Muutamaa tälläista "matalassa" vietissä koulutettua koiraa sivusta nähneenä,on ainakin minulle vahvistunut käsitys siitä, että koira on alusta asti koulutettava/vahvistettava sen olemassaolevilla vieteillä.
Päpä puhuikin jo koiran "tunnetilasta", jos koira oppii matalassa vietissä tekemään asioita on tätä ensiksiopittua hyvin vaikea "kitkeä" pois.
Koe tai jossain muussa "paine" (ohjaajan)tilanteessa koira palaa siihen ensiksiopittuun malliin.
Miksi opettaa koiraa kahta kertaa?
Toki koiraa pitää viedä eteenpäin sen oppimisrajan (toiminta alueen)sallimissa rajoissa.
Koulutusohjaajilta se vaatii paljon verbaalista kykyä ja näyttelemisen taitoa kun neuvoo uusia harrastajia,jotta kaikki puhuttu ymmärettäisiin.
Tästä nostan hattua heille, itselläni tälläistä taitoa ei ole.
kika
Kouluttajien ja ohjaajien kouluttaminen
-
Veijo Kinnunen
Pitkiä puheita, puolesta ja vastaan.
Itse katson kolmenkymmenen viiden vuoden kokemuksella pystyväni kouluttamaan koiran kohtuulliseen tasoon korkealla tai matalalla vietillä, tai sillä välillä.
Painotan sanaa kohtuulliseen tasoon.
95 % prosenttia vähäistä koulutuskokemusta omaavaa ei pysty kouluttamaan etenkään korkealla vietillä koiraansa, edes bh-kelpoiseksi ilman kohtuutonta työmäärää, virheitä, itkua ja hammasten kiristystä.
Olen sitä mieltä, että on tarkkaan katsottava ohjaajakohtaisesti, kenelle mikäkin tyyli sopii. Ei niinkään koirakohtaisesti.
Nyt en puhu mistään MM-ryhmän valmentamisesta, vaan tavallisesta koiranomistajasta, joka tulee kentälle, erottaa hät hätää näyttelyn koulutustoiminnasta.
Kyllä ne huiput erottuvat sieltä massasta, luontaisen koulutustaitonsa ansiosta, heille voi hyvällä omalla tunnolla suositella "täysillä paahtamista" .
Ei ole kysymys, millä kéinolla saadaan koirakko huipulle, siitä tuskin epäselvyyttä kenenlläkään, saadaanko, on toinen asia. Kysymys on siitä, miten voidaan mahdollisimman monella harrastajalle (onko paha sana) suoda kohtuullinen edistyminen koiransa kanssa. old man
Itse katson kolmenkymmenen viiden vuoden kokemuksella pystyväni kouluttamaan koiran kohtuulliseen tasoon korkealla tai matalalla vietillä, tai sillä välillä.
Painotan sanaa kohtuulliseen tasoon.
95 % prosenttia vähäistä koulutuskokemusta omaavaa ei pysty kouluttamaan etenkään korkealla vietillä koiraansa, edes bh-kelpoiseksi ilman kohtuutonta työmäärää, virheitä, itkua ja hammasten kiristystä.
Olen sitä mieltä, että on tarkkaan katsottava ohjaajakohtaisesti, kenelle mikäkin tyyli sopii. Ei niinkään koirakohtaisesti.
Nyt en puhu mistään MM-ryhmän valmentamisesta, vaan tavallisesta koiranomistajasta, joka tulee kentälle, erottaa hät hätää näyttelyn koulutustoiminnasta.
Kyllä ne huiput erottuvat sieltä massasta, luontaisen koulutustaitonsa ansiosta, heille voi hyvällä omalla tunnolla suositella "täysillä paahtamista" .
Ei ole kysymys, millä kéinolla saadaan koirakko huipulle, siitä tuskin epäselvyyttä kenenlläkään, saadaanko, on toinen asia. Kysymys on siitä, miten voidaan mahdollisimman monella harrastajalle (onko paha sana) suoda kohtuullinen edistyminen koiransa kanssa. old man
-
Peltonen, Satu
Päpä, mä en tarkoittanut, etteikö poliisit kehuisi koiriaan. Ikäni heidän laistensa kanssa kasvaneena tiedän, että tottakai kehuvat, välit pitää olla kunnossa jotta molemmat luottavat tiukan paikan tullen toisiinsa. Sirkusta heistä hyvin harva pitää. Sama käsi kiittää kuin rankaiseekin.
Heidän koulutus tapojaan olen pienestä lähtien käntänlaidalla tutkaillut ja toivoisin, että olisin ne itseeni imenyt varmaksi. Näin ei valitettavasti ole, jokaisen pitää tehdä omat virheensä ja huomionsa oppiakseen, pelkkä teoria ei riitä.
Joten mielessäni on hyvin selkeä kuva siitä, mitä itseltäni ja koiraltani koulutuksessa haluan. En tahdo virkakoiraa, älkää käsittäkö väärin, en sellaista saisikaan. Mutta välillä tuntuu, että kun on kuva mielessä, mutta ei taitoa toimia sen kuvan mukaan ilman lisäapua ei kunnioitusta saa. "Meidän tapamme on parempi, jollei sinulla ole omalta kohdaltasi näyttöä."
