Ruoka vääntyville jaloille

Ruokintaan ja ravintoon liittyvät aiheet
Anne Riutta

Viesti Kirjoittaja Anne Riutta »

Olisi ihan eri juttu Sami, jos olisit kirjoittanut, että syötin pennulleni "xx-muromurkinaa" ja sitten havaitsin, että sen toinen etujalka kääntyy ulospäin. Kasvattajan/ eläinlääkärin neuvon mukaisesti annoin tämän jälkeen D-vitamiinia x milligrammaa per päivä tuon xx-muromurkinan lisäksi ja jalasta tuli jälleen vähitellen suora. Mutta näihän ei ole tapahtunut sinulle vai onko??

Ja on aivan eri juttu antaa D-vitamiinilisää aikuiselle koiralle kuin että antaa sitä kasvavalle pennulle.

Tällä SPL:n keskustelupalstalla ihmiset vastailevat koiran terveyteen liittyvissä kysymyksissä toisilleen lähinnä perustuen omaan kokemukseensa vastaavankaltaisesta tapauksesta. Jos vastailee perustuen johonkin muuhun, on tästä syytä mainita ja riittävän selkeästi. Tällöin kukin lukija voi paremmin arvioida, soveltuuko käytetty esim. tekstilainaus asiayhteyteen vaiko ei - ja samalla näiden lainausten kohdalla tulevat muuten tekijänoikeussäädöstenkin vaatimukset paremmin huomioiduiksi.

On kerrassaan loistojuttu Sami, että saksanpaimenkoirallasi on A/A lonkat ja 0/0 etupää. Taisi kuitenkin olla niin, että koirallasi on allergia. Luustoviat ja allergiat (laajemmin autoimmuunisairaudet) ovat suurimpia terveysongelmia rodussamme: toisten kohdalle sattuu molempia, toisille jompia kumpia - ja vasta todella onnellinen saa olla se, jonka kohdalle ei satu kumpiakaan!
sami.lehtonen

Viesti Kirjoittaja sami.lehtonen »

^Taas mennään ja aika lujaa..Hohoijaa.. :shock:
Odotin että olisit esittänyt edes jotain faktaa tuohon olettamukseen, että koiran ja ihmisen d-vitamiinin saanti ja muodostus on erilainen? Ei, ehkä et jaksanu googlettaa, tai jotain?
Ja tuohon koiran allergiaan.. Kyllä, minulla on ollut koira, joka todennäköisesti oli allerginen ja kun ruokinta saatiin kohdalleen, niin hurtta eli oireettomana vielä 7vuotta. Mutta sehän oli varmaan aika helposti löydettävissä tuolta mun profiilista, kun olen siitä kirjoittanut. Ja tällä hetkellä koirillani ei ole esiintynyt allergiaa, lonkkavikaa, kyynärvikaa etc.
Eli, nyt olen TOSI onnellinen. Jos vaan saan?..Kun senkin näköjään voit määritellä -milloin joku saa olla onnellinen. Aika hyvin?
"Tällä terveyspalstalla ihmiset vastailevat toisilleen lähinnä perustuen omaan kokemukseensa??"
Täh, eikös me olla nyt ruokintapalstalla?
"Olisi ihan eri juttu Sami, jos olisit kirjoittanut, että syötin pennulleni "xx-muromurkinaa" ja sitten havaitsin, että sen toinen etujalka kääntyy ulospäin. Kasvattajan/ eläinlääkärin neuvon mukaisesti annoin tämän jälkeen D-vitamiinia x milligrammaa per päivä tuon xx-muromurkinan lisäksi ja jalasta tuli jälleen vähitellen suora. Mutta näihän ei ole tapahtunut sinulle vai onko??"
No, jos hieman tarkastelisit omaa tyyliäsi kirjoittaa ja tulkita muiden kirjoituksia, niin aika pienellä tilavuudella on ne ominaisuudet, jota siinä yleensä tarvitaan! (valitettava johtopäätös)
Ja kysymykseesi: Näin ei ole tapahtunut, mutta se jää lukijan arvioitavaksi mistä se on johtunut? Siitä, että on tiedostanut asioita etukäteen, vai mistä? Järjenkäyttö on ihan sallittua ja suosittelen sitä myös sinulle. Jos sinun mielestä ainoa ja oikea tapa oppia asioita ja kehittää omaa tietoa, taitoa ja ymmärrystä on se, että kiivetään perse edellä puuhun ja opitaan vasta kun tullaan turpa edellä alas, niin voihan sekin tyyli jollekin sopia?
Jos lukisit ihan ajatuksella ja rauhassa ensimmäisen kommenttini, niin huomaisit siellä sanoja voi, jos, tai, ehkä ja nämä sanat antaa yleensä lukijalle aihetta käyttää omaa arvostelukykyä, eikö niin?
..ja ihan googlettamalla > http://www.edu.fi/pageLast.asp?path=498 ... 2006,52018
..ja kun tuolla aikaisemmassa keskustelussa, missä sinun kanssa keskusteltiin välikuvista, tuli jo tunne, että juoksis .. vasikan kanssa kilpaa, pakkasella, ilman pipoa, ympyrää..etc.
Niin siitä oppineena -nyt en lähde perse edellä puuhun tässä keskustelussa ja lopetan turhan väittelyn kanssasi, jos sopii?
Ja lopuksi lainailin noita kirjoituksiasi aikaisemmasta keskustelusta..
(Ai miten rakentavaa tekstiä)
”Edelleen kaipailen sitä kuvanneen eläinlääkärin nimeä - vai onko se jokin salaisuus?” :twisted: :twisted: :twisted:
”Tuo mitä laitoit lainauksena on toki tiukkaa asiaa, mutta sen nyt osaa kuka tahansa googlettaa netistä” :nirppis: :nirppis:
..käytin omaa arvostelukykyä?..ja sitten löysin ”ihan vaan googlettamalla”, tällaisia linkkejä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Antisosiaa ... 4iri%C3%B6
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aggressio# ... gressiosta
http://fi.wikipedia.org/wiki/Propaganda ... atekniikat
Ja Anne Riutalle pieni pyyntö,älä muuttele tekstejäsi jälkikäteen, niin muutkin lukijat pysyvät kartalla tässä keskustelussa! :piru:
Auli Impola

