Aijuu, unohdinkin siis kirjoittaa tuohon edelliseen, että mahdolliset suolinkaiset/lapamadot järvikaloissa on huomioitava. En muista tarkkoja pakastusaikoja, missä ajassa madon munat/toukat kuolevat - sen vaan otin itelleni muistisäännöksi, että kaikki öklöt madonmunat ja -toukat ovat kuolleet kahden vuorokauden pakastuksessa. Siis jäädytysvaihe plus 2 vrk umpijäässä, niin ei pelkoa madoista.
Pikkukalat koissuni syö kokonaisina, en perkaa mitään. Lihamyllyllä muuten saa esim. lohen perkeet (rangat, ruodot, nahka) hyvin hienonnettua, jos niin tahtoo. Itse en ole ahvenia ja särkiä syöttänyt, mutta olen kyllä kuullut monien niitä syöttävän. Aika ruotoisia ovat, mutta kuvittelisin jäisenä koiran rouskuttavan ruodot muussiksi ja sulavat kyllä hyvin koiran ruuansulatuskanavassa.
Eli käytännössä katsoen mitä vaan kaloja. Itse ainakin antaisin. Toki alussa kannattaa tarkkailla koiran syömistä ja katella miten se ne syö, pientä varovaisuutta mukaan. Pitää vaikka kiinni pyrstöstä, jotta koira ei nielaise kalaa kokonaisena. Ei ole hyvä, jos koira hotkii isoja ruotoja, siitä voi aiheutua ongelmia. Mutta kun pureskelee kalat, niin mitään ongelmia ei pitäisi olla. Ja ruodot tosiaan sulavat erittäin hyvin, myös ne isommat. Koskaan ei ole tullut ruotoja tai lohen leukoja läjien mukana. (Lohen aivot on muuten herkullista, sanoo Rommi)
