eliminaatiodietistä

Ruokintaan ja ravintoon liittyvät aiheet
Vastaa Viestiin
Kaisa.Nikkinen

eliminaatiodietistä

Viesti Kirjoittaja Kaisa.Nikkinen »

Eli meillä menossa nyt ruoka-aineallergioiden eliminaatio. Koira on syönyt kohta kuusi viikkoa Hills:n z/d nappulaa, jonka avulla on saatu elimistöstä kaikki allergiaa aiheuttavat ruoka-aineet pois. Nyt olisi aika alkaa kokeilemaan mitkä ruoat allergiaa aiheuttavat vai aiheuttavatko.

Meillä syötiin aikaisemmin NEU Alttia, lihaista rasvaa, broilerin siipiä ja hirven & naudan luita. Miten ja mistä aloittaisin testauksen? Neussakin on niin montaa ruoka-ainetta, että pitääkö minun testata jokainen ruoka-aines siitä erikseen? Kuinka paljon yhtä ruokaa annetaan ja miten nopeasti reaktion sitten huomaa?

Tätä hieman vaikeuttaa se että kun koiralla allergia epäily todettiin niin raapi silloin ihoaan niin paljon, että iho oli tulehtunut ja karvattomilla läikillä. Myös silmät rähmivät. Sai kutinaan ja tulehdukseen antibiootit ja kortisonikuurin. Kortisonikuuri loppui noin kolme viikkoa sitten ja koira on alkanut pikkuhiljaa raapia itseään enemmän... En siis tiedä onko tuo vielä ihan tavallista raaputtamista vai onko kyseessä esim. atooppinen ihottuma, jolloin se ei siis olisi ruoka-aineallergiaa.

Eli kuinka vahvoja oireita olisi odotettavissa jos kyseessä olisi ruoka-aineallergia ja kuinka nopeasti nämä ilmenevät?

Olen joskus kuullut puhuttavan, että jossain eläinlääkärillä olisi ihan tarkka allergiatestaus siis verikokeesta niin kuin ihmisillä. Pitääkö tämä paikkaansa? Olisi todella paljon helpompaa testata tuota asiaa kuin näin eliminoimalla pikkuhiljaa eri ruoka-aineita yms muita mahdollisia allergiaa aiheuttavia syitä pois.

Kiitoksia taas etukäteen jo kokemuksistanne ja avustanne :)
minna tirkkonen

Viesti Kirjoittaja minna tirkkonen »

Allergiat voivat ilmentyä välittömänä reagtiona ja viivästyneenä reagtiona, tämän vuoksi niiden etsiminen onkin melkoista salapoliisityötä. Koirasi on ilmeisesti edelleen eliminaatiodietillä ja rapsuttelee itseään yhä? allergioita voivat aiheuttaa myöskin varastopunkit (joita kuivamuonissa on), huonepöly, siitepölyt, ym...

Mikäli kyseessä on ruoka-aineallergia niin kyllä jokainen ruoan ainesosa tulisi lisätä yksitellen ruokaan ja seurata n 3-4 vko tuleeko oireita ja jos ei niitä tule, niin lisätä taas uusi ainesosa...

Mikäli kyse on varastopunkin aiheuttamasta oireesta, tulisi nappulat säilyttää pakastimessa, joka puolestaan saattaa vaikuttaa joihinkin kuivanappuloiden ravintoaineisiin.

Parhaiten saat asiasta tietoa googlettamalla IgG, IgA, IgM ja IgE
Kaisa.Nikkinen

Viesti Kirjoittaja Kaisa.Nikkinen »

Niin koira siis edelleen rapsuttelee itseään, mutta ei mielestäni ihan niin paljoa kuin ennen. Varastopunkista ei mielestäni ole kyse, koska ei aikaisemmin syönyt nappuloita vaan raakaruokaa.

kuuden viikon dieetin jälkeen olen antanut sille yhden hirven putkiluun ja sitten se on pari kertaa vanhempieni luona ehtinyt maistella kissan kuivaruokaa ja yhden grillimakkaran (nämä siis kun silmä vältti) kissan ruokaa on varmaan mennyt noin desin verran... Eli tuosta on todella vaikea päätellä voisiko kutina johtua noista, koska mielestäni sitä oli jo ennen tapahtunutta.

Atooppista ihottumaa alan vahvasti epäillä, eikös siinä ole siis kyse huonepölyallergiasta? Karvattomat läikät eivät ole alkaneet kasvaa uutta karvaa ja koira hankaa jonkin verran kuonoaan ja rapsuttaa korviaan. Ruoka-aineallergiassahan yleensä tassut kärsivät ja on oksentelua ja ripulia. Koiralla ei oikeastaan ole koskaan ollut mahaongelmia ja oksennellutkin on joskus lähinnä ruohoa, jota monet koirat syövät.

