Syyskokous 2012: ehdolle?

SPL:n tapahtumiin liittyvä oma tiedotus-, keskustelu- ja palautekanava.

Eero hallitukseen?

Ehdottomasti
14
25%
Ehkä
15
26%
Ehkä ei
4
7%
Ei
24
42%
 
Ääniä yhteensä: 57

Eero Lukkari

Syyskokous 2012: ehdolle?

Viesti Kirjoittaja Eero Lukkari »

Juha Puurunen kirjoitti:Harvoin näitä kriitikoita on kuitenkaan nähty ehdolla hallitukseen? Tuskin nähdään tänäkään vuonna.
Olen valmis asettumaan ehdolle jalostusvastaavaksi, kun ei sinne ainakaan viimeksi ruuhkaakaan näyttänyt olevan, jos ajatuksillani on kannatusta. Tässä viestissä siis ajatuksiani jalostuksesta.

Lähtökohta

Kennelliiton yleinen jalostusstrategia on hyvä lähtökohta rotujärjestöille. Koiranjalostuksen, varsinkin käyttökoirajalostuksen, tulisi mielestäni pohjautua nykyistä enemmän tosiasioille. Tulevaisuuden suunta pitäisi olla indekseihin ja geeniteknologiaan. En kuitenkaan tarkoita, että koiria pitäisi puhtaasti jalostaa tilastoilla, mutta ne ovat siinä oikein käytettynä hyvä apu. Eikä siirtymä tapahdu hetkessä, ja olen varmasti asian suhteen liiankin optimistinen, myönnän sen. Mutta aivan varmasti monille luonneominaisuuksille voitaisiin laskea indeksejä, jotka ovat tarpeeksi paikkaansa pitäviä, että niitä voitaisiin hyödyntää jalostuksessa. Olen tilastoinut luonnetestituloksia ja ominaisuusarviointituloksia ja molemmista löytyy eroja linjojen välille, lisäksi joidenkin luonnetestin osa-alueiden ja ominaisuusarvioinnin tulosten välillä on todella vahva korrelaatio (tosin otos pieni). Rakenteen mitattaville ominaisuuksille indeksien laskeminen onnistuisi helposti. Sairauksille myös, jos niitä saadaan tarpeeksi kattavasti tilastoitua.

Mutta mistä tietoa saadaan indeksien laskemiseksi? Karu totuus on, että nykymuotoiset näyttelyt, jalostustarkastukset ja kokeet eivät juurikaan anna tietoa, mitä voitaisiin hyödyntää indeksien luomisessa. Talentsichtung oli ensimmäinen askel oikeaan suuntaan, tosin siinäkin on selviä puutteita. Kokeet ovat tietysti hyvin tärkeät, koska ne mittaavat palveluskoirien tärkeintä ominaisuutta eli koulutettavuutta, mutta voitaisiin miettiä, pystyisikö kokeista saamaan jotain muutakin irti kuin VIK-arvosanan. Ja toinen ongelma kokeiden kohdallahan on, että niihin osallistuu (jopa käyttölinjaisistakin) loppujen lopuksi aika pieni osuus, eli kattavuutta ei ole.

Luonneominaisuudet, rakenne, arviointijärjestelmä ja jalostustarkastus

Luonneominaisuuksissa mittaaminen on vaikeaa. Sellaista testiä luonneominaisuuksista tuskin voidaan kehittää, mihin koiran koulutus ja muu tausta ei vaikuta. Toinen vaikeus on arvostelu, eli eri arvostelijoiden arviot pitäisivät olla mahdollisimman yhdenmukaisia. Esim. Kennelliiton luonnetestissä arvostelijoiden vaikutus tulokseen on turhan suurta. Indeksilaskennassa tietysti arvostelijoiden vaikutusta pystyy jonkin verran korjaamaan.

