Nyt loppuivat voimat ja keinot. Koira näykkäisi taas ihmistä, ja vieläpä sille tuttua henkilöä. Meiltä ei enää löydy uusia konsteja eikä luottamusta koiraan. Juteltuamme usean koiraihmisen kanssa (sekä kouluttaijen, kasvattajien ja harrastajien) tilanteesta ja koiran käyttäytymisestä, teimme kokeneiden koiraihmisten neuvojen vahvistamina erittäin vaikean päätöksen. Samu vietiin eilen viimeiselle piikille.
Koiran taustoista puhuttiin, soittelin muille samasta pentueesta koiran ottaneille, yksi jo lopettettu aivan samanlaisen käytöksen takia, yksi vielä hengissä, mutta on käytökseltään aivan samanlainen...
Emme tiedä, mistä koiramme on tämän pelon muita ihmisiä kohtaan saanut, mutta sama pelko näyttää vaivaavan kaikki kyseisen pentueen koiria.
Samu oli jatkuvasti stressaantunut. Kaikki ihmiset oli rähistävä, aina kun kuului ääniä, piti reagoida murinalla ja karvojen pörhistelyllä. Koira ei osannut "ottaa rennosti" ollenkaan. Ihmisiä kohdatessaan se aina ensin varmuuden vuoksi hyökkäsi karvat pystyssä haukkuen kohti. Ei odotellut, että tarvitseeko, onko tässä uhkaa vai ei. Jouduimme jatkuvasti elämään silmät selässä, tilanteita vahtien ja tarkkaillen.
Yritimme paljon. Kaiken minkä pystyimme ja osasimme. Hyvistä, monista asiantuntevista neuvoista huolimatta ei löytynyt keinoa, joka olisi toiminut. Epävarmuus vei aina koirasta voiton.
Päätös oli helvetin vaikea ja rankka. Samu oli meille kaikesta huolimatta rakas, mutta emme voi ottaa riskiä, että seuraava kerralla käy oikeasti jollekkin pahasti. Tämä olisi ollut väistämättä edessä.
Nyt yritämme opetella elämää ilman koiraa. Osaakohan sitä enää edes lenkille lähteä?
Apua ja äkkiä!
-
maiju savolainen
-
Hanna-Kaisa Hiltunen
Apua ja äkkiä!
Samu oli Miimikon Arsin ja Cakom Lisbetten jälkeläinen.
-
sanna holm
Päätös oli varmasti vaikea mutta todellakin oikea tilanteeseen johon ratkaisua ei ole löytynyt.Syvä osanottoni varmasti rakkaan ystävän menetyksen johdost.Itse valitettavasti olen tullut siihen tulokseen,että lenkillä käynti ilman koiraa on sama asia kuin ilman housuja vaikka kuinka yrittäisi...valitettavasti.
-
Katri Toivainen
Päätös ei varmasti ollut helppo, mutta uskoisin, että teidän tilanteessanne se oli paras ratkaisu. 
Luettuani kaikki viestit en vieläkään osaa kuvitella, millaista on elää tuollaisen koiran kanssa. Meillä oli kotona saksanseisoja, joka sitten loppujen lopuksi puri ihmistä, mutta se ei kyräillyt eikä pörissyt nurkissa. Toivotan sinulle onnea, jos aiot uuden koiran hankkia tulevaisuudessa, että saisit sellaisen normaalin saksanpaimenkoiran.
Luettuani kaikki viestit en vieläkään osaa kuvitella, millaista on elää tuollaisen koiran kanssa. Meillä oli kotona saksanseisoja, joka sitten loppujen lopuksi puri ihmistä, mutta se ei kyräillyt eikä pörissyt nurkissa. Toivotan sinulle onnea, jos aiot uuden koiran hankkia tulevaisuudessa, että saisit sellaisen normaalin saksanpaimenkoiran.
-
Anne Susiharju
Lämmin osanottoni!
Vaikka suru ja ikävä ovat varmaan vielä pitkään sydämessä, Samulla on nyt kaikki hyvin. Teitte aivan varmasti oikean ratkaisun, jatkuvassa stressissä ja ehkä pelossakin on vaikea elää. Niin teidän kuin koirankin.
