Sinansä pystyn mainiosti säännöstelemään koiran ruokamäärää. Tällä hetkellä koira syö yhteensä pötkön NEUta/p, plus 2 dl iltapiimä yhden
pienehkön koirankeksin kanssa. Lisäksi poimii ulkona ruusunmarjoja pensaista ynnä kaninkakkoja ja muita luonnon antimia

Kysymys kuuluukin, milloin saksanpaimenkoiranartun voi katsoa olevan
täysikasvuinen - tällä on juuri loppunut eka juoksu. Koira on nyt hyväkuntoisen vaan ei lihavan näköinen, kylkiluut juuri ja juuri tuntuvat.
Myös liikkeet ym. näyttävät terveiltä. Pitäisikö kuitenkin lähikuukausina
hivenen vähentää ruuan määrää? Edellinen spn oli kasvaessaan hivenen
hoikemman näköinen. Liikuntamäärät ovat molemmilla suunnilleen samat
eli ulkona saa metsiköissä vapaana juosta ja leikkiä muiden koirien kanssa käytännössä joka päivä.