekaan vastannut sitä mielikuvaa minkä hän itsemielessään on ennakolta luonut.
Olettaisin kuitenkin, että näistäkin ohjaajakokelaista kyllä pitkässä juoksussa ne "kipinän" saaneet aivan itse kenenkään tuputtamatta hakevat oppinsa, vaikka mistä ( varmaan olet huomannut tämän asian itsekin), jos ei sillä ekalla koiralla niin sitten seuraavalla tai sitä seuraavalla, alkaa jo tulostakin syntymään, sääli vaan jos se ensimmäinenkin olisi "pelittänyt," jos ei olisi ollut kädetön ohjaaja.
Jos koirat eivät ole oppineet muuta kuin jahtaamaan palloa tai patukkaa, on koulutus "jäänyt kesken" eli sitä "jahtaamista" ei ole osattu siirtää sitten tottelevaisuuden "moottoriksi" eikä ole osattu vaatia.
Olen antanut itseni ymmärtää, että kun vuosikkaaksi asti pennun kanssa tehdään näitä leikkejä kentällä se ehdollistuu siihen,että kentällä on juuri sen ohjaajan kanssa kivaa ja jos koirassa on viettiä se menee vaikka pee edellä puuhun saadakseen sen vietin tyydytettyä, eikä sitä silloin enää kiinnosta vähääkään muut häiriöt siellä kentällä.
Varmemmin koira "tottelee" sitten kuumuessaan jossain muuallakin jos on oppinut tottelemaan siinä tunnetilassa jo aiemminkin, eli hallintaa tulee jos sen osaa kouluttaa.
Eihän tämä Vpv.kään estä (päinvastoin)kouluttamasta koiralle n.s. liikkeitä juuri ruokakupilla matalalla vietillä, mutta se tapahtuu sitten kotosalla ilman häiriöitä. Myöhemmässä vaiheessa se palkkio vaan vaihtuu toiseksi siellä kentällä.
Veikkaisin myös sinunlaillasi mututuntumalta, "että alle puolet kentällä käyvistä ohjaajista koskaan tulevat hallitsemaan viettikoulutuksen saloja".
Mutta veikkaisimpa että samainen määrä heistä tulevat hallitsemaan minkään muunkaanlaisen koulutuksen saloja eivätkä sisimmässään edes halua paneutua siihen, työlästähän se on eikä mitään anneta ilmaiseksi kuin kaupan hyllyltä.
Summasummarum nyt alkaa olla sitten vihdoin sen todellisen ohjaajakoulutuksen paikka, jos koiramateriaali sitä alkaa vaatimaan.
-
Mika Leskelä
Tässä minun mielipiteeni asiaan:
kun silloin aikojen alussa koulutettiin koiria matalassa vietissä (vai oliko koirat/ohjaajat huonoja) niin kilpailuissa eniten jännitti rupeaako koira jätättämään seuraamisessa ja luoksetulon aikana olisi hätäisempi kerennyt tupakan vetää. Hirveää katsottavaa..Nyt kun koirat ovat hyviä ja ohjaajat osaavat kouluttaa ei paljon tupakkia kerkiä polttelemaan eikä itselläni ainakaan tulisi mieleen että koira rupeaisi jätättämään. (tosin jonkun verran poikittaa)
Kun olen ollut muutaman kerran tuomarina tai joku jos käy katsomassa kansallisten lajien tottelevaisuus suorituksia niin se on kuin eri maailma verrattuna suojelu koirien tottelevaisuuteen (toki "meilläkin" joku huonompi viettinen).Kansallisissa lajeissa (koulutettuko perinteisellä tavalla vai huonoja koiria) koirat meinaa ruveta jätättämään seuraamisessa tai joudutaan keskeyttämään tottelemattomuuden vuoksi ja vietti, tekemisen halu loppuu viimeistään siirryttäessä noutoihin (no on siellä muutama hyväkin mutta alle 10 %)
Minun mielestä on mukavampi katsella vietikästä, ehkä pieni virheitä kuin perässä vedettävää paskaa saksanpaimenkoiraa.
Se että tekeekö se tottelevaisuutta pallolle vai kalatahnalle on ohjaajan ihan oma asia, ei tuomari sitä tiedä kenelle se sitä tekee. Tietenkin hyvin koulutettu koira tekee sen ohjaajalle joka käyttää erillaisia nameja apunaan..
