Johtajuudesta pennun kanssa ja NILIF-periaate

[Sanna Hannula]

Koska täällä on kaikki keskustelu aika pystyynkuollutta, niin täytyy varmaan yrittää jotain viritellä..

Eli kaipailisin keskustelua siitä, miten uusi koiranpentu kasvatetaan jo alusta alkaen ihmisen turvalliseen johtajuuteen niin, että pennun ei myöhemmässäkään vaiheessa tarvitse alkaa luulla, että pomon paikka on vapaana, tai että sen pitää suojella laumaa kaikelta ja kaikilta? Tietysti niin, ettei pennun itseluottamusta myöskään lytätä, mutta niin että se kokee olonsa turvalliseksi eikä sen tarvitse olla epävarma paikastaan laumassa.

Oletteko tutustuneet tuohon NILIF-tyyliin (nothing in life is free), joka perustuu siihen, että koiran omistaja hallitsee kaikkia hyviä juttuja ja resursseja, kuten ruokaa, leikkejä, rapsuttelua ja ulkoilua, ja päästäkseen niihin käsiksi pennun pitää ensin tehdä mitä ihminen vaatii, kuten tulla luokse, ottaa katsekontaktia tai istua rauhassa. Leikit aloittaa ja päättää useimmiten johtaja, samoin kuin rapsutukset ja silitykset tulevat ihmisen aloitteesta. (ei nyt tietenkään ihan joka kerta, mutta tavallisesti).
Tuosta tyylistä on muutama hyvä saitti ainakin tässä keskustelussa:
http://www.germanshepherds.com/forum/ub ... Post131839

Muita näkemyksiä ja keskustelua aiheesta?

[Sanna Hannula]

No onhan hiljaista..

[Auli Impola]

On se kiva, että keksitään aina tuollaisia uusia juttuja. Mä olen kyllä kokenut ne melko tarpeettomiksi. Mulla on noita sakemanneja ollut liki kaksikymmentä. Osa kovempia ja osa pehmeämpiä. Kaikki on opetettu olemaan ihmisiksi sitä mukaa, kun koira on tehnyt jotain tyhmää ekan kerran. Ne on saanut olla ihan vapaasti kotona. Jos ovat ottaneet ruokaa ilman lupaa pöydälä, olen läpsässyt ja kieltänyt. Eivät ole yrittäneet montaa kertaa.

Koskaan en ole kieltänyt hyppimästä päin. Päinvastoin olen palkinnut ne siitä. Nehän ottaa silloin oma-aloitteisesti sitä kontaktia, mistä Mia puhui. Koirille annan ruuan ennenkuin syön itse, jotta saan rauhassa syödä. Samoin päästän koirat ulos ensin, jotta saan laitettua kengät rauhassa jalkaan ilman, että koiralauma astuu varpaille. Ne saavat vetää taluttimessa ja saavat ottaa hampailla taluttimeen kiinni. Eli käytännössä meillä on sallittua kaikki ne asiat, joita koirakirjoissa ja koulutusoppaissa kielletään.

Koirani oppivat ei -sanan seitsemänviikkoisina, kun yrittävät syödä mullat kukkaruukusta. Tai viimeistään siinävaiheessa, kun ekan kerran yrittävät rähistä. Silloin tulee tarpeellisen vahva pakote, ja tiukka kielto. Jos riehuminen menee yli äyräiden, siihen puututaan. Pääasia on kuitenkin, että koirat opetetaan tavoille, mutta kotonaan niilläkin on oikeus olla rennosti ja ilman jatkuvaa komentelua.

Musta-valkoisuus on kaiken a ja o. Samat asiat aina kiellettyjä, ei variaatioita. Jos koira saa tulla sänkyyn kuivalla kelillä, sitä ei siitä piestä kurakelillä. (Estää toki voi.) Mä en ymmärrä mitään jääkausia koirien kanssa. Lauman yhtenäisyyttä vahvistavaa rentoa yhdessäoloa, huonosta käytöksestä rangaistus heti ja oikeasta toiminnasta rangaistus. Kun väärä toiminta lakkaa, siitä nopeasti palkka ja vahvistus.