Enkä mä voi sanoa, että korkea viettinen palkka- pakko- palkka olisi väärin. Ei se ole. Joillekin se sopii, omalle koirallenikin varmasti, mutta minulle ei. Ja mun on oltava koulutustapani kanssa sinut jotta olisin johdonmukainen hyvä johtaja.
Ja tottakai minä leikin koirani kanssa, palkkaan sitä, ei koulutus saa olla pakko pullaa kummallekaan. Tämähän on harrastus.
Minä teen näin >leikin koirani kanssa hetken, jotta saan sen heräämään. Lelu taskuun ja sivulle jossa rauhotutaan hetki, terävöidytään. Liikkeet välissä kehu vain äänellä ja siltyksin, koulutuksen jälkeen leikitään taas oikein kunnolla. Ja koirasta näkee että sillä on kivaa, ei se tarvitse enempää lelun viemistä pois päin, moottoria, se toimii jo melkein niin kun tahdon; olen kuullut kunnioittamaltani kouluttajalta että tottiksemme on kaunista.
Täydellisiähän me ei olla, tuskin koskaan tullaan olemaankaan. Mutta varmasti paljon parempia jos silloin jo puolivuotta sitten, kun koiran kanssa kentällä kävin olisi sen sijaan että ruodittiin minun tapojani lokaan olisi tuumattu, että auttamassahan täällä ollaan, tavat on sinun.
Eikä ettei "koirastasi tule mitään tuolla tavalla".
Lapset olkoon koulutus kentän suola tai sipuli, sen pitäisi olla kulloikin vuorossa olevan päätettävissä. Mulla ei ole mitään lapsia vastaan, ne on ihan sööttejä, mutta lapsettomana en ole tottunut heidän jaloissa pyörimiseen kun yritän itse kuunnella ohjaajaa ja ohjata koiraani. Ei koiralla muksuja vastaan ollut, ei juurikaan kiinnitänyt huomiota. Vaan minulla. Lieneekö en tervepäinen, kun ei hermot kestänyt
!
Niin useasti on sanottu, että jokainen kouluttaa koiransa tavallaan. Ei mun tapani ole paras, eikä todellakaan ainut, mutta se sopii mulle ja koiralleni. Vaan ei koulutusohjaajalleni.
Heidän koulutus tapojaan olen pienestä lähtien käntänlaidalla tutkaillut ja toivoisin, että olisin ne itseeni imenyt varmaksi. Näin ei valitettavasti ole, jokaisen pitää tehdä omat virheensä ja huomionsa oppiakseen, pelkkä teoria ei riitä.
Joten mielessäni on hyvin selkeä kuva siitä, mitä itseltäni ja koiraltani koulutuksessa haluan. En tahdo virkakoiraa, älkää käsittäkö väärin, en sellaista saisikaan. Mutta välillä tuntuu, että kun on kuva mielessä, mutta ei taitoa toimia sen kuvan mukaan ilman lisäapua ei kunnioitusta saa. "Meidän tapamme on parempi, jollei sinulla ole omalta kohdaltasi näyttöä."
Enkä mä voi sanoa, että korkea viettinen palkka- pakko- palkka olisi väärin. Ei se ole. Joillekin se sopii, omalle koirallenikin varmasti, mutta minulle ei. Ja mun on oltava koulutustapani kanssa sinut jotta olisin johdonmukainen hyvä johtaja.
Ja tottakai minä leikin koirani kanssa, palkkaan sitä, ei koulutus saa olla pakko pullaa kummallekaan. Tämähän on harrastus.
Minä teen näin >leikin koirani kanssa hetken, jotta saan sen heräämään. Lelu taskuun ja sivulle jossa rauhotutaan hetki, terävöidytään. Liikkeet välissä kehu vain äänellä ja siltyksin, koulutuksen jälkeen leikitään taas oikein kunnolla. Ja koirasta näkee että sillä on kivaa, ei se tarvitse enempää lelun viemistä pois päin, moottoria, se toimii jo melkein niin kun tahdon; olen kuullut kunnioittamaltani kouluttajalta että tottiksemme on kaunista.
Täydellisiähän me ei olla, tuskin koskaan tullaan olemaankaan. Mutta varmasti paljon parempia jos silloin jo puolivuotta sitten, kun koiran kanssa kentällä kävin olisi sen sijaan että ruodittiin minun tapojani lokaan olisi tuumattu, että auttamassahan täällä ollaan, tavat on sinun.
Eikä ettei "koirastasi tule mitään tuolla tavalla".
Lapset olkoon koulutus kentän suola tai sipuli, sen pitäisi olla kulloikin vuorossa olevan päätettävissä. Mulla ei ole mitään lapsia vastaan, ne on ihan sööttejä, mutta lapsettomana en ole tottunut heidän jaloissa pyörimiseen kun yritän itse kuunnella ohjaajaa ja ohjata koiraani. Ei koiralla muksuja vastaan ollut, ei juurikaan kiinnitänyt huomiota. Vaan minulla. Lieneekö en tervepäinen, kun ei hermot kestänyt
!Niin useasti on sanottu, että jokainen kouluttaa koiransa tavallaan. Ei mun tapani ole paras, eikä todellakaan ainut, mutta se sopii mulle ja koiralleni. Vaan ei koulutusohjaajalleni.