Viesti Kirjoittaja Auli Impola »

Joku muu varmasti osaa kertoa "tieteellisemmin", miten eritavalla toimii ihmisen ja koiran elimistö. Minä tiedän vain sen, että mm. suklaa on koiralle myrkkyä, vaikka ihmiselle ei vaarallista. (Paitsi lihomisen kautta.) Myös erilaiset kipulääkkeet eivät sovi koiralle, vaan "hajottavat" sisäelimiä. Siksi koirille on kehitetty omat lääkkeet. Miksi siis D-vitamiinin kanssa ei voisi olla sama asia?

Koiran suoli on kovin lyhyt. Muistaakseni ruuan läpikäyminen kestää nelisen tuntia. Tästä johtuu, että ruoka-aineet, lääkkeet, vitamiinit sun muut imeytyvät eri tavalla kuin ihmisellä. Liika D-vitamiini on muistaakseni vitamiineista vaarallisin. Saako D-vitskua liikaa vai ei, vaikea todeta. Siksi pysyisin perusruuissa enkä milloinkaan antaisi purkista vitamiineja.

Jos todella epäilee koiralla olevan jonkin vitaminin puutoksen, sen pitäisi selvitä verikokeista. Kokeille vaan, ja sitten antamaan koiralle lääkärin määräämiä nappeja määrätty määrä.
sami.lehtonen

Viesti Kirjoittaja sami.lehtonen »