Pitäisikö tässä vaiheessa taas vaan yrittää olla 4 viikkoa pelkällä allergiaruualla, jotta voisin varmistua ettei kutina johdu noista ruuista vai joko alan testailla atopia lääkitystä? Lääkäri ehdottaa kortisonia tai sitten uutta atopica nimistä lääkettä joka on kuulemma parempi koiralle kuin kortisoni, mutta hinta on ihan järkyttävä. Onko teillä kokemuksia muista hoitovaihtoehdoista tai tuosta atopica lääkkeestä?
Sirpa Hörkäs

Viesti Kirjoittaja Sirpa Hörkäs »

Miä oon aika pihalla ton atopian suhteen,en mitään neuvoja osaa antaa.Omalla hurtalla se todettiin tossa keväällä ja testeissä plussaa näytti huonepöly,jotkut homeet ja varastopunkki.

Kortisonia toi joutuu syödä lopun ikänsä.

Oma hurtta ei kyllä mitenkään ihmeemmin itteään rapsutellut.Veikkaisin,että hyvien rasvojen syöttö auttaa siihen ongelmaan.

Tolla tuli parina syksynä kainaloihin ja nivusiin "elefantti-ihoa" ja vaivaa hoidettiin ihotulehduksena.
Ekalla kerralla oireiden ilmettyä epäiltiin ruoka-aineallergiaa ja kuivaruuat vaihtui kotipöperöihin.Vaiva kuitenkin uusi taas seuraavana syksynä ja silloin lekuri jo uskals "luvata",että kroonista on.Epäili kuitenkin jo silloin,että oireet aiheuttaa joku ulkopuolinen tekijä,ehkä joku syksyn kosteissa keleissä.Elefantti-iholle pesiytyi myös hiiva.
Ab- ja kortisonikuuri vei oireet mennessään,kunnes ne palaskin sitte yllättäin viime keväänä ja silloin vein hurtan testeihin.

Tolla on aiemmin vaihtunut aika maltillisesti karva tai paremminkin se on koristanut sillä kämppää tasasesti läpi vuoden.
Mutta nyt ilmeisesti toi kortisonin popsiminen aiheutti sen,että talviturkkia lähti aivan järkyttävä määrä melkeinpä kertarysäyksellä ja "jäljelle jäänyt" karva oli ihan tolkuttoman huonokuntosta.
Lisäsin extra-annoksen öljyä ruokaan,ni nyt se taas kiiltää ku juutalaisen piip. :D

Ei tästä jorinasta mitään apua ole,kunhan ny taas kirjotin.
Lintulauta-fiiliksissä täällä sitkutellaan.
Kaisa.Nikkinen

Viesti Kirjoittaja Kaisa.Nikkinen »

Missä kävit testaamassa noi allergiat joita koirallasi on? Oma lääkärini totesi vaan, että onhan niitä kaikenlaisia allergiatestejä koirillekin, mutta ne ovat aika epävarmoja. Siis saattavat näyttää paljon sellaistakin mitkä ei oikeasti pidä paikkaansa. Mutta parempi sekin mun mielestä kuin että ei tiedä yhtään mistä kutina johtuu.

Täytyykin lisätä noita öljyjä taas ruokaan, vaikka meillä karva kyllä kiiltää myös mainitsemallasi tavalla :) , mutta kutinaa on sekä hilsettä ja karvaa tippuu ja se on jotenkin kauhean ohutta.. Saattaahan se johtua myös tuosta ruuasta (hills). En ole kuullut siitä hirveästi hyvää, mutta syötän sitä kun lääkäri suositteli ja koiralle se tuntuu kerrankin maistuvan.

Kiitoksia vaan kokemuksistasi, kyllä niistä apua oli :P
Sirpa Hörkäs

Viesti Kirjoittaja Sirpa Hörkäs »

^ Meillä oma lekuri otti hurtalta näytteen ja sitte se lähetetään VetLabiin.Tulokset tuli postissa kotio lekurin selvennöksen kautta.

Kyllä miäkin oon kuullu ja lukenu,että noi testit ei mitenkään luotettavia ole,ainakaan ruoka-aineiden osalta.
Tiiä sitte.Kait ne teetätti osin oman mielenrauhan (minkä? :D ) vuoksi.

