Piimää pennulle

Ruokintaan ja ravintoon liittyvät aiheet
Vastaa Viestiin
kalpio mari

Piimää pennulle

Viesti Kirjoittaja kalpio mari »

Mulla on nyt 5kk urospentu Nalle nimeltään ja olen syöttänyt hänelle RC maxi babydogia joka päivä piimän kera ja nyt kun tuli 5kk täyteen siirryin RC junior sakemanneille tarkoitettuihin naputskeihin. Kasvattajalta sain ohjeen antaa aina piimää ruoan kera, näin olen tehnyt ja välillä hienonnettu kananmuna joukkoon. Ei mitään ongelmia, turkki kiiltää kuin silkki ja yleiskunto on hyvä, ei ole ollut kertaakaan ripulilla.
Kuitenkin mietityttää, että mikä mahtaa olla sopiva määrä piimää koiralle viikossa. Aikamoinen kaltsiumipommihan se on, joten vaikuttaneeko luuston kehittymiseen haittaavasti? Ja kananmunien määrä? Niitäkin on mennyt aika reippaasti. Vain harvoin hieman jauhelihaa sekaan tai pari makkaranpalaa. Eli mitä mieltä olette te kokeneemmat?Tämä on ensimmäinen tätä lajia koirani ja olen erittäin tyytyväinen meidän poikaan, haluan pitää siitä mahdollisimman hyvää huolta.
Toinen asia:
Koira oli linkutti eräänä päivänä oikeaa etujalkaansa, kun tulimme kotiin töistä. Aamulla se oli vielä kunnossa. Pian se meni huonompaan kuntoon, ei päässyt enää nousemaan ylös, teki pisut 'allensa'.Kiidätimme samantien lekurille, jossa se nukutettiin, otettiin röngtenkuvat ja annettiin kipupiikki. Kuvista selvisi, että sen oikea olkapää oli revähtänyt.
Ohje kuului, että viikko lepoa ja sitten vasta vähitellen lenkityttämään.
Koira lepäsikin paikoillaan koko illan, mutta seuraavana aamuna se oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Juoksenteli entiseen malliin, eikä näyttänyt olevan yhtään enää kipeä. Nimesin hänet 'Nalle Nasaretilaiseksi', kun koki moisen parantumisen. Kokemuksia tällaisesta? Vai antoikohan eläinlääkäri sille kunnon tuiskeen, että parani noin nopsasti. ..
Tällaista ensielämää saksanpaimenkoiran kera..jään odottelemaan kommentteja. Hyvää kesää kaikille!


milko naumanen

Viesti Kirjoittaja milko naumanen »

Toiset antaa piimää jatkuvasti ja toisen silloin tällöin ja toiset ei ollenkaan.

Itse en välttämättä antaisi kun koira syö nappulaa.

Ja koirat voivat esiintyä "terveenä" vaikka olisivatkin kipeitä,ehkäpä hiukan rajoitat koiran hillumista ja annat tervehtyä kunnolla.

Esim luonnossa koira eläimet,eivät näytä kipujaa koska se merkitsee hylkäämistä/kuolemaa/arvon alenemista.

Stressi saa monesti koiran tervehtrymään,eli anna koiran parantua ja pidä sitä ns pakkolevossa.
kalpio mari

Viesti Kirjoittaja kalpio mari »

Kiito vastauskesta...mutta;
Miten olkapää revähtäneenä voi esittää tervehtynyttä? Ennen eläinlääkärissä käyntiä koira ei pystynyt kävelemään.
Ja miten 5kk koiranpentu pidetään pakkolevossa, jos ei se sitä halua, vaan välttämättä liikkua? Tietenkin sitä hieman toppuuttelin, mutta mikäs teet? Hyviä neuvoja on joskus vaikea toteuttaa.
Tästä revähtymästä on nyt aikaa n.2,5 viikkoa, koira on käynyt lenkillä joka päivä, juossut, jopa uinutkin muutaman kerran, mutta ei mitään näistä ei liikarasittumiseen asti. Taitaa olla niin, että pakkolevossa se olisi stressaantunut vielä enemmän.
milko naumanen

Viesti Kirjoittaja milko naumanen »

Ei käynyt ilmi/tai mun oikoluku on heikkoa tuota kuinka kauan tapauksesta on.