-
Päivi Ollikka
-
Peltonen, Satu
Vaikka nämä lapset eivät sinällään tähän keskusteluun kuulukkaan sanon vielä tämän esimerkin, ettei kenellekään turhaan jää kuvaa etten lapsista pitäisi. Nämä kokemukset ovat kahdelta erikentältä.
Kuusivuotias lapsi hakkaa kepillä jäätä pois autoni nokkapelliltä äidin ollessa kouluttamassa omaa koiraansa. "Älä hei hakkaa sitä peltiä, siihen tulee naarmuja. Mennään vaikka mielummin laskemaan mäkeä, vai mitä?Vastaus lapselta on entistä tÃuhempi pellin hakkaaminen. Otin kepin pois ja sain nasevan potkun jalkaani.
Otan koirani pois autosta jotta kävelytän sitä hetken ennen kentälle tulemista. Muksu seuraa perässä hyppien ja pomppien, koira rupeaa kiinnostumaan, mutta rauhoittuu kun kaivan oman pallon esiin. Mitä muksu tekee? Heittää koiraani liukurilla.
Toisen, aran koiran kohdalla eräs muksu tahtoo tulla leikkimään, varoitetaan että koira on arka, pelkää. (edellisessä perheessä elämä ei ollut ruusuista) lapsi hyppii ja pomppi, metelöi pyörii koiran jaloissa jolloin koira ärähtää. Lapsi rupeaa itkemään ja yrittää potkaista koiraa.
Kentällä koulutuksessa pieni todella suloinen tyttö päättää, että nyt on sopiva hetki ryhtä kyllästyneeksi ja juoksee itkien minun, koirani ja äitinsä välissä. Minä hermostun.
Olen kyllä ollut monilla kentilla jossa lapsia on mukana ja ne todellakin on mukavia ja niin rauhallisenvarmoja, että koira on niihin aivan lääpällään ja minusta on mukava viihdyttää niitä omaa vuoroa odotellessa.
En suinkaan ole sanonut, ettei lapsia saisi kentälle tuoda, vaan että niille on kerrottava, ettei tämä nyt ole linnanmäen reissu, vaan käyttäytyäkin pitää, kaikki ohjaajat ja koirat eivät ole tottuneet teidän rajuihin leikkeihin.
Ja toki lapset ovat aina lapsia, ei niiltä voi odottaa että ne käyttäytyisivät kuin aikuiset. Mutta jokin järki pitää olla jollei tarkoitus ole pitää iltatarhaa jossa koirat ovat vain rekvisiittana.
Niin ja tuo melkein sama pätee myöskin koiriin ja heidän ohjaajiinsa. Toiset ovat rauhallisia ja toiset tykkää riuhua. Mielestäni kaikkien pitäisi saada tehdä tavallaan ilman, että kouluttajat sanovat meille ohjaajille, että olemme tyhmiä kun emme kuuntele heitä. Siitähän tässä keskustelussa kyse on. Millainen kuva meillä kentällä käviöllä on treeneistä.
Nyt te olette saaneet useankiin otteeseen kuulla millainen kuva mulla on ja mitä tahtoisin kokea toisin.
Kuusivuotias lapsi hakkaa kepillä jäätä pois autoni nokkapelliltä äidin ollessa kouluttamassa omaa koiraansa. "Älä hei hakkaa sitä peltiä, siihen tulee naarmuja. Mennään vaikka mielummin laskemaan mäkeä, vai mitä?Vastaus lapselta on entistä tÃuhempi pellin hakkaaminen. Otin kepin pois ja sain nasevan potkun jalkaani.
Otan koirani pois autosta jotta kävelytän sitä hetken ennen kentälle tulemista. Muksu seuraa perässä hyppien ja pomppien, koira rupeaa kiinnostumaan, mutta rauhoittuu kun kaivan oman pallon esiin. Mitä muksu tekee? Heittää koiraani liukurilla.
Toisen, aran koiran kohdalla eräs muksu tahtoo tulla leikkimään, varoitetaan että koira on arka, pelkää. (edellisessä perheessä elämä ei ollut ruusuista) lapsi hyppii ja pomppi, metelöi pyörii koiran jaloissa jolloin koira ärähtää. Lapsi rupeaa itkemään ja yrittää potkaista koiraa.
Kentällä koulutuksessa pieni todella suloinen tyttö päättää, että nyt on sopiva hetki ryhtä kyllästyneeksi ja juoksee itkien minun, koirani ja äitinsä välissä. Minä hermostun.
Olen kyllä ollut monilla kentilla jossa lapsia on mukana ja ne todellakin on mukavia ja niin rauhallisenvarmoja, että koira on niihin aivan lääpällään ja minusta on mukava viihdyttää niitä omaa vuoroa odotellessa.
