Lerpattava korva yms.

Terveyteen liittyvät aiheet
Teemu Ronni

Lerpattava korva yms.

Viesti Kirjoittaja Teemu Ronni »

Hejsan ja kiitosta vaan hyvästä palstasta.

Kysymykseni saattavat tuntua tyhmiltä, mutta olen uusi sakemannien ja varsinkin pentujen kanssa, joten koittakaa kestää :)

Siis uros pentuni on kohta 3kk:n ikäinen ja toinen korva on hienosti pystyssä, mutta toinen lerpattaa. Onko syytä huoleen vai nouseeko se ajan myötä. Olen kuullut erilaisia tarinoita, joten ajattelin kysäistä jos täältä saisi ns. "varmaa" tietoa.

Asunnossani on parkettilattia ja ketiö sekä vessat kaakelia. Kuinka herkästi pennun lonkat ym. voivat vaurioittua liukastelusta. Olen yrittänyt peittää kaikki isommat kulkuväylät matoilla, mutta kaikkeahan on mahdotonta saada piiloon.

Kolmannekseen pentuni syö vain pienen nokareen kerrallaan ja oksentaa lähes poikkeuksetta vesilima yhdistelmää syötyään. Siis ruoka maistuu vain pieninä pitoisuuksina, mutta vettä menisi vaikka litra tolkulla. Kasvattaja antoi ohjeet, että kaksi kertaa päivässä ruoka ja vettä vain ruuan kanssa. Aluksi noudatin tätä systeemiä, mutta nykyään annan ruuan neljä kertaa päivässä pienempinä annoksina. Vettä annan vain ruokailujen yhteydessä.

Kiitoksia jo etukäteen.
Anu Torvinen

Viesti Kirjoittaja Anu Torvinen »

Anteeksi oli pakko kysyä:

Vettä vain ruoan yhteydessä? Miksi?

Vettä todennäköisesti menee vain ruokailujen yhteydessä tarjottuna paljon, sillä se tankkaa nestettä että jaksaa seuraavaan ruokintaan.
Tuo veden hillitön juominen ruoan kanssa voi aiheuttaa tuota oksentelua, vatsa ei kestä..

Meillä aina vettä tarjolla..
Minna Koltes

Viesti Kirjoittaja Minna Koltes »

Hei Teemu,

Onneksi olkoon uuden perheenjäsenesi johdosta!

Ensinnäkin, korvista.... kerroit pentusi olevan 3 kk:ta..elikä 12 viikkoa? Ei syytä huoleen, pentusi on vielä nuori ja vaihtaessaan hampaita, korvat tulevat menemään ylös ja alas! Itse voit auttaa korvien verenkiertoa hieromalla korvalehtiä hellästi.... pennut yleensä pitävät tästä!

Toiseksi...Saksanpaimenkoiran pennut RAKASTAVAT juoda vettä. Ne eivät ainoastaan juo sitä: sillä leikitään, juomakuppiin yritetään "sukeltaa", juomakuppiin upotetaan erilaisia leluja, vettä kaivetaan kupissa... :roll: jne...

Olen Anun kanssa samaa mieltä.
Anna ehdottomasti pennun juoda vettä ja jos syötät pennullesi kuivaruokaa, mikset laittaisi vähän kuumaa vettä kuivaruoan päälle muutamaksi minuutiksi turvottamaan sitä...parempi turvota ruokakupissa, kuin pennun vatsalaukussa!

Jos pentusi on terve ( ei "Esophagus"..(suomenkieli?????) ongelmia), oksentaminen loppuu, kun annat sille vapaan veden käytön!!!!!!


Terv. Minna
Teemu Ronni

Viesti Kirjoittaja Teemu Ronni »

Heippa Minna,


Kiitos kovasti vastauksesta. Tarviipa ottaa neuvot käyttöön heti. :)

Jos jollakin olisi mielipiteitä tuosta liukkaasta lattiasta, olisin kiitollinen.


Teemu&Uuno pentu
Satu Nyström-Kouvo

Re: Lerpattava korva yms.

