Itsetehty ruoka!! Paljonko on määrät?????
Mä en ole marketista lihoja juuri ostellu, kun kilohinnat nousee aika korkealle. Joskus olen koipireisiä ostanut. Niin ja silloin tällöin kokonaisia broilereita pakastealtaasta. Broiskunsiivet (myös broiskun- ja kalkkunankaulat) ostan Oulun Tassulan puodista tai Kennelrehun rekasta. Kalkkunan jauhelihaa Kennelrehulta.
Joskus 70 -luvulla, kun ei ollut vielä drive-in näyttelyitä olimme vanhassa Helsingin messukeskuksessa - vissiin voittaja näyttelyssä.
Päivä oli pitkä ja meillä nuoremmilla oli hiukan vähän tekemistä aina välistä.
Tavallista oli lojua sellaisissa puisissa näyttely"laatikoissa" koirien kanssa.
Siskoni ystäväperhe kasvatti boksereita. Siskoni kaverin pikkuveli myös lojui koirien seassa ja touhuili omiaan.
Siskoni häntä sitten jututti ajan kuluksi. Hän kysyi: "Mikäs sinusta tulee isona?"
Pojan vastaus oli nopeasti leveällä hymyllä varustettuna:" Iso ja kaunis bokseri, joka voittaa näyttelyissä"
Koskakohan pojalle selvisi, että hänestä ei valitettavasti koskaan tule bokseria -korkeintaan harrastaja

Kysymys sakkarin ruokinnasta.
9kk vanha jätkän nassikka löytyy täältä jolla korkeutta on jo 70cm ja painoa oli pariviikkoa sitten eläinlääkärillä käydessä 32.5kg
Olen ihmetellyt miksi jätkä oksentaa aina puolen päivän maissa ei ihan joka päivä mutta nyt taas kahtena päivänä peräkkäin. Oksennuksessa ei mukana tule mitää ylimääräistä tai vatsaan kuulumatonta ainoastaan vatsan nesteitä ja vähän karvoja. En tiedä sitten johtuuko oksentelu vanhemman koiran karvan lähdöstä (sekaroituinen) kun karvaa lähtee aivan tajuttomasti hänestä vai johtuuko oksentelu nälästä.
Annan jätkälle ruokaa n. klo 16.00-17.00 puolikupillista (nutra nuggets sininen pussi) ja riisiä tai makaroonia ja maksalaatikkoa ja illalla klo 21.00 iltalenkin jälkeen mutta täysi kupillinen safkaa (yli puolet ruuasta on kuivamuonaa) olen todennut että saa mahansa täyteen ja ruokahalu jätkällä on kunnossa kun ottaisi mielellään lisää.
Jätkä on iloinen ja energinen aina menossa ja tekemässä.
Onko ruokinta liian vähäistä.

Meidän edellisellä oli vastaavaa ja el. käydessä löytyi syykin: refluksiotauti eli sama kuin ihmisillä. Vatsanportti päästää kurkkutorveen mömmöjä ja hoitokin oli sama, eli happosalpaajia.
Sitä en tietysti osaa sanoa, että josko noi oireet sun koiralla johtuisi tuosta samasta, mutta jos on jatkunut jo jonkin aikaa, niin olisi varmaankin syytä käydä näyttämässä eläinlääkärillä.

Unohdin tuossa laittaa vielä edelliseen viestiin että lumi maistuu jätkälle kun se on puhdasta, metsässä aina välillä nappaa suuhunsa koskemattomasta paikasta ja sunnuntaina tais olla mahakipeänä ja välillä tulee löysää shaissea mutta shaissen seassa ei ole mitään epämääräistä. Sunnuntain mahakivun olettaisin johtuneen lumesta tai jostain muusta mitä on kotoa pistänyt suuhunsa. Löysää settiä ei kyllä sunnuntaina heittänyt kuin yhdet puolilöysät muuten oli ihan normaalia.
Pariviikkoa sitten eläinlääkärillä käydessä eläinlääkäri totesi jätkän olevan terve ja hyvä vointinen ja todella rohkea/reipas. Lekuri reissun syy oli haava peukalossa, peukku on parantunut.

