Suojelulisenssi

Erkki Aarnio, Saksanpaimenkoira 1/2002

Jo usean vuoden ajan suojelukoulutus ja -koetoiminta on ollut eräänlaisessa vaaravyöhykkeessä taistelukoirajuttujen vuoksi. Ns. suuri yleisö ”näkee” vain purevan koiran eikä voi ymmärtää, että taistelukoira ja suojelukoira ovat kaksi täysin eri asiaa. Viime kesäkuun mastiffionnettomuus Tampereella nosti aiheen erityisesti esille jopa eduskuntakyselyä myöten (”Aikooko hallitus ryhtyä toimenpiteisiin… ettei kotikoiria suojelukouluteta… voi verrata aseeseen”). Aihealue on sellainen, joka kaikkialla ylittää herkästi uutiskynnyksen, sen avulla on jopa helppo ratsastaa julkisuuteen vallan muiden päämäärien toteuttamiseksi. Joka tapauksessa iltalehtien lukijoita on paljon enemmän kuin niitä, jotka omakohtaisesti tietävät tai ovat edes itse nähneet, mitä suojelukoulutus on ja miten harrastuksensa aina vakavasti ja tosissaan ottavan kouluttajan suojelukoira toimii.

Kenttää hämärtävät myös muutamat Keltaisen pörssin suojelukoirakauppiaat. Jopa perhekoiriksi, ”kotivahdeiksi”, tarjotaan perusmateriaaliltaan kyseenalaisia koiria, jotka aivan varmaan on saatu kuukauden-parin yllytyksellä puremaan - mitä ja missä tilanteessa, on aivan toinen juttu.

Rotujärjestön päämäärätietoisen ja asiantuntevan suojeluharrastuksen on erotuttava kaikista edellä esiin tulleen kaltaisista häiriö- ja kohukytkennöistä. Vastauksessaan em. eduskuntakyselyyn sisäasiainministeri Itälä kirjoittaa ”ohjatusta ja valvotusta harrastustoiminnasta” ja toteaa edelleen, että ”perustana on koiran ehdoton hallinta, joka saavutetaan vain pitkän ja johdonmukaisen harjoittelun avulla”. Teemme tälle oikeutta, kun jokaisella harrastajalla on passi, lisenssi. Se velvoittaa entisestään tiettyyn vastuuseen ja sen puuttuminen - jossakin lehtiotsikkotapauksessa - osoittaa, että hässäkän aiheuttaja ei meidän järjestäytyneeseen joukkoomme kuulunut.