Viesti Kirjoittaja Satu Nyström-Kouvo »

Terve:) Mulla on kohta 5kk ikäinen narttu ja sehän suorastaan sukelteli sinne vesikuppiinsa ja kaapi ja kantoi sitä pitkin huusollia ja mä luuttusin :lol: Mutta sitten se lopetti sen yhtäkkiä ja olen pitänyt vettä öisinkin(meillä meni lapset aamulla liukkaalle lattialle nurin)
Anu Torvinen

Viesti Kirjoittaja Anu Torvinen »

Vastaan vielä sen verran että:

Narttumme (nyk. 6v.) ei vieläkään osaa juoda "siististi"..
Vaan koira syö vettä ja sitä roiskuu lattialle, myös kun se lähtee vesikupilta vettä valuu huulipielistä vielä muuallekki keittiöön..
Pentuna hällä oli tapana upottaa turpa silmiä myöten veteen ja sitten juoda niin että puolet kupillisesta oli lattialla.

Voisit kokeilla tuon oksentamisen estämiseksi niin että vesiastiassa on vain vähän vettä, joten se ei saa juotua kerralla kuin pari kolme desiä..
Mutta kuitenkin että astia on koko ajan saatavilla, lisäät siihen vaan aina kun on tyhjillään..
Ja nappulat tosiaan vähän turvonneina etteivät turpoa mahassa..
Sirpa Hörkäs

Viesti Kirjoittaja Sirpa Hörkäs »

Moro!

Meillä on nelikuinen vedenlitkuttelija.En kyllä oo rajottanu sällin vedenjuontia,kun suurin osa siitä vedestä koristaa kuitenkin keittiön lattiaa.Täällä tarvitaan siis uimaräpylöitä ja snorkkelia. :D

Tuo korvien lopullinen pystyynnouseminen taitaa lukemani perusteella vaihdella aika paljonkin.Ja juuri hampaidenvaihdon aikaan ne muistuttaa kai tuuliviiriä.Meidän jätkällä ne on ollu pystyssä tuolta kolmentoista viikon iästä.Nyt on hampaidenvaihto käynnissä,että saas nähä,minkä suunnan ne valitsee.Toivottavasti tuon terhakan pystyn...

Meillä on ja liukkaat lattiat,siksi ollaan alusta asti opeteltu,ettei sisällä juosta.Edetään "silleen sivistyneesti."Pihalla sitten kirmataan senkin edestä.

Paljon hyviä hetkiä pennun kanssa. :)
Teemu Ronni

Viesti Kirjoittaja Teemu Ronni »

Tämä nyt menee vähän topicin vierestä, mutta sellaista vielä että koska pennun saa antaa haistella ja tutustua muihin koiriin sekä huoletta nuuhkia ulkosalla. Pentu on nyt saanut kaksi rokotusta ja ensi perjantaina pitäisi tulla vielä kolmas. Seuraava onkin sitten hiukan myöhemmin muistaakseni. Pentuni on nyt siis vajaa 12vko:a vanha.

Teemu
Satu Jääskeläinen

Viesti Kirjoittaja Satu Jääskeläinen »

Moi Teemu! Mulla myös 3kk:n vanha pentu. Mä oon kans sitä mieltä, että aina vettä tarjolla...oon nimittäin itse niin hirvee lipittään vettä, että ajattelen kuinka kauheeta olis jos munkin vedensaanti rajotettais :? Musta kyllä tuntuu, että koira tulee omistajaansa, kun pentu juo kans muutaman litran hujauksessa. Tai juo ja juo...siis kaikki tippuu norona lattialle kun unohtaa nielaista :lol: (Ja se koko turpa pitää uittaa sielä kipossa...ja ihan vähän tassuja myös...nii ja sit sinne voi istua...ja onpa myös kiva nukkua toinen korva kipossa 8))
Sit noi korva jutut. Meidän neidillä nousi pari viikkoo sitte korvat, mut nyt on toisessa korvassa laskusuhdannetta havaittavissa...aluks olin "huolissani" kun korvat ei noussu, mut kuulin et sitten vasta tarvii olla huolissaan , kun pentu 8kk, eikä korvat pystyssä.
Ei mulla oikeestaan mitään ohjeita ollu sulle antaa...kunhan vaan kerroin omia juttujani :oops:
Onnee pennun kans( ja muista ilmoitella tänne loppuko oksentelu.)
Teemu Ronni