Ja sitten poliiseista en tiedä mutta itse ainakin virkakoiralle annan jäljellä ruokaa...
ja sitten niistä lapsista kentällä, kotiinko ne pitäis jättää (3 v ei yksin pärjää) meidän kentällä pyörii yli 10 lasta eikä kellään ole ollut niistä pahaa sanottavaa, toisn ne on hyvin koulutettu ja meillä ei ole ketään kuka vihaa lapsia...
Minun koirani eivät myöskään ole kentällä kovin kauan mutta silti ne kulkee ihan kiltisti kävelyllä ja jaksavat ajella pitkiä jälkiä ym kansanomaisia juttuja...
Sitten summa summarum nykypäivän koirat on paljon parempia kuin 10 v sitten (siis käyttölinjaiset) ohjaajat ovat paljon parempi kuin 10 v sitten (siis käyttölinjaiset) koiran koulutus on mennyt valovuoden eteenpäin ja kehittyy edelleen (siis käyttölinjaisissa)..
Ja kyllä ne vietikkäät koirat jotka tekevät vain pieniä pyrähdyksiä jaksavat tehdä pitkä kestoisia suorituksia... Miksi ei jaksaisi kun niillä on enemmän viettiä, kysymys on varmaan miten esim koulutat koiran ajamaan jälkeä metsässä siten että se jaksaa vielä 3-5 tunninkin jälkeen etsiä jälkeä....
Voinhan mä tietenkin yrittää seuraavassa kokeessa tehdä koiralle pitkän liikkeen hieman hitaammin eli laitan koiran ravilla maalimieheen kiinni ja sanon tuomarille että se oli vanhoilla keinoilla koulutettu ja kun kasvattajat ovat huolissaan nykyajan koirien nopeudesta...
Ja SPL koulutuksesta niin kyllä se aika hyvää on tosin kaikille ei voi antaa kaikkea, varsinkaan jos naapurin kaverin kaima on ollut virkakoiran ohjaaja tai ainakin silittänyt virkakoiraa..
kun silloin aikojen alussa koulutettiin koiria matalassa vietissä (vai oliko koirat/ohjaajat huonoja) niin kilpailuissa eniten jännitti rupeaako koira jätättämään seuraamisessa ja luoksetulon aikana olisi hätäisempi kerennyt tupakan vetää. Hirveää katsottavaa..Nyt kun koirat ovat hyviä ja ohjaajat osaavat kouluttaa ei paljon tupakkia kerkiä polttelemaan eikä itselläni ainakaan tulisi mieleen että koira rupeaisi jätättämään. (tosin jonkun verran poikittaa)
Kun olen ollut muutaman kerran tuomarina tai joku jos käy katsomassa kansallisten lajien tottelevaisuus suorituksia niin se on kuin eri maailma verrattuna suojelu koirien tottelevaisuuteen (toki "meilläkin" joku huonompi viettinen).Kansallisissa lajeissa (koulutettuko perinteisellä tavalla vai huonoja koiria) koirat meinaa ruveta jätättämään seuraamisessa tai joudutaan keskeyttämään tottelemattomuuden vuoksi ja vietti, tekemisen halu loppuu viimeistään siirryttäessä noutoihin (no on siellä muutama hyväkin mutta alle 10 %)
Minun mielestä on mukavampi katsella vietikästä, ehkä pieni virheitä kuin perässä vedettävää paskaa saksanpaimenkoiraa.
Se että tekeekö se tottelevaisuutta pallolle vai kalatahnalle on ohjaajan ihan oma asia, ei tuomari sitä tiedä kenelle se sitä tekee. Tietenkin hyvin koulutettu koira tekee sen ohjaajalle joka käyttää erillaisia nameja apunaan..
Ja sitten poliiseista en tiedä mutta itse ainakin virkakoiralle annan jäljellä ruokaa...
ja sitten niistä lapsista kentällä, kotiinko ne pitäis jättää (3 v ei yksin pärjää) meidän kentällä pyörii yli 10 lasta eikä kellään ole ollut niistä pahaa sanottavaa, toisn ne on hyvin koulutettu ja meillä ei ole ketään kuka vihaa lapsia...
