Joo, ei se helppoa ole elämä murrosikäisen kanssa.. Välillä tuntuu, ettei mikään mene kaaliin vaikka kuinka asioita olis harjoitellut. Tänään kävin näin:
Oltiin koiran (Urku, 8kk) kanssa kävelyllä ja koko alkumatka oli yhtä taistelua, ihan kuin hihnakäyttäytyminen olis unohtunut yhdessä yössä
. Ja saman yön aikana olisi tapahtunut myös ihmeellinen kuuroutuminen..
Koira yritti välillä ryntäillä minne sattuu ja liukas tie kun oli, niin pysäyttäminen ei onnistunut ihan niin kuin piti. Ja mitkään kiellot ei tietenkään menneet perille. Muutenkin toi yritti vetää hihnassa kuin heikkopäinen, vaikka välillä luulin senkin helpottaneen!!
No, pinna oli pikkasen kireällä ja olin helpottunut, et kohta ollaan kotona.
Seuraavaksi tuli aika pitkä alamäki, ja jäinen kuin mikä. No, eiköhän orava just juossut tien yli ja Urku h-u-l-l-u-n-a halusi perään. Enhän minä siinä voinut muuta kuin liukastella perässä ja huusin naama punaisena et sais sen pysähtyy.
Kun sain sen kiinni, surutta kamppasin sen pirulaisen ja könysin ite sen päälle antamaan palautetta meidän mahtavasta lenkkisessiosta
Seuraavaksi huomasin, että siinä tiellä oli aika monta pikkukoululaista, jotka katseli touhua enemmän kuin ihmeissään. Onneks ei ollut ketään vanhaa eukkoa pikkupuudelin kanssa sormi ojossa
. Siinä sitä sitten kököteltiin useamman minuutin ajan. Se siitä hallinnasta. Että tällainen itkupotkuraivari täällä Jyväskylässä.
niskoittelua ja remmirähinää. toisena päivänä toimii ja toisena ei. Ikä on, juu parasta teiniaikaa, mutta mutta.. 
...