Syyskokous, käytettävissä

[Kari Salkosalo]

Niinkuin tuossa aiemmin kerroin, periaatteessa en ole niitä vastaan, mutta haluan saksanpaimenen olevan saksanpaimen,näöltään ja ominaisuuksiltaan. Rotuunotto ei sinällään ole paha juttu, mutta siinäkin on huomioitava yhtäläillä terveys asiat ja tehtävä todella tiukkaa valintaa ulkomuodon, ja ominaisuuksien suhteen, mitkä yksilöt niistä "risteytyksistä" edelleen valitaan jatkamaan sukua.
Tässä ensi,- toisen,-ja kolmannen polven valinnoissa kait se suurin juttu on. Tehdäänkö valinta ulkomuodon,ominaisuuksien,terveyden, vai minkä suhteen? Tai tod.näk. näiden yhdistelmien suhteen. Ei vittu oo helppoo. Minua ei esim. kiinnosta sakemannin näköinen mali, eikä malin näköinen sakemanni. No, jos on pakko valita, niin sitten malin näköinen sakemanni.

Kuka näistä risteytyksistä ylipäätään tietää faktaa? miten niitä voidaan hyödyntää? Mitä niissä on riskejä?, koska riskittömyyteen en usko. Toki se antaa mahdollisuuksia, ja mahdollisuuksia erittäin hyviin juttuihin, niin rakenteen, kuin ominaisuuksien suhteen,mutta uskon siinä piilevän myös vaaroja

Kun en tiedä, en muuta voi kommentoida!

T:Salkkis

[Birgit Johansson]

Mä oon kyllä hyvin skeptinen roturisteyksien avulla parantamisesta sairauksista. Ehkä vähentää jotain sillä voi, ehkä ei. Niinhän se on rodun sisälläkin, että linja- tai ahdas jalostus voi poistaa jonkin sairauden, kun taas ulkosiitoksen riski just on saada joku uusi sairaus kantaansa. Täällä taajamassa kun on tekemisissä kaiken rotuisten kuin myös monirotuisten kanssa, ni kyllä niilläkin sairauksia on. Esim just mun naapurilla on valkoisen paimenkoiran ja malikan 3 vuotias sekoitus. Kuinka ollakaan, epilepsia sille puhkesi tässä taannoin. No, jos ny kuviteltais et se ois tarkoituksella ollut risteytys valkean parantamiseen, ni...

Yleisen elinvoiman kannalta ulkosiitos/risteytykset vois olla/on varmaaan tärkeää. Mutta kyl mun mielestä eläimet sairastaa ihan siinä kuin ihmisetkin. Jollain tasolla se on vaan pakko hyväksyä. Ja silti, ilman muuta esim. joitain vaivoja pitäis karsia vaan sillä, että yksilöä ei käytetä jalostukseen. Eikä kenties sisaruksiakaan, jos useammalla pentueessa sama vaiva. Esim. synnynnäiset selkäviat on sellaisia, ja joka voitais välttääkin pakollisilla selkäkuvauksilla.

[Päivi Ollikka]