Minun koirani eivät myöskään ole kentällä kovin kauan mutta silti ne kulkee ihan kiltisti kävelyllä ja jaksavat ajella pitkiä jälkiä ym kansanomaisia juttuja...
Sitten summa summarum nykypäivän koirat on paljon parempia kuin 10 v sitten (siis käyttölinjaiset) ohjaajat ovat paljon parempi kuin 10 v sitten (siis käyttölinjaiset) koiran koulutus on mennyt valovuoden eteenpäin ja kehittyy edelleen (siis käyttölinjaisissa)..
Ja kyllä ne vietikkäät koirat jotka tekevät vain pieniä pyrähdyksiä jaksavat tehdä pitkä kestoisia suorituksia... Miksi ei jaksaisi kun niillä on enemmän viettiä, kysymys on varmaan miten esim koulutat koiran ajamaan jälkeä metsässä siten että se jaksaa vielä 3-5 tunninkin jälkeen etsiä jälkeä....
Voinhan mä tietenkin yrittää seuraavassa kokeessa tehdä koiralle pitkän liikkeen hieman hitaammin eli laitan koiran ravilla maalimieheen kiinni ja sanon tuomarille että se oli vanhoilla keinoilla koulutettu ja kun kasvattajat ovat huolissaan nykyajan koirien nopeudesta...
Ja SPL koulutuksesta niin kyllä se aika hyvää on tosin kaikille ei voi antaa kaikkea, varsinkaan jos naapurin kaverin kaima on ollut virkakoiran ohjaaja tai ainakin silittänyt virkakoiraa..
-
Päivi Ollikka
Sadulle:
Tuossa muutamaa polliisia ja heidän koiriaan ohjanneena niin.
Kyllä ne miehetkii koiriaan kehuu -oikein kovastikin vielä. Pallojen ja muiden hilavitkuttimien kanssa koiriaan palkkailevat. Makkaraa kaivavat jäljellä esineiden kohdalla jne. Tosin siihen menee aikaa, että sisäistävät homman Toiset on oikein taitaviakin
Ihan koulutusohjaajan sydäntä lämmitti, kun yli vuoden käyneenä sanoopi koiranohjaaja aitaan nojaillen:
"Just joo -nyt mä sen käsitin. Eihän noi opi mitään, jos niitä ei aina muista kiittää tehdystä työstä."
Hetken äimistyneenä tajusin hiukan kehasta koiranohjaajaa. Hienoa ..eikä siihen menny ku vuos tuon tajuamiseen
No -pokkasivatpa pojat hopeaa tottiksista viime SM:stä.
Oppii "ne" kunhan tekee toistoja (ehkä jonkun vuoden)
Lisäisin vielä: Lapsethan on kenttien väriläiskä. Parasta antia sivustaseuraajille on, kun kaveri laitetaan liinaan ja lähetetään piilolle, jossa toinen kaveri seisoo molarina. Ohjaaja osaa kaikki kommennot ja "koira" on hanskassa.Tai kun tehdään piilonkiertoja kilpaa -tyyliin kuka eka.
Ois joskus pitänyt ottaa kuvia, kun porukka tekee hiekkakakkuja ja metrin päässä koulutetaan suojelua.
Tervepäistä porukkaa, sekä koirat että lapset.
Tuossa muutamaa polliisia ja heidän koiriaan ohjanneena niin.
Kyllä ne miehetkii koiriaan kehuu -oikein kovastikin vielä. Pallojen ja muiden hilavitkuttimien kanssa koiriaan palkkailevat. Makkaraa kaivavat jäljellä esineiden kohdalla jne. Tosin siihen menee aikaa, että sisäistävät homman
Toiset on oikein taitaviakin Ihan koulutusohjaajan sydäntä lämmitti, kun yli vuoden käyneenä sanoopi koiranohjaaja aitaan nojaillen:
"Just joo -nyt mä sen käsitin. Eihän noi opi mitään, jos niitä ei aina muista kiittää tehdystä työstä."
Hetken äimistyneenä tajusin hiukan kehasta koiranohjaajaa. Hienoa ..eikä siihen menny ku vuos tuon tajuamiseen
No -pokkasivatpa pojat hopeaa tottiksista viime SM:stä.
