Tällä hetkellä omistan niin helppolukuisen koiran, että tulkintaongelmia ei ole ollut (kuuluisia viimeisiä sanoja??).
Eli jäljen päällä koira rauhoittuu ja keskittyy kuono tiiviisti jäljessä kiinni. Riistaeläimen (tuoreella) jäljellä häntä nousee korkealle kaarelle selän päälle ja koira on kiihtynyt. Jos koira ylittää kulman se palaa "hätäisenä" taaksepäin ja rauhoittuu vasta kun on uudelleen jäljessä kiinni. Joskus kun on tullut "totaalinen" hukka (syystä ei käsitystä... metsässä siis kuitenkin, pellolla ei hukkajälkeä ole tullut) elikäs eksytty 20-30 m jäljestä, ja koira on ollut jo niin väsynyt, ettei ole heti itse palannut etsimään jälkeä uudestaan, niin koira on nostanut päänsä ja ilmoittanut olemuksellaan, että jälki jäi jonnekin. Silloin olen palannut taaksepäin ja antanut koiran nostaa jäljen uudestaan sen paikan ympäriltä, missä olen sen viimeksi tiennyt olevan jäljellä. Heti kun jälki löytyy, koiran olemus muuttuu keskittyneeksi.
Tämä on ensimmäinen koira, jota olen osannut olla "neuvomatta" myös metsässä ja uskoakseni tästä syystä koira ei valejäljestä. Lisäksi koiralla on "hyvä nenä" sekä korkea motivaatio, nämä helpottanevat tulkintaa. Tai sitten olen tässä vuosien saatossa EHKÄ oppinut itsekin jotain
...