Täältä ääni risteytyksille.
Jos katsotaane esim x- maleja ( joita tosin tunnen vain muutaman) niin ihan toimivia ja hyviä. Ei ne risteytyksetkään toki ole aina terveitä ja hyviä. Kaikki elukat sairastaa tai voivat olla huonoja. Ristetytykset eivät ole oikotie, mutta ne ovat mahdollisuus.
Minusta esim selkäongelmamme on erityisesti rakenteellinen ongelma. Susikoira ei ole kauheen hyvä rakenteinen koira edes käyttölinjaisena. Vaikeaa kuitenkin löytää koiraa joka erirakenteinen, terve ja toimiva. Tähän ongelmaan voisi yrittää löytää ratkaisua esim x-maleista.
Hevosilla on hyvä kantakirjakäytäntö. Voit esim Hannoverien kantakirjaan tuoda Trakhenerin, jos se täyttää kantakirja vaatimukset. Et voi yhdistää kahta Trakheneria ja sanoa että varsa on Hannover. Voit kuitenkin yhdistää kantakirjatun Trakhenerin Hannoveriin ja varsa on Hannover. Jatkuvasti et voi tuoda uutta verta sukutauluun, mutta silloin tällöin se onnistuu.
Koirapuolella voisi tehdä saman. Yhdistää rotuun tarkastettuja koiria valtarotuun. Tällähetkellä varmaankin hommasta suoriutuisi mali, x-mali, x- holsku. Lisäksi meillä ei niin tuttu rotu Saksanseisoja. Tutullani saksassa on armeijan palveluksessa saksanseisoja jolla on SchH3, nyt uusi pentu kasvamassa. Koirat ovat kovia luonteeltaan, hyviä liikkumaan ja hyppäämään sekä erinomaisella nenällä varustettuja. Nenähommissa noita vissin enimmäkseen käytetään, mutta voimankäyttö kuitenkin koulutettu.
Roturisteytkset ovat ennenkaikkea mahdollisuus, ei oikotie.
Sorry kirjoitusvirheet tää tabletti toimii vähän ominpäin

[Birgit Johansson]

Hyvä teksti, Päpä. Mahdollisuutena ne kyllä vois nähdäkin. Toi oli kiintoisa, tuo saksanseisoja. Ne on hienoja koiria. Jos omiani ajattelen, ennemmin niihin melkein laittaisin seisojan, kuin malikan tai holskun.

[Juha Puurunen]

2) Edustajainkokoukselle esitys, jaetaanko toimikunta vai ei. Demokraattisempaa kuin yhden ihmisen päätös. Jos ei jaeta, voisi toimikunnassa olla silti molempien linjojen edustus. Yrittäisin välttää rajoittavia päätöksiä, teemanani olisi enemmän tiedon tuottaminen ja jakaminen.

Toistan, en kannata toimikunnan jakamista koska käsitykseni mukaan se ei tuo toimintaan lisäarvoa. Edustajiankokouksen esityslistalle asioiden saattamiselle on säännöissä määritellyt aikarajat, joten sekään ei onnistu. Pitää kuitenkin muistaa ettei yksi ihminen koskaan tee päätöksiä SPL:ssa. Toimikunnan vetäjä tekee hallitukselle esityksen toimikunnan kokoonpanosta ja hallitus tekee päätöksen. Myös syyskokous voi halutessaan ottaa asiaan kantaa esimerkiksi toimintasuunnitelmaa käsiteltäessä. Viimeisessä lauseessa olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä. Minimimäärä rajoituksia ja lisää tietoa sekä valistusta.

Nykyinen PEVISA estää riskiyhdistelmiä, joita ennen nähtiin, mutta toisaalta se aiheuttaa kuvaamiani ongelmia. Tosin kyynärissä rajaa ei ole, ja älyttömiä riskiyhdistelmiä ei silti pikasilmäyksellä näyttäisi tulevan kuin muutama per vuosi. Joten veikkaisin, että vaikka palattaisiin perinteisiin raja-arvoihin niin tuskin riskiyhdistelmien määrä juuri kasvaisi. Kunhan sinne saisi lannerangat ja ehkä vielä polvet ja olatkin niin olisi muutakin tuijoteltavaa kuin pelkät lonkat ja kyynäreet. Kuitenkin PEVISAsasta päättää aina edustajainkokous, joten jalostusvastaava ei voi asiaan juuri vaikuttaa.5) No tähän olen jo osin toisaalla vastannutkin, eli tavoitteeksi asettaisin indeksijalostuksen terveyteen, luonneominaisuuksiin ja merkittäviin rakenneominaisuuksiin. Ja tukemaan vielä geenitestit, jos hyödyllisiä sellasia saadaan kehitettyä. Olen kuullut viisauden "Mitä et voi mitata, sitä et voi johtaa". Pätee mielestäni myös koirien jalostukseen, eli indeksit olisivat ihan todellinen tapa mitata jalostusta. Tietoa indeksijalostuksen pohjaksi kerätään terveydessä virallisilla terveystutkimuksilla ja mahdollisesti SPL:n omalla terveystietokannalla, luonneominaisuuksissa ja rakenteessa yhdistelmällä arviointijärjestelmä+jalostustarkastus (jotka ovat laadittu puhtaalta pöydältä siten, että niitä voidaan käyttää indeksilaskennassa) +mahdollisesti kokeista kerättävällä tiedolla. ...