Kiitos kaikille.... ei ruokinta olekkaan salatiedettä
Kiitos kaikille neuvoista ja viesteistä. Näin jälkeen päin kun katson aloitustamme sakemannin kanssa vähän naurattaa minun panikointi. Jotenkin pidin ruokintaa salatieteenä. Koiramm voi hyvin. Lonkat ja muut näyttää olevan kunnossa. Poika on aika korkea säkä 70,5 mutta muuten ihan todella ihana luonteeltaa ja minun silmissäni ihanan upea koiruus.
Nyt minulla on jo koirakuume =)
Nyt minulla on jo koirakuume =)
Juha Järvinen: Joskus koira oksentaa vatsan nesteitä kun edellisestä ruokailusta on kulunut liian kauan tai koiralla on jäänyt joku ateria välistä. Näin ainakin meillä on käynyt monesti.
Huomasin että teillä ruoka-ajat sijoittuvat illalle. Onkohan 16-17 välillä annettu ruoka ehtinyt sulata kunnolla ennen viimeistä iltaruokaa? Sitten yön aikana maha on täynnä ruokaa ja aamupäivällä on taas nälkä. Kokeile antaa yksi ruoka aamulla ja toinen sitten illalla, jos se ei jonkin takia ole mahdotonta. Toivottavasti saatte oksentelun jäämään pois.

Voittekos auttaa mua yhdessä jutussa.
Pentuhan pitää alusta asti opettaa syömään luita, jos niitä meinaa sille myöhemminkin syöttää. Mutta millaisia luita, ja kuinka paljon, pennulle voi syöttää kuivamuonan ja/tai NEUn rinnalla, ilman että ravintoainesuhteet heittävät häränpyllyä? Vai pitäisikö luiden lisäksi syöttää myös esimerkiksi raakaa lihaa ravintoaineisuhteiden tasoittamiseksi?
Tämä nyt ei ole mikään varsinainen tilanne, en omista vielä koiraa, mutta tulevaisuuden varalta mietin. Pelottaa, että pennun luusto menisi pilalle vääränlaisen ruokinnan tai ylipäätään minkään toiminnan takia.

Eihän mahalaukunkiertymän riski periaatteessa ole siitä kiinni, mitä syöttää. Tietysti jos syöttää kuivamuonaa turvottamattomana ison annoksen ja koira juo syönnin jälkeen tosi paljon, niin muonan turpoaminen mahalaukussa voi aiheuttaa kiertymän. Mutta aika harvoin näinkään käy.Lilli Hyvärinen kirjoitti:...Yhtä suuri riski voi olla mahalaukunkiertymään kuivamuonaruokinnassa...
Pennulle voi syöttää broilerin siipiä/kauloja/selkärankaa,esim.
Korvaat niillä yhden aterian.
Määriä on vaikea sanoa,kun seuraat pennun painoa miten se nousee.
Itse syötin neu:n lisänä mm broilerin siipiä yms,en sen kummemmin laskenut mitään määriä,maalaisjärkeä ja kohtuullisuus mielessä.

Täällä yksi aloitteleva barffaaja... Allergioiden takia yritetään aloittaa täysin nappulaton ruokavalio.
Ajattelin aloittaa tämän kokeilun Puhdilla/Neulla. Jos antaisin kanariisi/broilerinsiipi/jauheliha-aterian aamulla, puhtia/neuta illalla. Kuulostaako yhtään järkevältä?
Ymmärsinkö nyt oikein, että Puhti/Neu riittäisi pelkästään koiralle ravinnoksi, siitä saa kaiken tarvitseman?
Koirani ei juurikaan syö rustoluita tms, ei kelpaa vaikka kuinka tarjoan tai jätän kaluttavaksi. Broilerin siipiä olen syöttänyt jauhettuna, saako koira tästä tarvitsemansa?
Olen todella untuvikko tässä asiassa, joten korjatkaa jos olen tekemässä suurtakin mokaa koirani ruokinnassa!