Ainoita hyviä ehdotuksia jalostukseen nykyhallitukselta on FIN-arviointijärjestelmä + jalostustarkastus malli. Eli siis arviointi kouluttamattomille ja tarkastus koulutetuille koirille. Molemmat vain pitäisi laatia uusiksi puhtaalta pöydältä. Ominaisuusarvioinnissa on aivan turhia kohtia, joihin vaikuttaa lähinnä koiran koulutustaso. Arviointijärjestelmä pitäisi olla sellainen, että se mittaisi mahdollisimman paljon koiran luontaisia taipumuksia, ja että sitä voitaisiin ehkä jonain päivänä käyttää indeksilaskennan pohjana. Näin äkkiseltään tuntuisi, että lehdessä esitetty luonneosion kohtien määrä 4-6 kpl on liian vähäinen. Erilaisia testejä ja koemuotoja on niin paljon, ettei pyörää tarvitse välttämättä keksiä uudestaan, vaan poimimalla parhaat ideat eri testeistä voisi päästä jo pitkälle.

Rakenteessa pitäisi arvioida lähinnä sellaisia asioita, jotka ovat mitattavissa tai muuten yksiselitteisesti todettavissa. Ja mielestäni vielä oleellisempaa on rakenteen todellinen toimivuus. Nykyään näyttelyissä/tarkastuksessa arvioidaan lähinnä koiran ravia. Koiran pitäisi kuitenkin osata myös kävellä, laukata, hypätä, kiivetä ja olla tarpeeksi ketterä ja nopea.

Nykymuotoinen jalostustarkastus oli varmasti hyvä juttu vuosikymmeniä sitten, mutta aika on ajanut sen ohi. Osallistujien vähäinen määrä jalostustarkastukseen kertoo nykyisen merkityksettömyydestä. Jos nykymuotoisia SV-jalostustarkastuksia halutaan edelleen järjestää, ei minulla ole mitään sitä vastaan, mutta voitaisiin kehittää ihan oikea jalostustarkastus. Mielestäni jalostustarkastuksen tulisi olla tapahtuma, jossa tuomari ja maalimies etsivät koiran vahvuudet ja heikkoudet sekä tuovat ne arvostelussa esiin. Ja yksi tapa saada jalostustarkastukseen enemmän osallistujia olisi nykyistä vähäisemmät osallistumisvaatimukset. Nykyäänhän pitää olla AD-koetta ja näyttelytulosta, mielestäni ihan turhia.

Jalostusvaatimukset

Jalostusvaatimuksilla on kaksi merkitystä: varmistaa jalostusyksilöiden täyttävän tietyt minimivaatimukset ja tuottaa jalostuksellisesti arvokasta tietoa. Nykyinen lonkkaindeksi-pevisa on täysin naurettavaa yhteen ominaisuuteen tuijottamista. Meidän tulisi indeksoida koko koira, jotta voitaisiin tehdä oikeasti keskivertoa parempia pentueita. Ja yksi tärkeä asia on geneettinen monimuotoisuus. Sellaisia rajoituksia ei saa asettaa, jotka vähentävät harvinaisten sukujen edustajien käyttöä jalostukseen.

Nämä seikat huomioon ottaen ehdotus BH ja näyttelystä G on käsittämätön, tietoa se tuottaa perin vähän ja karsii koiria toisarvoisten tai kokonaisuus huomioon ottaen hyväksyttävien puutteiden takia pois jalostuksesta. SV:llä on ollut näyttely- ja koetulosvaatimukset kai vuosikymmeniä. Mitä hyötyä niistä on ollut, ei mitään. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että joku harrastaa näyttelyitä, mutta niitä ei tulisi sotkea käyttökoirajalostukseen.