Käsitän ilmeisesti jotain väärin vai haluatko muuttaa pevisaa lonkkien osalta takaisin raja-arvoihin perustuvaksi? Nykyinen pevisa on mielestäni tältä osin onnistunut. Indeksiin perustuva valinta on käsitykseni mukaan huomattavasti tehokkaampaa, kuten sinäkin toteat, kuin yksilön omaan kuvaus- tai muuhun tulokseen perustuva karsinta. Lisäksi indeksiin perustuva valinta mahdollistaa laajemman jalostuspohjan, koska siinä käyttöä ei rajoiteta yksilön oman tuloksen perusteella.
Uusien indeksien kehittäminen aivan tyhjältä pöydältä vie vuosia, jopa vuosikymmeniä. Sen pohtimisen sijaan kannattaa lähteä liikkeelle asioista joista tietoa on jo olemassa ja katsoa löytyykö sieltä sellaista tietoa joista voidaan käyttökelpoisia indeksejä luoda. Esimerkiksi numeraalinen VIK arviointi on otettu käyttöön tavoitteena saada siitä joskus luotua indeksi. Materiaalia on valitettavasti indeksin luomiseen edelleen aivan liian vähän, joten kokeisiin osallistumisia pitää saada valistuksen keinoin nostettua. Ajokoirilla on kokeeseentulo indeksi, siihen meilläkin materiaali riittäisi (mikäli kansallisten lajien kokeet huomiodaan). En vaan tiedä olisiko sellaisesta indeksistä mitä hyötyä jalostuksen kannalta? Luonteen osalta indeksien muodostamiseen riittävästi materiaalia tarpeeksi spesifisessä muodossa taitaa toistaiseksi löytyä ainoastaan luonnetestistä? Ominaisuusarvioinnin tuottamasta tiedosta indeksien muodostaminen on erittäin vaikeaa. Esimerkiksi agressiokäyttäytymistä kuvattaessa ominaisuusarvioinnin tuloksissa sama luku (3) tarkoittaa sekä korkeaa, että matalaa ärsykekynnystä. Tai saalisärsykkeeseen vastaaminen, samalla luvulla kuvataan korkeaa ja matalaa vietin voimakkuutta. Jalostuksen kannalta ajateltuna ei kuitenkaan liene sama asia matala/korkea ärsykekynnys tai saalisvietin voimakkuus? Samankaltaisia kohtia siinä on muitakin, joten se vaatii jatkokehitystä sekä vuosien/vuosikymmenten pituisen tiedon keräämisen ennen indekseihin asti pääsyä.

-Juha

[Eero Lukkari]

Edustajiankokouksen esityslistalle asioiden saattamiselle on säännöissä määritellyt aikarajat, joten sekään ei onnistu.

On niitä edustajainkokouksia ensi vuonnakin...

Käsitän ilmeisesti jotain väärin vai haluatko muuttaa pevisaa lonkkien osalta takaisin raja-arvoihin perustuvaksi? Nykyinen pevisa on mielestäni tältä osin onnistunut. Indeksiin perustuva valinta on käsitykseni mukaan huomattavasti tehokkaampaa, kuten sinäkin toteat, kuin yksilön omaan kuvaus- tai muuhun tulokseen perustuva karsinta. Lisäksi indeksiin perustuva valinta mahdollistaa laajemman jalostuspohjan, koska siinä käyttöä ei rajoiteta yksilön oman tuloksen perusteella.

