|
::: Liitto > Organisaatio - Sidokset :::
Saksanpaimenkoiraliitto ry:n sidokset
Sisäiset
Jäsenkunta kokonaisuudessaan on Liiton toiminnan kohde, perusta ja voimavara. Sen piiristä voi vielä nimetä muutaman ryhmän, joiden tuki ja tukeminen ovat erityisen merkitseviä:
▪ kasvattajat, joiden huoneentauluna on rotumääritelmä; heitä vartenhan rotujärjestö oikeastaan
on olemassa
▪ koe- ja ulkomuototuomarit aputoimihenkilöineen; he toimittavat omalla sarallaan tietoa rodunjalostuksen tarpeisiin
▪ maalimiehet ja koulutusohjaajat; heistä on kiinni jalostustakin sivuten se osaamisen taso, jonka mukaan SPL:oa arvioidaan, he myös vetävät mukaan uusia harrastajia ja ovat näin
tärkeä tekijä jäsenmääräkehityksen ja Liiton julkikuvan kannalta
▪ alaosastot, joissa Liiton keskeiset käytännön toiminnot kasvatustyötä lukuun ottamatta tapahtuvat
Ulkoiset
Ulkoiset sidokset liittyvät lähinnä
A. kenneljärjestöihin, joilla rotujärjestön kannalta on hallinnollinen
tai koordinoiva merkitys
B. rotujärjestökenttään tai -ketjuun
C. rodun ammattikäyttäjiin
D. yhteisöihin, jotka muuten ovat SPL:n toiminnalle tärkeitä.
A
▪ FCI (Fédération Cynologique Internationale), kennelliittojen kattojärjestö eli ylin päättäjä koiramaailmassa. On käytännössä sekä A- että B-ketjun päässä.
▪ Suomen Kennelliitto - Finska Kennelklubben ry. on ylin koirajärjestö Suomessa. Se pitää koirarekisteriä sekä keskeisiä terveystieto-, koe- ja näyttelytulostilastoja ja myöntää näyttelyt. SPL on jäsen ja sillä on rotujärjestöpaikka (edustaja) SKL-FKK:n valtuustossa.
▪ SKL-FKK:n alaiset kennelpiirit voivat vaikuttaa alaosastojen toimintaan monella tavoin.
▪ Suomen Palveluskoiraliitto ry., jolle SKL-FKK on delegoinut palveluskoirakoetoiminnan.
B
▪ WUSV (Weltunion der Schäferhundvereine), Saksanpaimenkoirajärjestöjen maailmanunioni.
SPL on yksi perustajajäsenistä, nykyään jäsenjärjestöjä on 70. Pyrkii rodun yhtenäiseen
terveystieto-, jalostustarkastus-, koe- ja näyttelyjärjestelmään yhteistuumin FCI:n kanssa.
▪ SV (Verein für Deutsche Schäferhunde e.V.). Saksan "Saksanpaimenkoiraliitto ry." Yhteistyötä rotutiedosto- ja tuomarikoulutusasioissa.
▪ NSU (Nordisk Schäferhundunion) on pohjoismainen yhteistyöelin, johon kuuluvat siis Norsk Schäferhund Klub, Schaeferhundeklubben for Danmark, Svenska Schäferhundklubben ja SPL.. Usein yhteenlinjattu esiintyminen WUSV-kokouksissa sekä Pohjoismaiset Mestaruuskilpailut ovat konkreettista NSU-yhteistyötä.
C
Poliisi, puolustusvoimat ja rajavartiolaitos ovat keskeisiä saksanpaimenkoiran käyttäjiä. Niiden sekä ao. koiranohjaajayhdistysten (Suomen Poliisikoirayhdistys ry., Sotakoirayhdistys ry. ja Rajan
Koiramiehet ry.) kanssa jatkuvaa vuorovaikutusta koiran terveystieto- ja koulutussektoreilla.
D
Tukijat (mm. koiranruoan maahantuojat, eläinvakuutuslaitokset, tms.), joille SPL voi tarjota
näkyvyyttä ison kohderyhmän piirissä, ovat tärkeitä. Alaosastojen kotikunnat ovat usein esim.
koulutuskenttähankkeissa keskeisiä vaikuttajia.
|
|