[Auli Impola]

huonosta käytöksestä rangaistus heti ja oikeasta toiminnasta rangaistus. Kun väärä toiminta lakkaa, siitä nopeasti palkka ja vahvistus.

Siis huonosta käytöksestä rangaistus ja oikeasta kiitos.

[Marko Kurkinen]

Onneksi korjasit. Luulinkin jo että Aulilla on kovemman puoleiset koulutusmetodit
Vähän niinkuin intissä joskus joku kouluttaja sanoi että simputusta voi käyttää rankaisemisen lisäksi myös palkitsemiseen.

Itsellä aika pitkälle samat periaatteet kuin Aulilla. Mitään kovin ihmeellisiä sääntöjä ei ole.
Ainoastaan muutama asia on hyvin selvää:
- Pöydiltä ei oteta ruokaa tai muutakaan ilman lupaa
- Sisällä ei hajoteta (ainakaan ihan kaikkia) paikkoja
- Toisille koirille tai ihmisille ei lenkillä räksytetä
- Sisällä en väistele koiria, vaan koirat väistää minua. Jos eivät ymmärrä siirtyä pois kulkureitiltä niin kävelen sitten päälle...
Muuten saavat sitten ollakin melkein kuin haluvat.

[Päivi Ollikka]

^ Jep, jep

Tohon Markon rimpsuun vielä mulla lisäks:
- Minua ei koskaan ohiteta lenkillä kysymättä lupaa (paitsi jos pellolla on peuroja ). Vilkasu riittä ja saa luvan. Jos ihan aivotta hilluu niin pelkkä katseen pois kääntämättömyys saa koiran palaamaan ja kysymään: "Oliks sul jotakii asiaa? "

Etukäteen ei voi harjoituksia suunnitella. Sitten kun asia on ajankohtainen siihen puututaan tilanteen vaatimalla tavalla. Joskus pikkupennun muille haukkumiset voi vaan kylkeen taputtaa: "Olipa hienosti haukuttu - mennäänpä taas" Sitte taas jos haukkuminen on "Tänne vaan - mä vedän turpiin" -tyyppistä Silloin homma loppuu täysin ja kokonaan. Mölytä ei, eikä muille mahtailla. Pienestä saakka opetellaan psyykeen hallintaa pienissä erissä eri tilanteissa.

Rennosti ja nätisti pennun kanssa. Eikä koirille tarvii huutaa eikä niitä tarvii "simputtaa" ( usein kun ohjaaja kuvittelee olevansa napakka ohjaaja hän huutaa kuin koiralla ois pahakin kuulovika. Samoin koiraa altistetaan hirmuiselle signaalisekamelskalle antamalla huolimattomasti käskyt, kun ohjaaja luulee olevansa erityisen reipas).

Ohjaajan tulisi olla maailman mukavin ja turvallisin asia. Ohjaajan ohjeita noudatetaan ja ohjaaja on vaatimuksissaan reilu - ei lukiovaatimuksia eskarilaiselle.

[Auli Impola]

Kyllä olen niiiiiin samoilla linjoilla Päpän ja Markon kanssa.

Tänä vuonna me pidettiin taas tapakasvatuskurssi alaosaston kentällä kaikenrotuisille koirille. Yllätyin taas, kuinka suurta vahinkoa huonot ohjeet voivat tehdä. Esim. monesta "koirakoulusta" tai "ongelmakoirakouluttajilta" on tullut tämän tyyppisiä neuvoja:

1. Koiraan ei saa koskea, eikä sitä saa ollenkaan huomioida kotona.
2. Koiran kanssa leikittäessä koira ei saa milloinkaan voittaa esim. rättiä tai palloa.
3. Kun koira tulee katsomaan silmiin, ihminen ei saa olla huomaavinaan.
4. Ihmisen pitää aina mennä ensin ovista.
5. Vetäminen ja taluttimen suuhun ottaminen ovat ankarasti kiellettyjä.
6. Jos koira tekee pahaa, sille ei puhuta eikä sitä huomioida kolmeen viikkoon (=jääkausi).
7. Jos koira tulee istumaan ihmisen viereen, se ajetaan pois.
8. Kun omistaja tulee kotiin ja koira menee tervehtimään, se ajetaan pois.
9. JNE, JNE...