Indeksiin perustuvaa valintaa voivat kasvattajat harjoittaa ilman pakotustakin. Minulla on tapana ajatella asioita kokonaisuuksina, eikä yhteen asiaan tuijottaen, mikä on ollut ajattelumalli, kun tähän indeksi-pevisaan on päädytty. Väännetään rautalangasta: nyt on mahdollista tehdä sellainen yhdistelmä, jossa on riskiä vaikka selän, polvien ja autoimmuunisairauksien osalta hirveästi, kunhan lonkkaindeksi menee yli rajan. Sen sijaan ei ole mahdollista tehdä sellaista yhdistelmää, jossa riski useimpien sairauksien suhteen olisi huomattavasti rodun keskiarvoa alempi, mutta lonkkaindeksi jää alle raja-arvon. Kasvattajien vapautta valita, missä asiassa otetaan riski, on indeksi-pevisalla siis rajoitettu. Nämä indeksit ovat julkisia, joten tässä minusta voisi laittaa vastuuta vähän ostajillekin, ei kukaan pakota ketään ostamaan pentua yhdistelmästä, jolla on huono indeksi. Jos ei ole kysyntää niin tarjontakin ennen pitkää loppuu, näin se menee markkinataloudessa.

Uusien indeksien kehittäminen aivan tyhjältä pöydältä vie vuosia, jopa vuosikymmeniä. Sen pohtimisen sijaan kannattaa lähteä liikkeelle asioista joista tietoa on jo olemassa ja katsoa löytyykö sieltä sellaista tietoa joista voidaan käyttökelpoisia indeksejä luoda.

En ymmärrä "ei se seiso kuitenkaan" -asennettasi. Kehittäminen, tai oikeammin riittävän tulosmäärän kerääminen toki vie vuosia.

Esimerkiksi numeraalinen VIK arviointi on otettu käyttöön tavoitteena saada siitä joskus luotua indeksi. Materiaalia on valitettavasti indeksin luomiseen edelleen aivan liian vähän, joten kokeisiin osallistumisia pitää saada valistuksen keinoin nostettua.

Nykyinen viisiportainen VIK-arviointi on turhan yksinkertainen, riippunee pitkälti koulutustasosta ja antaa tuomarille liikaa vapautta tulkita. Heti parempi olisi jos arvosteltaisiin esim. otteet, hyökkäykset, vartioinnit jne. erikseen. Kokeisiin osallistuu niin vähän koiria jopa käyttölinjoissa, että pelkästään siihen perustuva indeksi olisi liian epäluotettava. Testausmuoto, johon voi osallistua kouluttamattomalla koiralla, antaisi paljon luotettavempia tuloksia, koska osallistujia olisi enemmän. Koska luonteenpiirteiden periytymisasteet ovat matalia, tarvitaan paljon sukulaistuloksia, että indeksit ovat luotettavia.

Ajokoirilla on kokeeseentulo indeksi, siihen meilläkin materiaali riittäisi (mikäli kansallisten lajien kokeet huomiodaan). En vaan tiedä olisiko sellaisesta indeksistä mitä hyötyä jalostuksen kannalta?

En usko, että indeksiä pystyttäisiin laatimaan niin, että siitä olisi hyötyä. Nimekkäämmät kasvattajat saavat pennut myytyä paremmin harrastajille, ja vaikea tuollaista vääristymää on indeksilaskennassa korjata.

Luonteen osalta indeksien muodostamiseen riittävästi materiaalia tarpeeksi spesifisessä muodossa taitaa toistaiseksi löytyä ainoastaan luonnetestistä?