Oppii "ne" kunhan tekee toistoja (ehkä jonkun vuoden)
Lisäisin vielä: Lapsethan on kenttien väriläiskä. Parasta antia sivustaseuraajille on, kun kaveri laitetaan liinaan ja lähetetään piilolle, jossa toinen kaveri seisoo molarina. Ohjaaja osaa kaikki kommennot ja "koira" on hanskassa.Tai kun tehdään piilonkiertoja kilpaa -tyyliin kuka eka.
Ois joskus pitänyt ottaa kuvia, kun porukka tekee hiekkakakkuja ja metrin päässä koulutetaan suojelua.
Tervepäistä porukkaa, sekä koirat että lapset.
Viimeksi muokannut Päivi Ollikka, 15 Huhti 2005 12:49. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
riitta vainiontaus
Tarkoituksena oli herättää keskustelua. Sainkin sen taas aikaisekseen. Mutta!
En vieläkää osaa ilmaista asiaa oikein. Yritän vielä hieman selittää....
Kirjoitukessani puhun kokoajan koirista joilla on normaalit hyvät vietit, en siis mistään erikoiskoirista suuntaan tai toiseen.
Tottakai koirassa pitää olla viettiä. Hyvin ja innokkaasti tekevä koira on miellyttävää katseltavaa. En tarkoita kuitenkaan niitä poikittain pompottavia höseltäjiä, jotka ovat yhtä kauheita kuin ne 3 metriä jätättävät koiratkin.
Palveluskoirakentillä on aivan samallalailla kuin saksanpaimenkoirien kentillä paljon alkavia harrastajia, jotka ovat tulleet kentille hakemaan hallintaa koirilleen.
Heillä ei ole monellakaan visioita hienoista suorituksista tai ainakaan siitä työmäärästä, jolla siihen päästään.
Itse haluaisin saada myös nämä ihmiset, jotka eivät halua tai osaa vietti - pakko - vietti linjalla viedä koiraansa eteenpäin pysymään mukana koiraharrastuksessa ja seurojen toiminnassa mukana. Monet heistä saattaisi tehdä koirillaan tuloksia ja myöhemmässä vaiheessa, jopa osa siirtyisi käyttämään vahvemmin viettiominaisuuksia, kun koiranlukutaito on hieman parantunut.
Monet seurat tuskastelevat todellisten tekijöiden puutetta talkoissa ja muissa tapahtumissa. Mielestäni näissä koiranomistajissa, jotka eivät ehkä koskaan tähtää edes kisoihin on kuitenkin potentiaalista ainesta seuroihin. Ja tärkeää olisi ainakin se, että he kouluttaisivat koirilleen perusasiat niin ettei koirista olisi häiriötä normaalielämässä. Toivottavaa olisi kuitenkin saada heidät motivoitua joskus kilpailemaan.
En tarkoita että Ville tai Mika rupeaisi vetämään tottiksia matalalla vietillä. En toki. Heidän huippuosaamisensa kuuluu niille, jotka ovat valmiita tekemään koiriensa kanssa paljon töitä ja uhraamaan koiraharrastuksen eteen. On ala-arvoista edes mennä tällaisten miesten kolutuksiin mukaan ellei ole valmis tekemään lujasti töitä. Tämän tason miehillä on mielestäni oikeus valita ryhmänsä ja asettaa vaatimukset ryhmässä pysymiselle.
Rehellisesti sanoen en todellakaan itse tiedä ja siksi kysyin jo aiemmin kokeneilta maalimiehiltä seuraavaa:
Jos koiralle on opetettu pentuna hyvä kontakti ja sille on opetettu normaalit käskyt kotona matalassa vietissä. Kentällä käydessä uusi ohjaaja on opetellut hallintaa ja koira käskyjä matalassa vietissä. Oletteko huomannut, että siitä olisi ollut haittaa, mikäli ohjaaja on halunnut siirtyä suojelun pariin ja aloittanut vietti - pakko - vietti linja mukaisen koulutuksen. Onko koiralle mahdollisesti jo syntynyt sellaisia vääriä tapoja, joita se ei pysty korjaamaan.
