Alaosastojen tarkoitus

SPL:n Koulutukseen ja kokeisiin liittyvät aiheet
Riitta Vainiontaus
Viestit: 234
Liittynyt: 02 Tammi 2008 20:39

Alaosastojen tarkoitus

Viesti Kirjoittaja Riitta Vainiontaus »

Vuodet ovat muuttaneet alaosastojen toimintaa milloin mihinkin suuntaan, niiden vetäjien kiinnostuksesta riippuen. Aikoinaan kuitenkin yhteinen nimittäjä oli aina saksanpaimenkoira.

Minä jos kuka olen aina pitänyt tärkeänä, että saksanpaimenkoiraihmisten tulee myös ottaa huomioon toiset rodut ja niiden harrastajat. Samoin kuin kansalliset lajit rotumme sisällä. Kaikenlainen yhteistyö rotujen välillä on erittäin suotavaa, jopa toivottua.

Minua on kuitenkin viimeaikoina alkanut hieman ihmetyttämään miksi eri rotujen ihmiset eivät perusta omia rotukohtaisia alaosastoja, vaan haluavat Saksanpaimenkoiraliitoon ja vaikuttamaan alaosastoihin. Joissakin alaosastoissa on jopa saksanpaimenkoiraihmisillä vaikeuksia saada saksanpaimenkoiria koulutetuksi, koska muunrotuiset ovat vallanneet alaosastojen koulutukset ja koulutuskentät. Miksi näin?

Meillä on erittäin paljon menestyneitä koirakkoja IPO:n MM kisoissa sekä eri rotujen mestaruuskilpailuissa maailmalla. Miksi ei näiden rotujen porukat perusta rotualaosastoja, jotka toimisivat sitten yhteistyössä toisten rotualaosastojen kanssa mm. saksanpaimenkoira-alaosastojen.

Tietysti SPL:n maalimieskoulutus on hyvä ja monia kiinnostava, rodusta riippumatta, mutta ei varmasti liitojen välinen yhteistyö ole poissuljettu maalimieskoulutuksen parissa tai muukaa yhteistyö.

Jos ongelma koskisi yhtä tai kahta alaosastoa, niin ei se mitään, mutta tälläistä valtausideologiaa muidenrotujen omistajilla tuntuu olevan läpi Suomen ja se on väärin. Liiton on puututtava siihen nyt erittäin nopeasti ja päättäväisesti. Tällainen toiminta pitää saada lopetettua heti alkuunsa.

Saksanpaimenkoiraliitto ja sen alaosastot on mielestäni perustettu nimenomaan saksanpaimenkoiran kehittämiseksi. Tässä liitto ja alaosastot ovat tehneet työtä jo vuosikausia, eikä sitä saa nyt vesittää muunrotuisten toimesta

Riitta Vainiontaus
Viimeksi muokannut Riitta Vainiontaus, 21 Maalis 2010 18:50. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Tea Runnakko

Re: Alaosastojen tarkoitus

Viesti Kirjoittaja Tea Runnakko »

Ote "SPL´n alaosastojen mallisäännöistä":

2. Alaosaston tarkoituksena on edistää Liiton sääntöjen 3 § asettamia tavoitteita, joita ovat
- edistää rotumääritelmän mukaisen saksanpaimenkoiran jalostusta ja kasvatusta
- tehdä rodun olemusta tunnetuksi sille ominaisten arvokkaiden ominaisuuksien turvaamiseksi
- toimia saksanpaimenkoiraharrastajien yhdyssiteenä koko maassa
sopusoinnussa muiden kenneljärjestöjen kanssa järjestämällä koulutustilaisuuksia,
palveluskoirakokeita ja -kilpailuja, näyttelyitä sekä rotutietoutta ja kasvatustyötä edistäviä
tiedotus- yms. tilaisuuksia.


Pakko yhtyä Riitan mielipiteeseen. Yhteistyö ilman roturajoja on vähintäänkin suotavaa, mutta kun kysymyksessä on saksanpaimenkoiraliiton alaosasto tulisi sen toiminta ja resurssit keskittää nimenomaan saksanpaimenkoirien hyväksi, oli sitten kyseessä ohjaajille järjestetty koulutus, jalostus tai muu rotua kehittävä ja eteenpäinvievä toiminta.Tämä on (useinmiten?) määritelty alaosastojen säännöissä yhtenä tärkeänä kohtana. En henkilökohtaisesti ymmärrä, miksi tätä seikkaa on joidenkin varsin vaikea ymmärtää, vaikka kyseessä on erityinen rotuyhdistys. On ihan ok, mikäli yhdistykseen niin päätettäessä otetaan joitakin muunrotuisia jäseniä, mutta kyllä silti tulisi ottaa huomioon yhdistyksen toimintaperiaatteet- ja tavoitteet, joita kyseisten henkilöiden myös olettaisi kunnioittavan. Totta kai täytyy huomioida yhdistyksen kaikki jäsenet, mutta kyllä jokin mättää ja pahasti, mikäli esimerkiksi koulutusresurssit keskittyvät muunrotuisiin ja sakemanniporukka jää taka-alalle. Minkään rotujärjestön tavoitteiden mukaista tuskin olisi toiminta, jossa omanrotuiset jäisivät sivustaseuraajiksi.
Carmen Haavikko
Viestit: 18
Liittynyt: 31 Joulu 2007 11:10