Luonnetestissä on kaksi erittäin pahaa ongelmaa: arvosteluasteikko ei ole lineaarinen ja tuomarit yrittävät tulkita koiran käytöstä, eivätkä vain kirjaa, mitä koira teki. Mm. näistä syistä johtuen luonnetestin osa-alueiden periytymisasteet ovat varsin pieniä (periytymisasteet löytyvät Riitta Liimataisen gradusta), eikä luonnetesti ole siten mitenkään optimaalinen indeksilaskentaa ajatellen. Kumpikin näistä ongelmista on muuten korjattu MH-kuvauksessa, joka tosin ei sekään ole optimaalinen luonteen arviointimenetelmä saksanpaimenkoirille.

Ominaisuusarvioinnin tuottamasta tiedosta indeksien muodostaminen on erittäin vaikeaa. Esimerkiksi agressiokäyttäytymistä kuvattaessa ominaisuusarvioinnin tuloksissa sama luku (3) tarkoittaa sekä korkeaa, että matalaa ärsykekynnystä. Tai saalisärsykkeeseen vastaaminen, samalla luvulla kuvataan korkeaa ja matalaa vietin voimakkuutta. Jalostuksen kannalta ajateltuna ei kuitenkaan liene sama asia matala/korkea ärsykekynnys tai saalisvietin voimakkuus? Samankaltaisia kohtia siinä on muitakin, joten se vaatii jatkokehitystä sekä vuosien/vuosikymmenten pituisen tiedon keräämisen ennen indekseihin asti pääsyä.

Jos nyt ajatellaan indeksilaskentaa, niin eihän noita lukuarvoja siinä käytettäisi vaan jokaiselle pitäisi määrittää uusi, järkevä arvo. Mutta tuo ominaisuusarviointi ei sekään ole mitenkään optimaalinen indeksilaskentaan, sillä kaikki kohdat eivät siinäkään ole oikein lineaarisia.

En ole lähdössä soitellen sotaan, vaan minulla on jo suunnitelma muotoutumassa. Olen lähtenyt tutkimaan luonteen periytyvyyttä aiheesta tehtyjen tutkimusten valossa. MH-kuvauksesta on tehty parikin hyvää paperia K. Svartbergin toimesta, luonnetestistä on Liimataisen gradu, Ranskan ringin tuloksista on tutkimus olemassa ja muitakin löytyy. Lisäksi olen ryhtynyt tutkimaan olemassa olevia testausmuotoja ja niiden tuloksia. Keräämistäni luonnetestituloksista saa väännettyä analyysejä, keräsin myös MH-tulokset ja niitäkin olen analysoinut, talenttituloksistakin varmaan löytyisi kaikenlaista kiinnostavaa, jos ne vaan saisi täydellisinä sellaisessa muodossa, että niistä voisi Excel-analyysit tehdä. Svartbergin mukaan keskeinen tekijä MH-tulosten taustalla on rohkeus-arkuus -jatkumo, ja sama näkyy luonnetestinkin tulosten taustalla. Minulla on jo suurin piirtein mielessä prosessi, miten testi kannattaa laatia ja mitä siinä tulee ottaa huomioon. Testi on monen asian osalta kompromissi, esim. tuomarimäärä (enemmän tuomareita=luotettavampi tulos, mutta vaikeampi järjestää testi), testin kesto koiraa kohden (pidempi testi=taas luotettavampi tulos, mutta koiramäärä per testi jää alhaisemmaksi) jne. Kirjoitan aiheesta pidemmin joskus.

[Marko Kurkinen]

Mielestäni liiton (ei siis pelkästään hallituksen) yksi isoja kysymyksiä seuraaville kausille on se että mikä on se menetelmä jolla liitto kerää koirien luonneominaisuuksista saatavilla olevan tiedon talteen. Turvaudutaanko tässä pelkästään SPL-koejärjestelmään tai otetaanko rinnalle muitakin menetelmiä, kuten esim joku liiton oma ominaisuusarviointimenetelmä, vai käytetäänkö valmiita luonne- tai MH-testejä. Tai mitä yleensäkin tehdään että tieto saadaan talteen, ja niin että sitä voidaan hyödyntää.