Oma ajatteluni perustuu siihen, että olisi helpompaa viedä sellaista uutta ohjaajaa eteenpäin, joka on oppinut jo joitakin perusasioita koirasta ja koiralle käskyt ovat tutut. Jatkossa siirryttäessä viettikoulutukseen ohjaajalle on koira ja sen ohjaamienn tullut jo jonkin verran tutuksi samoin sanasto, jota kentällä käytetään. Oletan näin tehtynä, ohjaajan olevan helpompi siirtyä vaativampaan tapaan kouluttaa koiraansa.
Aina pitäisi olla todella varovainen mitä kirjoittaa tai puhuu, ettei kukaan pystyisi lukemaan rivienvälistä tai käsittämään sanoja väärin. Tuo äidinkieli, kun ei ollut vahvimpia aineita koulussa tällaiselle matemaattiselle ihmiselle.
Toivon kuitenkin, että ymmärrätte etten halua arvostella kenenkään tapaa kouluttaa koiraansa vaan tuoda esille asian jota minulta on kysyneet monen eri kasvattajan pennun omistajat. Tuohon myöhäisempään vietin nostamiseen en osannut vastata, jotenka kysyin sitä nyt täällä.
Tässä omallanimellä kirjoittamisessa tänne on ollut hyvät ja huonot puolensa. Itse olen aina kirjoittanut omalla nimellä, mutta monet eivät uskalla sitä tehdä ja kertoa omia kokemuksiaan asioista. Useamman ihmisen pyynnöstä aloitin kuitenkin tämän keskustelun, koska olen itsekin huolissani jatkuvasti vähenevästä harrastajajoukosta.
Hyviä koiria on paljon, hyviä omistajia on paljon. Heidät vain pitäisi saada pysymään kentillä hyvän harrastuksen parissa.
riitta
En vieläkää osaa ilmaista asiaa oikein. Yritän vielä hieman selittää....
Kirjoitukessani puhun kokoajan koirista joilla on normaalit hyvät vietit, en siis mistään erikoiskoirista suuntaan tai toiseen.
Tottakai koirassa pitää olla viettiä. Hyvin ja innokkaasti tekevä koira on miellyttävää katseltavaa. En tarkoita kuitenkaan niitä poikittain pompottavia höseltäjiä, jotka ovat yhtä kauheita kuin ne 3 metriä jätättävät koiratkin.
Palveluskoirakentillä on aivan samallalailla kuin saksanpaimenkoirien kentillä paljon alkavia harrastajia, jotka ovat tulleet kentille hakemaan hallintaa koirilleen.
Heillä ei ole monellakaan visioita hienoista suorituksista tai ainakaan siitä työmäärästä, jolla siihen päästään.
Itse haluaisin saada myös nämä ihmiset, jotka eivät halua tai osaa vietti - pakko - vietti linjalla viedä koiraansa eteenpäin pysymään mukana koiraharrastuksessa ja seurojen toiminnassa mukana. Monet heistä saattaisi tehdä koirillaan tuloksia ja myöhemmässä vaiheessa, jopa osa siirtyisi käyttämään vahvemmin viettiominaisuuksia, kun koiranlukutaito on hieman parantunut.
Monet seurat tuskastelevat todellisten tekijöiden puutetta talkoissa ja muissa tapahtumissa. Mielestäni näissä koiranomistajissa, jotka eivät ehkä koskaan tähtää edes kisoihin on kuitenkin potentiaalista ainesta seuroihin. Ja tärkeää olisi ainakin se, että he kouluttaisivat koirilleen perusasiat niin ettei koirista olisi häiriötä normaalielämässä. Toivottavaa olisi kuitenkin saada heidät motivoitua joskus kilpailemaan.
En tarkoita että Ville tai Mika rupeaisi vetämään tottiksia matalalla vietillä. En toki. Heidän huippuosaamisensa kuuluu niille, jotka ovat valmiita tekemään koiriensa kanssa paljon töitä ja uhraamaan koiraharrastuksen eteen. On ala-arvoista edes mennä tällaisten miesten kolutuksiin mukaan ellei ole valmis tekemään lujasti töitä. Tämän tason miehillä on mielestäni oikeus valita ryhmänsä ja asettaa vaatimukset ryhmässä pysymiselle.