En suinkaan ole sanonut, ettei lapsia saisi kentälle tuoda, vaan että niille on kerrottava, ettei tämä nyt ole linnanmäen reissu, vaan käyttäytyäkin pitää, kaikki ohjaajat ja koirat eivät ole tottuneet teidän rajuihin leikkeihin.
Ja toki lapset ovat aina lapsia, ei niiltä voi odottaa että ne käyttäytyisivät kuin aikuiset. Mutta jokin järki pitää olla jollei tarkoitus ole pitää iltatarhaa jossa koirat ovat vain rekvisiittana.
Niin ja tuo melkein sama pätee myöskin koiriin ja heidän ohjaajiinsa. Toiset ovat rauhallisia ja toiset tykkää riuhua. Mielestäni kaikkien pitäisi saada tehdä tavallaan ilman, että kouluttajat sanovat meille ohjaajille, että olemme tyhmiä kun emme kuuntele heitä. Siitähän tässä keskustelussa kyse on. Millainen kuva meillä kentällä käviöllä on treeneistä.
Nyt te olette saaneet useankiin otteeseen kuulla millainen kuva mulla on ja mitä tahtoisin kokea toisin.
-
milko naumanen
Tuosta että halutaan lisää väkeä kentälle-> talkoisiin,kisajärjestäjiksi yms.
Muutamat kaverit jotka ovat kentälle menneet ja ilmoittaneet kysyttäessä,että eivät meinaa kilpailla,niin ovat saaneet nuivan vastaanoton,olisi pitänyt kuulemma tietää aikooko kilpailla vai.
Ja hiukan ehkä osoitettu,että jos kilpailuun treenaminen ei kiinnosta voi mennä muualle kouluttamaan.
Hieman OT,mutta kumminkin.
Ja ehkä tarvittaisiin myös ns pienryhmiä,ja ainakin aloitettaessa pitää hieman matalampaa rimaa,ohjaajien takia,saataisiin ihmiset sitoutumaan koska harrastaminen olisi "kivaa" ja siinä sivussa mahdollisesti pääsisivät hieman eteenpäin...
Muutamat kaverit jotka ovat kentälle menneet ja ilmoittaneet kysyttäessä,että eivät meinaa kilpailla,niin ovat saaneet nuivan vastaanoton,olisi pitänyt kuulemma tietää aikooko kilpailla vai.
Ja hiukan ehkä osoitettu,että jos kilpailuun treenaminen ei kiinnosta voi mennä muualle kouluttamaan.
Hieman OT,mutta kumminkin.
Ja ehkä tarvittaisiin myös ns pienryhmiä,ja ainakin aloitettaessa pitää hieman matalampaa rimaa,ohjaajien takia,saataisiin ihmiset sitoutumaan koska harrastaminen olisi "kivaa" ja siinä sivussa mahdollisesti pääsisivät hieman eteenpäin...
-
Päivi Ollikka
Niin on ryhmiä, jotka tähtäävät vain kilpailuihin. Sitten on suurin osa alaosastoista, jotka kouluttavat kaikkia sukankuluttajia.
Ymmärrän tavallaan sen halun tehdä koiraa matalammassa vietissä, mutta ei sinne tarvitse mitenkään erityisesti pyrkiä. Se tulee ihan luonnostaan, kun kordinaatio ja koiranlukutaito ovat vielä kehittymässä niin virheitä tulee väkisinkin ja mitään tykkiä tuskin saa koulutettua.
Itse havahduin oman ohjaamisen puutteisiin alkukoulutuksessa ja syykin oli yksinkertainen: On tuskallista kouluttaa koiraa, joka raapii ja loksii käsistä. Joten vein sen tiedostamatta liian alas. Tulkitsin sen koiran kyvyttömyydeksi, kun annoin jatkuvasti vääriä signaaleita ja koira ilmensi niitä olemuksesaan.Nyt sitten on kaksi vuotta yritetty paikata tehtyä virhettä. Koskaan siitä ei tule hyvä, mutta jos edes hieman parempi. Näppäryys ja kordinaatioikin on vuosien varrella parantunut ja "osumia" tulee vähemmän. Pennun kanssa on nämä karikot osattu vältää, mutta uusia tulee aivan varmasti ennen kuin se on kokeessa.
Minusta on turvallisempaa yrittää kouluttaa parhaalla mahdollisella tavalla -kuin tietoiseti neuvoa ihmisille jotain mihin et itsekään usko -vain sen takia, että heille tulee hyvä mieli. Paskaa tulee viimeistään niskaan muutaman vuoden päästä, kun ohjaaja tajuaa, ett alku on tehty päin persauksia.
Onneksi melkein joka puolella Suomea toimii erilaisia yhdistyksiä, eri tarkoitusperin. Varmasti löytyy se oma paikka jokaiselle tässäkin harrastuskentässä.
Riitan ajatukseen: Minusta ei ole tarvetta muuttaa koulutusta vaan kouluttaa ohjaajia osaamaan. Vaatii pitkää pinnaa uuden asian opettelu. Me aikuiset vain olemme tottuneet saamaan asiat valmiina.