Tästä esitän kysymyksen Eerolle. Olisitko ajamassa MH-testiä yhdeksi liiton päämenetelmäksi luonneominaisuuksien arviointiin? Vai mikä olisi sinusta oikea tie?

[Eero Lukkari]

Valmiissa testeissä on kaikissa mielestäni jokin puute. Kirjoitin jo aikaisemmassa keskustelussa, että liiton oma arviointi+jalostustarkastus olisi mielestäni hyvä malli. Arviointi kouluttamattomille ja jalostustarkastus koulutetuille koirille. Ne tulisi laatia huolella perustuen siihen tietoon, mikä meillä on koiran luonteenpiirteiden periytymisestä sekä olemassa olevista testimuodoista ja vielä huomioida, mitkä ominaisuudet ovat oleellisia saksanpaimenkoirille. Arvioinnissa tulisi mielestäni olla suojeluosuus+vähän jotain muutakin, kuten sosiaalisuuden ja temperamentin testaus. Ehkä myös alustavarmuuden testaus ja jonkinlainen muukin toimintakyvyn testaus. Suojeluosuus voisi olla mielestäni suunnilleen samanlainen kuin talentissa, mutta arvosteltavia kohtia ja arvosteluasteikkoa pitäisi miettiä uudestaan. Ja rakennepuolella objektiivisesti todettavien asioden kirjaus (hampaat/koko/paino) ja subjektiivisesti arvosteltavista asioista vain muutama tärkeimmäksi katsottava. Jalostustarkastukseen voitaisiin hakea ideoita DMC:n Körungista ja muista suojelulajeista.

Koejärjestelmä on tärkeä, mutta VIK-arvioinnin parantaminen jakamalla sen osiin voisi parantaa sieltä saatavan tiedon laatua ja määrää.

[Juha Puurunen]

Eero, viitaten edellisen kirjoituksessi toiseen kappaleeseen. Oletko sitä mieltä, että pevisaan nyt kirjatuista rajoituksista, lonkkaindeksi ja kyynärkuvauspakko, pitäisi kokonaan luopua? Toinen kysymys liittyy testaamiseen, aiotko aloittaa täysin uuden testimenetelmän kehittämisen luonteen osalta?
Minäkään en ymmärrä mistä tulkitset asenteeni olevan "ei se seiso kuitenkaan". Kirjoitan tekstissäni "kannattaa lähteä liikkeelle asioista joista tietoa on jo olemassa". Jostain kehitystyö on aloitettava ja minusta luonnollista on aloittaa se sieltä missä tietoa jo on.
MH-testin suhteen oltiin jo varsin pitkällä mutta siitä luovuttiin. Tuo päätös on jälkiviisaana helppo todeta virheeksi. MH-projektiin uhrattiin mittavasti työtä ja rahaa. Tuloksia saatiin aikaan hyvin mutta tietyn ryhmittymän painostus vaati veronsa. Taloudelliset, eikä myöskään henkilöresurssit, riittäneet kun talent teki voimallisesti tuloaan. Päätös, jota itsekin kannatin, siirtää resurssit talent projektin hyväksi oli väärä.

[Birgit Johansson]