Rehellisesti sanoen en todellakaan itse tiedä ja siksi kysyin jo aiemmin kokeneilta maalimiehiltä seuraavaa:
Jos koiralle on opetettu pentuna hyvä kontakti ja sille on opetettu normaalit käskyt kotona matalassa vietissä. Kentällä käydessä uusi ohjaaja on opetellut hallintaa ja koira käskyjä matalassa vietissä. Oletteko huomannut, että siitä olisi ollut haittaa, mikäli ohjaaja on halunnut siirtyä suojelun pariin ja aloittanut vietti - pakko - vietti linja mukaisen koulutuksen. Onko koiralle mahdollisesti jo syntynyt sellaisia vääriä tapoja, joita se ei pysty korjaamaan.
Oma ajatteluni perustuu siihen, että olisi helpompaa viedä sellaista uutta ohjaajaa eteenpäin, joka on oppinut jo joitakin perusasioita koirasta ja koiralle käskyt ovat tutut. Jatkossa siirryttäessä viettikoulutukseen ohjaajalle on koira ja sen ohjaamienn tullut jo jonkin verran tutuksi samoin sanasto, jota kentällä käytetään. Oletan näin tehtynä, ohjaajan olevan helpompi siirtyä vaativampaan tapaan kouluttaa koiraansa.
Aina pitäisi olla todella varovainen mitä kirjoittaa tai puhuu, ettei kukaan pystyisi lukemaan rivienvälistä tai käsittämään sanoja väärin. Tuo äidinkieli, kun ei ollut vahvimpia aineita koulussa tällaiselle matemaattiselle ihmiselle.
Toivon kuitenkin, että ymmärrätte etten halua arvostella kenenkään tapaa kouluttaa koiraansa vaan tuoda esille asian jota minulta on kysyneet monen eri kasvattajan pennun omistajat. Tuohon myöhäisempään vietin nostamiseen en osannut vastata, jotenka kysyin sitä nyt täällä.
Tässä omallanimellä kirjoittamisessa tänne on ollut hyvät ja huonot puolensa. Itse olen aina kirjoittanut omalla nimellä, mutta monet eivät uskalla sitä tehdä ja kertoa omia kokemuksiaan asioista. Useamman ihmisen pyynnöstä aloitin kuitenkin tämän keskustelun, koska olen itsekin huolissani jatkuvasti vähenevästä harrastajajoukosta.
Hyviä koiria on paljon, hyviä omistajia on paljon. Heidät vain pitäisi saada pysymään kentillä hyvän harrastuksen parissa.
riitta
-
Mika Leskelä
Siitä onko haittaa jos koiraa kouluttaa matalassa vietissä riippuu tietenkin koirasta ja ohjaajasta, se että minkä takia pentua jo nuorena "hetsataan" kentällä johtuu klassisesta ehdollistamisesta (heh heh hieno sana) eli koiralle annetaan kentällä positiivisia elämyksiä ja että se tulevaisuudessa keskittyy vaan ohjaajaan ja sen tekemisiin... No jos koiraa vaan "kävelytellään" kentällä niin voi olla hyvin mahdollista että se "kävelee" myös siellä myöhemmässä vaiheessa... Näin minä sen ajattelen..
No sitten on tiettyjä sukuja/rotuja missä tiedetään olevan potkua ja niitä jotkut kouluttaan tarkoituksella matalammassa vietissä ja näin saadaan koira "kuuntelemaan" ja kun koiralle tulee ikää niin sen vietti ja tekemisen halu nousee luonnostaan...
Tosin "peltosen" malli voisi sopia tietyille koirille ja ohjaajille mutta täytyisi tietää tarkoin koiran tuleva kehitys ja siihen tarvitaan jo muutakin kuin naapurikoiran silittelyä
No sitten on tiettyjä sukuja/rotuja missä tiedetään olevan potkua ja niitä jotkut kouluttaan tarkoituksella matalammassa vietissä ja näin saadaan koira "kuuntelemaan" ja kun koiralle tulee ikää niin sen vietti ja tekemisen halu nousee luonnostaan...
Tosin "peltosen" malli voisi sopia tietyille koirille ja ohjaajille mutta täytyisi tietää tarkoin koiran tuleva kehitys ja siihen tarvitaan jo muutakin kuin naapurikoiran silittelyä