Ymmärrän tavallaan sen halun tehdä koiraa matalammassa vietissä, mutta ei sinne tarvitse mitenkään erityisesti pyrkiä. Se tulee ihan luonnostaan, kun kordinaatio ja koiranlukutaito ovat vielä kehittymässä niin virheitä tulee väkisinkin ja mitään tykkiä tuskin saa koulutettua.
Itse havahduin oman ohjaamisen puutteisiin alkukoulutuksessa ja syykin oli yksinkertainen: On tuskallista kouluttaa koiraa, joka raapii ja loksii käsistä. Joten vein sen tiedostamatta liian alas. Tulkitsin sen koiran kyvyttömyydeksi, kun annoin jatkuvasti vääriä signaaleita ja koira ilmensi niitä olemuksesaan.Nyt sitten on kaksi vuotta yritetty paikata tehtyä virhettä. Koskaan siitä ei tule hyvä, mutta jos edes hieman parempi. Näppäryys ja kordinaatioikin on vuosien varrella parantunut ja "osumia" tulee vähemmän. Pennun kanssa on nämä karikot osattu vältää, mutta uusia tulee aivan varmasti ennen kuin se on kokeessa.
Minusta on turvallisempaa yrittää kouluttaa parhaalla mahdollisella tavalla -kuin tietoiseti neuvoa ihmisille jotain mihin et itsekään usko -vain sen takia, että heille tulee hyvä mieli. Paskaa tulee viimeistään niskaan muutaman vuoden päästä, kun ohjaaja tajuaa, ett alku on tehty päin persauksia.
Onneksi melkein joka puolella Suomea toimii erilaisia yhdistyksiä, eri tarkoitusperin. Varmasti löytyy se oma paikka jokaiselle tässäkin harrastuskentässä.
Riitan ajatukseen: Minusta ei ole tarvetta muuttaa koulutusta vaan kouluttaa ohjaajia osaamaan. Vaatii pitkää pinnaa uuden asian opettelu. Me aikuiset vain olemme tottuneet saamaan asiat valmiina.
-
Ville Salmia
Mikan kans samoilla linjoilla.(kerrankin) 
Kyllä aikuisen ihmisen täytyy tietää ja tuntea vastuunsa hankkiessaan sakemannin. Halu tehdä ja tapakasvattaa pitää olla perusedellytys. Aikuista ihmistä ei tarvitse sen kummemmin pidellä kädestä.Hänelle näytetään mitä koiran on hyvä oppia, ja sit aluksi matkimalla tekemään.
Vaatii siis moottoriksi halua oppia ja aktiivisuutta tekemiseen. Kuten Veikko sanoi,kyllä ne kyvyt sieltä löytyy. Päpä sanoi että ryhmiä on hyvä olla eritasoisia, tavoitteen mukaan. Juuri näin se menee.Mutta peruslähtökohta on se että ohjaajalle pitää heti alusta asti selvittää että hänen on ITSE opeteltava, ja aktiivisuutta pitkällä pinnalla vaaditaan. Turha hössöttäminen vex, ja hommiin.
Ei kukaan ole seppä syntyessään. Ekan koiran kans opetellaan. Niin se on ollut kaikilla muillakin. Jos ohjaaja haluaa pitkälle ja asettaa kovia tavoitteita peruskoulutusvaiheessa , niin sittenhän ollaan kans valmiita painamaan koiran kans n. 10 tuntia viikossa kouluttaen + lenkit päälle.
Mutta ei se kouluttajan vastuulla ole. ITSE on haettava kikkoja ja tietoa seminaareista toisten treeneistä,videoilta, kokeista, ja SM-kisoista.
Se on juuri niinkuin joku jo sanoikin.Tänä päivänä oletetaan että tieto ja taito on vaihtaa omistajaa automaattisesti kun ollaan yhdistyksen jäseniä.
Se vaatii ennenkaikkea omaa oivaltamista,teki se kouluttaja minkälaisia taikatemppuja tahansa. Kaiken opin keskeltä pitää löytää itsensä, omat puutteet/vahvuudet suhteutettuna omaan moppeen.Siitä se lähtee. Kannustaminen ja tukeminen on eri asia kun holhoaminen.
Ville
Kyllä aikuisen ihmisen täytyy tietää ja tuntea vastuunsa hankkiessaan sakemannin. Halu tehdä ja tapakasvattaa pitää olla perusedellytys. Aikuista ihmistä ei tarvitse sen kummemmin pidellä kädestä.Hänelle näytetään mitä koiran on hyvä oppia, ja sit aluksi matkimalla tekemään.
Vaatii siis moottoriksi halua oppia ja aktiivisuutta tekemiseen. Kuten Veikko sanoi,kyllä ne kyvyt sieltä löytyy. Päpä sanoi että ryhmiä on hyvä olla eritasoisia, tavoitteen mukaan. Juuri näin se menee.Mutta peruslähtökohta on se että ohjaajalle pitää heti alusta asti selvittää että hänen on ITSE opeteltava, ja aktiivisuutta pitkällä pinnalla vaaditaan. Turha hössöttäminen vex, ja hommiin.
