Nuorukainen murisee

SPL:n Koulutukseen ja kokeisiin liittyvät aiheet
Veijo Kinnunen

Viesti Kirjoittaja Veijo Kinnunen »

Toki "perheen jäsen". Mutta koira ei sitä sanaa tiedä.
Ei rapsutuksissa mitään pahaa ole, jos koira pysyy hanskassa.
Jos ei pysy, voi kyllä rapsutuskin olla se katalysaattori, jolla koira sitä valtaa ottaa.
En tarkoita tämän ketjun tapausta.
Pitää paikkansa, mitä tykimpi koira on, sitä tarkempi pentukoulutus.
Onnistuuhan se pellossakin eläjän kanssa, mutta energiaa siihen kuluu aika lailla.
Toisilla on se tyyli, että koiran pitää olla pellossa, ennen kuin sille aletaan oppia pänttäämään päähän.
No, se on nuorempien hommia. Itse en siihen enää viitsisi alkaa.
En usko että esim. tällä tasolla koiran suoritus kovin paljon huononee, vaikka sen ottelee käsiin jo pennusta asti.
Ennen tuli kokeiltua sitä toistakin tyyliä, no... tyylejä on monenlaisia.

Sanoisin, että koiralle voi ohjaaja tehdä aika pahojakin ns. "auktoriteetin menetyksiä" jos suhde on niin kunnossa, ettei koirulille tule edes mieleen käyttää ohjaajan lepsuilua hyväkseen. Mutta, jos on vähääkään valta taistelua, esim. rapsutus väärään aikaan voi tehdä melkoista takapakkia.
Anneli Ylimartimo

Viesti Kirjoittaja Anneli Ylimartimo »

Hei!

Tuohon edellä olevaan Veijon vastaukseen jo tavallaan sisältyikin myös se, että homma riippuu tietenkin myös koirayksilöistä. Toisen yksilön kanssa voi - ilman, että koira alkaa kyseenalaistaa johtajuuttasi - "lepsuilla" ja antaa vapauksia, kun taas toisen kanssa on pidettävä tiukempaa linjaa. Tätä olen itse kantapään kautta opetellut :wink:

t. Anneli

PS. Kyllä minäkin aikoinaan kokeilin temperamenttiselle, kovapäiselle ja taistelutahtoiselle urokselleni - joka on muuten todella kivan luontoinen koira - poskiotteita+silmiin tuijotusta ja selätyksiä, mutta huonolla tuloksella. Hienovaraisemmat ja positiiviset menetelmät tepsivät tähän paremmin, vaikka toki erilaisia pakotteitakin tarvitaan.
arja valtonen

Viesti Kirjoittaja arja valtonen »

Meillä oli ennen nykyistä vanhempaa koiraamme myös uroskoira, joka noin vuoden ikäisenä näytti isännälle tosissaan koko Pepsodentrivistönsä. Onneksi hänellä oli tilannetaju hallinnassa ja niin koira lensi niskaperseotteella hankeen pakkaseen. Koira yritti hetken kuluttua sisään päästyään samaa temppua. Mutta niin se vaan lensi uudestaan pihalle. Sen jälkeen se ei uhmannut meitä.

Nykyisten koirien kanssa ei samoja ongelmia ole ollut. Kai me olemme oppineet vuosien varrella jotain, koska koirat kotioloissa(kin) kuuntelevat ja uskovat puhetta. :)
Anneli Ylimartimo

Viesti Kirjoittaja Anneli Ylimartimo »

:lol: :wink:
Tämä minun urokseni ei ihan "Pepsodent"-hymyilyyn asti ehtinyt, mutta tuota niskapers'otetta kyllä jouduin käyttämään. Onnistuu muuten pieneltäkin ihmiseltä maastossa alarinteeseen päin :D ja teho oli meillä huomattavasti parempi kuin millään selätyksillä. Nykyään sama uros on mitä mukavin, suorastaan ihana koira, jolle - useimmiten - riittää pelkkä kuiskaus käskyksi. Tsemppiä vain, Harri, kyllä se siitä!

t. Anneli
Harri Tuominen

Viesti Kirjoittaja Harri Tuominen »

Tilannepäivitys:
Viikonlopun aikana uhmaamista ei esiintynyt, koira käyttäytyi aivan normaalisti. Touhaa, niinkuin aikaisemminkin, tosin helle vähän rajoittaa vauhtia. Laitoimme tuollaisen lasten muovisen uima-altaan pihalle ja siitä ovat molemmat otukset olleet innoissaan, ilmeisesti se viilentää oloa vallan mainiosti. Tosin allasta saa olla täyttämässä vähän väliä :P
eija oikarainen

koira murisee

Viesti Kirjoittaja eija oikarainen »