Että sillee. Tuollaiset ohjeet on meikäläisen kapasiteetille liikaa. Koira ei voi olla noin monimutkainen kapistus. Ei minun koirat ainakaan. Ihan helposti niistä on tullut kivoja kavereita, eikä ole koskaan tarvinnut matsata niiden kanssa johtajuudesta.

[Satu Rautiainen]

^No johan on tekstiä

[Sanna Hannula]

"Mä en ymmärrä mitään jääkausia koirien kanssa"

Eihän tossa mistään jääkaudesta ole kyse, vaan että lauman johtaja päättää yleensä milloin leikitään, mennään ulos, syödään tai rapsutellaan. Toki oma maalaisjärki lienee myös ihan hyvä juttu, ja ihan pikkupennun kanssa tuskin kannattaa noita periaatteita pilkuntarkasti toteuttaakaan, kun tavoitteena on kuitenkin ennen kaikkea luottamuksen ja kontaktin saavuttaminen. mutta siis eikö pennunkin kanssa olisi ihan järkevää pyytää alusta alkaen aina istumista ja katsekontaktia ennen ruoan antamista tai hihnan laittoa ja kutsua luokseen rapsutettavaksi tai leikkiin, sekä muutenkin palkita kontaktista..? Ja toisaalta, eikö välillä kannattaisi myös jättää huomioitta pentu kun se vaatii leikkiä tai silityksiä? Tietty riippuu ihan pennun luonteesta, arempaahan pitää vain kannustaa vetoleikkeihin ja aloitteellisuuteen yms enempi kuin vahvaluonteisempaa pentua.. Joka tapauksessa en aio palkita puremista, hyppimistä tai hihnassa riekkumista huomiolla, kun en sitä aio vanhempanakaan sallia.

Tässä iskee taas ahdistus, kaikki neuvoo ihan ristiriitaisia juttuja mistä niistä tietää mitä ihan oikeasti kannattaa noudattaa? Tässäkin ketjussa osa palkitsee samasta asiasta kuin toinen jättää huomioitta/toruu.. ahdistus maximus

Eli kannattaako teidän viisaampien mielestä ottaa vain tietyt jutut ehdottomiksi ohjenuoriksi, ja niiden puitteissa olla ottamatta suurempaa ressiä siitä vaikka viestittäisikin pennulle myös "epälaumanjohtajamaisia" signaaleja, kuten nuo yllämainitut, eli vaikka leikitään tai rapsutellaan kun pentu tahtoo tai tervehditään sitä silityksillä ja juttelulla kotiin tultaessa (Jan Fennelin mukaan yksi vahvimpia alistumiseleitä; laumassa alempiarvoiset tervehtivät johtajaa joka pysyy viilipyttynä)?

Näitä ehdottomia periaatteita nyt olisivat ainakin:
-istuminen ja katsekontakti ennen ruoan antamista ja hihnan laittoa ulos lähtiessä
-ei huomioida/käännetään selkä kun pentu puree, hyppii tms kiellettyä
-lenkillä ohitetaan kaikki vastaantulevat kaksi- ja nelijalkaiset, ei pörinöitä
-ei sängylle, ei ruuan varastamista, kerjäämistä ei huomioida

[Päivi Ollikka]

Joo noilla kun lähtee alkuun niin ihan mukavasti menee.
Itse olen antanut ohjeen pennunohjaajille. Te jatkatte siitä mihin emo lopettaa - ja mikä onkaan maailmassa suurempaa kuin äidinrakkaus. Pentu on maailman tärkein asia silloin, kun se on pieni. Myöhemmin on sitten sen aika, jolloin koiralle selviää ettei maailma pyörikään sen ympärillä.

