|
::: Koulutus > Lajiesittelyt > Harrastuslajit - Hakukoe :::
Hakukoe
Hakukokeen tarkoitus
On selvittää miten koira ohjaajan ohjauksessa suorittaa henkilöiden etsimisen ja ilmaisun.
Henkilöetsintä
Henkilöetsintä osio suoritetaan maastossa olevalla etsintäalueella joka koettelee koiran kestävyyttä.
Alueen leveys on 100m ja pituus on 1-luokassa 100m, 2-luokassa 200m ja 3luokassa 300m. Käytettävissä oleva aika on 1-luokassa 10 minuuttia, 2-luokassa 15 minuuttia ja 3-luokassa 20 minuuttia.
Kokeen järjestäjät sotkevat alueen koiran kanssa ennen kokeen alkua. Koiran ei tulisi jäljestää, vaan etsiä maalihenkilöt ilmavirtojen mukana kulkeutuvien hajujen perusteella. Alueen halki kulkee polku tai merkitty reitti, "keskilinja". Ohjaaja ei itse saa poistua keskilinjalta (paitsi ilmaisutilanteissa), hän ainoastaan lähettää koiran metsään etsimään. Ihannesuorituksessa koira risteilee säännöllisin pistoin vuoroin vasemmalle ja vuoroin oikealle irroten ensin ohjaajasta jokaisella pistolla riittävän kauas, noin 50 metriä, edeten sitten keskilinjan suuntaisesti eteenpäin muutaman kymmenen metriä ja sitten takaisin keskilinjaa edenneen ohjaajan luo.
Alueella on piilossa 3 henkilöä jotka koiran tulee löytää ja ilmaista. Piiloutuneet henkilöt ovat joko kokonaan tai osittain peitettyjä. Kokonaan peitetty maalihenkilö on sellaisessa paikassa että koira ei voi nähdä tai koskettaa häntä, toisin kuin osittain peitetty. Piilot ovat sellaisissa paikoissa että ohjaaja ei voi nähdä niitä keskilinjalle.
Löydettyään maalimiehen koiran tulee ilmaista hänet, jotta ohjaajakin tietää missä "kadonnut" on. Kokeessa hyväksytään kaksi ilmaisutapaa: haukkuva-.ja rullailmaisu. Haukkumalla ilmaiseva koira jää maalimiehen luokse haukkumaan, jolloin ohjaaja löytää äänen perusteella maalimiehen. Tällöin koiran tulee koko ajan pysyä maalimiehen luona.
Rullalla ilmaisevan koiran kaulapannasta roikkuu ilmaisurulla (pieni patukka ). Löydettyään maalimiehen koira ottaa rullan suuhunsa ja palaa suorinta reittiä ohjaajan luo jonka jälkeen ohjaaja kytkee koiran, ja koira vie hänet käskystä maalimiehen luo. Henkilöetsintä osion jaossa olevat 170 pistettä jakautuvat löydettyjen maalihenkilöiden määrän mukaisiin (1 hyväksytysti löydetty maalihenkilö tuo 40 pistettä, 2 70 pistettä ja 3 tuo täydet 100 pistettä), ilmaisu (maksimi 10 pistettä kustakin ilmaisusta) ja työskentelypisteisiin (maksimi 40 pistettä).
Tuomari arvostelee koiran ja ohjaajan työskentelyä koko suorituksen ajan arvostaen koiran suorituksen tehokkuutta, teknistä osaamista, ohjattavuutta, hermojen hallintaa sekä koiran ja ohjaajan välistä yhteistyötä ja koeohjeiden noudattamista.
Suorituksen alussa ohjaaja ilmoittautuu tuomarille jonka jälkeen tuomarin luvalla ohjaaja lähettää keskilinjan alussa koiran haluamalleen puolelle etsimään. Tämän jälkeen ohjaaja suorittaa etsintää haluamaansa tahtiin, edeten keskilinjalla. Yleisimpiä virheitä ovat puutteet koiran motivaatiossa tai ohjattavuudessa.
Vaatimuksia hakukoiralta
Hakukoiran tulee olla ohjattavissa, avoin, ilmavainuinen, toimintakykyinen ja terveyden puolesta normaali. Lisäksi koira tulee pystyä motivoimaan jonkun viettialueen kautta, yleisimmin saalisvietin (palkkiona motivointipatukka) tai ravinnon hankinnan kautta.
Vaatimuksia koulutukseen osallistumiseen
Haun kouluttaminen on ryhmätyötä, eli ohjaajan pitää pystyä sitoutumaan mukaan ryhmän toimintaan koska kaikkien ryhmässä olevien tulee olla vuorollaan etsittävinä henkilöinä ja kaikkien edistyminen on kiinni siitä että ryhmä saa aikaan säännöllisiä harjoituksia. Haku harjoittelun voi aloittaa jo varsin nuorena mutta ennen täysipainoisen harjoittelun aloittamista koiran tulisi olla kasvanut niin että se pystyy vaivatta liikkumaan maastossa. Lisäksi koiran tulee olla ohjaajan hallittavissa niin että se voidaan laskea vapaana etsimään piiloituneita henkilöitä.
Harjoittelu
Haun harjoittelu tapahtuu alaosastojen hakuryhmissä. Ryhmässä harjoittelu on mielenkiintoista ja ohjaajille myös sosiaalista toimintaa. Kiireesti kilpailemaan haluavalle haku tuskin on helpoin valinta, sillä koiralle joutuu opettamaan monta työskentelyvaihetta ennen kuin se on valmis ensimmäisiin kilpailuihinsa. Jo pikkupennulle voidaan aloittaa harjoittelu viettien vahvistamisella ja tutustuttamisella vieraisiin ihmisiin. Ennen varsinaisen etsinnän opetusta koiran on hyvä kasvaa fyysisesti. Ilmaisu kannattaa opettaa varsinaisesta hakutyöskentelystä erillään. Ilmaisun opetus riippuu valitusta ilmaisu tavasta; koiraa voi alkaa opettaa haukkumaan jo varsin nuorena, mutta rullailmaisun opetus on sidoksissa noudon kanssa. Koiran opittua ilmaisemaan ja etsimään ne yhdistetään ja aletaan hiomaan suoritusta kokeen suuntaan.
|
|