Saksanpaimenkoiraliitosta

Jos edellinen jalostustoimikunta oli RSV2000:n juoksupoikia, vaikuttaa nykyinen hallitus liian SV-suuntautuneelta tulospakko- ja SV-jalostustarkastussuunnitelmineen. Minä en ymmärrä, miksi täällä Suomessa pitäisi kumarrella minnekään päin. Eikö täällä voitaisi poimia parhaat ideat käyttöön, tuli ne mistä päin tahansa, vaikka toisten rotujen piiristä. SV:n malli ei tue käyttökoirajalostusta, sen näkee sokeakin. NVBK-malit Belgiasta ja x-malit Hollannista tulivat ja valloittivat työkoiramarkkinat, jopa Saksassa, eikä niillä ole koskaan ollut tulospakkoja tai jalostustarkastuksia.

Mielestäni jokainen saa harrastaa sitä mitä haluaa. Monet ongelmat viime vuosina SPL:ssä ovat johtuneet näyttö-käyttö -ristiriidoista ja turhista kompromisseista. Ehdotus jalostustoimikunnan jakamisesta, tai omista jalostusvastaavista eri suuntauksille on siten mielestäni kannatettava ajatus.

SPL:llä olisi mielestäni valtava potentiaali käytettävissään. On oma tuomari-, maalimies- ja koejärjestelmä, kasvattajakoulutus ym. Jos nämä kaikki saataisiin täysin hyödynnettyä jalostuksen tukena, voisi SPL olla todellinen suunnannäyttäjä. Tarvittaisiin kuitenkin rohkeita, radikaalejakin ideoita ja niiden toteuttamista. Ei kompromisseja ja turhaa politikointia. Yritysmaailmassakin monet menestystarinat ovat syntyneet siitä, että on osattu ajatella asiaa Out of the box, normaalin kaavan ulkopuolelta.

Liiton toimintamalli on mielestäni ollut liian "ylhäältä alas"-vetoinen. Pahimmillaan hallitus tai toimikunta valmistelee esityksen itsekseen ja tuo sen "ota tai jätä"-periaatteella päätettäväksi. Jos joskus hallitukseen tai johonkin toimikuntaan päädyn, tulen mahdollisuuksien mukaan jo valmisteluvaiheessa hyödyntämään jäsenistön mielipiteitä ja ideoita. Ja osallistun mielelläni nettikirjoitteluun, jopa ei niin asiallisiinkin. Kritiikki on tärkeää, edesauttaa kehittymistä.

Kysykää jos on kysyttävää. Muunkinlainen kommentointi toivottavaa.
Milko Naumanen
Viestit: 41
Liittynyt: 04 Joulu 2007 17:43

Re: Syyskokous 2012: ehdolle?

Viesti Kirjoittaja Milko Naumanen »

Meille jotka eivät sinua tunne,niin voitko kertoa hieman taustatietoja itsestäsi ?
Esa Koivulahti
Viestit: 134
Liittynyt: 04 Joulu 2007 18:27

Re: Syyskokous 2012: ehdolle?

Viesti Kirjoittaja Esa Koivulahti »

Hyvä Eero!

Luin ajatuksiasi mielenkiinnolla, monesta asiasta hyvinkin yhtä mieltä.

Voi olla että minulla on "sivistyksessä" aukko :) mutta kun en tunne sinua kovinkaan hyvin, voisitko kertoa itsestäsi vähän laajemminkin?

T:EKKU
Riitta Vainiontaus
Viestit: 234
Liittynyt: 02 Tammi 2008 20:39

Re: Syyskokous 2012: ehdolle?

Viesti Kirjoittaja Riitta Vainiontaus »

Samoin minä haluaisin tietää sakemannitaustastasi sekä mahdollisesta jalostustyöstäsi. Myöskään minä en tiedä sinusta muuta, kuin mitä olet itse tänne sivuille kirjoitellut.


Riitta Vainiontaus
Eero Lukkari

Re: Syyskokous 2012: ehdolle?

