En tuosta punkkipannasta tiedä, mutta nuori koira taitaa olla kyseessä?
Kovimman kasvun aikaanhan koira syö todella reilusti. Kun kasvu alkaa hidastumaan ja pysähtyy, niin koiran tarvitsema energiamäärä tippuu. Eli ruokamäärää saa vähentää. Voisko olla tästä kyse? Koira saa ruokaa enemmän kuin tarvitsee? Oma urokseni säätelee kyllä aktiivisuuden mukaan sen kuinka paljon syö. Aktiivisina ja rankempina treeni- ja urheilukausina vaatii enempi ruokaa, kun taas vähemmän aktiiviseen aikaan riittää reilusti vähempi ruoka. Koissu kantaa mulle ruokakupin jos on todella nälkäinen, eikä ruoka-annos riittänyt.

Ajan mittaan olen hoksannut itsekin milloin kannattaa antaa hiukan enempi, milloin vähempi ruokaa.
Mites, onko juoksu tulollaan tai ollut jonkin aikaa sitten? Valeraskaus aiheuttaa syömättömyyttä toisilla nartuilla.
Yksi syy syömättömyyteen voi olla nielutulehdus. Tai suussa on jotain ylimääräistä, esimerkiksi tikku hampaiden välissä, hammas murtunut, tms. Kurkkaa koirasi suuhun ja nieluun (kieli on helppo vetää ulos, kun kätesi ja kielen välissä on talouspaperi, ei luista).
Tiedän myös kahdesta koirasta, jotka eivät syöneet ruokaansa (tiettyä lihaa) ja myöhemmin selvisi koiran olevan allerginen ko.lihalle.
Eräs koira kranttuili eikä syönyt ruokaansa ja selvitysten jälkeen ilmeni, että perheen lapset syöttävät sille makupaloja salaa pitkin päivää - koiralla ei siis ollut nälkä.
Makupaloja ei kannata koiralle antaa, jos se kranttuilee. Kuppi aamulla nenän eteen ja jos ei vartissa ole sitä syönyt niin kuppi pois. Päivän aikana ei ainuttakaan makupalaa, kukaan perheenjäsen ei niitä saa antaa. Illalla sama ruoka koiralle (ilman herkkulisukkeita) ja taas vartin päästä kuppi pois. Tämän kanssa kun on ehdoton, niin kyllä terve koira alkaa syömään. Ei ne nälkään itseään tapa.