Näyttelyssä näkymätöntä

Jalostukseen liittyvät aiheet
Vastaa Viestiin
Pekka Hannula

Näyttelyssä näkymätöntä

Viesti Kirjoittaja Pekka Hannula »

Väki, kun Tuula S kuulutti tuomarin kommenttia, niin tässä. Ei tosin yksittäisestä koirasta, vaan yleisesti. En ole ehtinyt näitä näyttelykeskusteluja kauheasti seuraamaan, mutta pikaisesti tuli mieleen seuraavaa:

Ensinnäkin hyvää on se, että väki on kiinnostunut koiran rakenteesta. Toivottavaa on ollut jo kauan, että erikoisnäyttelyissämme (tai miksei järjestettynä niiden ulkopuolellakin, kiitos muun muassa Kouvola) tuomarin kanssa voisi kehässä olla 1-2 kasvattajaa. Ei arvostelemassa, vaan keskittymässä arvioimaan koirien rakennetta. Se on tarkempaa kehän sisä- kuin ulkopuolella.

Hyvää on myös se, että kuvien koirat täyttävät saksanpaimenkoiran rakenteelliset vaatimukset työkoiraksi. Siinä eivät vähän lyhyt lantio tai olkavarsi paljon paina.

Sitten on tätä vänkäämistä, jossa on ajatus hukassa. Miksi näyttelyitä ylipäätään järjestetään? Eräs sankarpoika väitti jopa, ettei näyttelyillä ole merkitystä rodun jalostuksessa.

On niillä! Kyse on kuin aseistariisunnassa. Tuloksia ei paljon näy, mutta ilman sitä tilanne olisi paljon huonompi. Sama asia pätee koiranäyttelyihin. Jos niistä luovuttaisiin, työkoirien rakenne häviäsisi, eivätkä ne kestäisi rasitusta. Ruotsin poliisikoiralaitoksella on näyttöä siitä, että rakenteellisesti huonot koirat joutuvat usein eläkkeelle parhaassa työiässä.

On siis syytä pitää kiinni rodun keskimääräisestä rakenteesta. Siihen pitää myös jalostuksessa pyrkiä. Ja kasvattajien avuksi järjestetään sitä varten näyttelyitä.

Eri asia on kilpailuarvostelu. Siinä on kyse pyttyjen keruusta. Tietämättömät ihmiset luulevat, että V1 on parempi koira jalostuksessa kuin V5. Eihän se näin ole! Riittää kun koiralla riittää rakennetta, mutta ennenkaikkea sillä pitää riittää terveyttä ja luonnetta.

Kivaa päivää!
Pekka
Päivi Ollikka

Viesti Kirjoittaja Päivi Ollikka »

Eri asia on kilpailuarvostelu. Siinä on kyse pyttyjen keruusta. Tietämättömät ihmiset luulevat, että V1 on parempi koira jalostuksessa kuin V5. Eihän se näin ole! Riittää kun koiralla riittää rakennetta, mutta ennenkaikkea sillä pitää riittää terveyttä ja luonnetta.
:tsemp: :voitto:

Eikä edes V ole ainut hyvä rakenne.....niil on liian pitkät jalat :D
Vastaa Viestiin