Viesti Kirjoittaja Eero Lukkari »

Ok. Olen 27 vuotta vanha ja olen ollut SPL:n jäsen vuodesta 2005 ja seurannut siitä lähtien tarkasti kaikkea saksanpaimenkoiriin liittyvää. Aloitan tänä syksynä opinnot Helsingin yliopiston Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa, tuotantotalouden diplomi-insinöörin paperit minulta löytyvät jo. Minulla on ollut yhteensä kolme saksanpaimenkoiraa ja yksi malinois, aikaisemmilla koirillani on ollut turhan paljon terveys- ja luonneongelmia, mutta nykyisellä (spn Jenidon Esmeralda) tuntuisi olevan palikat kohdallaan ja kokeet ovat tähtäimessä. Ostin sen viime vuoden loppupuolella aikuisena.
Eero Lukkari

Re: Syyskokous 2012: ehdolle?

Viesti Kirjoittaja Eero Lukkari »

Ja kun minulla on aina videoita niin laitetaan nyt video itsestäkin, eli tämä on minun ensimmäinen koira.
http://www.youtube.com/watch?v=mBYr8PJXIfk
Kari Salkosalo
Viestit: 257
Liittynyt: 07 Joulu 2007 12:50

Re: Syyskokous 2012: ehdolle?

Viesti Kirjoittaja Kari Salkosalo »

Kiitos Eero milipiteistäsi. Taisi olla SPL:n historian ensimmäinen oikea esittely mielipiteistään, joita joku aikoo ajaa hallituksessa, eikä ole ensimmäisenä estämässä uusien ajatusten läpi menoa, puhumalla kompromisseista ja kokonaisuuksista.
Myös minä olen kanssasi useista asioista samaa mieltä. Kehitystä tämä Liitto tarvitsee, eikä poteroihin kaivautumista!

T:Salkkis
Eero Lukkari

Re: Syyskokous 2012: ehdolle?

Viesti Kirjoittaja Eero Lukkari »

Ensimmäinen viesti oli melko teoriapainotteinen, joten listasin tähän käytännön toimenpiteitä, joihin ensimmäisenä ryhtyisin, jollei näitä ole siihen mennessä saatu toteutettua:
-virallinen arvostelu selän, polvien ja olkien röntgenkuville
-uuden arviointijärjestelmän ja jalostustarkastuksen luominen (en tietenkään näitä tekisi yksin vaan laajalla pohjalla kaikkien asiasta kiinnostuneiden kanssa mahdollisimman demokraattisesti)
-terveystietokanta
-esitys paremmasta uroslistasta/pentulistasta/kasvattajalistasta
-haluaisin myös jonkinlaisen kasvattajasitoumuksen, joka on tiukka mutta reilu, tosin kasvattajatoimikunnalta on pöytäkirjan mukaan esitys tulossa(?)
-mahdollisesti uusia geenitutkimuksia tutkimusryhmän kanssa
-jalostusneuvontaa, jos sellaiselle on kysyntää (tarjoaako SPL nykyään, ei ainakaan mainosteta)
-tuli tässä listaa tehdessä mieleen: Rottweileryhdistyksellä on omistajakurssi, pitäisikö saksanpaimenkoirillakin olla?

En tiedä, mutta veikkaan, että joku ymmärtää luonneindeksit väärin, joten selvennän asiaa. Eli luonneindeksin ei tarvitse olla sellainen kuin nämä nykyiset terveysindeksit ovat, eli suurempi on aina parempi. Vaan jos esimerkiksi olisi vilkkaus-indeksi, niin siinä yksinkertaisesti voisi olla, että mitä suurempi indeksin arvo, sitä vilkkaampia koiria kyseinen koira todennäköisesti periyttää. Jokainen kasvattaja voisi sitten yrittää jalostaa juuri niin vilkkaita koiria kuin haluaa. Kyseessä olisi siis työkalu kasvattajille, mutta myös pennunostajat voisivat helpommin ostaa sellaisia koiria, minkälaisista tykkäävät. Mielestäni on ehdottoman tärkeää, että kaikki kasvattajat eivät jalosta koiria samalla muotilla.
Ville Salmia
Viestit: 395
Liittynyt: 04 Joulu 2007 15:11

Re: Syyskokous 2012: ehdolle?