Ei kukaan ole seppä syntyessään. Ekan koiran kans opetellaan. Niin se on ollut kaikilla muillakin. Jos ohjaaja haluaa pitkälle ja asettaa kovia tavoitteita peruskoulutusvaiheessa , niin sittenhän ollaan kans valmiita painamaan koiran kans n. 10 tuntia viikossa kouluttaen + lenkit päälle.
Mutta ei se kouluttajan vastuulla ole. ITSE on haettava kikkoja ja tietoa seminaareista toisten treeneistä,videoilta, kokeista, ja SM-kisoista.
Se on juuri niinkuin joku jo sanoikin.Tänä päivänä oletetaan että tieto ja taito on vaihtaa omistajaa automaattisesti kun ollaan yhdistyksen jäseniä.
Se vaatii ennenkaikkea omaa oivaltamista,teki se kouluttaja minkälaisia taikatemppuja tahansa. Kaiken opin keskeltä pitää löytää itsensä, omat puutteet/vahvuudet suhteutettuna omaan moppeen.Siitä se lähtee. Kannustaminen ja tukeminen on eri asia kun holhoaminen.
Ville
-
Anna Olin
Päpä: voiko sinuun olla yhteydessä esim sähköpostitse tms.? Sinun kirjoituksesi tässä ketjussa herätti mielenkiinnon, mutta en haluaisi ruotia ko asioita tämän keskustelun yhteydessä...
Sähköpostiosoitteeni on anna_maria_olin@yahoo.co.uk
Sähköpostiosoitteeni on anna_maria_olin@yahoo.co.uk
-
Reija Matikainen
Haluan ottaa kantaa viettikoulutukseen,koska itsellenikin se oli aiheena täysin uusi asia n.kolme vuotta sitten.Olen kapaloiästä lähtien kuulunut perheeseen,missä on enemmän tai vähemmän harrastettu pk-lajeja:viestiä ja jälkeä(suojelua olen opetellut nykyisen koirani kanssa enemmän tai vähemmän onnistunein tuloksin,mutta tavoitteenani on joku päivä onnistua vaikka sitten toisen koiran kanssa).Koko ikäni olen siis ollut tekemisissä saksanpaimenkoirien(myös rottweilerien ja schipperkejen)kanssa.Varsinaiset koulutusasiat kentällä,niin omien koirien kouluttaminen kuin toistenkin ohjaaminen kouluttamisessa sijoittuu n.15-20vuoden päähän ja siksi tietenkin pitkän ajan päästä kentälle meno järkytti minua.Kerroin avoimesti ajan kulun ja kysyin neuvoja ajatellen asioiden kehittyneen vuosien varrella.Vanhemman sakemannini olin peruskouluttanut,mutta nuoren kanssa oli tarkoitus aloittaa harrastaminen aktiivisesti-olivathan lapseni jo sen ikäisiä,että asia oli mahdollista toteuttaa.Mikä oli neuvo ja vastaus?Viettikapula heilumaan ja koiran opetus ,kun se on täyttänyt vuoden.Mietin himassa yön yli ja soitin kasvattajalle.Sain siunauksen tilanteeseen,että teen samoin kuin "ennen vanhaan",eli perusasioiden opetusta ja sitten kentällä jonkin ajan kuluttua"häiriön alaisena".Viettikapula voisi kyllä olla mukana,mutta se ei vetäisi pääroolia pennun kasvatuksessa,vaan nimenomaan opetus.Eli siis:rauhassa liikkeen opetus ja sitten kun pentu /nuori koira osaa,sitten vaaditaan.Vietin nosto vain virran nostamiseksi siinä vaiheessa,kun liike toimii.
Ajatukset asiasta,että koiraa koulutetaan kentillä pelkästään vietin avulla/kautta,eivät mielestäni ole välttämättä hyviä varsinkaan uusien koiranomistajien kannalta.Tietenkin on tärkeää saada koira ja ohjaaja motivoitua koulutukseen ja sen mahdollisimman hyvään onnistumiseen,mutta mielestäni asia ei onnistu pelkästään toitottamalla ja korostamalla pelkkää viettiä.
Olen huomannut,ja myös itse kokenut,että ensimmäinen asia,mitä harjoituksiin mennessä on toitotettu,on nimenomaan vietti. Mitä hittoa vietillä tekee,jos koira ei muuta ymmärräkään.Kentällä käy varmasti ihmisiä,jotka todellakin ajattelevat tullessaan paikalle saavansa ohjeita,miten tottelevaisuutta opetetaan ihan pentuiästä lähtien=pentuopetus/kotikasvatus. Kun näille ihmisille sitten vain neuvotaan vietin nostattamista,niin perusasiat unohtuvat ja mikä sitten onkaan seuraus?!Mielestäni ennen kuin viettiä edes mietitään,on erittäin tärkeää,että koira tietää sanat "HYVÄ" ja "EI".