Meillä on 11 kuukauden ikäinen uros myös. olen kehunut, kun olemme päässeet sujuvasti ohi9 temppuilujen, murinoiden, mörköjen sun muiden. Ehkä koiramme on sen verran pehmeä, ettei se edes kokeillut. Mutta silloinhan luulis juuri jniiden mörköjen tulevan. No, kuitenkin olemme säästyneet noilta hommeleilta. Ainoa, johon joudun yhä uudelleen puuttumaan, on toisten koirien tuijottelu, taaskepäin vilkuilu, ja sun muut. Kuitenkin määrätietoinen eteneminen eli oma päätös siiitä, että nyt mennään eikä meinata on milelestäni ainoa vaihtoehto.

Olen harmitellut, että en ole pystynyt tekemään pentuaujan tärkeää kasvatusta, kun koira on tullut meille 4,5 kuukauden iässä. Ja luulenkin, että toisten koirien tuijottelu on peräisin tarhaajoista, kun koira eli ja kasvoi isossa tarhassa.

Nyt kuitenkin olemme selvinneet hyvin ja meillä myös 8 -vuotias tyttö saa koiran tottelemaan. Sille on selvää, että ihmiset johtavat ja minä olen kaikkein ylimpänä. Omaa johtajuuttani kuitenkin minun tulee entistä enemmän jatkossa tiedostaa ja käyttäytyä sen mukaan.

Johtajuushan ei ole repimistä, riuhtomista eikä muutakaan. Se tehdään loppuviimeksi hyvin huomaamattomilla eleillä. Jos koira hakee huomiota, sille käännetään selkä. Jos se tulee tervehtimään riehakkaasti, sen ohi kävlellään. Se saa ruokansa viimeisenä, ensin syö ihmiset. Kuitenkin kaikessa tässä itse noudatan myös sitä kunnioitusta, että eihän susilaimassakaan kukaan saa mennä ottamaan ruokaa toisen suusta. Jos koirasi siis syö, miksi ihmeessä menisit ja ottaisit siltä ruokakupin, jonka olet jo antanut? Kun lähdetään ulos, sinä menet ensin ja johdat laumaa.

Minä olen opettanut koiralleni ulkoillessa kaksi käskysä, jotka nyt eivät sitten jonkun mielestä ole mitään... Mutta kerron ne kuitenkin. Ensinnäkin käsky "vapaa", joka tarkoittaa, että koira saa liikkua hihnassa vapaasti, nuuskia, höristellä, kulkea ojanpohjia ja muutakin koiramaista. Tai sitten se on kokonaan vapaalla. Toinen käsky on "yhdessä". Se tarkoittaa, että silloin ei nuuskita mitään, ei haahuilla, ei kuljeta ojanpohjia, vaan kuunnellaan, mitä sanottavaa minulla on. Huomaan erään tärkeän eron näiden kahden käskyn välillä. Kun koira on vapaalla, sen korvat ovat pystyssä ja se on terhakas. Kun kuljemme käskyllä yhdessä, sen korvat ovat taaskepäin ja se kääntyy aika ajoin katsomaan minua ja kuuntelee merkkejäni. Yleensä lopetan lenkit siihen, että otan koiran käskylle "yhdessä". Näin tulemme kotiin johtavalle tielle, ylitämme sen ja tulemme pihaan. Vaadin siltä täydellistäå suoritusta ilman haisteluja, ilman haahuiluja. Kun olemme parkkiksella, päästän, kutsun sen sivulle. Lasken hihnan kokonaan pois ja otan pannankin. Sen jäålkeehn käsken sen vielä istua paikallaan. Laitan tahallaan hihnan hitaasti pois, yleensä kierrän sen vartaloni ympärille. Lähden kävelemään, muka katsoakseni onko pihalla mitään. Palaan pikkuhiljaa koiran luokse, senoikealle puolelle. Odotan jälleen. Koira yleensä katsoo minua silmiin ja on tyytyväisen oloinen. Se ei ulise, vingu eikä vikise. Se vaan odottaa. Sitten päästän sen vapaaksi "vapaa" -käskyllä. Se saa juosta, ja yleensä leikin sen kanssa muutaman minuutin. Sitten sanon: "kotiin", jolloin se menee suoraan ovemme eteen ja odottaa.

Näillä peinillä tempuilla saa koiran ja ihmisen hommat sujumaan, luulen.... vai saattaahan joku olla eri mieltäkin ja että minun tapani on suorastaan saivartelua. Mutta keskustellaan.

Ja noista Ph vai mitkäå kokeet ne olikin, voidaan myöps keskustella seikkaperäisesti. Minä kun en tiedä, mitä koiralle opetetaan ja miten....

t. Eija
Vastaa Viestiin