Auli Impola: ”En ole koskaan vielä nähnyt hoikkuuden aiheuttamia luustovikoja. En myöskään liian vähäisistä vitamiineista johtuvia”
Aivan, ja jos väittäisit nähneesi, niin omaisit jonkinlaisia selvännäkijän kykyjä. Mutta, et voi toisaalta myöskään sanoa ettet olisi nähnyt, paitsi silloin jos et ole koskaan nähnyt luustovikaista koiraa. Näitä asioita kun ei todellakaan silmämääräisesti voi nähdä. Siis sitä, onko vika ollut hivenaineiden ja vitamiinien lisässä, vähyydessä, imeytymisessä vai missä? Jälkikäteen voidaan tehdä vain arvailuja -kuullaan omistajaa ja sitä, miten koira on ruokittu. Ja näillä tiedoilla myös lääkärit yleensä tekevät diagnosointinsa. Harvemmin hoidokeista otatetaan virtsa ja verikokeet, joilla voitaisiin antaa akuuttiin tilanteeseen faktallista tietoa esim. maksa-arvoista ym. Kun ongelmat ovat jo silmin havaittavissa, niin verikokeet eivät välttämättä enää kerro mistään ongelmasta kumpaakaan suuntaan. Liikaa vai liian vähän –sama lopputulos, kun puhutaan luuston metaboliasta. Onneksi lääkärit yleensä haastattelevat ruokkijaa tarpeeksi ja päätyvät oikeaan diagnoosiin ja tilannetta voidaan korjata.
”Kaikki eläinlääkärit ja kokeneet kasvattajat sekä kokeneet koiran omistajat tietävät kokemuksesta, ettei vitamiineja pidä mennä lisäilemään.”
Aika vahvasti ilmaistu?(puhut siis kaikkien puolesta, vai käytätkö vaan voima-sanoja) Hmm..Itse tarkistutan yleensä eläinlääkärillä antamani annostukset (jos vaan lääkärillä on aikaa ja mielenkiintoa) ja en ole vielä 18vuoteen saanut yhdeltäkään lääkäriltä vastausta, ettei vitamiineja pidä mennä lisäämään.
Ja mikä vielä hauskempaa, lähes 30vuotta kasvattanut henkilö aikoinaan minut ohjasi ottamaan selvää näistä vitamiineista, hivenaineista ym. kun ilmeisesti kyllästyi olemaan ”vastaus-automaatti” :D
”Joku muu varmasti osaa kertoa "tieteellisemmin", miten eritavalla toimii ihmisen ja koiran elimistö”
Ei sitä tarvitse tieteellisesti kertoa ja vastaukseni on, ei kovinkaan eritavalla.
”Minä tiedän vain sen, että mm. suklaa on koiralle myrkkyä, vaikka ihmiselle ei vaarallista. (Paitsi lihomisen kautta.) Myös erilaiset kipulääkkeet eivät sovi koiralle, vaan "hajottavat" sisäelimiä. Siksi koirille on kehitetty omat lääkkeet. Miksi siis D-vitamiinin kanssa ei voisi olla sama asia?”
Ja samalla logiikalla ja päättelyllä, voisi koiralta poistaa ruokinnasta kaikki ruskeat ruoka-aineet (niin kuin suklaa), eikö vain?
” Koiran suoli on kovin lyhyt. Muistaakseni ruuan läpikäyminen kestää nelisen tuntia”
n.6 tuntia.(normaalisti)
”Tästä johtuu, että ruoka-aineet, lääkkeet, vitamiinit sun muut imeytyvät eri tavalla kuin ihmisellä”
Ei oikeistaan muuten eri tavalla, kuin huonommin/heikommin.
Ja lopuksi, sori vaan ”Sami on taas Googlettanut”:käsi:
Tuolla kumotaan(aika faktallisesti) monta uskomusta, mitä tässäkin keskustelussa on kuullut esim. Ihmisen ja koiran erilaisuudesta fysiologisesti ym. http://www.medicina.fi/fato/68.pdf
(Barffaajienkin kannattaa tutustua tuohon sivuun -ajatuksella :wink: )
Tuula Siimes

Viesti Kirjoittaja Tuula Siimes »

Käsittäkseni eläinlääkäreiden koulutukseen kuuluu todella pieni osa ravitsemustiedettä.
Samaa mieltä olen minäkin Aulin kanssa että ei suinkaan ole riskitöntä lähteä lisäilemään rasvaliukoisia vitamiineja purkista.
Vesiliukoisia voi antaa, esim. C-vitamiini ei varmasti tee pahaa :tsemp:
Auli Impola

Viesti Kirjoittaja Auli Impola »

Olen nähnyt koiria, joilla oli kaikki raajat vääntyneet. Ne ovat kuin broilereita, kovin nopeasti kasvaneita. Nivelet ovat olleet löysiä, suuret kasvupatit ranteissa. Koirat ovat olleet melkoisen tukevassa kunnossa. Selätkin olivat notkoselkiä. Kun koirien kasvattajat ovat selvittäneet koirien omistajilta ruokinnasta, selvisi tuo ylimääräisten vitamiinien syöttö. Koirat saivat penturuuan lisäksi kaikenlaista ylimääräistä vitamiinia. (Huom! Tapahtui 90-luvulla, koirat eivät olleet sukua keskenään, omistajat olivat ystäviä, ja jakoivat ruokintamielipiteen.)

Älä nyt Sami hyvä vedä pakokasveja nenään. Se nyt vaan on niin, että vähempi parempi. Jos pennulle syöttää esim. Royal Canin penturuokaa ja siirtyy sitten junnuruokaan, kovin paljon metsään ei voi mennä.

Joskus voi tulla kalkin puutos. Silloin olen heittänyt puhtaasta kalkista olevia tabuja lattialle, ja pentu on syönyt ne siitä sellaisenaan. Olen epäillyt kalkin vajausta hampaiden vaihdon aikaan, kun pentu on alkanut syödä kukkamullat tai kiviä ulkoa. Silloin lyhyt kalkkikuuri on ollut paikallaan. Kalkin imeytymistä olen voinut tehostaa C-vitamiinilla, mikä vesiliukoisuutensa vuoksi ei ole pennulle vaarallista. Tosin sekin pitkään annettuna voi aiheuttaa virtsakiviä.

