En tiedä mitä pitäisi tehdä!!

SPL:n Koulutukseen ja kokeisiin liittyvät aiheet
eija oikarainen

toinen tarina

Viesti Kirjoittaja eija oikarainen »

Nykyinen koiramme (1v) teki muutaman päivän ajan tuhoja. Se iski poissaollessani vain kirjahyllyssä olleita valokuvakehyksiä ja nappaili muutamia lehtiä lehtipinosta. Ehdin jo ajatella, että tästäkö se alkaa... piirtelin kauhukuvia, kun muistin mitä ensimmäinen koiramme saikaan aikaan.

Sitten kysyin taas neuvoa ja sain seuraavat ohjeet:

Tosin näitä ohjeita kannattaa aloittaa toteuttaan jo ennen kuin koira on tehnyt tuhoja.

1. Jätä koira yksin aluksi vain muutamiksi minuuteiksi. Anna sille leluja tai muuta sen omaa.
2. Palaa takaisin. Käy läpi huoneet ja katso mitä se on tehnyt. Jos kaikki on mennyt hyvin, kehu sitä ja leiki sen omalla lelulla. Jos homma on taas päinvastoin, toru sitä sillä esineellä, jota sen on tuhonnut. Toruminen pitää olla voimakkuudeltaan sitä luokkaa, että näet, että koirasi tietää tehneensä väärin. Sen taas huomaat siitä, että se vetää korvansa taaksepäin ja näyttää nololta. Nyt sitten annat sille sen oman lelun, mutta et leiki. Et myöskään lähde sen kanssa lenkille tai pissatukselle, sillä sehän olisi sille kiitos ja palkkio hyvin tehdystä työstä.
3. Voit hajroitella tätä pennun kanssa mm. siten, että viet roskat ja palaat. Käyt postilaatikolla ja palaat. Hoitelet pienin siedätyksin ja pidennät aikaa vähitellen. Näin voit aloittaa myös nuoren koiran kanssa, jos sille on tullut tavaksi tehdä remonttihommia.
4. Kouluttaja sanoi, että koiraa ei pidä teljetä toiseen huoneeseen, eikä eliminoida tavaroita. Sen pitää tietää, mikä on sinun ja mikä hänen. Eihän se muutoinkaan saa leikkiä sinun tavarouillasi, vai kuinka?


Meillä tämä hommam tepsi nopeasti nykyisen koirani kanssa. Ja nyt se jää kotiin makoilemaan tai tekee mitäå tekee poissaollessamme, mutta ei se tuhoja ole tehnyt.

Kouluttaja myös sanoi, että koiran elämään kuuluu se, että se kokeilee rajojaan ja hampaitaan. Se ikään kuin käy läpi murrosikää joka on noin 6 -7 kuukauden kohdalla. Eli nou hätä.

kirjoitteli Eija
Leena Kekkonen

Meillä käytettiin askartelua.

Viesti Kirjoittaja Leena Kekkonen »

Meillä tehtiin aamuisin vähintään tunnin lenkki(herätys 4.15)Illat arkartelin pieniin ja isoihin pahvirasioihin sekä kannellisiin pakatserasioihin namuja joita koiruus sai purkaa ja nauttia palkkioksi namit,koskaan ei kotona tuhottu mitään,
Herra paimepoika tuli kotiintullessa juuri heränneenä tai oli vielä nukkumassa täyttä päät kun tulin ovesta sisään,liikkua sai aivan vapaast kaikkialla kodissa.i :lol:
Pia Porko

Viesti Kirjoittaja Pia Porko »

Mitenkähän selittäisin suomeksi miten pääsyin tähän arvojärjestys-teoriaan, Suomi-Pia-Suomi-sanakirjaa kun ei vielä ole keksitty :D Tähän tulokseen vaan päädyin kun laskin yksi ynnä yksi. En ollut koiralle täysin mustavalkoinen, toimin koiran silmissä ristiriitaisesti ja aiheutin näin kitkaa minun ja koiran suhteeseen. Näihin aikohin myös sattuivat kaikki tihutyöt. Kun opin (lue:minulle opetettiin rautalangasta vääntämällä) lukemaan koiraa ja olemaan itse selkeä ja oikeudenmukainen ja olemaan koirankin mielestä kelpoinen laumanjohtajaksi, jäi tuhoamisvimmakin taka-alalle. Jos joku ymmärsi ajatuksenjuoksuni niin räpylää pystyyn :heipat: Vaikka mitään tuhoa ei olekaan pitkään aikaan tapahtunut, pyrin nykyään myös ennaltaehkäisemään mahdolliset irtaimistomenetykset; lyhyen aamulenkin lopuksi teen aina tottiksen, joutuu tekemään töitä ja käyttämään päätään, väsyttää pientä koiraa niin mahottomasti ja malttaa olla pitkän työpäivän rauhassa kotona. Koiran käytössä oleva alue on rajattu keittiöön jossa oma peti ja koko kämpän ainoa varjoisa nurkka kun aurinko porottaa koko h***tin päivän ikkunoista ja muutta ilmaston trooppiseksi. Eroahdistus-teoriaa minun ona vaikea niellä, inhimillistetäänkö nyt koiraa liikaa? Valaiskaa viisaammat ja todistakaa minun olevan väärässä, pääpointtini on kuitenkin se että koiran käytös on minun omien virheideni tulosta ja onneksi korjattavissa omaa toimintaa muuttamalla. Ainakin tässä tapauksessa se vika löytyy hihnan tästä päästä :D
eija oikarainen

mielenkiintoista

Viesti Kirjoittaja eija oikarainen »

Hei pia, kertoisitko konkreettisesti, mitkä tekijät muutit omassa käyttäytymisessäsi, jotta johtajuus selvisi myös koiralle. (Mainitsit mustavalkoisuudesta) Ja kertoisitko vielä, missä asioissa toimit ristiriitaisesti.

