Ahne nuori koira, ruokamäärä/p, täysikasvuistuminen

Ruokintaan ja ravintoon liittyvät aiheet
Vastaa Viestiin
Anira Mäkinen

Ahne nuori koira, ruokamäärä/p, täysikasvuistuminen

Viesti Kirjoittaja Anira Mäkinen »

Minulla nyt nuori spn, 9 kk. Tämä tytteli on ahne, poiketen aiemmasta spn:stäni joka olematta nirso osasi lopettaa kun oli kylläinen. Onpa melkein kuin omaisin labbiksen, on tullut mieleeni.
Sinansä pystyn mainiosti säännöstelemään koiran ruokamäärää. Tällä hetkellä koira syö yhteensä pötkön NEUta/p, plus 2 dl iltapiimä yhden
pienehkön koirankeksin kanssa. Lisäksi poimii ulkona ruusunmarjoja pensaista ynnä kaninkakkoja ja muita luonnon antimia :).
Kysymys kuuluukin, milloin saksanpaimenkoiranartun voi katsoa olevan
täysikasvuinen - tällä on juuri loppunut eka juoksu. Koira on nyt hyväkuntoisen vaan ei lihavan näköinen, kylkiluut juuri ja juuri tuntuvat.
Myös liikkeet ym. näyttävät terveiltä. Pitäisikö kuitenkin lähikuukausina
hivenen vähentää ruuan määrää? Edellinen spn oli kasvaessaan hivenen
hoikemman näköinen. Liikuntamäärät ovat molemmilla suunnilleen samat
eli ulkona saa metsiköissä vapaana juosta ja leikkiä muiden koirien kanssa käytännössä joka päivä.
Seija Kulmala

Viesti Kirjoittaja Seija Kulmala »

Narttu kasvaa yleensä ensimmäisen juoksun jälkeen muutaman sentin korkeutta ja luonnollisesti saa massaa kun ikää tulee hieman lisää.

Itse pidän koirat sellaisessa kunnossa että kylkiluut rasituksessa näkyvät joten voi olla että narttusi on hieman tuhti, mutta varmaa ei voi sanoa koiraa näkemättä.

Ruokinta tuntuu sopivalta koirallesi, mutta määrää toki voisi pienentää mikäli sen koet tarpeelliseksi.
Anira Mäkinen

Viesti Kirjoittaja Anira Mäkinen »

Kiitos Seija - pitääpä olla tarkkana tämän ruokaimurin suhteen.
Vastaa Viestiin