No esim. aikoinaan yks koiran kouluttaja kappari kertoi kuinka hönen koiransa oli juossut sahanterään ja jalassa oli n 10 cm avohaava josta suihkusi verta joka sydämen lyönnillä,mutta koira loikki iloisesti kepin kanssa.

Monestihan kipu vasta huomataan kun koira ei enää pysty peittelemään kipua.

Mutta koirasi lienee jo kunnossa kun aikaa on mennyt jo noinkin kauan.
Sanna Hildén

Viesti Kirjoittaja Sanna Hildén »

Niin miten on tuon piimän antamisen kanssa? Minkä verran sitä "turvallisesti" voi pennulle antaa?

Hellepäivinä kun pennullemme (nyt pian 10vkoa)ei oikein nappulat maittaneet, niin kun pari tippaa laittoi piimää niiden päälle niin johan katosi kaikk nappulat parempiin suihin :)

Nyt sen jälkeen on annettu vähäsen nappulat syötyään (siis jos on piimää sattunut olemaan!) :roll:

Tuntuu vain olevan aivan mielettömän hyvää, ikään kuin ipana ei tietäisi maailamassa olevankaan mitään parempaa kuin piimä.... :wink: Joten ymmärrän että vaara sen liialliseen antamiseen on olemassa! Toinen kun on niin vastustamattoman onnelinen :lol:
Hanna-Kaisa Hiltunen

Viesti Kirjoittaja Hanna-Kaisa Hiltunen »

Mitä piimää yleensä annatte koiralle? Minkä merkkistä? Kirnupiimää, vai tavallista?
Terhi Puumalainen

Viesti Kirjoittaja Terhi Puumalainen »

Piimä ku piimä, sitä mitä on itsellekin ostettu, vaihdellaan. Joskus A-piimää, joskus kirnua, joskus jotain muuta. :D
Kristiina Salonen

Viesti Kirjoittaja Kristiina Salonen »

meillä pennuille ollaan annettu gefilus-piimää, sellain vihree purnukka...

Oon antanut vain pennuille, en enää vanhemmille koirille...
Salla Tähti

Viesti Kirjoittaja Salla Tähti »

Hei

meillä on 11kk vanha spu jolle olemme pennusta lähtien syöttäneet kuivamuonaa. Noin 8kk ikäisenä aloimme antamaan nappuloiden sekaan piimää silloin tällöin. Nyt on alkanut tulemaan toistuvia tassu- ja ihotulehduksia. Onko kenelläkään kokemusta että piimä voisi aiheuttaa tällaisia tai muita allergisia reaktioita?? :shock:

Meinaamme nyt kokeilla piimästä luopumista ja odotella... Sitten nähdään johtuuko oireet siitä vai ruuasta...
arja valtonen

Viesti Kirjoittaja arja valtonen »

Pari desiä piimää olen antanut omalle pennulleni päivässä. Sillä ei ole koskaan ollut mitään iho- ym. oireita. Olen kyllä lorauttanut piimää vanhemmalle koiralleni myös, kun samaan aikaan syövät koirani. Ja piimähän on hyvää suolistollekin. Melkein väittäisin, että nuo oireet koirallasi johtuvat jostain muusta kuin piimästä. :)
Jonna Putkonen

Viesti Kirjoittaja Jonna Putkonen »

Mulla on vähän yli vuoden ikäinen saketyttönen ja sille olen antanut pennusta asti piimää aina vain lorauksen ruuan päälle silloin kun sitä sattuu jääkaapissa olemaan. Annan vieläkin mutta vain lorauksen silloin tällöin ja gefilus on merkkinä meilläkin eikä ole ollut ongelmia :)
tuomo_taipale

Viesti Kirjoittaja tuomo_taipale »

meillä annetaan joka aterialla piimää noin 0,5dl ! Onhan piimä ainoa aine mikä sisältää kaikki aminohapot!
Salla Tähti

Viesti Kirjoittaja Salla Tähti »

Vähän tuo piimä kyl ihmetyttikin kun en koskaan ole kuullut että olisi aiheuttanut mitään. Päädyttiin nyt kokeilemaan vehnätöntä ruokavaliota (nappulat on jo mutta namit vaihtui). Täytyy nyt vähän tarkkailla tilannetta. kaipa sitä pitäisi lääkäriäkin vaihtaa kun tuntuu että aika arvaillen meitä hoidetaan.
Vastaa Viestiin