Toivottavasti uskallatte vielä ottaa koiran joskus, kun ikävä ja suru on hälvenneet. Hienoa, jos uskallatte ottaa joskus vieläpä sakun, koska ne ovat ystäviä vailla vertaa. Koiraton elämä kun on kuitenkin jotain vailla: hännänheilutusta, nenänpään lipaisua, ruskeiden koiransilmien uskollisuutta ja suunnatonta rakkautta sen katseessa.
Toivon teille voimia jatkaa elämää muistojen keskellä. Sydämen haavakin umpeutuu ajan kuluessa..
Vaikka suru ja ikävä ovat varmaan vielä pitkään sydämessä, Samulla on nyt kaikki hyvin. Teitte aivan varmasti oikean ratkaisun, jatkuvassa stressissä ja ehkä pelossakin on vaikea elää. Niin teidän kuin koirankin.
Toivottavasti uskallatte vielä ottaa koiran joskus, kun ikävä ja suru on hälvenneet. Hienoa, jos uskallatte ottaa joskus vieläpä sakun, koska ne ovat ystäviä vailla vertaa. Koiraton elämä kun on kuitenkin jotain vailla: hännänheilutusta, nenänpään lipaisua, ruskeiden koiransilmien uskollisuutta ja suunnatonta rakkautta sen katseessa.
Toivon teille voimia jatkaa elämää muistojen keskellä. Sydämen haavakin umpeutuu ajan kuluessa..
-
katja.makkonen
Lämmin osanottoni menetykseesi.
Meilläkin koira jonka kanssa on hieman ongelmia; pääsi kerran hyökkäämään erään pystykorvan kimppuun, murisee satunnaisesti lapsille ja vieraille ihmisille jos tulevat liian lähelle. Hihnassa lenkitettäessä on agressiivisempi kuin irti, silloinkin kyllä karvat pystyssä ja ns. hyökkäysvalmiudessa, mutta koira kuitenkin pysyy rinnalla istumassa, kun odotetaan että vastaantulija koirineen pääsee ohi.
Lapsille murisee vain jos tilanne käy koiran kannalta liian tukalaksi, ns. eteinen jossa koira on ulko-oven ja lapsen välissä, pesuhuone jos koira on pesuhoneessa ja lapsi ovella (ei ulospääsyä) ja joillekkin vieraillemme murisee, jos menevät liian lähelle. Olen pannut merkille, että epävarmemmille vieraille murisee, mutta reippaille ei niinkään..?
Mistä koiramme vihamielisyys muita koiria ( ja lapsia) kohtaan voisi johtua? Jos koiramme on auton kyydissä, niin se sieltäkin uhittelee muille koirille jotka näkyy katukuvassa (vaikka ne ei olisi lähelläkään)..!?
Koiramme on viisi vuotias ja kastroitu (ei ole auttanut vielä mitään, operaatiosta aikaa kaksi kuukautta...) koira on ollut omistuksessamme 1,5 vuotta.
Meilläkin koira jonka kanssa on hieman ongelmia; pääsi kerran hyökkäämään erään pystykorvan kimppuun, murisee satunnaisesti lapsille ja vieraille ihmisille jos tulevat liian lähelle. Hihnassa lenkitettäessä on agressiivisempi kuin irti, silloinkin kyllä karvat pystyssä ja ns. hyökkäysvalmiudessa, mutta koira kuitenkin pysyy rinnalla istumassa, kun odotetaan että vastaantulija koirineen pääsee ohi.
Lapsille murisee vain jos tilanne käy koiran kannalta liian tukalaksi, ns. eteinen jossa koira on ulko-oven ja lapsen välissä, pesuhuone jos koira on pesuhoneessa ja lapsi ovella (ei ulospääsyä) ja joillekkin vieraillemme murisee, jos menevät liian lähelle. Olen pannut merkille, että epävarmemmille vieraille murisee, mutta reippaille ei niinkään..?
Mistä koiramme vihamielisyys muita koiria ( ja lapsia) kohtaan voisi johtua? Jos koiramme on auton kyydissä, niin se sieltäkin uhittelee muille koirille jotka näkyy katukuvassa (vaikka ne ei olisi lähelläkään)..!?
Koiramme on viisi vuotias ja kastroitu (ei ole auttanut vielä mitään, operaatiosta aikaa kaksi kuukautta...) koira on ollut omistuksessamme 1,5 vuotta.