Re: Alaosastojen tarkoitus

Viesti Kirjoittaja Carmen Haavikko »

Sääntömuutos SPL-sääntöihin ja samalla se olisi automaattisesti myös alaosastoissa käytössä: muun rotuisen palveluskoiran harrastaja voi olla vain kannatusjäsen ilman äänioikeutta. Olisit A ja B osakkeet ja avainsanaksi saksanpaimenkoira, tulisi samalla SPL-henkisyyskin mitatuksi:)
Milko Naumanen
Viestit: 41
Liittynyt: 04 Joulu 2007 17:43

Re: Alaosastojen tarkoitus

Viesti Kirjoittaja Milko Naumanen »

Tuntuu,että koirat (sakemannit) ei kelpaa kaikille harrastajille,mutta spl-maalimiehet ja koulutus kelpaa...
Carmen Haavikko
Viestit: 18
Liittynyt: 31 Joulu 2007 11:10

Re: Alaosastojen tarkoitus

Viesti Kirjoittaja Carmen Haavikko »

niinpäs! ja valmiit vuokrasopimukset, koulutuskentät sekä kerhotilat...
Kari Salkosalo
Viestit: 257
Liittynyt: 07 Joulu 2007 12:50

Re: Alaosastojen tarkoitus

Viesti Kirjoittaja Kari Salkosalo »

Olisi kiva kuulla Spl:n johtokunnan kanta tähän asiaan...

T:Salkkis
Tea Runnakko

Re: Alaosastojen tarkoitus

Viesti Kirjoittaja Tea Runnakko »

Tosiaan, usein spl-alaosastoilla on käytössään hyvät koulutuskentät kerhotiloineen, vakaasta taloudesta puhumattakaan. Olen myös törmännyt siihen, että vaikka halutaan kuulua sakemannipiireihin ja ehkä oletetaan sen myös lisäävän omaa statusta, ärsyttää samalla melkein kaikki sakemanneihin/spl´ään liittyvä. Pientä ristiriitaa...
Erkki Läike

Re: Alaosastojen tarkoitus

Viesti Kirjoittaja Erkki Läike »

Lukekaa seuraavan lehden pj palsta
Ville Salmia
Viestit: 395
Liittynyt: 04 Joulu 2007 15:11

Re: Alaosastojen tarkoitus

Viesti Kirjoittaja Ville Salmia »

Eki on vanhoilla päivillään iskenyt kii mainosalaan! Saattais olla aika myyntitykki,ku meikäkin lukee nyt sen ihan varmaan. :D :D
Antti Karanka
Viestit: 20
Liittynyt: 28 Joulu 2007 17:53

Re: Alaosastojen tarkoitus

Viesti Kirjoittaja Antti Karanka »

Vähän niinku Martti Vainio aikoinaan sanoi toimittajalle,Lukekaa kirja niin tiedätte :)
Heidi Parant
Viestit: 72
Liittynyt: 04 Joulu 2007 09:04

Re: Alaosastojen tarkoitus

Viesti Kirjoittaja Heidi Parant »

SPL-Helsinki on juurikin tästä syystä rajannut jäsenyyden vain saksanpaimekoiraharrastajille.
Syrjintää ehkä, mutta juurikin aloittajan mainitsemasta syystä välttämätön rajanveto.
And nothing else matters.
Tea Runnakko

Re: Alaosastojen tarkoitus

Viesti Kirjoittaja Tea Runnakko »

Ei ole ollenkaan syrjintää, vaan erittäin fiksu päätös! Kyseessä on rotuyhdistys saksanpaimenkoirille. Näin sen pitäisikin olla!
Sisko Luukkonen
Viestit: 32
Liittynyt: 28 Helmi 2008 20:43

Re: Alaosastojen tarkoitus

Viesti Kirjoittaja Sisko Luukkonen »

Viikossa on 7 päivää eikö voi "vuokraa" kenttää eri harrastusryhmille.
Viimeksi muokannut Sisko Luukkonen, 24 Helmi 2012 15:10. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Jari Vihersalo
Viestit: 40
Liittynyt: 06 Joulu 2007 08:43

Re: Alaosastojen tarkoitus

Viesti Kirjoittaja Jari Vihersalo »

^aika hyvä kysymys :jadi: . Kukahan sellasenkin kieltäisi?
Sisko Luukkonen
Viestit: 32
Liittynyt: 28 Helmi 2008 20:43

Re: Alaosastojen tarkoitus

Viesti Kirjoittaja Sisko Luukkonen »

Niinpä!
Viimeksi muokannut Sisko Luukkonen, 24 Helmi 2012 15:11. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Vastaa Viestiin