Koira kasvaa geeniperimänsä mukaan sen kokoiseksi, mitä dna:ssa lukee. Se kasvaa kasvunsa hitaammin ja terveemmin, jos sitä ei syötetä broileriksi. Ylimääräisten vitamiinien avulla se broilerkasvatus onnistuu.

Niinkuin itsekin jossakin vaiheessa kirjoitit, usein vitamiinin ylimäärä näkyy koirassa samankaltaisena kuin puute. Meistä kukaan ei ole selvänäkijä. Sen pystyy toteamaan vain verikokeella. Siksi terveys ja ruokintaneuvojen antaminen näin näkemättä on aina melkoisen hankalaa ja vaarallista. Emmehän me halua ottaa kontollemme sitä, että väärillä neuvoillamme pilaamme jonkun koiran terveyden.
Tea Tuomikoski

Viesti Kirjoittaja Tea Tuomikoski »

Kalkki ei imeydy, ei ihmisillä, ei koirilla, ei millään nisäkkäällä ilman d-vitamiinia. Siinä sami on oikeassa. Talvipennut saa huonosti auringonvaloa ja täten d-vitskua. Mihkään muuhun en jaksa ottaa hivenainepoliittisesti kantaa. Olis kiva, että nää koiranruokatehtaat tekis tutkimuksen näistä napapiirimaiden koirista vs. niiden maiden joiden auringonvalon määrä ei muutu vuodenkierron mukaan niin isosti. "Nappulasta saa kaikki vitamiinit"-lausuma kuulostaa sikäli hassulta, että esim. suomessa ihmislapset saa talviaikaan edelleen d-vitamiinia, kun ei ne sitä auringosta saa vaikka ravinto ois kuinka paketissa.

Toimin näemmä varsin vastavirtaan raskasrakenteisen penikan kanssa, kun ranteet alko painua tuossa reilu viikko sitten, siten että siitä huomautettiin. Ja hyvä niin, omalle sokeutuu nopiaan. Laihduttaa ei voinu, turhankin hoikkana on välillä. Kasvupatit oli ja on isot. Vähensin nappulaa, yks - 0 ateriaa päivässä, siirryin hevi-neu:hun (yllättäen siinä on vähemmän proteiinia kun tavallisessa ja proteiini tuppaa nisäkkäillä kiihdyttämään kasvua, enemmän kuin rasva, jota siinä taas on minimaalisesti enemmän ku tavan neussa) ja annoin rustoluun päivässä ja herra paratkoon vielä d-vitamiini tippoja lasten annoksella 7 päivää. Ny on taas ranteet tikkusuorat ja tassut tiiviit. Sattumaa, ehkä. Ei sattumaa, ehkä. Hyvin tuo näemmä käy, kukkuu ja liikkuu. Liikunta on jatkuvasti ollut vapaasti vaihtelevassa maastossa mitä pentu jaksaa.

Jos ny ei kasvattaja ihan pystymettästä ole linjaansa pennuttamassa, ni enimmäkseen kuuntelisin neuvoja sieltä. Missä on ollu nopein kasvun vaihe ja isoimmat vääntymät ja mitä niille tehty vaiko mitään, etc.

Tämä lienee oikeesti kysymys, johon ei ole yhtä oikeaa vastausta. Sen enempää ku mä uskon, että tervettä koiraa voi sairaaksi saada ruokinnalla tai sairasta terveeksi. Välimallin voi ehkä saada kaartumaan jompaan kumpaan suuntaan.
Seija Kulmala

Viesti Kirjoittaja Seija Kulmala »

Sivuhuomautuksena tähän keskusteluun: C vitaminit voi antaa tabletin sijasta luontaisesti, esim. mustaherukka on todella C-vitaminipitoinen marja. Se kannattaa soseuttaa koska soseutettuna mustaherukan siemen murskautuu, myös tällä siemenellä on todettu olevan erityisiä terveysvaikutuksia (ihmispuolella) esim. atooppiseen ihottumaan.

Tässä on käyttämäni ohje: eli keittojuureksia (pakaste) jonka päälle kaadetaan kiehunut vesi ja soseutetaan saman tien. Juureksia en siis keitä. Siihen päälle marjat ja soseutetaan sekaan.

Pinaatit, nokkoset! Kaikki erinomaista ravintolisää koiralle.
Nina Lönnbeck

Viesti Kirjoittaja Nina Lönnbeck »

No jippii,onhan keskustelu. Pitäis ihan kieltää uusilta omistajilta jotka uskoo lähes kaiken ja imee tiedon kun tiedon pesusienen tavoin.

Pitikö jonkun ihan oppiakin tuosta jotain. Empäs kysykään sitä mitä meinasin
:D
Vastaa Viestiin