-
Sirpa Rautiainen
-
Hanna-Kaisa Hiltunen
Kova kohtalo
Nyt on Samun sisaruksista enää yksi jäljellä. Muut kaikki on jouduttu lopettamaan. Ehkä sittenkin alan uskoa, että vika ei ollut (ainakaan kokonaan) meissä!
Mutta vielä on kova ikävä Samua. Viime yönäkin näin Samusta unta!
Mutta vielä on kova ikävä Samua. Viime yönäkin näin Samusta unta!
-
Marjut Gröndahl
Olen niin pahoillani 
Juuri olin tulossa oikomaan kamalan terävää kommenttiani, että ON mahdollista että vika on vain käytöksessä, ei päässä mutta nyt kun kerroit pentuesisarista, uskon olleeni oikeassa. Joka tekee asiasta vielä kipeämmän. Muistan kuinka sitä koitti keksiä keinoa, mitä tahansa ettei tarvitsisi luopua, ja samalla tiesi että ei kestäisi seuraamuksia JOS koira pääsisi jonkun kimppuun. Meillä myös Doggy oli kovasti stressaantunut kotona loppuajan, ei rauhoittunut mihinkään ja uhisi kokoajan "möröille". Kertomuksesi on kun suoraan päiväkirjastani, itku tuli lukiessa, voin sanoa, että vaikken voi tasan tietää mille tuntuu, mutta aika lähelle liippaa.
Sen tulevan uuden kanssa(puhuit toisessa threadissa) sitten MUISTA ettei se ole samaa puuta, koska itse sain nykyisen puhiskoksi kun vanha tapa nykäistä remmistä kun puhahti ihmiselle pentuna, jäi ikävästi selkäpiihin. Jännitän edelleen kovasti ihmisten kohtaamista koiran kanssa, josta seurauksena tuo haukkuu kaikki ihmiset minun kanssani pystyyn, ja isännän kanssa menee muina koirina ohi. Ärsyttävää kun tietää että syy on itsessä. Mutta meillä se 5v jätti merkkinsä minuun, toivottavasti itse pääsitte vähemmällä.
Ja vaikka tiedät sen syvällä sisimmässäsi itsekkin, niin teit oikein kun päästit kaverin lepoon. Meillä ainakin silmistä näki kiitoksen kun poika sai lähteä nukkumaan, vahtivuoro päättyi, jätkä oli jo niin väsynyt stressaamaan, ei olisi jaksanutkaan enää.
Juuri olin tulossa oikomaan kamalan terävää kommenttiani, että ON mahdollista että vika on vain käytöksessä, ei päässä mutta nyt kun kerroit pentuesisarista, uskon olleeni oikeassa. Joka tekee asiasta vielä kipeämmän. Muistan kuinka sitä koitti keksiä keinoa, mitä tahansa ettei tarvitsisi luopua, ja samalla tiesi että ei kestäisi seuraamuksia JOS koira pääsisi jonkun kimppuun. Meillä myös Doggy oli kovasti stressaantunut kotona loppuajan, ei rauhoittunut mihinkään ja uhisi kokoajan "möröille". Kertomuksesi on kun suoraan päiväkirjastani, itku tuli lukiessa, voin sanoa, että vaikken voi tasan tietää mille tuntuu, mutta aika lähelle liippaa.Sen tulevan uuden kanssa(puhuit toisessa threadissa) sitten MUISTA ettei se ole samaa puuta, koska itse sain nykyisen puhiskoksi kun vanha tapa nykäistä remmistä kun puhahti ihmiselle pentuna, jäi ikävästi selkäpiihin. Jännitän edelleen kovasti ihmisten kohtaamista koiran kanssa, josta seurauksena tuo haukkuu kaikki ihmiset minun kanssani pystyyn, ja isännän kanssa menee muina koirina ohi. Ärsyttävää kun tietää että syy on itsessä. Mutta meillä se 5v jätti merkkinsä minuun, toivottavasti itse pääsitte vähemmällä.
Ja vaikka tiedät sen syvällä sisimmässäsi itsekkin, niin teit oikein kun päästit kaverin lepoon. Meillä ainakin silmistä näki kiitoksen kun poika sai lähteä nukkumaan, vahtivuoro päättyi, jätkä oli jo niin väsynyt stressaamaan, ei olisi jaksanutkaan enää.