Ripuli - huolestuakko vai ei

Terveyteen liittyvät aiheet
Vastaa Viestiin
Jari Seppälä

Ripuli - huolestuakko vai ei

Viesti Kirjoittaja Jari Seppälä »

Koirallani on noin puolen vuoden välein tullut ns. ripuliaika jolloin yölläkin joutuu pomppimaan lenkillä hänen kanssaan ja ripuli on todella vetistä. Viimeksi ennen tätä tämä tapahtui elokuussa. Nyt olen kuitenkin huolissani ripulin pitkittyneisyydestä.

Ensi kerran ripuli tuli 14. pvä maaliskuuta jolloin se meni ohi noin reippaan vuorokauden jälkeen. Sitten se tuli hieman vikkoa myöhemmin jolloin se taas parani kuitenkin suhtkoht äkkiä. Nyt se alkoi keskiviikkona ja oli jo menossa ohi eilen päivällä, kakka melkeen normaalia, kun taas tänäyönä ripuli jatkui. Lääkkeeksi en ole tietämättömyyttäni antanut kuin hieman hiilitabletteja. Tämän neuvon sain noin tasan vuosi sitten eläinlääkärin vastaanotolta kun soitin että mitä tehdä. Vastauksena sanottiin et hiilitabletteja & maitohappobakteeria ja ettei tarvitse lääkäriin viedä jollei yleiskunto laske & ruoan&veden nauttiminen lakkaa ja tietysti pientä dieettiä suositeltiin mutta yleensä on riittänyt seuraavaan iltaan odottaminen ennen kunnon uutta ruokkimista. Ulosteessa ei ole verta mutta se on todella vetistä, normaalin ruskean väristä.

Ja tosiaan tuntuu että tämä on noin puolivuosittainen tapahtuma ja koirani löytää lenkillä nyt tosi paljon eri hajuja joita yrittää nuolla etc. ( reipas 8 vuotias uros )

En tiedä olisiko tämä sit ihan omaa tyhmyyttä sillä olen aina seuraavana vuorokautena jo alkanut antamaan napuja ( Pedigree adult ). Koirani yleinen kunto ei ole koskaan laskenut eikä ruokahalu ja eikä varsinkaan "vanhan" leikki-into mutta kyllähän tämä on jo sen verran pitkään jatkunut, vaikkakaan ei joka päivä, mutta huolestuttavaa.

Joten todella kiitollinen olisin kommenteista & neuvoista & omista kokemuksista, kai se on lääkärin paikka ensi viikolla ja jännitys koirani terveyttä kohtaan on kovaa..

Kiitos kaikille jotka jaksoitte lukea
Minna Alho

Ripulia...

Viesti Kirjoittaja Minna Alho »

Kyllä mää olisin vähän huolissani jos mun koira noin usein ripuloisi ja käyttäisin koiran eläinlääkärissä jos sillä on ollut joku mahapöpö eikä se ole kotihoidolla menny kokonaan ohi ja olet aika nopeasti alkanut antaa koiralle normaali ruokaa. Meillä kun koira alkaa ripuloimaa yllättäen keitän tälläisen keiton; 1 litra vettä, 2-3 munaa(raakaa), 1 tl suolaa, n.0,5 dl sokeria ja sakeitan sen perunajauho-vesi seoksella , kiisselimäiseksi. (Sekoita raa`at munat vispaten rikki ja kiehauta, jonka jälkeen soppa valmis)Anna jäähtyä hyvin ja sitä monta kertaa päivässä, meillä sillä ripuli yleensä päivässä ohi ja sit varovasti kevyttä ruokaa riisiä, jauhelihaa ym. sit pikkuhiljaa siirry normi ruokaan.
Apteekista tai eläinkaupoista kannattaa ostaa Attapekt:iä se on suolistohäiriöihin ja apteekista kyl löytyy jotain muutakin ripuliin en muista nimiä mutta parempia vaihtoehtoja kuin pelkät hiilitabletit mielestäni.
Johanna Levistö

Viesti Kirjoittaja Johanna Levistö »

Meillä oli ihan sama juttu tosin riisenillä, asiaa pohdittuani totesin sen liittyvän narttujen juoksuihin. Uros ei ollu mikään hormooni hirviö, mut nyt leikattu ja maha on ollu tosi hyvässä kunnossa.
Sirpa Rautiainen

Viesti Kirjoittaja Sirpa Rautiainen »

Meillä oli samalla tavalla ripuli syksyllä ja nyt taas päällä. Alko torstaina, melkein jo loppui ja alkoi taas uudelleen viime yönä. Meillä tähän liittyi vielä oksentelua, eli ihan varmasti taas syöty jotain, mitä en ole huomannut.