Mielenkiintoisia kysymyksiä ja kuulisin mielelläni lisää. Siitä saattaa olla apua meille muillekin.

t. Eija
Pia Porko

Viesti Kirjoittaja Pia Porko »

Jaahas, maratoni alkakoon :) Varmasti suurin muutos tapahtui omassa kehonkielessä. Opittuani pikkuhiljaa lukemaan koiraa opin myös hallitsemaan omaa kehonkieltäni, opettelin miten keho/ääni käyttäytyy ollessani vihainen ja miten ollessani tyytyväinen koiran toimintaan (harjoittelin peilin edessä ja isäntä nauroi vieressä katketakseen :nauru: ) ja pyrin näin välttämään antamasta koiralle esim ristiriitaisia käskyjä. Suu sanoi yhtä mutta kehollani viestitin koiralle jotain aivan muuta ja koiraparka aivan pyörällä päästään, mitä ihmettä toi eukko nyt haluaa? Esimerkiksi luoksetulon harjoittelu: kaikkihan me pyrimme saamaan luoksetulosta mahdollisimman tiiviin. Tämä eukkopas kumartuikin koiran ylle ja sitten ihmetteli miksi homma ei toimi. Olin itse äärimmäisen hektinen ja aktiivinen mallia kolme paria käsiä jotka heiluu yhtä aikaa eri suuntiin, tästäpä vielä hektisempi koira hetsaantui. Otetaan esimerkiksi seuraaminen. Eukko ravaa kentällä kuin viitapiru ja pyörii kuin väkkärä, pallo heiluu eessuntaassun. Koira "seuraa" pomppien tasajalkaa (tai takajalkaa) ilmaan. Ja sitten pakolla viettiä alas. Tässäkin ratkaisu (tai vika) löytyi omasta kehonkielestä. Olin siis koiralle epäoikeudenmukainen tietämättäni. Tajusin, että minun tulee olla mahdollisimman eleetön ja rauhallinen. Koiralla on niin vahva saalisvietti ettei sen tarvitse kuin nähdä koulutusliivi, kun päästä kuuluu PING. Nykyään seuraamisemme on hyvin vähäeleistä; kädet eivät heilu juuri ollenkaan, askellus on rauhallista, jos tuntuu että koira laskee liikaa järjestän sille ansan (hyppään esim yllättäen metrin taaksepäin). Jos vietti taas uhkaa nousta liian ylös, pystyn pakottamaan esim polvella kääntymällä vasempaan osaten kuitenkin suhteuttaa pakotteen voimakkuuden. Siis käsken, en pyydä. Ja muistan tai ainakin yritän muistaa kehua koiraa kun se tekee oikein. Ennen unohdin tämänkin. Koira ei tiennyt milloin se teki oikein. Väärin tehdessä tuli pakotetta mutta oikein tehdessä hiljaisuus, palkka tuli milloin tuli ja yleensä silloin kun koira teki aivan päinvastoin kuin olisi pitänyt. Olen myös opetellut kehumaan oikein. Jos koira on korkeassa vietissä, en taputa; nousee yli jne... Esimerkkejä löytyy myös aivan tavallisistä päivärutiineista, kuten kynsien leikkaaminen, kuratassujen pyyhkiminen... Koira tuli minulle puolivuotiaana enkä tiedä kuinka paljon oli käsitelty aikaisemmassa kodissa, mutta esim tassujen pyyhkiminen oli aina täyttä taistelua, koira on akrobatian mestari ja luikerteli itsensä irti mitä ihmeellisimmissä asennoissa. Houkuttelin maanittelin hyvittelin karjuin kirosin. Luovutin. Pääsi kuin koira veräjästä. Ennen kuin pikkuhiljaa tajusin että jos minä olen päättänyt tehdä jotain niin minähän teen, sanoi koira mitä sanoi. Nykyään ainoa asia mikä on hankalaa on korvien puhdistus, sitä inhoaa edelleen, kaiken muun antaa mukisematta tehdä. Yritän tässä epätoivoisesti selittää sitä, miten pidin koiraa koko ajan harmaalla alueella, tajusin kyllä että mikä on pentuna kiellettyä/sallittua, on aina kiellettyä/sallittua, mutta luovutin liian helposti. Kun opettelin näyttämään koiralle kolikon molemmat puolet jossa mitään välimuotoa ei ole, tuli yhteiselostakin mukavampaa. Koira tekee väärin: paha. Koira tekee oikein: hyvä. Laumaviettiä hyväksikäyttämällä saatiin paljon aikaan. Minulla oli onneksi hyvät taustajoukot neuvomassa ja opastamassa. Hain apua oikeasta paikasta ja sain sitä, kiitos siitä. Lähtökohtana kuitenkin se, etten missään vaiheessa tuhojen tapahtuessa halunnut nojata eroahdistus-teoriaan. Emmekö tällä tavoin vain hae jonkinlaista tieteellistä selitystä ongelmille jotka olemme itse aiheuttaneet ja jotka ovat korjattavissa käytösmalleja muuttamalla? Plussaksi itselleni luen kuitenkin sen, että myönsin virheeni, nielin ylpeyteni ja hain apua. Uskokaa pois se oli rankkaa :D Saattahan toki olla että tuhoamisvimma on vain yksi aktiivisen ja hektisen koiran lieveilmiöistä, mutta uskon että helpommalla oltaisiin päästy jos olisin alusta asti tiennyt mitä teen. Kaikennäköisiä konfliktejahan välillemme saattaa aika ajoin syntyä vieläkin, mutta nyt tiedän miten toimia, toivottavasti...
Vastaa Viestiin