Meijän lekuri oli taas sitä mieltä,että syöttää hurtalle mieluummin tuoreruokaa,ku noita kuivakikkanoita.
Siis oli sitä mieltä jo ennen tätä varastopunkkiallergiadiagnoosia,vaikka vastaanotollaan myydäänkin esim. juur Hill'sin pöperöitä.Että kotiopäin hän ei ainakaan vedä. :wink:

Toivottavasti saatte kutinoiden syyn selville.
Mulla tää on eka ihovammanen hurtta,ni on tosiaan vähän ulkona ton nahan kanssa. :D
minna tirkkonen

Viesti Kirjoittaja minna tirkkonen »

Atopica = siklosporin. Löydät googlettamalla tarkat tiedot. Käytetään ihmisillä elinsiirtojen yhteydessä hylkimisreagtioiden estämiseen, autoimmuuni sairauksien hoidossa niin ihmisillä, kun koirillakin.

Juu kallis se on ja siinäkin omat sivuvaikutukset, joista karvan lähtö lienee yleisin ja vaarattomin sivuvaikutus. Muistaakseni metaboloituu munuaisissa, joten verinäytteellä ko arvojen tarkistaminen ennen lääkkeen aloittamista lienee paikallaan.

Nykyisten douping sääntöjen mukaan sitten se karenssi on erittäin pitkä. Lisäksi Atopicaa käyttäessä tulee huomioida, että elävillä rokotteilla ei saa koiraa sitten rokottaa 2 viikkoa ennen/jälkeen lääkkeen käytön.

Kortisoonin pitkäaikaisessa käytössä on omat riskinsä niin ikään.
Sirpa Hörkäs

Viesti Kirjoittaja Sirpa Hörkäs »

Kysyin lekurilta,että minkälaiset haitat on odotettavissa tosta kortisonin jatkuvasta syötöstä?

Ton kokosella elukalla (Ketku painaa n.40kg) ei kuulemma sen eliniän aikana kerkeä tapahtua esim.mitään luustomuutoksia kun annostus pyritään pitämään mahdollisimman pienenä.Eli meillä esim. ollaan menossa annostuksella 1tabu joka toinen päivä.
Kuurin alettua sitä syötettiin tietysti suurempia määriä ja useammin ja pikkuhiljaa vähennettiin tohon ns.ylläpitoannostukseen.

Ja koska lääkettä napataan lopunikää,myös karenssi on elinikänen.
Kangasmaa, Laura

Viesti Kirjoittaja Kangasmaa, Laura »

Mulla on koiran kanssa ollut reilun kuukauden verran tuota kutina/rapsutus/nuolemisjuttua... :(
Alkoi jo käydä parisuhteen päälle, kun ei enää saatu nukuttuakaan koiran kuoputtamiselta. Mies valvoi koiran kanssa ja minä nukuin korvatulpat korvissa että jaksoin aamulla nousta töihin... :?
Ja sitten piti ruveta pitämään öisin tassuissa tossuja ja kuonokoppaa...
Ja minähän kokeilin kaiken mahdollisen: helokkiöljykapselit, ihon öljyämisen, Zyrtecin ja särkylääkkeet jne.
Viime viikolla ostin apteekista Keratolux shampoota ja oon sillä kahdesti pessyt koiran, mikä on hieman rauhoittanut ihoa, vaan vieläkin raapii itseään.

Tuli sitten mitta täyteen, omat keinot loppui ja eilen käytiin eläinlääkärissä.
Ell antoi kortisonipiikin (pitkävaikutteinen) millä annettiin ensiapu, ja viimeyö olikin jo rauhallisempi ja koirakin sai nukuttua rapsutukseltaan. Saatiin myös Prednisolon resepti, mitä aletaan syöttää koiralle 8.8.-07 lähtien (eli sitten kun tämän piikin vaikutus alkaa hävitä). Saatiin myös hyvät ohjeet missä vaiheessa aletaan pikku hiljaa pienentämään kuuria ja haetaan sillä sopiva hoitotasapaino koiralle.

Samalla meni ruokavalio uusiksi. Eli ostettiin ell allergisten koirien peura-perunaa ja kunnes kutinat loppuvat aletaan pikkuhiljaa lisäilemään yksi ruoka-aine kerrallaan ja katsotaan mille Efe on allerginen.
Allergiatestejä ei vielä tehty.

Saatiin myös hyvä vinkki: Eli korvien puhdistamiseen tarkoitettu Epi-Otic käy myös muun ihon puhdistamiseen, vähän samalla tavalla kuin Klor-Hex suihke. Sillä sitten putsaillaan tassut, kaula ym. punoittavat alueet.

Kurjaahan tämä on, mutta toivottavasti syy kutinaan löytyy...

Tsemppiä kohtalotovereille!!
Vastaa Viestiin