Viesti Kirjoittaja Teemu Ronni »

Heippa kaikille

Oon antanu vesikipon olla lattialla nyt ja täyttänyt sitä mukaa kun poitsu käy juomassa. Näyttää toimivan kun oksentelu on vähentynyt huomattavasti :) Taitaati olla yhden kerran vaan oksentanu sitä vesilimaa ja parisen kertaa pienen nökäreen ruokaa. Kiitoksia vaan vinkeistä :tsemp:

Teemu&Uuno
Minna Koltes

Viesti Kirjoittaja Minna Koltes »

TEEMU & UUNO,



:tsemp:




Terv. Minna
Minna Koltes

Viesti Kirjoittaja Minna Koltes »

Teemu & Uuno,


Unohdin vastata viimeisimpään kysymykseesi, sillä olin niin innokas kayttämään näitä uusia hymiöitä. :lol:


Itse odottaisin vielä muutamia päiviä 3. rokotuksen jälkeen ja sittenkin vain alkaisin viedä pentua paikkoihin, missä voit olla varma, ettei pentusi saa sairauksia, pysyisin poissa...yleisistä koirapuistoista, ym.

muuten... :idea: eläinlääkärin odotushuone on paikka, missä itse olen AINA varovainen pentujen kanssa (otan oman peiton /suuren pyyhkeen mukaan, millä pentu istuu tai kannan sylissä), enkä päästä pentua palloilemaan lattialle, :arrow: eläinlääkäri on paikka, mihin sairaat eläimet tulevat !!!!

Lykkyä tykö!!!!!!

Terv. Minna
Tuula Siimes

Viesti Kirjoittaja Tuula Siimes »

Barcelonan olosuhteista en tiedä mutta Suomessa asuvia kehoittaisin kyllä heti luovutuksen jälkeen ottamaan pennun mukaansa tutustumaan maailmaan. On hyvin pieni riski että pentu, jolla on emänsä lahjoittamat vasta-aineet, saisi vakavia tauteja, sen sijaan suuri riski on olemassa että pennusta tulee epäsosiaalinen jos se ei saa ennen 4 kk:n ikää tutustua muihin koiriin ja ihmisiin.
Minna Koltes

Viesti Kirjoittaja Minna Koltes »

Tuula,

A good point!

OLET OIKEASSA, aivan kuten itse sanoit.... me ulkomailla asuvat valitettavasti joudumme murehtimaan niin paljon erilaisista asuin olosuhteista.

Erityisesti lämpimässä ilmastossa asuvien, missä kaikki bakteeriat ja viirukset oikein "muhivat" :twisted: ja missä moni viirus kulkee ilman kautta, kuten...(sorry, suomenkieleksi ?????)....Parvovirus ja Kennel Cough ...

ja tietenkin ne muut...kuten Distemper, Hepatitis, Coronavirus, Lyme Disease, Giardia, ja Heartworm....


joten valitettavasti joudumme ottamaan tämän pennun sosiaalistamisen vähän erilailla....

terv. Minna
Sanna Immonen

Viesti Kirjoittaja Sanna Immonen »

Tuosta oksentelusta vielä... onhan pentusi madotettu kunnolla?
Tosiaan, tyhjään vatsaan jos ahmimalla ja hotkimalla juodaan / syödään, ne herkästi tulevat ulos. Meillä kissa oksentaa jos on ahminut ruokansa ja koirilla lentää "vesilaatat" jos juo tosi paljon pitkän taun jälkeen tahi syö lunta.
Vastaa Viestiin