WUSV 2015 ja iltajuhla

Saksanpaimenkoiraliiton yleiset tiedotteet

WUSV 2015 ja iltajuhla

ViestiKirjoittaja Toimisto Spl » 09 Syys 2015 12:55

Hei!

Muutaman viikon kuluttua Lahteen kokoontuu saksanpaimenkoiraharrastajia ympäri maailmaa ja parhaat IPO-koirat tullaan näkemään viikon aikana niin harjoituksissa kuin kilpailusuorituksissakin. Lahti on viikon ajan koko maailman koiraurheilun keskipiste. Viikon ohjelmaan kuuluu yhtenä tärkeänä osana iltajuhlan järjestäminen kilpailijoille, organisaatiolle, yhteistyökumppaneille, turisteille sekä kaikille kisoja seuraaville. Olemme halunneet panostaa iltajuhlan onnistumiseen samalla sykkeellä kuin itse kilpailuihin suoritusten ja yleisön viihtyvyyden osalta.

Juhlan onnistuneeksi tekevät aina ihmiset. Iltajuhlan puitteena on kisastadionin alueella oleva Vesijärvi-halli, joka on osa messukeskusta. Juhlijoita ikimuistoiseen iltajuhlaan odotetaan lähemmäs kuuttasataa. Voitte tulla nauttimaan runsaasta illallisbuffetista ja taikurishowsta oheisohjelmineen. Taatusti vauhdikasta menoa loppuillalle takaa eturivin ammattilaisten bilebändi.

Toivomme, että voisimme myös tämän tilaisuuden kautta tuoda vierailijamaille esiin Suomessa hyvin toimivaa alaosastokulttuuria ja yhteiseen hiileen puhaltamista monissa eri tapahtumissa. Siksi olisikin erityisen hienoa mikäli juhlassa olisi edustettuna mahdollisimman moni alaosasto pöytäseurueena. Paikallinen alaosasto on varannut jäsenistölleen 30 paikkaa. Tässä tapauksessa juhla on samalla kauden päättäjäisjuhla ja näin alaosasto osallistuu kustannuksiin. Haastammekin nyt mukaan myös muita alaosastoja.
Iltajuhla on upea mahdollisuus tutustua eri maiden harrastajiin, tiivistää suhteita ja verkostoitua sekä kotimaan että ulkomaan harrastajien kesken. Olettehan tekin mukana isona joukkona!

Alaosastoilla on mahdollisuus tilata liput ennakkohinnalla 35 €/lippu 13.9. asti http://www.wusv-wm2015.fi/partytickets.php
Ohjelma löytyy täältä http://www.wusv-wm2015.fi/saturday.php

Nähdään Lahdessa!

WUSV 2015 -organisaatio
Toimisto Spl
 
Viestit: 98
Liittynyt: 18 Joulu 2013 14:00

Paluu Liiton tiedotteet