Viesti Kirjoittaja Ville Salmia »

Varsin poitiivinen kuva jäi minullekin hra Eero Lukkarista. Kiitos vilpittömän suorista mielipiteistä. Tuo video kyllä mielestäni kruunaa tuon esittelyn. Ensimmäiseksi koiraksi varsin hyvää työtä...toki kehitettävää on,mutta kelläpä ei olis. Saattaa olla koirakin melko hyvä. Olen myös hyvin monesta asiasta samaa mieltä Eeron kanssa.Samoihin asioihin kaipaisin itsekin muutosta ja kehitystä. Se että Eero on nuori ja verrattain uusi harrastaja ,on sekä hyvä että huono puoli. Hyvä ennenkaikkea siksi ,ettei hän selvästikkään ole vielä SPL-muottiin kangistettu, vaan omaa tuoretta ja tulevaisuuteen painottuvaa näkökantaa.Erityisen hyvä puoli on myös se ,että hän selvästikin on aktiivinen harrastaja myös koulutusmielessä.Haittana tietty lyhyt harrastustausta,mutta sitä voi helposti avittaa ja kompensoida kokeneiden apuja käyttäen. Niinkuin hän tuossa aiemmin totesikin.

Tämä on hyvä asia että saadaan näinkin selkeitä esittelyjä tänne nettiin kaikkien luettavaksi. Kiitos vielä kerran.

PS! Mun mielestä muitakin ehdokkaita saisi tulla esittäytymään samoin tavoin.

Hyviä treenejä Eerolle toivottaen

Ville Salmia
Vesa Hirvioja
Viestit: 276
Liittynyt: 03 Tammi 2008 19:23

Re: Syyskokous 2012: ehdolle?

Viesti Kirjoittaja Vesa Hirvioja »

Kiitos Eero

Erittäin hyviä ajatuksia, tarkennuksen jälkeen melkein samat ajatukset kuin nykyisellä jalostustoimikunnalla ja istuvalla pj:llä ( Fin-arviointi / jalostustarkastu esim.) (V-PH esittely 2010) ja , lähes kaikki asiat jo etenemässä.
Indeksointi on hieno ja kannatettava asia varmasti mitattavissa ominaisuuksissa ja tuloksiakin on saatu. Luonneominaisuudet indeksiin on taas vaikeempi juttu ja vaatii enemmän.

Mälli
Sauli Vatanen
Viestit: 43
Liittynyt: 04 Joulu 2007 19:55

Re: Syyskokous 2012: ehdolle?

Viesti Kirjoittaja Sauli Vatanen »

Paljon hyviä ajatuksia ja selvästi myös intoa, se on aina hyvästä.

Kokemusta kyllä soisi hieman enemmän jalostusvastaavalle. Mielellään sitä omaa jalostustyötäkin. Ehdottaisinkin alkuun ehdolle toimikunnan jäseneksi ja työrukkaseksi. Siitä sitten eteenpäin jalostusvastaavaksi, jos intoa ja tarmoa edelleen riittää.
Vesa Hirvioja
Viestit: 276
Liittynyt: 03 Tammi 2008 19:23

Re: Syyskokous 2012: ehdolle?

Viesti Kirjoittaja Vesa Hirvioja »

:)
Eero Lukkari

Re: Syyskokous 2012: ehdolle?

Viesti Kirjoittaja Eero Lukkari »

Sauli Vatanen kirjoitti:Kokemusta kyllä soisi hieman enemmän jalostusvastaavalle. Mielellään sitä omaa jalostustyötäkin.
Itse asiassa olen täysin samaa mieltä, mutta eipä ollut kevätkokouksessa ketään ehdolla? Tuleeko ehdokkaita nytkään?
Birgit Johansson

Re: Syyskokous 2012: ehdolle?