Valmiissa testeissä on kaikissa mielestäni jokin puute. Kirjoitin jo aikaisemmassa keskustelussa, että liiton oma arviointi+jalostustarkastus olisi mielestäni hyvä malli. Arviointi kouluttamattomille ja jalostustarkastus koulutetuille koirille. Ne tulisi laatia huolella perustuen siihen tietoon, mikä meillä on koiran luonteenpiirteiden periytymisestä sekä olemassa olevista testimuodoista ja vielä huomioida, mitkä ominaisuudet ovat oleellisia saksanpaimenkoirille. Arvioinnissa tulisi mielestäni olla suojeluosuus+vähän jotain muutakin, kuten sosiaalisuuden ja temperamentin testaus. Ehkä myös alustavarmuuden testaus ja jonkinlainen muukin toimintakyvyn testaus. Suojeluosuus voisi olla mielestäni suunnilleen samanlainen kuin talentissa, mutta arvosteltavia kohtia ja arvosteluasteikkoa pitäisi miettiä uudestaan. Ja rakennepuolella objektiivisesti todettavien asioden kirjaus (hampaat/koko/paino) ja subjektiivisesti arvosteltavista asioista vain muutama tärkeimmäksi katsottava. Jalostustarkastukseen voitaisiin hakea ideoita DMC:n Körungista ja muista suojelulajeista.

Tästä mä tykkäsin, jos vaan tekijät, joku raati, jossa kokeneitakin mukana löytyisi työmyyriksi .
Talent; hyvä juttu, mut on kumminkin "epävirallinen" kasvattajan kannalta. Vaik tietty yksilön elinaikana siit hyötyä onkin. Jos kasvattaja 20 vuoden päästä (tän päivän pentue voi olla pentujen tekemistä, jalostus on vuosikymmenien hommaa) kattelee täkäläisten koirien sukuja, ni löydänköhän vuonna 2012 suorittaneet koirat jostain... (Tai mä en kyl varmaan sitten enää niitä hae ainakaan kasvatusmielessä , mut nuoremmat) Nii se vaan meni, et vaikka hyvällä asialla oltiinkin, ne 90-luvun SchH tuloksetkin kun on menneet vähän kuin kankkulan kaivoon, paljon puuttuu jalostustietonetistä vissiin tuloksia, jos monta polvea kasvattaneiden koiria katselis. Jonnekin tieto pitäis saada kirjattua niin, et myös tulevaisuudessa löytyvät. Virallisesti jalostustietonettiin niin kuin muutkin tiedot, olis tietty ihan parasta.

[Eero Lukkari]

Eero, viitaten edellisen kirjoituksessi toiseen kappaleeseen. Oletko sitä mieltä, että pevisaan nyt kirjatuista rajoituksista, lonkkaindeksi ja kyynärkuvauspakko, pitäisi kokonaan luopua?

Kuvauspakko on mielestäni hyvä asia, mutta indeksiraja pevisassa on mielestäni turha. Sairaat voisi toki rajata jalostuskäytön ulkopuolelle. Nythän kyynärille ei ole edes raja-arvoa.

Onko sinusta lonkkavika niin paha sairaus, että sitä pitää vastustaa jopa muiden sairauksien vastustamisen kustannuksella?

Toinen kysymys liittyy testaamiseen, aiotko aloittaa täysin uuden testimenetelmän kehittämisen luonteen osalta?

Ei voida puhua täysin uudesta, johan sanoin, että talentin suojeluosuus on hyvä lähtökohta. Ja muistakin testeistä voi vallan hyvin poimia sopivia juttuja.

Minäkään en ymmärrä mistä tulkitset asenteeni olevan "ei se seiso kuitenkaan". Kirjoitan tekstissäni "kannattaa lähteä liikkeelle asioista joista tietoa on jo olemassa". Jostain kehitystyö on aloitettava ja minusta luonnollista on aloittaa se sieltä missä tietoa jo on.
MH-testin suhteen oltiin jo varsin pitkällä mutta siitä luovuttiin. Tuo päätös on jälkiviisaana helppo todeta virheeksi. MH-projektiin uhrattiin mittavasti työtä ja rahaa. Tuloksia saatiin aikaan hyvin mutta tietyn ryhmittymän painostus vaati veronsa. Taloudelliset, eikä myöskään henkilöresurssit, riittäneet kun talent teki voimallisesti tuloaan. Päätös, jota itsekin kannatin, siirtää resurssit talent projektin hyväksi oli väärä.

