Apuja kaivataan.

SPL:n Koulutukseen ja kokeisiin liittyvät aiheet
Vastaa Viestiin
tiina järvinen

Apuja kaivataan.

Viesti Kirjoittaja tiina järvinen »

Eli aiheesta kirjoittelin jo toiselle (ongelmakoira) palstalle josta ei oikeen apuja saanut. Ongelma on 2vuotta täyttävän nartun irvistelyt ja murinat lapsille ja miehelle (jota näykkäisi nenästä kun meni viereen istumaan). Eli ongelmat ovat nämä jos koira on sohvalla ja lapsi menee viereen koira murisee ja jos lapsi koskee voi näykätä. Samaa tapahtuu jos koira makaa tytön sängyn alla ja tyttö tulee sängystä pois yrittää nilkkaan kiinni (ei aina) ja joskus jopa lasten kävely vierestä kun narttu makaa lattialla saattaa aiheuttaa saman. Olen vähän "pihalla" koska narttu käyttäytyy näin, perheessämme on myös 4v.uros joka ei ole koskaan edes murahtanut lapsille vaan aina väistyy jos tarvitaan. Miten näytän koiralle ettei se saa käyttäytyä näin myöskään silloin kun minä en ole paikalla? Jos meille tulee vieraita lapsia kylään laitan yleensä koiran pihalle siksi aikaa ettei satu haavereita. Alle 10 vuotiaat ovat kaikkein pahimpia mutta eipä ne aikuisetkaan aina turvassa ole (viitaten mieheeni). Koira on muuten loistoyksilö ja erittäin tottelevainen, mutta kyllä lapseni silti menevät sen ohitse. Olisin kiitollinen jos saisin täältä apua tilanteeseeni. By the way..tiedän ettei koiran paikka ole sohvalla siitä on nyt yritetty vieroittaa koiraa.. mutta aina en ole kotona (vuorotyöläinen) :wink:
Mervi Kähönen

Viesti Kirjoittaja Mervi Kähönen »

Oletko jo löytänyt tiesi sinne alaosaston koulutuksiin minne sinut neuvottiin jo edellisten ongelmien kanssa?
Nuo ovat kuitenkin sen lajin ongelmia että ei ne netissä ratkea. Täällä voidaan sanoa että älä anna sen käyttäytyä noin. Todennäköisesti sen tiesit jo, muttet löydä oikeita keinoja asian kertomiseen.
Jos haluat ongelmia ratkoa, mars johonkin hakemaan apua ihan "livenä".
tiina järvinen

Viesti Kirjoittaja tiina järvinen »

kiitos vastauksesta mutta aika ei riitä koulutuksiin menoon ja toiseksi en omista ajokorttia ja lähin alaosasto sijaitsee 25km. päässä. :oops: eli ainoa vahtoehto on pyytää joku käymään kotona tai sitten on aika luopua koirasta ennenkuin tilanne menee pahemmaksi :cry:
riitta vainiontaus

Viesti Kirjoittaja riitta vainiontaus »

Ystävällisenä neuvona: jos et voi pitää koiraa ulkona, myy tai anna se pois.
Selvästikkään te ette voi hyvin sen kanssa, eikä koirakaan käytöksestään päätellen niin tee.

Vie todella pitkän ajan saada tuollainen käytös pois koiralta ja uskoisin, että siihen ei voi lasten kanssa koskaan luottaa varmasti.

Mikäli päätätte hankkia sille uuden kodin varmistakaa, että henkilöllä on kokemusta näin käyttävtyvästä koirasta. Muuten siitä tulee helposti heittopussi ja kiertolainen.

Riitta Vainiontaus

tämä on minun mielipiteeni - ei ainut ja oikea
Petra-Paula Corsini

Viesti Kirjoittaja Petra-Paula Corsini »

Jälkiviisaus on parasta huumetta, mutta jospa joku vaikka ottaisi onkeensa. En puutu tämän tapauksen yksityiskohtiin, koska en niitä tunne. Tarpeeksi monta kertaa on kuitenkin törmännyt kotikoiraksi ja lenkkikaveriksi saksanpaimenkoiria halajavia. Ja kun "kasvattajakin" sanoi, että hyvin voi ottaa. Eli parhaassa tapauksessa otetaan saksanpaimenkoira, vaikkei ole aikaa eikä mahdollisuuksia kouluttaa sitä. Koiran vanhemmat voivat olla ylpeitä sohvachamppiooneja, mutta aina tähänkin rotuun joskus saattaa pyllähtää koiria, joiden hyviksi koirakansalaisiksi saattaminen tarvii sitä kirottua aikaa ja vaivaa. Elämäntilanteet muuttuvat ja pyhästi aiottu varastoitu aika ja vaiva voi loppua. Silloin pitää tehdä päätös, joka on oikein sekä koiralle että perheelle: järjestää aikaa, luopua koirasta osaavaan kotiin tai lopettaa se.
Sanna Murtomäki

Viesti Kirjoittaja Sanna Murtomäki »

Mikä tilanne tällä hetkellä?

En osaa neuvoa muuta kuin auttaisiko jonkin sortin koulutus tai.. hmm.. Tuttavani opetti koiralle ettei se saa haukkua oven takana sitruuna pannalla ja hyvin on toiminut, joten auttaisiko se, että aina kun koira murisee panta ruuttaa sitruunan hajua noukalle..? Silloin koira saattaa ajatella "että kannattaako tuo"? Ps. älä luota siihen että tuo toimisi sillä se oli vain ajatus joka "putkahti" mieleeni.. :lol:
:eitietoo:

Tsemppiä koirasi kanssa!
Vastaa Viestiin