En silti ole huolestunut. Keväällä varsinkin lumen alta löytyy kaikenlaista moskaa, mitä koirat sitten pistävät poskeensa. Vaikka mulla narttu ( 1 v 9 kk) nuolee sekin juoksuaikapissoja vaikka kuinka komentaa. Minun mielestä ei kannata kiikuttaa lääkäriin, ellei yleiskunto ihan selvästi huonone. Ikinä en ainakaan ole itse ripulin takia lääkäriin vienyt vanhustakaan joka yli 9 v. Aina ne on menneet itsestään ohi. Pidä vain huoli, että koira juo kunnolla!

Mä annan sellasta sotkua: cornflakes, veriletut ja raejuusto, ainakin meillä toiminut, kovettaa koiran mahaa ja vähitellen ripuli loppuu. Tänään annoin varmuuden vuoksi vielä canikur tabletit, ne ei tosin ole koskaan meillä auttanut, mutta saavat ainakin koiran juomaan normaalisti.

Tänään pestiin kaikki matot ja lattiat ja toivottavasti koira tulee vähitelleen taas kuntoon. Toivottavasti menee Jari sinunkin koirallasi ohi.

T sirpa
Minna Jutila

Viesti Kirjoittaja Minna Jutila »

Eturauhasvaivat voivat myös olla yksi syy Minnan ja Jarin koirien tyyppisiin ripuleihin, joten Jarin koiran kohdalla kannattaa tarkistaa myös se vaihtoehto.
Narttujen juoksut voivat hyvinkin hormonitoiminnan kautta laukaista eturauhasvaivoja, joten Minnan koirallakin vaiva on voinut olla eturauhasperäinen ja siihen viittaa myös se, että ongelma on leikkauksen myötä poistunut.
Jari Seppälä

Viesti Kirjoittaja Jari Seppälä »

Kiitoksia kaikille vastauksistanne. Tosiaan maanantaina on lääkärille soitto jos asia ei mene ohi nyt vkl aikana mutta tosiaan tämä kun useimmiten on ollut ns. toistuva asia niin viittauksia että hajut etc. muut keväällä ja syksyllä tiettyjen narttujen kiima saavat aikaiseksi reaktion. Ja miksi nyt ei ripuli ole täysin mennyt ohi, varmaa omaa vikaani kun liian äkkiä siirryin antamaan napuja. Attapektiä kävin tänään ostamassa apteekista ja koirani ruokavalio on ollut kaurapuuroa & hieman rasvaa seassa. Yleiskunto edelleen saman ,on leikkinyt koko päivän noin 1v ajokoiran kanssa ja saanut käydä vapaasti ulkona jne. Huomennahan sit näkee et mikä on tilanne. Tosiaanhan eturauhasvaivathan voivat kanssa olla vikana mutta kerta häiriö kuitenkin on säännöllinen, en tiedä onko sitten koiran leikkauttaminen tässä iässä niin tarpeellinen asia. Varmahan en ole, pitää ottaa selvää kuin pahaksi se voisi sitten muodostua. Mutta jos tosiaan ohi menee taas nyt vkl jälkeen ja ei toistu kuin syksyllä niin vaikuttaa et jälleen yksi kevätkausi ohi. Olen jopa lukenut koirista joiden "kevät ripuli" kestää läpi kevään ilman mitään syitä löydettynä koiran vointiin lääkärilläkään. Mutta nyt toivon saavani kunnon yöunet ilma ylimääräisiä yölenkkejä :D
Lea Ojala

Viesti Kirjoittaja Lea Ojala »

Mun edellisellä uroksella oli samanlaista ripulointia silloin tällöin. koskaan ei löydetty syytä siihen, mutta epäilys oli että nivelrikko ym. kivut aiheutti tämän. Vanhetessaan nämä ripulit tulivat useimmin.
Nykyinen pappa oli viime syksynä samalla lailla ripulissa. Sillä oli suurentunut eturauhanen johon annettiin hormonipiikki ja se auttoi kerrasta. Sen jälkeen ei ole ripuloinut.
Vastaa Viestiin