Tämän vuoksi minun mielestäni niin sanottu vanhan ajan koulutus alkuvaiheessa olisi oikein.En tarkoita,että koirista on tarkoitus tehdä "matkalaukkukoiria",vaan että ensin opetettaisiin ja sitten vaadittaisiin,siis ilman vietin nostoa opetus.Ja itse kannatan sitä,että pennulle opetetaan perusasioita(luoksetulo!,istuminen,maahanmeno,oma paikka..)jo nuorena ja hyvällä,siis ei niin että vietti on taivaassa ja koira ei kykene keskittymään opetettavaan perusasiaan.Vietti-leikkejähän toki voi ja ehken pitääkin,riippuen koirasta,ottaa enemmän tai vähemmän,mutta varsinainen liikkeen perusopetus ei mielestäni tarvitse vietin nostoa.Siis näin mielestäni oletukseni mukaan meillä valtaosalla.Olkoon sitten mestaruuksista kisailevilla omat juttunsa.
Vielä lopuksi:Siis mielestäni kentällä tulisi ohjata erillisinä asioina näitä tapoja suorittaa eri liikkeitä,matalassa vietissä.Ja sitten erillisenä asiana viettien nostoa ja rauhavaihetta.Kun aika sitten on sopiva,ne voisi yhdistää,mutta ei ennenkuin sillä hetkellä opetettavissa oleva perusliike sujuu.Sitä paitsi,kentällä mielestäni ensimmäisenä lähtökohtana olisi neuvoa-koiran ohjaajasta ja koirasta riippuen-liikkeen opetuksen suoritus askel askeleelta,että koiran ohjaaja osaisi sitä mahdollisimman hyvin kotona opettaa koiralleen.Sitten vietin nosto vasta kun tiedettäisiin mihin oikeasti pyritään.Tämä menee mielestäni toisinaan kentällä aivan äinpäin.
Summa summarum:Vanhanaikainen koulutus käyttöön.Viettien noston opettelu ja rauhan vaihe erikseen.Näiden osa-alueiden yhdistäminen..
Ystävällisin terveisin
Reija Matikainen
Ajatukset asiasta,että koiraa koulutetaan kentillä pelkästään vietin avulla/kautta,eivät mielestäni ole välttämättä hyviä varsinkaan uusien koiranomistajien kannalta.Tietenkin on tärkeää saada koira ja ohjaaja motivoitua koulutukseen ja sen mahdollisimman hyvään onnistumiseen,mutta mielestäni asia ei onnistu pelkästään toitottamalla ja korostamalla pelkkää viettiä.
Olen huomannut,ja myös itse kokenut,että ensimmäinen asia,mitä harjoituksiin mennessä on toitotettu,on nimenomaan vietti. Mitä hittoa vietillä tekee,jos koira ei muuta ymmärräkään.Kentällä käy varmasti ihmisiä,jotka todellakin ajattelevat tullessaan paikalle saavansa ohjeita,miten tottelevaisuutta opetetaan ihan pentuiästä lähtien=pentuopetus/kotikasvatus. Kun näille ihmisille sitten vain neuvotaan vietin nostattamista,niin perusasiat unohtuvat ja mikä sitten onkaan seuraus?!Mielestäni ennen kuin viettiä edes mietitään,on erittäin tärkeää,että koira tietää sanat "HYVÄ" ja "EI".
Tämän vuoksi minun mielestäni niin sanottu vanhan ajan koulutus alkuvaiheessa olisi oikein.En tarkoita,että koirista on tarkoitus tehdä "matkalaukkukoiria",vaan että ensin opetettaisiin ja sitten vaadittaisiin,siis ilman vietin nostoa opetus.Ja itse kannatan sitä,että pennulle opetetaan perusasioita(luoksetulo!,istuminen,maahanmeno,oma paikka..)jo nuorena ja hyvällä,siis ei niin että vietti on taivaassa ja koira ei kykene keskittymään opetettavaan perusasiaan.Vietti-leikkejähän toki voi ja ehken pitääkin,riippuen koirasta,ottaa enemmän tai vähemmän,mutta varsinainen liikkeen perusopetus ei mielestäni tarvitse vietin nostoa.Siis näin mielestäni oletukseni mukaan meillä valtaosalla.Olkoon sitten mestaruuksista kisailevilla omat juttunsa.
Vielä lopuksi:Siis mielestäni kentällä tulisi ohjata erillisinä asioina näitä tapoja suorittaa eri liikkeitä,matalassa vietissä.Ja sitten erillisenä asiana viettien nostoa ja rauhavaihetta.Kun aika sitten on sopiva,ne voisi yhdistää,mutta ei ennenkuin sillä hetkellä opetettavissa oleva perusliike sujuu.Sitä paitsi,kentällä mielestäni ensimmäisenä lähtökohtana olisi neuvoa-koiran ohjaajasta ja koirasta riippuen-liikkeen opetuksen suoritus askel askeleelta,että koiran ohjaaja osaisi sitä mahdollisimman hyvin kotona opettaa koiralleen.Sitten vietin nosto vasta kun tiedettäisiin mihin oikeasti pyritään.Tämä menee mielestäni toisinaan kentällä aivan äinpäin.