Viesti Kirjoittaja Birgit Johansson »

Eero Lukkari kirjoitti:
Jalostusvaatimukset

Jalostusvaatimuksilla on kaksi merkitystä: varmistaa jalostusyksilöiden täyttävän tietyt minimivaatimukset ja tuottaa jalostuksellisesti arvokasta tietoa. Nykyinen lonkkaindeksi-pevisa on täysin naurettavaa yhteen ominaisuuteen tuijottamista. Meidän tulisi indeksoida koko koira, jotta voitaisiin tehdä oikeasti keskivertoa parempia pentueita. Ja yksi tärkeä asia on geneettinen monimuotoisuus. Sellaisia rajoituksia ei saa asettaa, jotka vähentävät harvinaisten sukujen edustajien käyttöä jalostukseen.
Samaa mieltä kuin Vatanen, ei millään pahalla, mut kokemusta enemmän soisin koko jalostustoimikunnalle.

Minuu pisti silmään esim. tuo yllälainattu. Lonkkaindexi ainoana on naurettava, mut ei saa rajoittaa... miten aikosit ratkaista tämän? Tää siis kiinnostaa ihan kasvattajana.

Toinen asia, et väitit SPL:n olevan liian SV suuntainen tulospakkoa ajatellen. Mun mielestä kyl sille voipi ehkä löytyä muukin syy, kuin SV. SPL:ssä on haluttu olla demokraattisia ja se onkin tätä päivää...

Kolmas asia, josta olen kritisoinut aiemmin ja kritisoin nytkin, että keskeneräisiä töitä ei saa minusta arvostella. Onhan sitä saatu vihjeitä täällä, et nykyhallituksella ainakin oli jotain suunnitteilla koirien käyttöominaisuuksien ja luonteiden suhteen.

Ehtisit jo väliin, eletään toivossa, et ehdokkaita on.
Juha Puurunen
Viestit: 604
Liittynyt: 04 Joulu 2007 08:30

Re: Syyskokous 2012: ehdolle?

Viesti Kirjoittaja Juha Puurunen »

Tällainen esiintulo on erittäin hienoa toimintaa. Ehdolle asettuminen on juuri sitä vastuunkantoa mitä SPL tarvitsee. Eeron kirjoituksessa on yksi kohta jota minun on suorastaan pakko kommentoida.

Eero kirjoittaa; "Jos edellinen jalostustoimikunta oli RSV2000:n juoksupoikia, vaikuttaa nykyinen hallitus liian SV-suuntautuneelta tulospakko- ja SV-jalostustarkastussuunnitelmineen. Minä en ymmärrä, miksi täällä Suomessa pitäisi kumarrella minnekään päin."

Saksanpaimenkoira on saksalainen rotu jonka jalostusta ohjaa SV, haluttiin sitä tai ei. Mikäli Suomi haluaa säilyttää sen aseman kansainvälisessä saksanpaimenkoiramaailmassa, jonka se kovalla työllä on hankkinut, on SV:n ja WUSV:n tahtotila otettava huomioon. Suomalaiset kasvattajat tekevät nykyisin entistä enemmän yhteistyöstä mm. saksalaisten kasvattajien kanssa. Kasvattajien tulosten, olipa ne koe-, näyttely tai jalostustarkastustuloksia, tulee olla vertailukelpoisia ja myös kansainvälisesti tunnettuja/tunnustettuja. Minun käsityksen mukaan SV:n tai WUSV:n määräysten tai ohjeiden mukaan toimiminen ja niiden soveltaminen meillä ei ole kumartelua minnekään. Päinvastoin, minulle todella outoa olisi, jos me alkaisimme luoda omaa "suomalaista saksanpaimenkoiraa", unohtaen tyystin rodun alkuperämaan ohjeet tai toimintamallit. Totta kai rinnalle voi, ja pitääkin, kehittää menetelmiä joilla säilytetään ja edelleen vahvistetaan niitä "sävyeroja", joita esimerkiksi Suomessa kasvatetussa koirassa on versus Hollannissa kasvatettuun.

-Juha
Vastaa Viestiin