[Terhi Puumalainen]

.

[Auli Impola]

Maailma on täynnä ristiriitaisia ohjeita. Se, mitä sinun pitää tehdä, riippuu siitä, mitä koiraltasi aikuisena haluat. Jos haluat tehdä jotain "suurta", katso, miten "gurut" pitävät pentujaan. Sinun pitää valita itse, ketä uskoa ja kehen luottaa.

Minulla pennut aina purevat minua minkä ehtivät. Palkkaan niitä taistelemisesta ja rohkeudesta. Yksikään aikuisista koiristani ei silti ole ikinä minua purrut, eikä asettanut auktoriteettiani kyseenalaiseksi.

[Hanna Härkönen]

^Tuossa on juuri se pointti!
Karkeasti jaoteltuna: mikäli aloittaja haluaa hyvätapaisen, hajuttoman, mauttoman ja helpon arkikoiran, jonka kanssa ei tulla harrastamaan mitään palveluskoira- ym. lajeja ja jonka tärkein tehtävä on olla vain mukava ja helppo arjessa, ovat nuo esim. Vilanderin johtajuusperiaatteet varmaankin ihan hyvä tie jonkinlaiseen yhteiseloon, mutta mikäli koirasta halutaan mahdollisimman temperamenttinen ja saalisviettinen, kontaktinhakuinen ja nimenomaan ohjaajan suuntaan aktiivinen harrastukaveri, eivät nuo metodit ole ehkä se kaikkein paras tapa mennä eteenpäin.

Auli sanoi tuon pääpointin hyvin, että etsi ensin koira jota ihailet, sitten katso miten ohjaaja sen tekee ja sen jälkeen tee itse perässä

[Sanna Hannula]

Kiitos vastauksista!

Eli mitä haluan koiraltani: Toivon siitä harrastuskaveria pk-lajeihin, ainakin tottikseen ja johonkin maastolajiin. Kuitenkin ennen kaikkea koiran tulisi olla mukava kotikoira, eli mielellään kotioloissa rauhallinen, ja mukava lenkkeilykaveri myös miehelle. Eli pääpointti ei ole tehdä koirasta kisatykkiä tai edes treenata kentällä 5 pv/viikko, vaan harrastaminen olisi lähinnä mukavaa työtä ja aktivointia sekä koiralle että itselle. Väritöntä, hajutonta ja mautonta koiraa ei varmaan ihan helposti sakemannista edes saa? enkä sitä haluakaan. Mutta mieluummin helpompi kuin vaikeampi, etenkin näin ensimmäisen pk-rotuisen ottajalle.

Aulilta haluaisin kysyä, että ymmärtävätkö koirasi siis aikuistuessaan lopettaa ihmisten puremisen ja päälle hyppimisen, jos niitä pentuaikana siihen kannustetaan? Entä sallitko vastaavan käytöksen myös taloon tulevia vieraita kohtaan? Ja mistä näkisit että se sun auktoriteetti muodostuu, kun annat koirillesi niin paljon vapautta ja kannustat haastamaan myös laumanjohtajaa?

Päiviltä ihan hyvä neuvo, ja rauhoittaa myös minua. Ei se koiran kasvatus mitään rakettitiedettä voi olla, kunhan on lempeä, mutta napakka ja ennen kaikkea johdonmukainen ote

Taidan pitäytyä tuossa mainitsemassani linjassa, eli jonkinlainen keskitie kurin ja vapauden välillä, kuitenkin kannustaminen aloitteellisuuteen ja kontaktiin, mutta olla ehdoton siinä mikä ei ole sallittua. Jos pentu alkaa vaikuttaa dominoivalta, niin sitten kiinnittää enemmänkin huomiota noihin johtajuusharjoituksiin. Eli ns. keskivertopennulle riittää "sovituista" asioista kiinnipito, ja jo kunnolla opittujen asioiden vaatiminen pyytämisen sijasta.