Tietoa, mistä lähteä liikkeelle, on nykyään vaan todella vähän. Vai mistä ajattelit tietoa poimia? Kuten sanoin, luonnetesti on testinä puutteellinen ja MH-kuvattuja saksanpaimenkoiria on niin vähän (169 kpl), että on sama vaikka aloittaisi nollasta.

Uuden arvioinnin kehittäminen ei mielestäni vaatisi pahemmin resursseja. Pystyn tarpeen vaatiessa tekemään ison osan työstä itse. Kun sen kehittäisi itse eikä tuontitavarana (kuten MH ja talent), niin heti säästyy, kun ei tarvitse mitään ulkomaanmatkoja kellekään kustantaa. Arvioitsijakoulutuskin voitaisiin järjestää varsin kevyenä tapahtumana, kunhan asetetaan sopivat esitietovaatimukset.

[Juha Puurunen]

Kuvauspakko on mielestäni hyvä asia, mutta indeksiraja pevisassa on mielestäni turha. Sairaat voisi toki rajata jalostuskäytön ulkopuolelle. Nythän kyynärille ei ole edes raja-arvoa.

Minkä perusteella sairaat rajataan ulos? Palaamalla oman kuvaustuloksen perusteella tapahtuvaan karsintaan?

Onko sinusta lonkkavika niin paha sairaus, että sitä pitää vastustaa jopa muiden sairauksien vastustamisen kustannuksella?

Tunnustan yksinkertaisuuteni. Miten indeksiin perustuva karsinta on ristiriidassa muiden sairauksien vastustamisen kanssa? Eikö omaan kuvaustulokseen perustuva karsinta ole?

-Juha

[Eero Lukkari]

Minkä perusteella sairaat rajataan ulos? Palaamalla oman kuvaustuloksen perusteella tapahtuvaan karsintaan?

Jep.

Tunnustan yksinkertaisuuteni. Miten indeksiin perustuva karsinta on ristiriidassa muiden sairauksien vastustamisen kanssa? Eikö omaan kuvaustulokseen perustuva karsinta ole?

En näe järkeä käyttää sairaita. Kennelliiton jalostusstrategia myös linjaa, että vain kliinisesti terveitä koiria voidaan käyttää jalostukseen. Toistan itseäni: nyt on mahdollista tehdä sellainen yhdistelmä, jossa on riskiä vaikka selän, polvien ja autoimmuunisairauksien osalta hirveästi, kunhan lonkkaindeksi menee yli rajan. Sen sijaan ei ole mahdollista tehdä sellaista yhdistelmää, jossa riski useimpien sairauksien suhteen olisi huomattavasti rodun keskiarvoa alempi, mutta lonkkaindeksi jää alle raja-arvon.

Sellaista yhdistelmää on kuitenkin mahdotonta tehdä, missä ei olisi riskiä mihinkään sairauteen. Nyt pakotetaan niin, että lonkkavian suhteen riskiä ei saa ottaa, mutta muiden suhteen saa vaikka kuinka paljon. Minä en näe järkeä hommassa. Pitäisi pyrkiä saamaan indeksejä muillekin sairauksille. Jos tällä indeksi-pevisalla on suuri kannatus, ei minun tietenkään ole järkevää esittää siitä luopumista, mutta minusta se vain on turhaa yhteen ominaisuuteen tuijottamista.

[Juha Puurunen]

En näe järkeä käyttää sairaita. Kennelliiton jalostusstrategia myös linjaa, että vain kliinisesti terveitä koiria voidaan käyttää jalostukseen.

Tähän liittyen vielä kysymys. Miten määrittelet lonkkien osalta sairaan koiran? Mihin vedät rajan? En edelleenkään ymmärrä miten yksilön omaanm kuvaustulokseen perustuva karsinta on parempi kuin indeksiin perustuva. Jos viitsit niin voitko vääntää rautalangasta?

[Antti Karanka]

Toivottavasti ei mikään testausjärjestelmä,ala vähentämään koiran kouluttamista!!