Summa summarum:Vanhanaikainen koulutus käyttöön.Viettien noston opettelu ja rauhan vaihe erikseen.Näiden osa-alueiden yhdistäminen..
Ystävällisin terveisin
Reija Matikainen
-
Seija Kulmala
Sellaista asiaa mietin, itselläni on nyt toinen samankaltainen pentu koulutuksessa, että jos antaisin ärsykettä esim heiluvan patukan tai pallon kanssa, koko oppimistilanne olisi pelkkää saalishuutoa ja kädet tikattuina ja vaatteet riekaleina.
Näiden kanssa olen toteuttanut omaa koulutusta, eli kotona opetetaan ennenkaikkea odota joka tarkoittaa myös odota hiljaa ja pysy paikallasi.
Kentälle mennään aluksi leikkimään, kahta palloa tai patukan purettamista, tällöin koira saa vaikka päällään kyntää ja huutaa, ei mitään väliä. Tärkeintä minulle on, että pentu oppii palauttamaan välineen minulle rintaa vasten hypäten ja haastaa minua jotta taisteluleikki alkaisi, eli koiran aktiivisuus palkitaan. Tai jos koira tarjoaa luovuttamista eteen istuen, siitä palkaksi vapaa ja leikki jatkuu taas.
Seuraavana opetan koiran odottamaan leikin alkamista,vaikka pallo onkin kädessä, koira ei saa sutena tulla silmille, eli tuo sana EI tulee käyttöön, sanalla VAPAA saa taas tehdä aivan mitä mieli tekee eli yleensä siitä alkaa jokin saalisleikki.
Kun nämä hallitaan, opetan pennun patoamaan, ts toivon tällöin pennun keskittyvän tekemään, ilman ärsykettä mutta siis odotusarvona on saalisleikki.
Ja tässä kaikessa hässäkässä vielä koulutan itse liikkeet; rauhassa esim perusasento makupalalla, katsekontakti makupalalla jne. Jonka jälkeen laitan kaikki palapelin palat yhteen ja katson mitä koira on oppinut.
Varmaan koulutustavat ovat paljon muuttuneet, siitä kun Reijan kanssa aloiteltiin vuonna - 82. Onko nyt jo kolmannet säännöt menossa, en ole täysin varma. Kyllä on meillä "vanhoilla" on varmasti paljon oppimista.
Mielestäni parasta tottelevaisuuskoulutusta on se, mikä tulee omasta selkärangastasi, oman koirasi tuntemalla, ehkä joku leikki ohjaa tietyn liikeen suorittamiseen.
Koskaan ei ole pahitteeksi katsella toisten suorituksia ja miettiä niistä mikä sopisi juuri omalle koiralle. Toisaalta, jos jokin tyyli tai tapa ei miellytä, ei kai kukaan voi tulla sitä väkisin tuputtamaan.
Näiden kanssa olen toteuttanut omaa koulutusta, eli kotona opetetaan ennenkaikkea odota joka tarkoittaa myös odota hiljaa ja pysy paikallasi.
Kentälle mennään aluksi leikkimään, kahta palloa tai patukan purettamista, tällöin koira saa vaikka päällään kyntää ja huutaa, ei mitään väliä. Tärkeintä minulle on, että pentu oppii palauttamaan välineen minulle rintaa vasten hypäten ja haastaa minua jotta taisteluleikki alkaisi, eli koiran aktiivisuus palkitaan. Tai jos koira tarjoaa luovuttamista eteen istuen, siitä palkaksi vapaa ja leikki jatkuu taas.
Seuraavana opetan koiran odottamaan leikin alkamista,vaikka pallo onkin kädessä, koira ei saa sutena tulla silmille, eli tuo sana EI tulee käyttöön, sanalla VAPAA saa taas tehdä aivan mitä mieli tekee eli yleensä siitä alkaa jokin saalisleikki.
Kun nämä hallitaan, opetan pennun patoamaan, ts toivon tällöin pennun keskittyvän tekemään, ilman ärsykettä mutta siis odotusarvona on saalisleikki.
Ja tässä kaikessa hässäkässä vielä koulutan itse liikkeet; rauhassa esim perusasento makupalalla, katsekontakti makupalalla jne. Jonka jälkeen laitan kaikki palapelin palat yhteen ja katson mitä koira on oppinut.
Varmaan koulutustavat ovat paljon muuttuneet, siitä kun Reijan kanssa aloiteltiin vuonna - 82. Onko nyt jo kolmannet säännöt menossa, en ole täysin varma. Kyllä on meillä "vanhoilla" on varmasti paljon oppimista.
Mielestäni parasta tottelevaisuuskoulutusta on se, mikä tulee omasta selkärangastasi, oman koirasi tuntemalla, ehkä joku leikki ohjaa tietyn liikeen suorittamiseen.
Koskaan ei ole pahitteeksi katsella toisten suorituksia ja miettiä niistä mikä sopisi juuri omalle koiralle. Toisaalta, jos jokin tyyli tai tapa ei miellytä, ei kai kukaan voi tulla sitä väkisin tuputtamaan.