[Auli Impola]

Kyllä ne koirat tunnustavat auktoriteetin aikuistuessaan. Niinkuin Hannakin tuossa vihjaisi, koiranpennun käsittely tehdään sen mukaan, mitä siltä aikuisena odotetaan. Opetan koirani rakastamaan itseäni. Ne saavat hyppiä vasten ja purra. Ne eivät tee sitä vieraille, koska ne eivät ole kiinnostuneita vieraista ihmisistä. Se kaikki kiva elämässä on tapahtunut minun kanssani. Lenkillä ollessamme ne eivät saa reagoida vieraisiin ihmisiin tai koiriin. Jos ne meinaavat niin tehdä, läppäsen keskelle otsaa ja kiellän.

Auktoriteetti tulee automaattisesti, esim. kun käsken pentua istumaan. Ohjaan sen istuma-asentoon ensimmäisen käskyn jälkeen. En käske milloinkaan kahdesti. Koiralle ei anneta mahdollisuutta olla tekemättä ensimmäisen käskyn jälkeen. Tehdystä työstä palkka, eli ylimalkaiset kiitokset. Halailen ja pussailen koiria. Kyllä se laumanjohtaja tekee niin, eikä se vähennä arvovaltaa. Pääasiana on se, että auktoriteettia ei tarvitse kalastella tuollaisilla keinotekoisilla asioilla, vaan se auktoriteetti näkyy tositilanteessa. Esim. jos koira alkaa rähistä, se tuntee todella nahoissaan, että johtaja ei pidä siitä. Kun se käyttäytyy hyvin, laumanyhtenäisyyttä pidetään yllä vierekkäinmakoilulla ja rapsutteluilla. Saatan hyvin mennä lattialle makailemaan ja kaikki koirat tulevat lähelle. Jotkut jopa istuvat päälle. Milloinkaan en ole joutunut "ottelemaan" koiran kanssa johtajan asemasta. Ne uskovat minun hiljaista ääntäni ensimmäisellä käskyllä. Jos en ole kotona, ne uskovat niitä hoitamaan jätetyn ihmisen ensimmäistä käskyä. Ne ottavat kontaktia ihmiseen ja yrittävät ymmärtää, mitä niiltä halutaan.

Taluttimen repiminen on sallittua, koska talutin on aina lenkillä mukana, kun purupatukka taas ei. Jos tulee tilanne, missä koiraa pitää palkita, sen voi palkita taluttimella leikkien. Pääperiaatteet:
1. Mun kanssa voi tehdä mitä tahansa, eli leikkiä, haastaa, purra (=hyväntahtoisesti eikä kovaa) tai hyppiä vasten.
2. Vieraita ihmisiä tai koiria ei huomata. Jos näin käy, siitä tulee rangaistus. (Eli ne eivät hypi vieraita vasten milloinkaan, paitsi kummitätiä.)
3. Sisällä ollaan rauhallisia, ulkona saa meuhata.

Koirani ovat miellyttäviä ja rauhallisia kotikoiria, mutta kentälle mentäessä ne syttyvät. Koska niitä ei ole puremisesta kielletty, niillä ei ole suurta kynnystä tarttua patukkaan, tyynyyn, palloon tai hihaan. Ne rakastavat taistelua, koska niille on tehty asiasta mieluinen ja sallittu. Niillä ei ole takaraivossa pelkoa siitä, että mitä jos tämä ei olekaan sallittua. Mielestäni koira ei tarvitse mitään napakkuutta, ainoastaan johdonmukaisuutta ja oikeudenmukaisuutta.

Sanna, kertoisitko vielä, miten mielestäsi dominointi näkyy koirassa.